15 vuoden

sitten takana. n.vuonna -90 alkanut velkahelvetti päättyi eilen kun vein viimeiset maksut ulosottomiehelle. Koko tuon ajan olen käytännössä elänyt velam maksulle. Tehnyt työtä alkuun, toiminut nyttemmin yrittäjänä. Kaikki on nähty, alkuun masennus ja hoito/psykiatri/jopa sairaala kierre niitä seurannut alkoholismi. Siinä rytäkässä meni vaimo ja käytännössä kaikki mitä olikaan. Vain velat jäivät. Olan kokenut kaiken sen nöyryytyksen minkä perintätoimet aiheuttavat. Paikkakunnan vaihdot ym. Olen myös kokenut, ettei mitään oikeudenmukaisuutta ole, kun jokin velka on vanhentunut, sen korot kuitenkin ulosmitataan. Tai kun saat jonkun maksettua, se peritään toiseen kertaan. Kaikki lyövät lyötyä. Myös suku.

Teille, jotka ette koskaan pääse "ylös" lohdutan: en ole varma onko se sittenkään kaiken vaivan arvoista. Helpompaa on elää yhteiskunnan ulkopuolella ja vetää säännöllisesti maksulaput vessasta alas.

Teille jotka jaksatte yrittää velkojenne maksua kerron, että Teidän täytyy olla vahvempia kuin osaatte kuvitellakaan, muistakaa: ette saa koskaan mistään apua.

Teille, jota olette menettäneet luottotietonne kerron: ei niitä tarvita. Luottotiedottomana välttyy myös virheiltä. Velkojen maksuun ei ole oikea keino lainata lisää, senkin olen kokenut.

Olisi erittän kiinnostavaa miettiä jonkinlaiseksi velkakonsultiksi ryhtymistä, siis vapaaehtoisena. TIEDÄN KUINKA PALJON APUA KAIVATTAISIIN, muttei sitä mistään todella saa.
145051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kuinka helpottava olo. Minulla ei ole kovin painavia velkataakkoja ole ollut, mutta pienen ikäni olen kitkutellut minituloilla. Haaste sekin. Ja kiva huomata, kun saa rahan riittämään. Nyt jää säästöönkin jotain, kun vaan maltan mieleni, enkä sorru mihinkään kotkotuksiin.

Äänestä

minä en jaksanut enää,lopetin työt!!! 15v. maksoin 1/3 osa netto palkastani. velkaa on 20000 ja tähän asti olen maksanut 60000,velka ei ole lyhentynyt koska velkojia on kymmeniä ja korkoihin on mennyt mun lyhennykset.systeemi kaipaa remonttia. osa näistä mun veloista vanhenee lähivuosina !!

Äänestä

tasan miltä susta tuntuu kun itsekin kymmenkunta vuotta taistelin velkahelvetissä.

Sanot: "Teille, jotka ette koskaan pääse "ylös" lohdutan: en ole varma onko se sittenkään kaiken vaivan arvoista. Helpompaa on elää yhteiskunnan ulkopuolella ja vetää säännöllisesti maksulaput vessasta alas". En ole ihan samaa mieltä. Sitä tunnetta kun velat tuli lopulta kuitattua ei voita varmaan mikään. No jaa, ehkä kuitenkin samalle tasolle nousee se kun luottotiedot olivat viimein puhtaat ja pääsi takaisin kiinni "normaaliin" elämään.

Siinä olen samaa mieltä että kun apua ja tukea eniten kaipaisi niin silloin sitä ei kyllä mistään päin saa.

Äänestä
  • meidän pitää ruveta vaatii
    maan että ulosottolaki vielä kerran uusiksi,kaikkihän me haluamme elää yhteiskunnassa ja maksaa velkaamme.mutta mitä teet ku olet maksanut velkasi kolmesti ja velkaa on vielä !!! siitähän tässä on kyse,tämä ulosottolakihan sotii oikeusvaltiota vastaan !!!

    Äänestä

Tää mun "helvettini". ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kun pelata niillä korteilla mitä silloin jaettiin. alkuperäinen velkasaldo oli tuolloin n.800000mk (kiitos silloisen säästöpankin) nykyään en edes tiedä mikä on todellinen loppusaldo eikä se hirveästi kiinnostakkaan sillä kuten kirjoittajakin sanoi niin en noteeraa mitenkään näitä maksuja vaan vedän ne kylmästi "pytystä" alas. tää johtuu vain ja ainoastaan siitä ettei meitä lamavelallisia kohdeltu silloin aikoinaan tasapuolisesti vaan tämän todellisen sotkun aiheuttajat, harri holkerista ja hänen hallitusta rakennemuutoksestaan alkaen suurinpiirtein kaikki ovat päässeet kuin koira veräjästä. me tavalliset ihmiset jotka silloin luotimme pankkimme ja valtiovallan puheisiin saamme maksaa vieläkin tätä järjetöntä laskua, kuka sitten maksaa milläkin tavalla. kuten mainitsin että pitää pelata niillä korteilla mitä silloin jaettiin niin olen kyllä omalta osaltani sen tehnyt ja mulla ainoa keino on ollut yksinkertaisesti ostaa halvalla ja myydä kalliilla ja sillä erotuksella olen mennyt nämä vuodet eteenpäin välillä melkoista kissa ja hiirileikkiä eri viranomaisten kanssa mutta toistaiseksi olen onnistunut "hoitamaan" asiani niin että ne on ollut koko ajan siinä ja siinä eli just hyväksytävissä olevan rajamailla, tosin en ole senttiäkään lyhentänyt näitä velkojani eikä minulla ole edes aikomustakaan kantaa vastuutani ennen kuin ne todelliset rikolliset saatetaan edesvastuuseen suomen alasajosta. tää saattaa kuulostaa joidenkin mielestä vastuun pakoilulta engelmien karttelulta ja varmasti se sitäkin on muttta jos alkuperäinen tilanne on kertakaikkiaan toivoton ei siinä hirveästi moraalit paina kun kyse on henkiinjäämisestä ja yleensäkin selviämisestä. mutta lopuksi myös muutama lohdutuksen sana, kun ihminen ajetaan nurkkaan ja toiminta mahdollisuuksia rajoitetaan niin aika kummasti alkaa kekseliäisyys toimia ja ihminen huomaa että pakkotilanteissa löytyy sellaista selviytymishalua ettei aivan tavallinen ihminen osaa edes kuvitella sellaista ihmisessä olevan.

Äänestä
  • ..todelliset rikolliset, jotka pitää saattaa vastuuseen Suomen alasajosta, sitten oikein ovat?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ..todelliset rikolliset, jotka pitää saattaa vastuuseen Suomen alasajosta, sitten oikein ovat?

    ELOKUU 2002
    §§§ Presidentti MAUNO KOIVISTON presidentinlinnassa 6.5.92
    järjestetyn "tuomarineuvoston" asiakirjat on määrätty sa-
    laisiksi Koiviston pyynnöstä ja tasavallan presidentin TARJA
    HALOSEN määräyksestä. Salaamispäätös sytytti hehkuvan ke-
    käleen ilmiliekkeihin.
    - Selvästihän tasavallan presidentti halusi vaikuttaa siihen,
    että oikeuslaitos ei tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisu-
    ja, muistaa professori JUKKA KEKKONEN vuosikymmenen ta-
    kaisen keskustelutilaisuuden ilmapiiristä.
    Myös professori HEIKKI YLIKANKAAN mukaan Linnan tilai-
    suuden tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painos-
    taa Korkein oikeus tekemään Koivistolle mieleinen ratkaisu
    pankkeja koskevassa asiassa. Koiviston mielestä pankeilla piti
    olla oikeus nostaa yksipuolisesti lainakorkoa.
    Uusia, mielenkiintoisia yksityiskohtia paljastuu nyt lähes päi-
    vittäin. Koiviston palaverissa linjattiin pankkikriisiin liittyvä oi-
    keuskäytäntö pankkeja suosivaksi ja velallisia tainnuttavaksi.
    Terveetkin pienyritykset olivat pankeille lainsuojatonta riistaa
    vuoden 1994 loppuun asti. Yhtäkään yritystä ei armahdettu.
    Luotot pantiin kerralla maksuun, vakuudet rosvottiin laillisesti
    pankeille, jotka realisoivat ne päivän hintaan ja kirjasivat voi-
    tot omaksi hyväkseen.
    Toukokuun tuomarineuvoston kokous ei ollut ainoa laatuaan.
    Professori Kekkonen oli - Koivisto-kriittisyydestään huolimatta -
    erään kokouksen pääalustajana. Tuolloin käsiteltiin lähinnä ta-
    lousrikoksia ja niiden tutkintaa. Presidentti ei kuitenkaan pääs-
    syt paikalle, vaan iltaa isännöi oikeusministeri MATTI LOUEKOS-
    KI. Lopulta länellekin tuli kiire, ja emännäksi siirtyi TARJA HA-
    LONEN!
    - Tuossa tilaisuudessa minut yritettiin laulaa suohon, mutta
    huonolla menestyksellä, Kekkonen muistelee. - Halonen, toisin
    kuin Louekoski, ei katsonut, että talousrikolliset tulisivat joutu-
    maan "ajojahdin" kohteiksi. Sain myös tukea eräiltä poliiseilta
    ja syyttäjiltä.
    Koiviston isännöimään toukokuiseen palaveriin osallistui nel-
    jättäkymmentä supervaikuttajaa tieteen ja oikeuslaitoksen piiris-
    tä. Kutsuttujen listaa ihmeteltiin yleisesti, koska nimilistassa oli
    sekä Koiviston myötäilijöitä että kritisoijia. Turkulainen tutkija
    KALEVI KANNUS on laajasta pyyntökierroksesta huolimatta saa-
    nut toistaiseksi vasta pari kirjallista vastausta, joissa yksilöitiin
    keskustelun sisältöä ja sävyä. Muutamat läsnäolleet eivät muista
    mitään ja loput pysyvät syystä tai toisesta vaiti.
    Läsnä olivat
    tasavallan presidentti MAUNO KOIVISTO,
    rouva TELLERVO KOIVISTO,
    KKO:n presidentti OLAVI HEINONEN,
    KHO:n hallintoneuvos PEKKA HALLBERG,
    professori ALLAN ROSAS,
    professori HEIKKI YLIKANGAS,
    tutkija MARTIN SCHEININ,
    professori AULIS AARNIO,
    apulaisprofessori JUKKA KEKKONEN,
    erikoistutkija JYRKI TALA,
    kansliapäällikkö JAAKKO KALELA,
    erityisavustaja MARTTI MANNINEN,
    Ratan johtaja JORMA ARANKO,
    professori LEENA KARTIO,
    professori OLLI MÄENPÄÄ,
    dosentti JUHA PÖYHÖNEN,
    professori KIRSTI RISSANEN,
    professori KAARLO TUORI,
    oikeust.lis. VELI-PEKKA VILJANEN,
    kihlak.tuomari MARKKU ARPONEN,
    ylituomari OLLI KARIKOSKI,
    pormestari JUHA KETTUNEN,
    Itä-Suomen HO:n presidentti ESKO KILPELÄINEN,
    KKO:n oikeusneuvos PER LINDHOLM,
    Vaasan HO:n presidentti ERKKI RINTALA,
    ap.professori ANTTI KIVIVUORI,
    professori JAAKKO UOTILA,
    oikeusneuvos ERKKI-JUHANI TAIPALE ja
    oikeusneuvos MIKKO TULOKAS.
    Espoolaisen toimittajan KJELD MÖLLERIN mukaan maan ylin
    johto antoi luvan ja osallistui aktiivisesti kokonaisen kansanryh-
    män taloudelliseen joukkomurhaan. Murhattujen omaisuus jaet-
    tiin peijaisissa, jakajinaan maan kovapalkkaisimmat juristit.
    - Samat juristit juoksevat pian kilpaa saadakseen toimeksian-
    not meiltä, pankkeja ja valtiota vastaan, Möller kuvailee.
    Liituraitojen jäljiltä jäi kitumaan 280 000 elinkautista lumevel-
    kavankia, joista 14 500 valitsi lopullisimman ratkaisun. Katkeraa
    kansaa kasvaa jo kahdessa sukupolvessa

    Äänestä

  • nämä kirjoitti:

    esko aho ja erkki liikanen tietysti !

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Mielestäni pikaluottojen saaminen on tehty liian helpoksi ihmisille ja se on johtanut minut ja varmaan monet muutkin velkaloukkuun.

    Itse otin vippejä toisten velkojen maksamiseen ja näin kierre alkoi ja elämiseen ei jäänyt enää rahaa.

    Nyt on tullut sitten seinä eteen , koska ei enää pysty maksamaan niissä rajoissa joita on sopinut.

    Eikö tähän löydy mitään lakia ,ettei muiden tarvitse kärsiä samaa helvettiä minkä itse olen ja paraikaa joudun käymään.

    Kaikkialla mainostetaan vippejä. Miksi ihmisiä ajetaan velanottoon ja sen kautta monet ihmiset vaikeuksiin ja toiset jopa itsemurhaan , joka on itselläkin käynyt mielessä monta kertaa.

    Kaikille kohtalontovereille toivotan jaksamista. Kyllä se aurinko paistaa meihin risukasoihinkin joskus.

    Äänestä

  • Äläpäs kävelevä kikkare syyttele muita siellä, jos et ole koskaan edes yritänyt maksaa ITSE ottamiasi lainoja & velkoja et ansaitse mitään sympatioita pikkurikollinen, olet pelkkä taakka yhteiskunnalle. Toivottavasti hakevat sulta koneet pois ettet pääse tänne elvistelemään halveksittavalla toiminnallasi.

    Äänestä

ja nyt aletaan leipoa oikein toden teolla uusia maksuhäiriöisiä. Kiitos Jutta Urpilainen.

Äänestä

Miten v.itussa te löydätte viestejä joihin on 2.5vuotta sitten viimeksi vastattu, ja sitten menette vielä vastaamaan jotain niihin?!?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

velkahelvetti kirjoitti:

sitten takana. n.vuonna -90 alkanut velkahelvetti päättyi eilen kun vein viimeiset maksut ulosottomiehelle. Koko tuon ajan olen käytännössä elänyt velam maksulle. Tehnyt työtä alkuun, toiminut nyttemmin yrittäjänä. Kaikki on nähty, alkuun masennus ja hoito/psykiatri/jopa sairaala kierre niitä seurannut alkoholismi. Siinä rytäkässä meni vaimo ja käytännössä kaikki mitä olikaan. Vain velat jäivät. Olan kokenut kaiken sen nöyryytyksen minkä perintätoimet aiheuttavat. Paikkakunnan vaihdot ym. Olen myös kokenut, ettei mitään oikeudenmukaisuutta ole, kun jokin velka on vanhentunut, sen korot kuitenkin ulosmitataan. Tai kun saat jonkun maksettua, se peritään toiseen kertaan. Kaikki lyövät lyötyä. Myös suku.

Teille, jotka ette koskaan pääse "ylös" lohdutan: en ole varma onko se sittenkään kaiken vaivan arvoista. Helpompaa on elää yhteiskunnan ulkopuolella ja vetää säännöllisesti maksulaput vessasta alas.

Teille jotka jaksatte yrittää velkojenne maksua kerron, että Teidän täytyy olla vahvempia kuin osaatte kuvitellakaan, muistakaa: ette saa koskaan mistään apua.

Teille, jota olette menettäneet luottotietonne kerron: ei niitä tarvita. Luottotiedottomana välttyy myös virheiltä. Velkojen maksuun ei ole oikea keino lainata lisää, senkin olen kokenut.

Olisi erittän kiinnostavaa miettiä jonkinlaiseksi velkakonsultiksi ryhtymistä, siis vapaaehtoisena. TIEDÄN KUINKA PALJON APUA KAIVATTAISIIN, muttei sitä mistään todella saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu