Kaikki ne avuttomat ja tumpelot, jotka eivät pysty tai uskalla ajaa kovempaa tai joustavammin kuin rajoitukset ja säännöt määrää, ovat joko vajaaälyisiä tai muuten vain hitaita reppanoita.
On asennevammaista päästää huonot ja ilmeisen oppimattomat (jotka kyllä jo autokoulussa erottuu) liikenteeseen harjoittelemaan. Liikenteen ei pitäisi olla mikään harjoittelu paikka, mutta niin kauan kuin se asennevammaisten toimesta sitä kuitenkin on, on myöskin aivan turhaa jeesustella osaamattomien aiheuttamista kolareista ja kuolemista, sekä liikenneturvallisuuden parantamisesta hyviä rankaisemalla.
Nykyjärjestelmä ankarasti rankaisee hyviä ja taitavia, jotka eivät välitä noudattaa, eivätkä tarvitse avuttomille ja huonoille mitoitettuja sääntöjä ja rajoituksia, mutta vahingossa ja ymmärtämättömyyttään saa kyllä tumpeloida ja nysvätä liikennettä häiriten. Osaamattomuus on asennevamma, ei lievä piittaamattomuus typeristä säännöistä ja tilanteen (ei sääntöjen) mukaan ajaminen.
Liikenneturvallisuutta ei ole antaa osaamattomien toimia auton kuljettajina. Tämä on faktaa, vaikka kaikenmaailman ihmisoikeus- ja humanistivinkulat muuta itkevätkin. Toiset vaan ovat niin reppanoita, että tarvitsevat "isoveljen" holhousta ja ohjausta, kun eivät itse pysty itsenäiseen päätöksentekoon tai ongelmien ratkaisuun.
On asennevammaista päästää huonot ja ilmeisen oppimattomat (jotka kyllä jo autokoulussa erottuu) liikenteeseen harjoittelemaan. Liikenteen ei pitäisi olla mikään harjoittelu paikka, mutta niin kauan kuin se asennevammaisten toimesta sitä kuitenkin on, on myöskin aivan turhaa jeesustella osaamattomien aiheuttamista kolareista ja kuolemista, sekä liikenneturvallisuuden parantamisesta hyviä rankaisemalla.
Nykyjärjestelmä ankarasti rankaisee hyviä ja taitavia, jotka eivät välitä noudattaa, eivätkä tarvitse avuttomille ja huonoille mitoitettuja sääntöjä ja rajoituksia, mutta vahingossa ja ymmärtämättömyyttään saa kyllä tumpeloida ja nysvätä liikennettä häiriten. Osaamattomuus on asennevamma, ei lievä piittaamattomuus typeristä säännöistä ja tilanteen (ei sääntöjen) mukaan ajaminen.
Liikenneturvallisuutta ei ole antaa osaamattomien toimia auton kuljettajina. Tämä on faktaa, vaikka kaikenmaailman ihmisoikeus- ja humanistivinkulat muuta itkevätkin. Toiset vaan ovat niin reppanoita, että tarvitsevat "isoveljen" holhousta ja ohjausta, kun eivät itse pysty itsenäiseen päätöksentekoon tai ongelmien ratkaisuun.
Vastaukset 19
Vanhimmat
sinun kaltaisia hyviä ja osaavia kuljettajia joita ei pienet liikennesäänöt koske, kyllä se maailma viekä pelastuu.
kaiken tuon paskan ulos suusta?
a.autoilija oot TYHMÄ juuri sinunkaltaisesi IDIOOTTIEN jotka luulee et osaa ajaa ja rajoitukset ei koske tyyppien takia tapahtuu paljon kuolonkolareita sinunlaiset asennevammaiset mulkut pitäs viedä saunan taakse ja lopettaa saatana.
Taitava kuski selviää tilanteesta, johon hyvä kuski ei joudu. Tuo paljon toisteltu totuus pätee vieläkin.
Eikä ne heikommat kansanosat siellä sen fiksumpia ole kuin suomalaiset. Ja hyvin onnistuu.
Kun autot hoitaa kaiken ja jos hallinta menee ni se menee sitten lopullisesti.
Itse kokeilin ihan bränikkää mersua soratiellä ja tuntuma oli sama ku asfaltilla, eli ihanku olisi pilvellä ajanu. perä kyllä irtosi mutta sen huomasi vasta kun piti alkaa oikasee mutkaan, vanha rotisko mikä on alla kertoo selkärankaan samantien että nyt tapahtuu, hiekan jyvät tuntuu ja loskakelilläkin ku tuntuu että pilvissä mennää ni heti tietää että jokin on vinossa.
Kovaa kyllä pääsee mutta pitää ajatella muitakin, ja sitäpaitsi jos kovaa haluaa mennä ni poliisit kyllä jossain vaiheessa muistuttaa extra kuluilla ja parhaassa tapauksessa saa käyttää julkisia jonkin aikaa.
Jos kovaa haluaa ajaa ni oikea paikka on suljetulla rallipätkällä. Liikenteessä on muitakin, ja lapsia autojen kyydissä.
Tumpelot ajaa rallia liikenteessä kun eivät soralla osaa.
Onko jotenkin todistettu, että liikenteen seassa kovempaa ajava olisi jotenkin älyllisesti ylivertainen? Siis joku muukin kuin A. Autoilija :D:D:D
Mikä autokoulu on niin hyvä, että sieltä tulee valmiita ja kaiken osaavia autoilijota? Liikenne nimenomaan ON harjoittelupaikka. Se on jatkoa autokouluopinnoille ja toivon mukaan jokaisesta kehittyy sen myötä hyvä autoilja.
Vähän ajaneet eli ns. osaamattomat aiheuttavat vähemmän kolareita varovaisemman ajotavan takia. Jos joku A. Autoilijan tapainen asennevammainen ajaa kolarin tällaisen leppoisasti ajelelevan kanssa, on syy 95 % todennäköisyydellä juuri A. Autoilijan kaltaisen asennevammaisen , koska hän ei osaa "lukea" liikennettä.
Nykyjärjestelmä on siitä hyvä ja hieno, etä se rankaisee liikenteessä olevia idiootteja. A. Autoilijan kaltaiset potenssiongelmista kärsivät ja henkisen alakulon rasittamat ressukat saavat kyllä aina jossain vaiheessa ansionsa mukaan. On hienoa, että järjestelmä toimii ja aika ajoin myös poimii nämä pienimunaiset liikenteestä pois. On sitten enemmän aikaa hoitaa rauhassa niitä potenssiongelmia.
On täysin turhaa liittä liikennekeskusteluu potenssiongelmasi.
Asiaan: Liikenneturvahan tutki asiaa ja tuloksena on se, että esittämäsi väite ei pidä paikkaansa
http://www.tiet.fi/vaaralliset.htm
"Mikä autokoulu on niin hyvä, että sieltä tulee valmiita ja kaiken osaavia autoilijota? Liikenne nimenomaan ON harjoittelupaikka. Se on jatkoa autokouluopinnoille ja toivon mukaan jokaisesta kehittyy sen myötä hyvä autoilja."
-Tyypillinen asennevammaisen kommentti ja ajatusmaailma. Niin kauan kun liikenteeseen päästetään kädettömiä harjoittelemaan, on 0-visio vain unta naisministerin silmissä. Eihän "kyvyttömät" saa aseenkantolupaakaan, miksi heidän siis pitäisi saada ajokortti ja päästä vaarantamaan muiden liikenneturvallisuutta? 0-visio on mahdollista lento-/raideliikenteessä, koska siellä kuljettajina toimivat vain siihen parhaiten pystyvät, toisin kuin maaliikenteessä, jonne päästetään säheltämään kuurosokeat mummotkin.
Autokoulut pitäisi tylysti velvoittaa ilmoittamaan kyvyttömille oppilaille, ettei heidän ominaisuudet riitä muun liikenteen seassa tapahtuvaan auton kuljettamiseen. Pitäisi ottaa käyttöön ns. pre-testi, joka olisi palikkatestin tyylinen motoriikka hahmottamiskoe, jonka läpäisy olisi ensimmäinen edellytys ennen autokouluoppilaaksi pääsyä.
Toivottavasti älyät kiertää palikkatestit kaukaa, kortin kanssa kävisi huonosti :=D noilla asenteilla.
Kylmä tosiasia on, että kuolonkolarit alkoivat heti vähentyä kun nopeusrajoituksia alettiin käyttää.
Toinen kylmä tosiasia on, että kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet kun taajamanopeuksia pudotettiin.
En ole vaatimassa vapaita nopeusrajoituksia, vaan kuuheloille ja muuten vaan tyhmille kelopäille ajokortin kieltämispakkoa.
Kuinka monta liikennekuolemaa on taajamanopeuksien pudottaminen täysin naurettaviksi säästänyt?
a) maanteillä
b) taajamissa
hakevat ihmettelevät, kun ei sitä paikkaa voi saada kun ei ole työkokemusta (mistähän sitä saisi?) - sama kierre kuin sun logiikassa.
A.Autoilija näyttää olevan ihan ihme hillopää. Ei niin kuin mitään tajua autokoulusta, ajamisesta ja sen opettelun logiikasta. Taidatkin olla jonkun venäläisen siemenestä lähtöisin, kun noin päättömiä päästelet. Missä ihmeessä luulet juuri kortin saanen harjoittelevan ajoa muualla kun liikenteessä? Jossain marketin parkkipaikalla? Riittääkö 3 vuotta harjoittelua? Kyllä sua on pantu p*rseeseen jossain kolhoosissa liian monta kertaa.
katokun joillakin on kiire... ei oo aina aikaa ajaa sitä 50km/h siellä 80 alueella
Olisi kiva tietää miten Äiti voi jos olet noin ratti kädessä syntynyt. Jossainhan sinäkin olet ajamaan opetellut. Eiköhän kyse ole siitä ettet edes tiedä mitä hyvä ajaminen on.
koko vuodatus. Ja mehän avuttomat ja tumpelot otettiin kaikki tosissaan.
Hän tarkoitti varmaan minuakin, joka ajelen aina sillä vauhdilla, mikä vallitsevaan keliin sopii.
Satasta ajan kesäkuumalla pilvipoutaisella säällä kuivalla suoralla asfaltilla.
Seihtemää kymmpiä ajan, kun tiellä on paksusti lunta ja lisää tulee koko ajan taivaan täydeltä, tuulla tuivertaa ja lämpötila on nollassa
Tämänkaltaiset viestit kelpaavat sellaisenaan perusteeksi vaatimuksille ylinopeuksien ja ajotapojen valvonnan tehostamisesta.
Kirjoittaja potkaisi siis omaan nilkkaansa.
A.Autoilija on ilmeisesti niitä jotka ajaa maanantaista perjantaihin aamulla tehtaaseen ja iltapäivällä tehtaasta kotiin. Liikkuu ruuhka-aikoina ja luulee tietävänsä jotain liikenteestä ja autoilusta kun kerran ajaa joka päivä sen saman seitsemän km metalliverstaaseen samaa reittiä. Vielä kun alla on uudenkarhea, pankkilainalla rahoitettu tulipunainen ja muutenkin upea Nissan niin jo kelpaa posotella. Ja neuvoa muita kun muut ei osaa ajaa joustavasti eikä ottaa huomioon tms.