Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tapahtui eräänä keskiviikkona...

On kesäkuinen keskiviikko. Sataa kaatamalla, ja kävelen ulos Stockmannilta. Kauppakassini painavat suunnattomasti, kiitos viiden piimätölkin.

Mieheni palaa tänä iltana työmatkalta, ja hän on kertonut käyvänsä työpaikallaan viedäkseen sinne joitakin papereita. Torstaina tarkoituksenamme olisi lähteä viettämään pidennettyä viikonloppua Ruotsiin.

Hengästyneenä otan muutaman rivakan juoksuaskeleen, ja ehdin juuri ja juuri ratikkaan.

Saavun kotiin, ja laitan vaatteeni ja sateenvarjon kylpyhuoneeseen kuivumaan. Katson kännykkääni, ja huomaan mieheni laittaneen minulle viestin. Hän kertoo olevansa jo matkalla lentoasemalta työpaikalleen.

Puran kassit jääkaappiin. Miten ne painoivatkaan. Olen ostanut erilaisia herkkuja, joista tiedän mieheni erityisesti pitävän. Hän no ollut työmatkalla lähes kaksi kuukautta, myös tutkimusta tekemässä.

Käyn pikaisesti suihkussa ja vaihdan ylleni jotain tilanteeseen sopivaa. Valkoiset pitsistringit, ja niihin sopivan sukkanauhavyön, ohuet valkoiset stay-up-sukat. Lisäksi pitsiset mutta kuitenkin melko tukevat rintaliivit, jotka nostavat suuret, kuitenkin melko terhakat rintani erittäin hyvin tarjolle.
Miestäni varten, hänen ilokseen.

Katson ulos keittiön ikkunasta. Olen laittanut romanttisen itämaisen musiikin soimaan.
Näen hänet!
Hän on ajanut itsensä täysin kaljuksi! Miten komealta hän näyttääkään, minun pitkä, suomalainen mieheni, joka nyt astelee vakain askelin kohti alaovea. Kyyneleet tulvahtavat silmiini: molemminpuolinen ikävä on ollut todella kova.

Ehdin juuri ja juuri vetää ohuen kotiaamutakin ylleni, kun ovikello soi. Heti sen jälkeen avain kiertyy lukossa.

Siinä hän on! Komeana, vain hivenen partavedelle tuoksuvana. Hän on laittanut tänään juuri sitä partavettä, joka saa minut aivan kuumaksi. Mutta olen jo lämpenemässä hyvää vauhtia. Alapäätäni pakottaa, se kaipaa kiihkeästi lemmenleikkejä.

Hän malttaa hädin tuskin laskea matkalaukut ja kaksi reppuaan lattialle, kun hän ottaa meitä erottavat, vaivaiset pari askelta, ja kahmaisee minut syliinsä. Intohimoisesti suudellen; suudelman lupaillessa kiihkeää iltaa ja yötä.

Matka on ollut kova, tiedän, että tutkimusaineisto on nyt lähes kasassa. Hänen kasvoiltaan voi lukea rasituksen merkit. Mutta hän on niin komea, ja hän on minun mieheni.

Hän painaa minut eteisen seinää vasten ja alkaa hamuta pakaroitani kouriinsa. Houkuttelen häntä menemään suihkuun ensin. Mukaan en aio mennä.

"Laitan sillä aikaa vähän hyvää tarjolle."
"Sinulla varmaan onkin jotain hyvää minulle tarjota," hän vastaa ja hymyilee tuttua, aseistariisuvaa hymyään.

Kohta kuulen veden lotinaa kylpyhuoneesta. En huomannut aikaisemmin tänään, olisiko hän halunnut saunaan, suomalaisena, pitkästä aikaa. Mutta voimme lämmittää sen sunnuntaina.

Hän tulee suihkusta, vain pyyhe ympärillään, vesipisaroita kiiltelee vielä hänen ruskettuneella ihollaan. Katson hänen siroa mutta silti melko lihaksikasta yläkroppaansa. Huomaan hänen laihtuneen, mutten sano sitä ääneen.
Matka on ollut raskas ja työ kovaa. Edessä on kuukauden loma.

Kehoitan häntä käymään pöytään. Hän ottaa pöydästä yhden scampin ja syö sen, antaen toisen minulle. Kaukonäköisesti olen kaatanut litran vetoiseen lasikannuun piimää. Hän tyhjentää lähes puoli kannua vaivatta. Kiusoittelen häntä, kumpaa on ollut enemmän ikävä, piimää vai minua, vaimoa.

Hänen kiihottavan seksikäs parransänkensä saa alapääni kostumaan, kuten yleensäkin. Hän pyyhkii piimän suupielistään ja tulee minua kohti, rutistaen minua lujaa ja tehden samalla selvää viimeisestäkin huulipunani jämistä. Maistan piimän hänen huuliltaan, ja tunnen kuinka hänen kalunsa alkaa seistä hiljalleen. Alan hivuttaa pyyhettä pois hänen lanteiltaan, mutten pääse puusta pitkään. Hän kaappaa minut syliinsä ja kantaa makuuhuoneeseen.

Makaamme hetken sängyllä vierekkäin, kumpikin kyljellämme, vain toisiamme katsellen. Luoja, miten komea mies minulla on, ajattelen ties monennenko kerran. Tunnen hukkuvani hänen sinivihreisiin silmiinsä, kun hän katsoo minua.

"Onko ollut ikävä," hän sanoo karheasti.
"Älä kysele tyhmiä, rakas," vastaan. Riisun silkkisen aamutakkini, joka on tähän asti ollut tiukasti kiinni. Olen häntä ikävöidessäni käynyt hieman alusvaateostoksilla. Hänen ilmeensä onkin näkemisen arvoinen.

Pyyhe on pudonnut makuuhuoneen lattialle. Palavien jasmiinikynttilöiden tuoksu täyttää huoneen. Se ei vedä vertoja minun Organza-parfyymilleni.
Hänen kalunsa seisoo nyt täydessä mitassaan, kuin sotamies asennossa, valmiina toimintaan. Miten olenkaan kaivannut häntä!

Hän imaisee kivikovan nännini suuhunsa, pyörittää kieltään sen ympärillä. Voihkaisen tukahtuneesti, alushousut ja sukkanauhat ovat vielä ylläni.

Hän kiusaa nännejäni säälimättä. Pyydän häntä siirtymään alemmas, mutta hän ei tee sitä vielä. Huomaan pilkkeen hänen silmäkulmassaan. Tiedän mitä hän haluaa.

Otan hänen kalunsa suuhuni niin syvälle kuin pystyn. Kovin pitkälle en voi sitä ottaakaan, niin pitkä se on. Kieleni kiipeää pitkin paisuvia suonia. Mies on täysin vallassani, hän voihkii tukahtuneesti ja anelee minua lopettamaan, sillä kohta häneltä tulee.

Kiusaan terskaa kielelläni, ja runkkailen myös kalun vartta antaumuksella. Pian hänen lastinsa lentää lakanoille.

Hän ei tokene laukeamisestaan, vaan käy kimppuuni kuin yleinen syyttäjä. Hän riisuu pikkuhousuni niin nopeasti, että kuulen rasahduksen, kun seitinohut pitsi menee rikki. Stringieni haarakappale on läpimärkä kiimaisen pilluni nesteistä.

Hän nuolee ja imee hellävaraisesti klitoristani, ja käyttää välillä kieltänsä emättimeni aukossa. En voi enää pidättää orkkuani, vaan laukean siihen.

Hän katselee aikaansaannostaan tyytyväisenä. Yksi orkku ei minulle riitä. Kiusaan hetken hänen kaluaan, toinnuttuani ensin orgasmini jälkimainingeista.

"Pane takaapäin, rakas," komennan häntä ehkä tiukemminkni kuin oli tarkoitus. Huomaan sen kiihottavan häntä suunnattomasti.

Kalu solahtaa sisääni vaivatta, niin märkä olen. Joskus sisään mentäessä vaaditaan vähän sovittelemista.

Hän tarttuu minua lanteista ja työntää kyrpänsä muutaman kerran aivan pohjaan saakka. Ulvaisen, kun hän alkaa jälleen hieroskella klitoristani. Voihkaisen hänen nimensä tukahtuneesti ääneen. Hän työntelee kaluaan sisälläni yhä kiihtyvällä vauhdilla, kunnes hän yhtäkkiä lopettaa ja vetäytyy pois minusta, juuri kun olen saamassa. Kaukana ei näytä olevan hänelläkään.

Hänen kaljunsa on uskomattoman seksikäs. Tunnen Lagerfeldin kiihottavan tuoksun.
Nousemme seisomaan, hän suutelee minua kiihkeästi. Maistan hänen huuliltaan oman naisellisen meteni. Haluan hänet sisääni NYT, en jaksa enää odottaa.

Hän asettuu sängylle makaamaan. Aion ottaa hänen kalunsa suuhuni, mutta hän kieltää minua.
Ruotsiksi.

Istahdan hänen kalunsa päälle ja asettelen sen sisääni. Siihen ei paljon vaivannäköä tarvita. Hän sovittaa kätensä häpykummulleni, etusormen ja peukalon löytäessä tiensä turvonnellee klitorikselleni.

Mies allani vaikeroi, kun kiihdytän tahtia ja ratsastan tuon uskomattoman ihanan kyrvän päällä, tajuntani hämärtyessä. Tiedän laukeavani pian. Siinä voihkii allani mies, jota himoitsin vuosia ennen kuin hän sen huomasi, minun komea tohtorini, rakkaani, aarteeni, kalleimpani. Minun itsepäinen, päämäärätietoinen kultani, joka oli kerrasta mennyttä miestä, siis vuosia sitten.

Hänen ilmeensä on jo lähes tuskainen, kun kiihdytän tahtiani entisestään, nyt jo ääneen voihkien, hänen nimeään toistellen. Vaivoin hän saa sanottua, että nyt tulee. Samalla hetkellä tunnenkin hänen lastinsa purkautuvan toistamiseen, tällä kertaa sisälleni. Vain muutama, noiden pitkien sormien hieraisu klittani päällä, ja orgasmi on taattu.

Mies allani hapuilee massiivisia rintojani. Niiden nännit ovat kivikovat ja punaisina rusottavat, kuin mansikat.

Hän on edelleen sisälläni, nyt puolijäykkänä. Hän hieroo klittaani vielä vähän, ja toinen, pienempi orgasmi pyyhkäisee ylitseni.

Vaivun vuoteelle hänen viereensä. Hänen ruskettuneet kasvonsa ovat aivan hiessä. "Nyt pidit vanhaa kovilla," hän vitsailee, naurahtaa ja hymyilee tuttua, jalat alta vievää hymyään. Sateen jälkeen on alkanut paistaa aurinko. Edessämme on kesä, loma ja yhteistä aikaa maailman täysi.
310715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toi oli hyvä. Se on kiva lukea miehenä tollasta juttua, oikein fantasia; pääsee naimaan omaa kultaansa, joka on laittautunut miestä miellyttääkseen.

Äänestä
  • Ajatus suomalaisesta naisesta laittautumassa miestä miellyttääkseen on fantasia.

    Äänestä

ei kukaan kotiin tullessaan soita ovikelloa, jos on avaimen muistanut ottaa mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tvåspråkig kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu