Minä en ole masentunut, en ainakaan luokittelisi itseäni masentuneeksi. Ystävien seurassa ja töissä olen aina iloinen, hymy huulilla ja huolia vailla, ainakin näytän siltä. Sanon että kaikki järjestyy ja uskon siihen. Yksinkin olen usein hyvällä mielellä..
Mutta sitten on päiviä, talvella oli pidempikin kausi, jolloin aamulla herätessä tuntuu kuin tipahtaisin kovaa ja korkealta tylsyyteen. Ei huvita, ei kiinnosta, ei jaksa. Kun bussipysäkille kävellessä kuvittelee, miten auto syöksyisi jalkakäytävälle liiskaten minut talon seinään.. Suojatietä ylittäessä ajattelee heittäytyvänsä keskelle katua huutamaan, hakkaamaan päätään asvalttiin.. Bussimatkalla miettii miten rekka ajaa bussin kyljestä sisään, juuri siitä, missä minä istun.. Ei siis pelkää tätä kaikkea, vaan toivoo salaa. Miettii miten helppoa olisi heittäytyä hulluuteen, luovuttaa, kun ei enää jaksa. Miettii, onko oikeasti hyvällä mielellä, kun näyttää siltä. Mutta kyllä minä olen. Minä tunnen, koen, iloitsen, rakastan täysillä, mutta mitä suurempaa onnea kykenen tuntemaan, sitä syvempi on myös tuska ja epätoivo. Ja ihmiset sanovat, että vaikutan heidän mielestään tasapainoiselta. Niinkö tosiaan? Tänään mieleni on tylsä. En saa mitään aikaiseksi. Minulla ei ole rahaa ostaa edes maitopurkkia yli kahteen viikkoon. Minulla ei ole ketään kenen kanssa keskustella näistä asioista. Minä en tee sitä, mitä haluan tehdä. Seksistä lähtien joudun tekemään kaiken itse, yksin. Ja olen sentään nuori ja viehättävä nainen. Viimeksi ollessani täällä maan rakosessa, itkin ensin pari tuntia ja sitten tartuin pulloon. Siihen pulloon olen viime kuukausien aikana tarttunut useamminkin, liiankin usein. Nyt ei edes huvittaisi, eihän minulla olisi edes rahaa. Ihmisten mielestä elän terveellistä elämää. Liikun paljon ja syön terveellisesti. Niin, enhän koskaan seurassa syökään kattilallista ruokaa kerralla, niin kuin syön silloin, kun yksin ollessa teen ruokaa. Mutta onneksi se ruoka on kuitenkin terveellistä.. Tiedän, että jos rakastuisin ja saisin vastarakkautta, kykenisin olemaan tasapainoinen myös pääni sisällä. Osaisin syödä oikeasti terveellisesti, enkä edes joisi liikaa. Mutta jos sydämeni vielä särkyy - se pysähtyy...
Miksi tämän kaiken kirjoitin, en tiedä. Tekisi mieli olla lähettämättä koko tekstiä, mutta sama kai se, antaa mennä vaan. Minua väsyttää. Pitäisi tehdä paljon asioita. Itse asiassa minulla olisi ollut tänään menoa, mutta ei huvittanut. Ei huvita nytkään ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakottaa tekemään mitään. Menen peiton alle ja käperryn typerään itsesääliin. Voi voi minua kun elämä, joka oikeasti on ihan mahtava juttu, ei nyt nappaa. Voi kun joku tulisi, kietoisi kätensä ympärilleni ja sanoisi rakastavansa minua. Sanoisi ettei ole mitään hätää ja kaikki järjestyy kyllä...
Mutta sitten on päiviä, talvella oli pidempikin kausi, jolloin aamulla herätessä tuntuu kuin tipahtaisin kovaa ja korkealta tylsyyteen. Ei huvita, ei kiinnosta, ei jaksa. Kun bussipysäkille kävellessä kuvittelee, miten auto syöksyisi jalkakäytävälle liiskaten minut talon seinään.. Suojatietä ylittäessä ajattelee heittäytyvänsä keskelle katua huutamaan, hakkaamaan päätään asvalttiin.. Bussimatkalla miettii miten rekka ajaa bussin kyljestä sisään, juuri siitä, missä minä istun.. Ei siis pelkää tätä kaikkea, vaan toivoo salaa. Miettii miten helppoa olisi heittäytyä hulluuteen, luovuttaa, kun ei enää jaksa. Miettii, onko oikeasti hyvällä mielellä, kun näyttää siltä. Mutta kyllä minä olen. Minä tunnen, koen, iloitsen, rakastan täysillä, mutta mitä suurempaa onnea kykenen tuntemaan, sitä syvempi on myös tuska ja epätoivo. Ja ihmiset sanovat, että vaikutan heidän mielestään tasapainoiselta. Niinkö tosiaan? Tänään mieleni on tylsä. En saa mitään aikaiseksi. Minulla ei ole rahaa ostaa edes maitopurkkia yli kahteen viikkoon. Minulla ei ole ketään kenen kanssa keskustella näistä asioista. Minä en tee sitä, mitä haluan tehdä. Seksistä lähtien joudun tekemään kaiken itse, yksin. Ja olen sentään nuori ja viehättävä nainen. Viimeksi ollessani täällä maan rakosessa, itkin ensin pari tuntia ja sitten tartuin pulloon. Siihen pulloon olen viime kuukausien aikana tarttunut useamminkin, liiankin usein. Nyt ei edes huvittaisi, eihän minulla olisi edes rahaa. Ihmisten mielestä elän terveellistä elämää. Liikun paljon ja syön terveellisesti. Niin, enhän koskaan seurassa syökään kattilallista ruokaa kerralla, niin kuin syön silloin, kun yksin ollessa teen ruokaa. Mutta onneksi se ruoka on kuitenkin terveellistä.. Tiedän, että jos rakastuisin ja saisin vastarakkautta, kykenisin olemaan tasapainoinen myös pääni sisällä. Osaisin syödä oikeasti terveellisesti, enkä edes joisi liikaa. Mutta jos sydämeni vielä särkyy - se pysähtyy...
Miksi tämän kaiken kirjoitin, en tiedä. Tekisi mieli olla lähettämättä koko tekstiä, mutta sama kai se, antaa mennä vaan. Minua väsyttää. Pitäisi tehdä paljon asioita. Itse asiassa minulla olisi ollut tänään menoa, mutta ei huvittanut. Ei huvita nytkään ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakottaa tekemään mitään. Menen peiton alle ja käperryn typerään itsesääliin. Voi voi minua kun elämä, joka oikeasti on ihan mahtava juttu, ei nyt nappaa. Voi kun joku tulisi, kietoisi kätensä ympärilleni ja sanoisi rakastavansa minua. Sanoisi ettei ole mitään hätää ja kaikki järjestyy kyllä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Alkoholi kokonaan pois elämästä. Varsinkaan masennukseen taipuva ei saisi olla missään tekemisissä sen aineen kanssa. Hetken helpotuksen jälkeen masennus on syvempi.
Ilman rahaa on vaikea elää. Etkö kykene huolehtimaan siitä, että sinulla olisi aina sen verran rahaa, että saisit maitoa ja leipää. Se on välttämätöntä, muuten seuraa masennus.
Remonttoi elämääsi ja ajattele positiivisesti ja jätä viina täysin pois. Näet että elämä kantaa.