Päiväraha

Päivärahoista ja matkakorvauksista syntyi viime vuonna poru, kun verottaja mätkäisi komennusmiehille tuhansien eurojen jälkiveroja heille maksetuista verottomista eduista.

Tilanne oli kohtuuton ja lakia muutettiin pikavauhtia. Uudessa laissa määritellään, että tilapäinen reissutyö voi kestää kaksi, tai tietyin ehdoin kolme vuotta. Jos työ jatkuu samassa paikassa pidempään, että työkohde muuttuu pysyväksi työpaikaksi ja korvauksista pitää maksaa verot.

"Tässä taitaa olla kyse siitä, että monelle päiväraha on muodostunut palkanlisäksi. Pitää kuitenkin muistaa, että se on kulukorvaus. Voidaanko jollekin maksaa kulukorvausta 10 vuotta? Eihän se ole oikein edes muita veronmaksajia kohtaan"

Komennusmiehet kuitenkin jo kokoavat valtuuskuntaa eduskuntaan. Tavoite on, että laki avataan ja valmistellaan uudelleen – heidän asiantuntemustaan hyödyntäen.

Verrataan Mepin päivärahaan ja kulukorvaukseen, miksi hän saa? ?, miksi kulukorvausta 10000€ kk, kun ei mikään matkalla kulu?
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Verohallituksen päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista?

parlamentin jäsenille maksetaan sama palkka kuin kunkin maan omille kansanedustajille. Suomalaiset mepit saavat 5 600 euroa kuukaudessa ja maksavat siitä veroa niin kuin muutkin suomalaiset.

Eläkettä suomalaismepeille karttuu samoilla perusteilla kuin eduskunnan jäsenille. Sen lisäksi on mahdollista ostaa vapaaehtoinen lisäeläkevakuutus, jonka kuluista meppi maksaa kolmanneksen (948 euroa kuukaudessa) ja parlamentti kaksi kolmannesta.

Sairauskulut korvataan laskujen mukaan.

Mepeille maksetaan kulukorvausta 3 785 euroa kuukaudessa ilman että rahojen käytöstä kuluihin tarvitsee esittää kuitteja.

Asumis- yms. kulut korvataan 268 euron päivärahalla.

Työhön liittyvien matkojen korvauksiin kuitteja vastaan on tarjolla 3 736 euroa vuodessa.

Suurimman osan tuloistaan suomalaiset ja muut pitkien etäisyyksien takaa tulevat parlamentin jäsenet saavat lentämällä. Kun lennetään turistiluokassa mutta saadaan matkakulut business-luokan mukaan, mepit voivat ihan laillisesti systeemin mukaan panna lippujen hintojen erotuksen omaan taskuunsa. Korvaus Helsingin ja Brysselin väliltä (mukaan lukien ns. etäisyyskorvaus) on 2 233 euroa per matka.

Kikkailu lentämisellä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulukorvaus kirjoitti:

Päivärahoista ja matkakorvauksista syntyi viime vuonna poru, kun verottaja mätkäisi komennusmiehille tuhansien eurojen jälkiveroja heille maksetuista verottomista eduista.

Tilanne oli kohtuuton ja lakia muutettiin pikavauhtia. Uudessa laissa määritellään, että tilapäinen reissutyö voi kestää kaksi, tai tietyin ehdoin kolme vuotta. Jos työ jatkuu samassa paikassa pidempään, että työkohde muuttuu pysyväksi työpaikaksi ja korvauksista pitää maksaa verot.

"Tässä taitaa olla kyse siitä, että monelle päiväraha on muodostunut palkanlisäksi. Pitää kuitenkin muistaa, että se on kulukorvaus. Voidaanko jollekin maksaa kulukorvausta 10 vuotta? Eihän se ole oikein edes muita veronmaksajia kohtaan"

Komennusmiehet kuitenkin jo kokoavat valtuuskuntaa eduskuntaan. Tavoite on, että laki avataan ja valmistellaan uudelleen – heidän asiantuntemustaan hyödyntäen.

Verrataan Mepin päivärahaan ja kulukorvaukseen, miksi hän saa? ?, miksi kulukorvausta 10000€ kk, kun ei mikään matkalla kulu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu