Irakin sodan

Israelin sotilasjohto katsoi Irakin uhaksi itselleen, koska Saddam ei tunnustanut USA:n ylivaltaa alueella. Irakilla oli omat hankkeensa kasvattaa valtaansa hyökkäyssotien avulla. Ensiksi tapahtui hyökkäys Iraniin ja myöhemmin hyökkäys Kuwaitiin. Saddamilla oli myös aikomus hankkia joukkotuhoaseita. Sharonilla oli siis syytä epäillä Saddamin hankkeita. Sharon ryhtyi Wolfowitsin avulla lobbaamaan hyökkäystä Irakiin käyttäen apunaan Irakin pakolaisia Amerikassa. Useiden matkojen jälkeen Bush saatiin uskomaan, että hyökkäys sujuisi helposti vain muutama kuolisi. Oli siis alettava keräämään syitä hyökkäykseen. Väärennetyn paperin perusteella voitiin väittää Saddamin hankkivan uraania. YK:n asetarkastajien raporteille ei annettu merkitystä, vaan väitettiin, että Irakilla on joukkotuhoaseita. Vanhoille oikeistolaisille kuten Rumsfeltille sopi oikein hyvin hyökätä sosialistisen Bath-puolueen hallitsemaan maahan, jotta sen öljyvarat saataisiin siirrettyä Venäjän piiristä USA:n piiriin. Cheneylle sota sopi hyvin Halliburton firman takia. Siinäpä sitten porukka hyppi riemuissaan, kun saivat tehdä hyökkäyksen Irakiin.
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

lobbaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu