Olen nyt rv 30 3. Onko muita suurinpiirtein samoilla viikoilla? Musta tämä odottaminen tuntuu vielä, ainakin ajoittain suhteellisen neutraalilta. Olen ollut virkeä, jaksanut touhuta ym. Vaivoja ei kauheasti ole, edes selkää ei särje vaikka mulla lievä skolioosi onkin. Suonenvetoja on silloin tällöin öisin, aamuyöllä ei saa nukuttua (ei johdu vauvan melskaamisesta), nälättää useammin, pissattaa koko ajan. Onneksi vauva on rauhallinen ja antaa mun nukkua :) Tunnetteko te muut jo vauvan kehon osia vatsan läpi? Itse osaan erottaa jo pään jotenkin, ja kantapäätkin kutakuinkin, varsinkin silloin kun hän yrittää työntää niitä ulos mun ylävatsasta...
Nyt vasta olen alkanut miettimään että munhan täytyy todella synnyttää! Aikaisemmin työnsin ajatuksen aina kauemmas sillä verukkeella että synnytykseen on vielä pitkä aika, mutta nyt raskausviikot alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan. Ei onneksi vielä paniikkia. Eihän se panikointi ja hermoilu synnytykseen auta, se kipu on mitä on, ei se hermoilemalla vähene, vaan pikemminkin päinvastoin. Katsoin eilen sen dokumentin (Elämä ennen syntymää) ja vaikka tiesinkin miten synnyttäminen tapahtuu, oli se silti aika järkytys =D Onneksi siinä ei tehty episiotomiaa... Ainut mitä olen päättänyt synnytyksen suhteen on se, että jos vain suinkin mahdollista, en ponnista selälläni maaten, vaan mielummin vaikka istuaaltaan. Toinen juttu on se, että jos tuntuu ette kestä, en leiki urhoollista vaan otan suosiolla kivun lievitystä. Mietityttää vaan miten se synnytys mahtaa sujua kun muutenkin oon aina tosi herkkä kaikissa gynekologisissa tutkimuksissa ja mulla on aika arat "paikat".
Kertokaa mietteitänne muutkin, niin tunnen etten ole yksin!
Nyt vasta olen alkanut miettimään että munhan täytyy todella synnyttää! Aikaisemmin työnsin ajatuksen aina kauemmas sillä verukkeella että synnytykseen on vielä pitkä aika, mutta nyt raskausviikot alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan. Ei onneksi vielä paniikkia. Eihän se panikointi ja hermoilu synnytykseen auta, se kipu on mitä on, ei se hermoilemalla vähene, vaan pikemminkin päinvastoin. Katsoin eilen sen dokumentin (Elämä ennen syntymää) ja vaikka tiesinkin miten synnyttäminen tapahtuu, oli se silti aika järkytys =D Onneksi siinä ei tehty episiotomiaa... Ainut mitä olen päättänyt synnytyksen suhteen on se, että jos vain suinkin mahdollista, en ponnista selälläni maaten, vaan mielummin vaikka istuaaltaan. Toinen juttu on se, että jos tuntuu ette kestä, en leiki urhoollista vaan otan suosiolla kivun lievitystä. Mietityttää vaan miten se synnytys mahtaa sujua kun muutenkin oon aina tosi herkkä kaikissa gynekologisissa tutkimuksissa ja mulla on aika arat "paikat".
Kertokaa mietteitänne muutkin, niin tunnen etten ole yksin!
Vastaukset 6
Vanhimmat
minulla on raskausviikkoja tällähetkellä 28. Joten vähän oon perässä sua mutta kuitenki. Itse oon kanssa ajatellu kokoajan että onhan sinne synnytykseen vielä aikaa, mutta eilen hoksasin että eipä sinne pitkä aika enää ole. Kohta vaihtuu taas uusi kuukausi ja viikot vierehtää tosi nopeesti.
oon kanssa ollu virkee ja touhuillu paljon kaikkee, mm.. kotia siivoillu vähän paremmin kuin yleensä. suonenveto ainut mikä vaivaa, mutta sekin on vaan joskus ei läheskään joka yö.nukun n. 10 tuntia yössä, jonka aikana käyn vessassa pari kolme kertaa, heti saan kuitenki uudestaan unenpäästä kiinni.
en osaa erottaa vauvan kehon osia ainakaan vielä..:)
synnytyksestä oon päättäny sen että jos paljon sattuu otan kyllä kivunlievitystä, mutta jos kaikki menee hyvin niin sitten en ota. Itse oon kanssa tosi arka noiden gynekologisten tutkimusten suhteen.. ja aristelen aina. ´Siitä pitäsi vielä päästä eroon. Jospa synnytys veis sen pois. et oo siis yksin täällä ainakin toinen joka tuntee aikaslailla samoin. Onnea loppuodotukseen!!!
Itselläni oli ensisynnytys karmea, olinhan päättänyt että mahdollisimman luonnollisella tavalla ilman kipulääkitystä. Sitten kipu alkoi toden teolla, ja oli tosi karmeaa. Sain epiduraalin ja se helpotti vähän aikaa, sitten eivät meinanneet antaa lisää, ja kivun takia synnytys pitkittyi ja pitkittyi. Olin lopulta puolikuollut kun olis pitänyt ponnistaa. Kätilö raahasi minut väkisin istuvaan asentoon, joten en saanut yhtään levätä ponnistusten välillä. Kun lapsi viimein tuli ulos, en tajunnut mistään mitään, enkä halunnut lasta syliini, en yksinkertaisesti jaksanut. Kipu pilasi koko synnytyksen, ja suhteeni lapseen pitkäksi aikaa. Älä yritä olla urhea vaan ota kivun lievitystä - vaadi sitä heti kun siltä tuntuu. Ja vaadi myös asennoista itsellesi mukavin. Toisella kertaa minäkin olin viisaampi, ja se olikin elämäni ihanin kokemus.
milloin sulla on laskettuaika??
Laskettu aika olisi 7.6., joten 31. raskausviikko alkaa huomenna =) Hienosti on odotusaika mennyt, en malttaisi enää odottaa...Töissä päivät menevät nopsaan, tänään sain pari päivää sairaslomaa ihan leputtaakseni itseäni. Öisin herään vessaan pari kertaa, muuten nukun kuin tukki. Kramppeja ei ole ilmaantunut, ainoastaan lenkeillä tuntuu välillä tosi vihlovaa kipua kyljissä. On kuulemma normaalia, lenkkitahtia pitäisi vähän hidastaa.
Synnytys ei vielä (?!) ainakaan jännitä yhtään, kyllä me kaikki siitä selvitään. Aion pyytää kivunlievitystä heti, kun siltä tuntuu, en aio leikkiä liian rohkeaa. Miljoonat naiset selviävät siitä, joten niin mekin!
Vaavi on kova öykkäröimään masussa varsinkin iltaisin. Eilin naureskeltiin miehen kanssa, kun näyt
ti siltä, että maha repeää kohta liitoksistaan potkuista. Tosi kova meno oli päällä! Mutta sitä on ihanaa katsella =)
se on todella ihanaa katsoa kun vauva leikkii... =)
Onhan noita vaivoja juu, ja ärsyttävintä on se ettei pysty seisoskelemaan kovin pitkään vaan pitää päästä istumaan, rupeaa selkä juilimaan. Oikein onnellista loppu-odotusta kaikille! :)