kasvimaan pesustaminen

terhi

Viime kesänä päätimme, että nyt tulevana kesänä meilläkin on kasvimaa. Suunnittelimme paikan kasvimaalle ja kaivoimme pois nurmikon ja hyvin savista maata yht. n. 40 sentin syvyydeltä.

Tänä keväänä on tarkoitus tilata kuorma multaa ja hiekkaa ja sekoitella niistä ns. hyvä kasvualusta vihanneksille ja muille. Mitä kaikkea mullan ja hiekan sekaan pitäisi lisätä, jotta vihannekset viihtyisivät?

Haluaisin kasvimaan hieman koholle nurmikosta ja jotenkin erottaa uuden ns. hyvän maan muuten savisesta maasta. Miten se onnistuisi? Olen miettinyt, jos upottaisin purkutiiliä maahan savimaata ja kasvimaan multaa erottamaan. Mieleeni tuli vaan, että onkohan se terveellistä? Siis tiilethän ovat olleet muurattuina ja jos laastissa on ollut vaikka jotain mikä sitten liukenee maahan...

Jos jollain on hyviä vinkkejä kasvimaan perustamiseen, niin otan kiitollisena vastaan :)

7

4586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotakin tietoa

      Multa-hiekkaseos kannattaa kalkita hyvin, koska kalkitussa maassa kasvit pystyvät käyttämään antamasi lannoitteet paremmin hyväkseen. Kalkkisäkin kyljestä löytyy annosteluohjeet, samoin lannoitesäkkien (esim.puutarhan kevät- ja syyslannoitteet).

      Voitte laittaa hyvän maan alle suodatinkankaan ja taittaa sen myös ylös- ja ulospäin kasvimaan reunoille. Kankaan reunan voi maisemoida piiloon vaikka kivillä tai laudoilla. Tiilien päästöistä en tiedä, mutta huokoisina ne imevät kosteutta. Jäätyminen ja taas sulaminen rapauttavat tiiliä, mutta jos ne kerran ovat jätekamaa, niin ei kai se haittaa, vaikka ajan oloon rikkoontuisivat...

      Jos savikkonne on kovin märkää, voisi olla hyvä salaojittaa kasvimaa. Pahimmassa tapauksessa kaivannon pohjalle voi kertyä vettä, joka huokuu kylmyyttä ympärilleen. Kannattaa joka tapauksessa tehdä kunnon kohopenkit.

      Tässä vielä muutama linkkivinkki.
      http://puutarha.net/keskustelu/keskustelu.asp?id=8890

      http://www.nicehouse.fi/puutarha/hyoty/kasvimaa/perusta.htm

      http://www.kotipuutarhuri.com/kasikirja/kasvimaa.html

      • urkki

        Juurimatto on huomattavasti edullisempaa ja tähän käyttötarkoitukseen soveltuvampaa kuin suodatinkangas.

        Jos multa on peltomultaa, kannattaa joukkoon myös lisätä turvetta.

      • terhi
        urkki kirjoitti:

        Juurimatto on huomattavasti edullisempaa ja tähän käyttötarkoitukseen soveltuvampaa kuin suodatinkangas.

        Jos multa on peltomultaa, kannattaa joukkoon myös lisätä turvetta.

        Kiitos vastauksista.
        Nyt täytyy tyhmyytensä tunnustaa tässäkin... Mitä eroa on juurimatolla ja suodatinkankaalla? Ja minkähän hintaisia ne ovat?

        Joskus aikoja sitten joku edellinen asukas on nurmikkoa tehdessään ajanut savista maata pihalle n. 40 cm ja perustanut nurtsin siihen päälle. Kasvimaan kokoisen läntin alalta (n. 3x3m) lapioimme siis viime syksynä savet pois. Alla on ihan "normaalia" maata. Siis sellasta multaista.

        Pitääköhän juurimatto/suodatinkangas laittaa koko kasvimaan pohjan alalle, vai riittääköhän, jos laittaa vain reunoille. Siis sen koko 40 cm sen minkä verran kasvimaata korottaa nurmen pinnasta ylöspäin.

      • jotakin...
        terhi kirjoitti:

        Tässä jokunen linkki, jossa asiaa käsitellään. Mutta käytätpä kumpaa tahansa, juurimattoa tai suodatinkangasta, yhtä asiaa ne eivät estä, nimittäin ilmavirran mukana kulkeutuvia rikkakasvien siemeniä:-(

        Juurimatto on kalliimpaa kuin suodatinkangas. Siipon puutarhan hinnastosta (kevät&kesä 2006) löysin tämmöisiä lukuja:
        juurimatto, 1,75 m leveä, hinta 4,5e/metri
        suodatinkangas, 2 m leveä, hinta 2e/metri

        http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/Suorakanava/kysyniinvastaamme/viestit/8284.htm

        http://www.viherpiha.fi/vastaa/5708.html

      • puuparturi
        jotakin... kirjoitti:

        Meillä oli vanhassa heinäpellossa tuolla tavoin tehty kasvimaa. Vaikka maa ympärillä oli hirvittävän kovaa, niin leinikkikasvit olivat niin suuri kirous, että vaikka kuinka venkoili ja kitki, niin ne lopulta valtasivat koko aarin alan. Pintarikkaruohojen kanssa pääsee paljon helpommalla.

        Seuraavan yrityksen teen samoin, mutta laitan maahan laudoista kasvimaan kokoisen kehikon ja ainakin laudan verran maanpinnan yläpuolelle, jolloin pääsen trimmerillä ajoissa nitistämään kaikki viholliset. Laatikon sisälle kangas ja koko pohjan alalle, sitten karkeaa soraa ja hiekkaa ja vielä toisen kankaan. Tämän päälle vasta varsinaisen kasvupohjan. Voi olla, että menee liioitteluksi, mutta eipä ollut kivaa menettää hyvää sadonalkuaan.

        Mansikoille teen samalla tavalla tuollaiset kaukalot laudasta ja upotan maahan 25 senttiä ja pinnalle 10 senttiä. Pohjalle suodatinkangas ja pintaan mansikan viljelyyn sopivan katekankaan. Sitten on jo aika lopettaa puuparturointi, jollei tämä tepsi rikkaruohoihin.

      • terhi
        puuparturi kirjoitti:

        Kuulostaa ihan hyvältä tuo, että "eristää" kasvimaan sekä sivuilta että altapäin muusta pihasta. Mutta yksi asia alkoi mietityttämään... Miten madot, nuo pikku-apulaiset, silloin pääsevät kasvimaalle? Ja jos pääsevät, niin pääsevätkö pois, vai onko kasvimaalla matoja kuhisemalla hetken päästä ja näky on kuin kauhufilmistä?

        Jos laitan eristekankaan vain reunoille, niin pääsevätköhän rikkakasvien juuret n. 40 cm syvyydeltä luikertelemaan kasvimaalle?

        Kiitos paljon kaikille jo tässä vaiheessa hyvistä vinkeistä ja linkeistä. Niistä on ollut paljon apua. Lisää kyselen kuitenkin vielä :)

    • puuparturi

      Vanhaa muurilaastia käytetään hyvänä lannoitteena viiniviljelmillä, eli ei se myrkyllistä ole. Ennen muinoin raskaana olevat naisetkin söivät laastia seinistä ja uuneista. Olisikohan kalkkia siinä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7474
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1746
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1384
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe