..kuntauudistukseen kuuluvan puitelain rakentamisessa. Kaikki muut Suomalaiset puolueet on yksituumaisesti puitelain kannalla. Kysymys kuuluu; Miksi Keskusta?? Onko Keskustalla jokin viisasten kivi, millä velat muutetaan saataviksi?
Myös Keskustan hallituskumppani Demarit on Keskustaa vastaan puitelain suhteen. Mitä tämä tarkoittaa punamullalle? Ei lienee vaikeaa arvata?
Myös Keskustan hallituskumppani Demarit on Keskustaa vastaan puitelain suhteen. Mitä tämä tarkoittaa punamullalle? Ei lienee vaikeaa arvata?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuinkas ne "valtiollisen YLE:n" tiedot nyt passaavat - vielä vaalihermostuksen aikaan kaikki oli toisin ?
Annetaan nyt valmistelijoille vain työrauha.
Ihmisten palvelut ovat paljon tärkeimpiä kuin rakenteet.
Uutissa kuulimme juuri, että rakenteitakin tarkistellaan. Kymmeniä ratkaisuja on vireillä.
Vapaaehtoisuus ja kansalaisten tarpeista lähtevät uudistukset ovat kannattavampia kuin valtiokeskeinen komentotalous.
Ja sitä paitsi ei valtio voi perustuslakimme mukaan kuntien määrää määrätäkkään.
Mutta otetaan ihan rauhallisesri - asiat kyllä järjestyvät.
Miksi Keskusta yksin vastustaa puitelakia? Siis varmuuden vuoksi, miksi Keskusta yksin vastustaa puitelakia? En tosiaankaan osaa selvemmin kysyä. Onko kyseessä valtapolitiikka? Onko kyseessä kaikki yllättävä veroratkaisu? Onko kyseessä valta-aseman menettämisen pelko? Onko kyseessä puoluetukiin liittyvä asia? Miksi Keskusta vastustaa yksin puitelakia? Sen kannalla on sentään Demarit, Vasemmisto, Vihreät ja Kokoomus = n. 75% Suomalaisista eli suurin enemmistö.
Ei ole vielä mitään esitystä puitelaista.
Kaikki aikanaan.
Kunnissa ei makseta puoluetukia.
Kuntaliitokset vahvistavat keskustan asemia kunnissa.
Laajentuvassa Mikkelissäkin keskustan asema vahvistuu kun Haukivuori littyy Mikkeliin.
Ja kaikkein tärkein: Kunnissa ei ole oppositiota
Rajalinjat eivät kulje puoluerajoja myöten. Vaikka kaikki kokoomuslaiset ja demarit äänestävät kuntaliitossa pakkoliitoshenkisesti, kuntatasolla ollaan useimmiten ihan eri mieltä.
Ikävän nyt kerron Teille, Hallitusyhteistyö toimii erittäin hyvin.