MTV/GoHome-PAINAJAINEN

soilike

Valtavan MTV3-mainoskampanjan uhrina jouduin CoHomen käyttäjäksi.
Marraskuussa tuli maksukehotus Lindorff-perintätoimistolta ja perintäkulut
Aikamme sitä pällisteltyämme, huomasimme että siellä mainitaan CoHome, joten maksoimme sen.

Lindorff pommitti edelleen perintälaskuilla, joten sanoimme CoHome –laajakaistan irti ja huomautimme jo silloin oudosta laskutustavasta, jossa alkuperäistä laskua ei tule, vaan suoraan perintälasku uhkauksineen.

Sama tapahtui myös tammikuussa, alkuperäistä laskua ei koskaan tullut, vaan suoraan maksumuistutus Lindorffilta. Siis aivan uusi tapa lypsää rahaa asiakkailta.
Olemme selittäneet puhelimessa ja käyneet pitkät sähköpostit asiasta, mutta mikään ei auta
Nyt sentään saimme kopiot alkuperäisistä laskuista, kummankin eri pyynnöstä.
Lindorffilta on sitten paksu pino kehotuksia ja uhkauksia.
Minun ensimmäinen kokemukseni perintätoimistosta koko elämäni aikana ja toivottavasti viimeinen.

Olisi ollut paljon helpompi maksaa heti aiheettomat perintäkulut, koska asiakkaalla ei ole enää väliä.
Näin ei yleensä ole tapana meillä Suomessa.
TDC Song Oy ei olekkaan suomalainen, kuten esim.Elisa, johon olen tyytyväinen

3

1922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perfect Blue

      Itse olen käyttänyt Gohomea yli vuoden. Eikä ole ollut kertakaan ongelmia laskutuksen tai yhteyden kansa.

    • frogman

      Älä välitä, et ole ainut.
      Kaksi kertaa peräkkäin talvella tuli Lindorffin perintälasku eri laskuista.
      Varsinaista laskua ei tullut lainakaan puhumattakaan perintään vaadittavasta "karhulaskusta".
      Gohome=Gohell.
      Operaattori vaihdossa. Muutenkin liian kallista. Joku voisi lohkaista. Elämä on.
      Niin lohkaisin minäkin asiakaspalveluunsa.

      Kun tein sopparin Gohomelle sanoin:
      Ei mulle sitten mitään maksullisia virusturvia.
      "Juu, ei laiteta sulle sitten sellaista"
      Lupasivat modeemin kauppaan mukaan.
      Ei tullut koskaan.
      Kun soitin asiasta totesivat, että ne on nyt loppu.
      Yllärinä huomasin maksaneeni joka laskussa neljä euroa jostain hemmetin Normanista jota en konelleni ikinä laittaisi.
      Nyt tää on alkanut vielä muistuttamaan modeemiyhteyttä pätkimisineen ja takkuiluineen.
      Kiitos ei.

    • Vesa

      Lindorffia käyttävät kaikki legendaariset kepulifirmat (mm. surullisen kuuluista Directa-numeropalvelu).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6148
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1199
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      990
    Aihe