Olen nelikymppinen mies ja kokeilin kerran miltä tuntuu aikuisena laskea housuun. En harrasta mitään vaippa- tai kakkaleikkejä vaan laskin ihan oikeasti housuun. Kun minulla oli kova hätä lähdin lähistölle kävelylle ja sopivan matkan päässä kakkasin housuihini. Siinä vaiheessa oli myöhäistä katua. Ei auttanut kuin lähteä takaisinpäin. "Vahinko" levisi ja oli pitkissä kalsareissa niin inhottava, että piti kävellä loppumatka jalat harallaan. Oli inhottavaa mutta myös jännittävän kiihottavaa pelätä tuttuja vastaantulijoita ja kävellä hankalasti askel askeleelta kotiinpäin. Joku saattoi kyllä kävelystäni päätellä,että tuossa on kyllä isolla miehellä paskat housuissa. Onko kellään vastaavia "kokeiluja" ja kokemuksia?
Isolta mieheltä
Kax
132014
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kerran vaimoni kanssa ostoksilla välittelin hänelle kovaa pissahätääni. Hän ei vastannut asiaan, mutta mieleeni nousi ajatus housuun päästämisestä.
Olen tehnyt niin joissakin tilanteissa hänen tietämättään.
Olin kiinnostunut myös hänen reaktiosta kasteluun.
Farkkuni kastuivat ainakin etupuolelta huomattavasti.
En tiennyt mitä olisin sanonut ja vaimoni taisi ihmetellä outoa ilmettäni ja huomasi polviin asti
yltävän tumman alueen farkuissani.
Hän sanoi:"ootsä kussu housuun" .En ehtinyt edes vastata,kun hän haukkui minut aikuisena housuun
kusemisesta. Hän taisi hävetä kulkiessani märissä
housuissa hänen seurassaan,vaikka emme olleetkaan
asuinseudullamme.
Pyysin häneltä jälkeenpäin anteeksi käytöstäni.
Vaimoni pahoitteli suutumustaan asiassa.
Hän kertoi myös itse joskus parikin kertaa päästäneensä pissaa housuun kesäfestareilla.
Minua hävetessään hänelle oli muistunut mieleen joku kouluaikainen nolo pissankarkaaminen.
Lupasin olla pissaamatta enää housuuni, mutta taisi olla paljon luvattu.
Housuun kakkaamisesta tai vaipoista minulla ei ole mitään kokemuksia.
Olen 50-v.mies. Mieleeni on jäänyt tapaus, joka sattui juhannuksena -82. Vanhempani olivat tuolloin 53- ja 51-vuotiaita, minä 15.
Olimme olleet kyläilemässä äitini serkun perheen luona, ja olimme palaamassa iltayöstä kävellen kotiin. Kyläpaikassa oli nautittu yhtä ja toista (tai siis isä oli nauttinut), myös hyvin hapanta ja ehkä hieman keskenkäynyttä kotiviiniä. Sitten kävi niin kuin kävi. Siitä tuli tietyssä mielessä ikimuistoinen juhannusyö - myös äidilleni, joka oli ihan selvin päin.
Noin puolimatkassa isä sanoi meille, että nyt pitäisi päästä äkkiä kotiin, että on niin armoton paskahätä. Äiti huolehtivana ihmisenä huolestui heti. -Voi voi, olisit käynyt siellä äsken. Hätä oli kuitenkin tullut äkkiarvaamatta. Isä sanoi, että ei tässä kohta muu auta kuin housuun vaan. -Koita nyt hyvä tavaton pidätellä, äiti kauhisteli. Ei sille kuitenkaan enää mitään voinut. Yhtäkkiä isä pysähtyi ja sanoi suoraan: -Ei jumalauta, nyt menee paska housuun just eikä melkein... hän seisoi jonkin aikaa paikallaan ja sanoi sitten jo melkein huvittuneena: -Varmaan kilo paskaa housuis. Äiti oli selvästi isää enemmän kauhistunut, ja huokaili: -No nyt tuli sitten vielä paskatalkoot tänä yönä.
Kävelimme kotiin siinä toivossa, että ketään tuttua ei tulisi vastaan. Isä oli vielä humalassa, mutta ymmärsi, että ei oikein voisi nyt jäädä kenenkään kanssa juttelemaankaan (hajun vuoksi). Ketään ei onneksi tullut vastaan. Isä kyllä käveli niin hankalan näköisesti ja jalat harallaan, että jos sen joku näki, saattoi kyllä arvata, mitä on tapahtunut. Ennen kotiporttia hän vielä sanoi, että nyt sitä on sitten jo puntitkin täynnä, joten kävely oli taatusti inhottavaa ja hankalaa.
Onneksi olimme vihdoin kotona, ja isä painui suoraan saunan pesuhuoneeseen. Äiti meni auttamaan korjaamisessa minkä voi, vaikka oli se luonnolle ottanut.
POJASTA POLVI PARANEE, sanotaan. Itse olen sinkku eli "vanhapoika", mutta minulle kävi juuri samalla tavalla kolme vuotta sitten. Olosuhteet olivat tosin siinä mielessä erilaiset, että olin yksin ja oli talvi, tarkkaan ottaen itsenäisyyspäivän ilta -14. Alkoholilla oli osuutta asiaan minunkin tapauksessani, ainakin osittain. Olin iäkkään äitini luona käymässä iltapäivällä, ja sen jälkeen palaamassa senioritalosta omaan osakkeeseeni, kun vahinko tapahtui.
Sietämätön hätä iski matkalla, mutta sain jotenkin "suggeroitua" hädän ohitse hetkeksi -mutta vain hetkeksi. Halusin uskoa, että se pysyisi jotenkin aisoissa kotiin saakka, mutta kotikatuni alkupäässä tuli "uusi aalto", jota ei sitten enää pideltykään. Hätä suorastaan "räjähti" haaroihini. Eikä sitten muuta kuin loppumatka hajareisin ja taas toivossa, että ketään ei tulisi vastaan. Eipä tullut, ja onneksi oli myös pimeä. Siinä pakkasillassa ilkeä tunne housuissani taapertaessani tuli kyllä elävästi mieleen kesä ja juhannus -82, ja edessä oleva siivo -tällä kertaa pienessä kerrostaloyksiön kylppärissä.
Vaikka hävetti, kerroin tapauksen seuraavana päivänä äidilleni. Hänellä on tosin jo muistiongelmia, mutta kyllä hän sen muisti. Ja myös nauroi. Raittiusihmisenä hän tosin sai taas kerran uuden syyn sanoa, että "sellaista se viina teettää". Niin teettikin, jo toisessa sukupolvessa.
"Onko tinulla patkat hoututta, kun noin tälkeen näkötenä kävelet".
- Pikkupoika kirjassa Linna: Täällä Pohjatähden alla, osa3
Mitähän nämä tekee täällä seksi osastolla?
Fetissiosastolla? Ihmiset, joilla on fetissi näistä asioista, runkkaavat ja lukevat samalla näitä juttuja.
Neljä vuotta mietiskelit...
Tai sitten löysin ketjun vasta nyt, voisko olla mahdollista?
Ei ole mahdollista. Niin vanhoihin ketjuihin ei pääse tavanomaisin keinoin käsiksi.
Fantasiat loppuu lyhyeen jos töissä hoivakodissa, päivittäin vaipan vaihtoa ja pesua. T. Hoitaja
Ai siksikö hoitajamiehet ovat homoja, kun näkevät hoivakodissa alastomia naisia? Mutta näkeväthän he alastomia miehiäkin. Itseäni ei kiihota sairas tai vanhus, pointti on, että terveelle nuorelle, joka ei voisi kuvitellakaan, että itselle voisi käydä nolosti pääseekin käymään kakkavahinko ja joutuu juoksemaan naama punaisena pytylle.
On tuo Google tässä vuosien saatossa kyllä mielestäni muuttunut ihan tavalliseksi.
Vaimon sisko kerran kertoi vastaavanlaisesta kokemuksestaan ja vihjasi haluavansa nähdä miehen joka uskaltaisi samaan. Minä hoopona lupauduin ja sitten tilaisuuden tullen, yhdessä ulkona laskettiin hyhyt housuihin. Hän sai orgasmin siellä tiellä ja sen jälkeen hänen luokseen suihkuun ja naimaan.
On hyvä, että ihmisellä on fantasioita.