Ihmisen osa

vielä, joitakin huomioita O.M:n ajatuksista.

>> "Ihmiset kuitenkin jättävät elävän uskon." >>

Kun ihminen luopuu, ("Voi sitä, joka riitelee Luojansa kanssa..." kirjoittaa O.M) kääntää selkänsä Luojalleen hän saa itse kantaa seuraukset asiassa.

Ajattelen että ihminen ei ole enää hyvä syntiinlankeemuksen seurauksena.
Jos joku haluaa ajatella että ihminen on kokonaan paha syntiinlankeemuksen seurauksena, niin olemme vain erimieltä tästä asiasta, joka tuskin ratkeaa väittelyn avulla.

>> "Oikeassa oleva taho" on oikeassa, koska Jumalan Henki asuu heissä ja heidän keskuudessaan. >>

Kun Luoja on oikeassa, níin kaikki hänen kanssaan samaa mieltä olevat ovat myös oikeassa.

>> Omalta puoleltaan oikeassa olijat ovat yhtä syntisiä ja lankeavaisia kuin väärässä olijatkin. >>

Kun kirjoittaja toteaa että "Omalta puoleltaan oikeassa olijat ovat yhtä syntisiä ja lankeavaisia kuin väärässä olijatkin", niin miksi hän sitten ei halua käsitellä mahdollista omaa väärässäolemistaan tässä asiassa?

Oman oikeassaolemisen ja oikean seurakunnan etsimisessä ihminen erehtyy, sillä kuka voi sanoa tietävänsä totuuden. Joku ihminen, Paavali, Paavi vai Luhter? Parempi olisi tietää missä asiassa on väärässä, että voisi "palata harhaanjohtavalta tieltänsä"

Kun erehtyvä ihminen kykenee löytämään jotakin viisautta Jumalan maailmasta, niin tämä asia on mahdollinen kaikille, eikä vain jollekin. (On omahyväisyyttä/omavanhurskautta kuvitella itsensä oikeassaolevaksi ja lähestyä lähimmäistä väärässäolevana, joka pitäisi saada tähän samaan oikeassaolevien ryhmään.)

>> Paavali oli Jeesuksen seuraaja opissa, elämässä ja kärsimisessä. >>

Toki noin voi sanoa, mutta se ei vielä tarkoita että asia on niinkuin joku sanoo.
Se mitä Paavali teki Jeesuksen esittämille ajatuksille, oli sitä samaa minkä jokainen meistä tekee totuudelle, muuntaa sen. Mutta Paavalikin erehtyvänä (vrt. O.M ajatus omalta puoleltaan erehtyvistä "oikeassaolevista") ihmisenä teki/sanoi jotakin hyvääkin...

>> Minun ymmärrykseni mukaan tässä tilanteessa ihmiseen puhallettiin 'elävä henki', ei 'Jumalan Henkeä'. >>

"Minun ymmärrykseni"? on erehtyväinen, eikä ole totuuden mitta tai sen tuomari. Ihminen ei siis kykene "tuomitsemaan", (ratkaisemaan, päättämään, todistamaan erehtymättömästi) totuutta, sillä se on salaisuus ja hän joka julistaa tietävänsä totuuden on jo erehtynyt.

Jumalalla on O.M:n mukaan kaksi henkeä, "Pyhä Henki" (Jumalan kolmas tosiolemus) ja sen lisäksi vielä toinen "eläväksi tekevä henki". Toki noin voi ajatella, en ole vain kuullut aikaisemmin tuota ajatusta.

Jumala kykeni erottamaan, kumman henkensä Hän puhalsi ihmiseen. Kun O.M uskoo olevansa Jumalasta ja Jumalan luoma, niin miksi sitten Jumala ei olisi antainut hänelle Pyhää Henkeään?

>> Toki ihminen oli luomishetkellä uskovainen. On osattava nähdä ero ihmisen 'oman hengen' ja 'Jumalan Hengen' (Pyhä Henki, Kristuksen Henki) välillä. >>

Ajatus ihmisen "omasta hengestä" (ihmisellä ei oikeastaan ole mitään omaan, esim "omaa henkeä", koska kaikki on lahjaa/lainaa) on jotakin sama kuin ajatus että Jumalalla on kaksi henkeä, Pyhä Henki ja "elävä henki"; mikä selittäisi sen että kyse ei ole samasta asiasta?

Jos ihminen on uskovainen (kuten O.M todistaa) syntyessään, niin hänellä ei edellisessä kappaleessa esitetyn ajatuksen mukaisesti ole kuitenkaan Pyhää Henkeä, koska Jumala puhalsi ihmiseen vain toisen henkensä, "elävän hengen". eli ihminen luotiin ilman Pyhää Henkeä, esittää o.M.

>> Epäuskoisetkin ihmiset hengittävät, joten heissä vielä henki pihisee (=ovat hengissä, elossa; heissä on henki tallella), mutta ei heissä silti ole Pyhää Henkeä. >>

Kun Pyhä Henki poistuu ihmisestä O.M:n mukaan sillä hetkellä kun ihminen kieltää Jumalan, niin tilalle tulee toinen, esim paha henki (kauhun tasapainon logiikka).

Jos Jumala poistuu ihmisestä silloin kun ihminen kieltää Luojansa, se tarkoittaisi sitä että Jumala ei rakasta ihmistä vikoihin joutuvana ja pahaa tekevänä olentona.
Silloin on myös erehdys puhua rakastavasta Jumalasta jos hän kerran vihaa ihmistä.

ent vl = evl kirjoitti:

vielä, joitakin huomioita O.M:n ajatuksista.

>> "Ihmiset kuitenkin jättävät elävän uskon." >>

Kun ihminen luopuu, ("Voi sitä, joka riitelee Luojansa kanssa..." kirjoittaa O.M) kääntää selkänsä Luojalleen hän saa itse kantaa seuraukset asiassa.

Ajattelen että ihminen ei ole enää hyvä syntiinlankeemuksen seurauksena.
Jos joku haluaa ajatella että ihminen on kokonaan paha syntiinlankeemuksen seurauksena, niin olemme vain erimieltä tästä asiasta, joka tuskin ratkeaa väittelyn avulla.

>> "Oikeassa oleva taho" on oikeassa, koska Jumalan Henki asuu heissä ja heidän keskuudessaan. >>

Kun Luoja on oikeassa, níin kaikki hänen kanssaan samaa mieltä olevat ovat myös oikeassa.

>> Omalta puoleltaan oikeassa olijat ovat yhtä syntisiä ja lankeavaisia kuin väärässä olijatkin. >>

Kun kirjoittaja toteaa että "Omalta puoleltaan oikeassa olijat ovat yhtä syntisiä ja lankeavaisia kuin väärässä olijatkin", niin miksi hän sitten ei halua käsitellä mahdollista omaa väärässäolemistaan tässä asiassa?

Oman oikeassaolemisen ja oikean seurakunnan etsimisessä ihminen erehtyy, sillä kuka voi sanoa tietävänsä totuuden. Joku ihminen, Paavali, Paavi vai Luhter? Parempi olisi tietää missä asiassa on väärässä, että voisi "palata harhaanjohtavalta tieltänsä"

Kun erehtyvä ihminen kykenee löytämään jotakin viisautta Jumalan maailmasta, niin tämä asia on mahdollinen kaikille, eikä vain jollekin. (On omahyväisyyttä/omavanhurskautta kuvitella itsensä oikeassaolevaksi ja lähestyä lähimmäistä väärässäolevana, joka pitäisi saada tähän samaan oikeassaolevien ryhmään.)

>> Paavali oli Jeesuksen seuraaja opissa, elämässä ja kärsimisessä. >>

Toki noin voi sanoa, mutta se ei vielä tarkoita että asia on niinkuin joku sanoo.
Se mitä Paavali teki Jeesuksen esittämille ajatuksille, oli sitä samaa minkä jokainen meistä tekee totuudelle, muuntaa sen. Mutta Paavalikin erehtyvänä (vrt. O.M ajatus omalta puoleltaan erehtyvistä "oikeassaolevista") ihmisenä teki/sanoi jotakin hyvääkin...

>> Minun ymmärrykseni mukaan tässä tilanteessa ihmiseen puhallettiin 'elävä henki', ei 'Jumalan Henkeä'. >>

"Minun ymmärrykseni"? on erehtyväinen, eikä ole totuuden mitta tai sen tuomari. Ihminen ei siis kykene "tuomitsemaan", (ratkaisemaan, päättämään, todistamaan erehtymättömästi) totuutta, sillä se on salaisuus ja hän joka julistaa tietävänsä totuuden on jo erehtynyt.

Jumalalla on O.M:n mukaan kaksi henkeä, "Pyhä Henki" (Jumalan kolmas tosiolemus) ja sen lisäksi vielä toinen "eläväksi tekevä henki". Toki noin voi ajatella, en ole vain kuullut aikaisemmin tuota ajatusta.

Jumala kykeni erottamaan, kumman henkensä Hän puhalsi ihmiseen. Kun O.M uskoo olevansa Jumalasta ja Jumalan luoma, niin miksi sitten Jumala ei olisi antainut hänelle Pyhää Henkeään?

>> Toki ihminen oli luomishetkellä uskovainen. On osattava nähdä ero ihmisen 'oman hengen' ja 'Jumalan Hengen' (Pyhä Henki, Kristuksen Henki) välillä. >>

Ajatus ihmisen "omasta hengestä" (ihmisellä ei oikeastaan ole mitään omaan, esim "omaa henkeä", koska kaikki on lahjaa/lainaa) on jotakin sama kuin ajatus että Jumalalla on kaksi henkeä, Pyhä Henki ja "elävä henki"; mikä selittäisi sen että kyse ei ole samasta asiasta?

Jos ihminen on uskovainen (kuten O.M todistaa) syntyessään, niin hänellä ei edellisessä kappaleessa esitetyn ajatuksen mukaisesti ole kuitenkaan Pyhää Henkeä, koska Jumala puhalsi ihmiseen vain toisen henkensä, "elävän hengen". eli ihminen luotiin ilman Pyhää Henkeä, esittää o.M.

>> Epäuskoisetkin ihmiset hengittävät, joten heissä vielä henki pihisee (=ovat hengissä, elossa; heissä on henki tallella), mutta ei heissä silti ole Pyhää Henkeä. >>

Kun Pyhä Henki poistuu ihmisestä O.M:n mukaan sillä hetkellä kun ihminen kieltää Jumalan, niin tilalle tulee toinen, esim paha henki (kauhun tasapainon logiikka).

Jos Jumala poistuu ihmisestä silloin kun ihminen kieltää Luojansa, se tarkoittaisi sitä että Jumala ei rakasta ihmistä vikoihin joutuvana ja pahaa tekevänä olentona.
Silloin on myös erehdys puhua rakastavasta Jumalasta jos hän kerran vihaa ihmistä.

uskovaisen ihmisen kaksiosaisuus (Henki vs. liha) tulee esiin esim. tilanteessa, jossa hän antoi Pietarille (=Pietarin omistamalle uskolle) taivaan valtakunnan avaimet. Kun Pietari tunnusti Jeesuksen Jumalan Pojaksi, Jeesus sanoi: "Autuas olet sinä, Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa." (Matt.16:17.) Jeesus ymmärsi, ettei Pietari tajunnut asiaa omalta puoleltaan (=lihansa puolelta), vaan katseli Mestariaan uskon silmin. Kun hän sitten antoi Pietarin omistamalle uskolle avainten vallan päästää ja sitoa, hän alkoi puhua kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Pietari, jota Jeesus oli hetkeä aiemmin luonnehtinut kallioksi, jonka päälle Hän rakentaa seurakuntansa, ei ymmärtänyt. Jeesus sanoi suoraan: "Mene pois minun tyköäni, saatana! sinä olet minulle pahennukseksi: ettes ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, mutta ne, jotka ihmisen ovat" (Matt.16:23).

Elävässä kristillisyydessä on aina ollut periaate, että Raamattua selitetään Raamatulla. Annetaan siis Paavalin selittää ko. kohtaa. Ensinnäkin Paavali toteaa: "Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta" (2.Kor.3:5). Pietarin ymmärrys oli siis Jumalalta. Sanoohan Raamattu: "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale" (2.Kor.5:17). Näin ollen Jeesuksen ja Paavalin yhtäpitävän opetuksen mukaisesti voimme todeta, että Pietari ymmärsi Jeesuksen Mestarikseen yksin Jumalan antamalla ymmärryksellä, ei omalla inhimillisellä järjellään, ei omalta puoleltaan.

Kun Jeesus sanoi Pietaria saatanaksi, hän haukkui Pietarin lihallista puolta, omaa lihaa, luonnollista ihmistä. Hetkeä aiemmin Pietari oli uskon silmin ymmärtänyt. Tuliko Jeesuksen sanoista ylpeys vai mikä, joka tapauksessa Pietari ei enää omalla lihallaan tarkastellen kyennyt ymmärtämään Jeesusta. Paavali toteaakin: "Ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus" (1.Kor.2:14).

Pietarin kohta osoittaa, miten lähellä synti on uskovaistakin ihmistä. Ihmistä, joka turmeltui kokonaan syntiinlankeemuksessa ja jonka Jumalan Hengen on uudistettava, jotta se voisi vaikuttaa ihmisessä hyvät teot. Saman asian tähden Paavali opettaa: "Minä sanon: vaeltakaat Hengessä, niin ette lihan himoa täytä; Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan: nämät ovat vastaan toinen toistansa, niin ettette tee, mitä te tahdotte." (Gal.5:16-17.)

"Miksi hän sitten ei halua käsitellä mahdollista omaa väärässäolemistaan tässä asiassa?"

Toki voin spekuloida sitäkin mahdollisuutta. Se tarkoittaisi, että olisi pakko luopua Raamatusta Jumalan ilmoituksena. Elämänkokemukseni mukaan en näe sellaiseen syytä.

"On omahyväisyyttä/omavanhurskautta kuvitella itsensä oikeassaolevaksi ja lähestyä lähimmäistä väärässäolevana, joka pitäisi saada tähän samaan oikeassaolevien ryhmään."

Jeesus opetti, että juuri noin pitää toimia. "Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi" (Mark.1:15). Raamattu on tässä asiassa hyvin johdonmukainen. "Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika" (2.Joh.1:9). Raamatun mukaan ei pelkästään jumalankieltäminen ole jumalattomuutta, vaan myös Kristuksen opista poikkeaminen. Jeesus oli ankara vähäistenkin opin poikkeamien tähden: "Opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt" (Matt.28:20). Raamatun mukaan uskovaiset eivät saisi jättää epäuskoista tietämättömäksi tilastaan. "Kuin minä sanon jumalattomalle: sinä jumalatoin, sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä hänelle sitä sano, että jumalatoin ottais vaarin menostansa; niin pitää jumalattoman syntinsä tähden kuoleman, mutta hänen verensä tahdon minä sinun kädestäs vaatia" (Hes.33:8). Vaikka epäuskoisen varoittaminen tuntuu uskovaisista vaikealta, se kuitenkin on annettu uskovaisten tehtäväksi: "Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? (1.Kor.6:2.) Jumala itse puhuu lastensa kautta: "Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti" (Luuk.10:16).

""Minun ymmärrykseni"? on erehtyväinen, eikä ole totuuden mitta tai sen tuomari." jne.

Olet oikeassa.

"Pyhä Henki ja "elävä henki"; mikä selittäisi sen että kyse ei ole samasta asiasta?"

Kyse ei voi olla samassa asiasta, koska Raamattu todistaa, ettei niillä, jotka eivät ole Kristuksen omia, ole Pyhää Henkeä. Raamattu myös todistaa monessa kohtaa, että ihmiset saivat parannuksen hetkellä Pyhän Hengen lahjaksi.

"Jos ihminen on uskovainen (kuten O.M todistaa) syntyessään, niin hänellä ei edellisessä kappaleessa esitetyn ajatuksen mukaisesti ole kuitenkaan Pyhää Henkeä, koska Jumala puhalsi ihmiseen vain toisen henkensä, "elävän hengen". eli ihminen luotiin ilman Pyhää Henkeä, esittää o.M."

Tottakai ihmisellä on syntyessään Pyhä Henki. Jos ei olisi, ihminen olisi syntyessään epäuskoinen, koska "jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa" (Room.8:9). Luomiskertomuksen kohdalla olin vähän epäselvä, mutta ehkä en osaakaan selittää käsitystäni kovin häävisti. Ihminen oli luomishetkellä uskovainen. Kuitenkaan mielestäni tilannetta, jossa Jumala puhalsi ihmiseen hengen, ei voi automaattisesti tulkita siten, että Jumala puhalsi ihmiseen myös Pyhän Hengen. Toki on mahdollista, että Henki puhallettiin yhtä aikaa hengen kanssa. Pidän mahdollisena sitäkin, että ihmisen oma henki olisi ollut samaa olemusta Pyhän Hengen kanssa ENNEN syntiinlankeemusta, mutta perisynnin tultua maailmaan ne eivät ole voineet olla samaa olemusta. En tunne kristillistä selitystraditiota (en vl-selitystä enkä suurten kirkkojen) tässä asiassa, joten voin vain spekuloida. Onhan epäuskoisissakin henki, muttei Henkeä. Siihenhän termi 'uudestisyntyminen' viittaa: Ihminen, josta Henki on kaikonnut, syntyy uudesti ja saa taas lapsuuden uskon mukana menettämänsä Hengen. Siihen viittaa myös termi kuolema: Raamattu kutsuu monia elossa olevia ihmisiä kuolleiksi. He ovat hengellisesti kuolleita, koska heissä ei ole Henkeä, mutta ruumiillisesti elossa, koska heissä henki pihisee.

"Kun Pyhä Henki poistuu ihmisestä O.M:n mukaan sillä hetkellä kun ihminen kieltää Jumalan, niin tilalle tulee toinen, esim paha henki (kauhun tasapainon logiikka)."

Olet oikeassa, näin ymmärtäisin. Uskovaisessa ihmisessä on Jumalan Henki ja epäuskoisessa ihmisessä on jokin väärä henki (kaikki väärät henget ovat loppujen lopuksi yhden ja saman epäuskon ilmentymiä).

"Jos Jumala poistuu ihmisestä silloin kun ihminen kieltää Luojansa, se tarkoittaisi sitä että Jumala ei rakasta ihmistä vikoihin joutuvana ja pahaa tekevänä olentona.
Silloin on myös erehdys puhua rakastavasta Jumalasta jos hän kerran vihaa ihmistä."

Jumala vihaa syntiä, jota ihminen tekee. Rakkauttaan Hän osoittaa kutsumalla ihmistä ihmiskohtaloissa, luonnossa, pyhässä Raamatussa ja ennen kaikkea lastensa saarnassa. Jumalan pelastussuunnitelma on kuitenkin ihmisjärjeltä salattu. Raamatun perusteella tiedämme, että kukaan ei ansaitsisi pelastusta ja kaikki ansaitsisivat kadotuksen. Raamatun perusteella tiedämme myös, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki, mutta on ilmeisesti jo ennalta nähnyt, ketkä taistelevat Hänen pyhää tahtoaan vastaan loputtomiin. "Ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti, sillä hän on liha" (1.Moos.6:3). Taistelussa väsyneet Hän armahtaa, jotta hääpöytä tulisi täytetyksi. Tiedämme Raamatun perusteella, että laveaa tietä kulkevat monet ihmiset, mutta kaitaa taivaan tietä vain harvat.

O.M kirjoitti:

uskovaisen ihmisen kaksiosaisuus (Henki vs. liha) tulee esiin esim. tilanteessa, jossa hän antoi Pietarille (=Pietarin omistamalle uskolle) taivaan valtakunnan avaimet. Kun Pietari tunnusti Jeesuksen Jumalan Pojaksi, Jeesus sanoi: "Autuas olet sinä, Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa." (Matt.16:17.) Jeesus ymmärsi, ettei Pietari tajunnut asiaa omalta puoleltaan (=lihansa puolelta), vaan katseli Mestariaan uskon silmin. Kun hän sitten antoi Pietarin omistamalle uskolle avainten vallan päästää ja sitoa, hän alkoi puhua kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Pietari, jota Jeesus oli hetkeä aiemmin luonnehtinut kallioksi, jonka päälle Hän rakentaa seurakuntansa, ei ymmärtänyt. Jeesus sanoi suoraan: "Mene pois minun tyköäni, saatana! sinä olet minulle pahennukseksi: ettes ymmärrä niitä, jotka Jumalan ovat, mutta ne, jotka ihmisen ovat" (Matt.16:23).

Elävässä kristillisyydessä on aina ollut periaate, että Raamattua selitetään Raamatulla. Annetaan siis Paavalin selittää ko. kohtaa. Ensinnäkin Paavali toteaa: "Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta" (2.Kor.3:5). Pietarin ymmärrys oli siis Jumalalta. Sanoohan Raamattu: "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale" (2.Kor.5:17). Näin ollen Jeesuksen ja Paavalin yhtäpitävän opetuksen mukaisesti voimme todeta, että Pietari ymmärsi Jeesuksen Mestarikseen yksin Jumalan antamalla ymmärryksellä, ei omalla inhimillisellä järjellään, ei omalta puoleltaan.

Kun Jeesus sanoi Pietaria saatanaksi, hän haukkui Pietarin lihallista puolta, omaa lihaa, luonnollista ihmistä. Hetkeä aiemmin Pietari oli uskon silmin ymmärtänyt. Tuliko Jeesuksen sanoista ylpeys vai mikä, joka tapauksessa Pietari ei enää omalla lihallaan tarkastellen kyennyt ymmärtämään Jeesusta. Paavali toteaakin: "Ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus" (1.Kor.2:14).

Pietarin kohta osoittaa, miten lähellä synti on uskovaistakin ihmistä. Ihmistä, joka turmeltui kokonaan syntiinlankeemuksessa ja jonka Jumalan Hengen on uudistettava, jotta se voisi vaikuttaa ihmisessä hyvät teot. Saman asian tähden Paavali opettaa: "Minä sanon: vaeltakaat Hengessä, niin ette lihan himoa täytä; Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan: nämät ovat vastaan toinen toistansa, niin ettette tee, mitä te tahdotte." (Gal.5:16-17.)

"Miksi hän sitten ei halua käsitellä mahdollista omaa väärässäolemistaan tässä asiassa?"

Toki voin spekuloida sitäkin mahdollisuutta. Se tarkoittaisi, että olisi pakko luopua Raamatusta Jumalan ilmoituksena. Elämänkokemukseni mukaan en näe sellaiseen syytä.

"On omahyväisyyttä/omavanhurskautta kuvitella itsensä oikeassaolevaksi ja lähestyä lähimmäistä väärässäolevana, joka pitäisi saada tähän samaan oikeassaolevien ryhmään."

Jeesus opetti, että juuri noin pitää toimia. "Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi" (Mark.1:15). Raamattu on tässä asiassa hyvin johdonmukainen. "Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika" (2.Joh.1:9). Raamatun mukaan ei pelkästään jumalankieltäminen ole jumalattomuutta, vaan myös Kristuksen opista poikkeaminen. Jeesus oli ankara vähäistenkin opin poikkeamien tähden: "Opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt" (Matt.28:20). Raamatun mukaan uskovaiset eivät saisi jättää epäuskoista tietämättömäksi tilastaan. "Kuin minä sanon jumalattomalle: sinä jumalatoin, sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä hänelle sitä sano, että jumalatoin ottais vaarin menostansa; niin pitää jumalattoman syntinsä tähden kuoleman, mutta hänen verensä tahdon minä sinun kädestäs vaatia" (Hes.33:8). Vaikka epäuskoisen varoittaminen tuntuu uskovaisista vaikealta, se kuitenkin on annettu uskovaisten tehtäväksi: "Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? (1.Kor.6:2.) Jumala itse puhuu lastensa kautta: "Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti" (Luuk.10:16).

""Minun ymmärrykseni"? on erehtyväinen, eikä ole totuuden mitta tai sen tuomari." jne.

Olet oikeassa.

"Pyhä Henki ja "elävä henki"; mikä selittäisi sen että kyse ei ole samasta asiasta?"

Kyse ei voi olla samassa asiasta, koska Raamattu todistaa, ettei niillä, jotka eivät ole Kristuksen omia, ole Pyhää Henkeä. Raamattu myös todistaa monessa kohtaa, että ihmiset saivat parannuksen hetkellä Pyhän Hengen lahjaksi.

"Jos ihminen on uskovainen (kuten O.M todistaa) syntyessään, niin hänellä ei edellisessä kappaleessa esitetyn ajatuksen mukaisesti ole kuitenkaan Pyhää Henkeä, koska Jumala puhalsi ihmiseen vain toisen henkensä, "elävän hengen". eli ihminen luotiin ilman Pyhää Henkeä, esittää o.M."

Tottakai ihmisellä on syntyessään Pyhä Henki. Jos ei olisi, ihminen olisi syntyessään epäuskoinen, koska "jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa" (Room.8:9). Luomiskertomuksen kohdalla olin vähän epäselvä, mutta ehkä en osaakaan selittää käsitystäni kovin häävisti. Ihminen oli luomishetkellä uskovainen. Kuitenkaan mielestäni tilannetta, jossa Jumala puhalsi ihmiseen hengen, ei voi automaattisesti tulkita siten, että Jumala puhalsi ihmiseen myös Pyhän Hengen. Toki on mahdollista, että Henki puhallettiin yhtä aikaa hengen kanssa. Pidän mahdollisena sitäkin, että ihmisen oma henki olisi ollut samaa olemusta Pyhän Hengen kanssa ENNEN syntiinlankeemusta, mutta perisynnin tultua maailmaan ne eivät ole voineet olla samaa olemusta. En tunne kristillistä selitystraditiota (en vl-selitystä enkä suurten kirkkojen) tässä asiassa, joten voin vain spekuloida. Onhan epäuskoisissakin henki, muttei Henkeä. Siihenhän termi 'uudestisyntyminen' viittaa: Ihminen, josta Henki on kaikonnut, syntyy uudesti ja saa taas lapsuuden uskon mukana menettämänsä Hengen. Siihen viittaa myös termi kuolema: Raamattu kutsuu monia elossa olevia ihmisiä kuolleiksi. He ovat hengellisesti kuolleita, koska heissä ei ole Henkeä, mutta ruumiillisesti elossa, koska heissä henki pihisee.

"Kun Pyhä Henki poistuu ihmisestä O.M:n mukaan sillä hetkellä kun ihminen kieltää Jumalan, niin tilalle tulee toinen, esim paha henki (kauhun tasapainon logiikka)."

Olet oikeassa, näin ymmärtäisin. Uskovaisessa ihmisessä on Jumalan Henki ja epäuskoisessa ihmisessä on jokin väärä henki (kaikki väärät henget ovat loppujen lopuksi yhden ja saman epäuskon ilmentymiä).

"Jos Jumala poistuu ihmisestä silloin kun ihminen kieltää Luojansa, se tarkoittaisi sitä että Jumala ei rakasta ihmistä vikoihin joutuvana ja pahaa tekevänä olentona.
Silloin on myös erehdys puhua rakastavasta Jumalasta jos hän kerran vihaa ihmistä."

Jumala vihaa syntiä, jota ihminen tekee. Rakkauttaan Hän osoittaa kutsumalla ihmistä ihmiskohtaloissa, luonnossa, pyhässä Raamatussa ja ennen kaikkea lastensa saarnassa. Jumalan pelastussuunnitelma on kuitenkin ihmisjärjeltä salattu. Raamatun perusteella tiedämme, että kukaan ei ansaitsisi pelastusta ja kaikki ansaitsisivat kadotuksen. Raamatun perusteella tiedämme myös, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki, mutta on ilmeisesti jo ennalta nähnyt, ketkä taistelevat Hänen pyhää tahtoaan vastaan loputtomiin. "Ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti, sillä hän on liha" (1.Moos.6:3). Taistelussa väsyneet Hän armahtaa, jotta hääpöytä tulisi täytetyksi. Tiedämme Raamatun perusteella, että laveaa tietä kulkevat monet ihmiset, mutta kaitaa taivaan tietä vain harvat.

Ihmisen kaksiosaisuudesta.

Ihmisen kaksiosaisuus (liha ja veri, paha ja pyhä, taivas ja maa, henki ja aine, sielu ja ruumis) on kokonaan Jumalan luomus, eikä siinä ole mitään ihmisen luomaa; kaikki on lahjaa eikä mikään osatekijöistä ole huono tai sopimaton. Koko ihminen on Jumalan, eikä vain joku osa.

Miksi tämä ihminen kaksiosaisena ei olisi kokonaan Jumalan mielen mukainen (Jumalalle kelpaava) olento, vaikka hän itse oli tyytyväinen luomukseensa? Vastaukseksi ei kelpaa se että O.M ajattelee ihmisen särkyneen kokonaan syntiinlankeemuksessa.

Ihmisessä on paljon vikoja ja vain vähän jäljellä siitä hyvästä jonka Jumala ihmiseen istutti ja keskustelu onkin siitä että onko mitään hyvää enää jäljellä?

"...ettei Pietari tajunnut asiaa omalta puoleltaan (=lihansa puolelta),"

Kun Jumala loi ihmisen hän antoi ihmiselle kaiken eikä vain jotakin; eli Pietarin (samoinkuin O.M ja tämän kirjoittaja) tajuaminen/ymmärtäminen on AINA Jumalan lahjoihin kuuluva ominaisuus.
("Paavali: "...jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta", ja samanlaiseen ajatukseen liityvänä: "Ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat"). En huomaa ristiriitaa.

"Kun Jeesus sanoi Pietaria saatanaksi, hän haukkui Pietarin lihallista puolta, omaa lihaa, luonnollista ihmistä."

Toki voidaan sanoa, että Jeesus "haukkui", mutta mitä eroa on siinä jos totean lähimmäiselleni: "olet itsepäinen ja omasta mielestäsi aina oikeassaoleva henkilö." Onko se "haukkumista" kun toteaa lähimäisessä näkyviä vikoja hänelle itselleen? Mielestäni se on rakkautta eikä syyttämistä (haukkumista). En osaa ajatella Jeeuksen toimintaa syyttämisenä.

"olisi pakko luopua Raamatusta Jumalan ilmoituksena. Elämänkokemukseni mukaan en näe sellaiseen syytä."

Ei ole mitään pakkoa olla oikeassa, eikä niinollen myöskään väärässä. Ihmisen halu olla oikeassa ja pelätä väärässäolemista on ongelmamme. Kun tunnustamme syntejämme ja pyydämme anteeksi kovuuttamme, olemme "oikeassa" myöntäessämme olleemme "väärässä".

Se, että Raamatun kirjoituksia pidetään Jumalan ilmoituksena onkin yksi kritiikkini aihe. Niitä ei voi arvioida, niissä ei ole mitään (oleellista, merkittävää) ristiriitaa uskovien mielestä.

Ne kertovat Luojasta totuuden ja vain totuuden. Niin voi ajatella, mutta erehtymisen mahdollisuus on siinä samassa kohdassa, missä oikeassaolemisen mahdollisuuskin.

On mahdollista ajatella että Raamattu on puhdas Jumalan ilmoitus.

Onko mahdollista ajatella että tämä "ilmoitus" Jumalasta on ristiriidassa Jumalan kanssa.

"Jeesus opetti, että juuri noin pitää toimia."

Jos olen Jeesuksen kanssa samaa mieltä voin pitää itseäni oikeassaolevana ja lähetyä lähimmäistäni väärässäolevana? Kyllä fariseukset sitä yrittivät, tuloksen tiedämme.

On eri asia osoittaa ihmisen erehtyneen kuin syyttää. Rakkaus yrittää toimia korjatakseen vikoja ei syyttääkseen tai rangaistakseen.

"...epäuskoisen varoittaminen tuntuu uskovaisista vaikealta, se kuitenkin on annettu uskovaisten tehtäväksi..."

En ole erimieltä, ajattelen että synnistä muistuttaminen, kehottaminen, herätteleminen jne, on kaikkien Jumalan luomien ihmisten osa. Tässä asiassa ongelma onkin että "he jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ovat noiden väärässäolijoiden herättäjiä", sitä pidän samanlaisena farisealaisuutena kuin Jeesus aikanaan puhui tekopyhille.

Esität: Ihmisessä ei ole mitään OMAA hyvää; näin on, mutta nämä omasta mielestään oikeassaolevat ihmiset ovat täynnä tuota ajatusta, kuinka saisit heidät näkemään oman tilansa?

Mietiskelyt Jumalan kahdesta hengestä ovat jotakin sellaista jota en muista kuulleeni vl-seuroissa istuessani. Silloin Jumalalla pitäisi olla neljäskin olomuoto? Pyhän Hengen lisäksi eläväksi tekevä henki? Jos Jumala onkin salattu ja käsittämätön, niin kyseessä on mielestäni Jumalakuvan laajentumisesta kertova ajatus.

Hengetön ihminen täytyy "selittää" kuolleeksi, muuten ei voida ajatella jakoa "uskovaisiin ja epäuskoisiin, hyviin ja pahoihin, jumalattomiin ja jumalan lapsiin, meihin ja teihin, ystäviin ja vihollisiin, oikeassaoleviin ja väärässäoleviin."

Jeesus ei pitänyt luonnollisen kuoleman kokenutta Lasarusta kuolleena vaan nukkuvana. Hänen ajatuksissaan ei tainnut kuolemaa tässä mielessä olla lainkaan, ainoastaan elämä. Se on vallankumouksellinen ajatus, elämä on enemmän kuin kuolema, valo enemmän kuin pimeys.

"Jumala vihaa syntiä, jota ihminen tekee."

Voidaan ajatella että Jumala vihaa tekojamme. Se kuulostaa samanlaiselta kuin monen lapsen vanhemmat, oikeastaan hyvin inhimilliseltä vikoineen kaikkineen.

Jos niin on, silloin pahantekeminenkin on hyvä asia silloin, kun ihmisellä on hyvä tarkoitus pahaa tehdessään, koskapa Luojakin toimii väkivaltaisesti hyvää tehdessään.

On ristiriitaista ajatella että pahanteolla (vihaaminen ei ole mikään hyvä teko) ihminen tai Luoja pyrkisi johonkin hyvään lopputulokseen. Tai että Jumalan maailmassa olisivat erilaiset käsitykset hyvästä ja pahasta, rakkaudesta ja vihasta, kuin täällä ihmisten maailmassa, jonka Luoja on kuitenkin itse luonut.

Tai sitten Jumala täytyy selittää niin suureksi että hänen pahuutensakin/hulluutensakin on jotakin sellaista jota ihmisen hyvät teot/viisaus eivät koskaan ole.

ent vl = evl kirjoitti:

Ihmisen kaksiosaisuudesta.

Ihmisen kaksiosaisuus (liha ja veri, paha ja pyhä, taivas ja maa, henki ja aine, sielu ja ruumis) on kokonaan Jumalan luomus, eikä siinä ole mitään ihmisen luomaa; kaikki on lahjaa eikä mikään osatekijöistä ole huono tai sopimaton. Koko ihminen on Jumalan, eikä vain joku osa.

Miksi tämä ihminen kaksiosaisena ei olisi kokonaan Jumalan mielen mukainen (Jumalalle kelpaava) olento, vaikka hän itse oli tyytyväinen luomukseensa? Vastaukseksi ei kelpaa se että O.M ajattelee ihmisen särkyneen kokonaan syntiinlankeemuksessa.

Ihmisessä on paljon vikoja ja vain vähän jäljellä siitä hyvästä jonka Jumala ihmiseen istutti ja keskustelu onkin siitä että onko mitään hyvää enää jäljellä?

"...ettei Pietari tajunnut asiaa omalta puoleltaan (=lihansa puolelta),"

Kun Jumala loi ihmisen hän antoi ihmiselle kaiken eikä vain jotakin; eli Pietarin (samoinkuin O.M ja tämän kirjoittaja) tajuaminen/ymmärtäminen on AINA Jumalan lahjoihin kuuluva ominaisuus.
("Paavali: "...jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta", ja samanlaiseen ajatukseen liityvänä: "Ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat"). En huomaa ristiriitaa.

"Kun Jeesus sanoi Pietaria saatanaksi, hän haukkui Pietarin lihallista puolta, omaa lihaa, luonnollista ihmistä."

Toki voidaan sanoa, että Jeesus "haukkui", mutta mitä eroa on siinä jos totean lähimmäiselleni: "olet itsepäinen ja omasta mielestäsi aina oikeassaoleva henkilö." Onko se "haukkumista" kun toteaa lähimäisessä näkyviä vikoja hänelle itselleen? Mielestäni se on rakkautta eikä syyttämistä (haukkumista). En osaa ajatella Jeeuksen toimintaa syyttämisenä.

"olisi pakko luopua Raamatusta Jumalan ilmoituksena. Elämänkokemukseni mukaan en näe sellaiseen syytä."

Ei ole mitään pakkoa olla oikeassa, eikä niinollen myöskään väärässä. Ihmisen halu olla oikeassa ja pelätä väärässäolemista on ongelmamme. Kun tunnustamme syntejämme ja pyydämme anteeksi kovuuttamme, olemme "oikeassa" myöntäessämme olleemme "väärässä".

Se, että Raamatun kirjoituksia pidetään Jumalan ilmoituksena onkin yksi kritiikkini aihe. Niitä ei voi arvioida, niissä ei ole mitään (oleellista, merkittävää) ristiriitaa uskovien mielestä.

Ne kertovat Luojasta totuuden ja vain totuuden. Niin voi ajatella, mutta erehtymisen mahdollisuus on siinä samassa kohdassa, missä oikeassaolemisen mahdollisuuskin.

On mahdollista ajatella että Raamattu on puhdas Jumalan ilmoitus.

Onko mahdollista ajatella että tämä "ilmoitus" Jumalasta on ristiriidassa Jumalan kanssa.

"Jeesus opetti, että juuri noin pitää toimia."

Jos olen Jeesuksen kanssa samaa mieltä voin pitää itseäni oikeassaolevana ja lähetyä lähimmäistäni väärässäolevana? Kyllä fariseukset sitä yrittivät, tuloksen tiedämme.

On eri asia osoittaa ihmisen erehtyneen kuin syyttää. Rakkaus yrittää toimia korjatakseen vikoja ei syyttääkseen tai rangaistakseen.

"...epäuskoisen varoittaminen tuntuu uskovaisista vaikealta, se kuitenkin on annettu uskovaisten tehtäväksi..."

En ole erimieltä, ajattelen että synnistä muistuttaminen, kehottaminen, herätteleminen jne, on kaikkien Jumalan luomien ihmisten osa. Tässä asiassa ongelma onkin että "he jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ovat noiden väärässäolijoiden herättäjiä", sitä pidän samanlaisena farisealaisuutena kuin Jeesus aikanaan puhui tekopyhille.

Esität: Ihmisessä ei ole mitään OMAA hyvää; näin on, mutta nämä omasta mielestään oikeassaolevat ihmiset ovat täynnä tuota ajatusta, kuinka saisit heidät näkemään oman tilansa?

Mietiskelyt Jumalan kahdesta hengestä ovat jotakin sellaista jota en muista kuulleeni vl-seuroissa istuessani. Silloin Jumalalla pitäisi olla neljäskin olomuoto? Pyhän Hengen lisäksi eläväksi tekevä henki? Jos Jumala onkin salattu ja käsittämätön, niin kyseessä on mielestäni Jumalakuvan laajentumisesta kertova ajatus.

Hengetön ihminen täytyy "selittää" kuolleeksi, muuten ei voida ajatella jakoa "uskovaisiin ja epäuskoisiin, hyviin ja pahoihin, jumalattomiin ja jumalan lapsiin, meihin ja teihin, ystäviin ja vihollisiin, oikeassaoleviin ja väärässäoleviin."

Jeesus ei pitänyt luonnollisen kuoleman kokenutta Lasarusta kuolleena vaan nukkuvana. Hänen ajatuksissaan ei tainnut kuolemaa tässä mielessä olla lainkaan, ainoastaan elämä. Se on vallankumouksellinen ajatus, elämä on enemmän kuin kuolema, valo enemmän kuin pimeys.

"Jumala vihaa syntiä, jota ihminen tekee."

Voidaan ajatella että Jumala vihaa tekojamme. Se kuulostaa samanlaiselta kuin monen lapsen vanhemmat, oikeastaan hyvin inhimilliseltä vikoineen kaikkineen.

Jos niin on, silloin pahantekeminenkin on hyvä asia silloin, kun ihmisellä on hyvä tarkoitus pahaa tehdessään, koskapa Luojakin toimii väkivaltaisesti hyvää tehdessään.

On ristiriitaista ajatella että pahanteolla (vihaaminen ei ole mikään hyvä teko) ihminen tai Luoja pyrkisi johonkin hyvään lopputulokseen. Tai että Jumalan maailmassa olisivat erilaiset käsitykset hyvästä ja pahasta, rakkaudesta ja vihasta, kuin täällä ihmisten maailmassa, jonka Luoja on kuitenkin itse luonut.

Tai sitten Jumala täytyy selittää niin suureksi että hänen pahuutensakin/hulluutensakin on jotakin sellaista jota ihmisen hyvät teot/viisaus eivät koskaan ole.

Sorry, että vastaukseni on viipynyt. On ollut vähän työkiireitä sun muuta netissä roikkumista hankaloittavaa. ;-)

"Ihmisen kaksiosaisuus (liha ja veri, paha ja pyhä, taivas ja maa, henki ja aine, sielu ja ruumis) on kokonaan Jumalan luomus,"

Kysyt Israelin lasten tavoin: "Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?" (Valit.3:38.) Se, että Jumala olisi luonut ihmiseen pahuuden, ei ole raamatullinen käsitys. Jumala on kokonaan hyvä ja ihmisen pahuus on seurausta syntiinlankeemuksesta. Voidaan toki aina kysyä, mistä tuli paha saatanaan, joka oli alkujaan Jumalan enkeli. Luther selittää sielunvihollisen olemusta niin, että saatanakin on vain Jumalan saatana, ts. riehuu vain niin kauan kuin Jumala sen sallii. Pahan olemassaolo ja samanaikainen Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys muodostavat ihmisjärjelle ristiriidan, jonka sovittamiseen tuntemamme logiikan keinoin emme kykene. Tuntemamme logiikka on kuitenkin vain Jumalan luomus.

"En osaa ajatella Jeeuksen toimintaa syyttämisenä."

Synnintunnon herättäminen syntisessä ihmisessä on tietysti rakkautta, vaikka sisältääkin syytöksen tehdyistä synneistä. Kun ihminen tulee tietoiseksi synneistään (toki hän on syvällä omassatunnossaan aina tietoinen synneistään ja väärästä tilastaan, mutta joskus todella syvällä), hän huomaa olevansa lain alla. Lain tehtävä on ajaa ihmistä Kristuksen tykö. Kun laki on tehtävänsä tehnyt, se käy tarpeettomaksi. Laki on epäuskoisille. Jumalan lapsia opettaa toinen opettaja, Jumalan terveellinen armo.

"Ei ole mitään pakkoa olla oikeassa"

Ihminen ei omalta vajavaiselta puoleltaan voikaan olla oikeassa. Kaikki oikeassa oleminen tulee Pyhältä Hengeltä. Pyhä Henki ei ole väärässä, sen on pakko olla oikeassa.

"Kun tunnustamme syntejämme ja pyydämme anteeksi kovuuttamme, olemme "oikeassa" myöntäessämme olleemme "väärässä"."

Maailman omavanhurskaat usein syyttävät kristittyjä koviksi ja vaativat, että kristityt hyväksyisivät maailman lasten omavanhurskauden taivaskelpoiseksi. Kuten siat ovat kaikkiruokaisia, niin ovat myös tämän lopun ajan väärähengelliset ja ekumeeniset; vain elävä Jumalan sana ei kelpaa, se kun tuomitsee. "Joka minun katsoo ylön, ja ei ota vastaan minun sanojani, hänellä on se, joka hänen tuomitsee: se puhe, jonka minä puhuin, pitää hänen tuomitseman viimeisenä päivänä" (Joh.12:48). Jumalan lapset eivät kuitenkaan voi omantuntonsa tähden alentua hengellisen porton tasolle ja valehdella omavanhurskaalle ihmiselle, että tämä pelastuu väärällä hengellisyydellään. Jos Jumalan lapsi sen tekee, niin pelkään pahoin, kruununsa kalliin kadottaa. Jumala näet on sanonut: "Hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs" (Hes.3:18).

"Se, että Raamatun kirjoituksia pidetään Jumalan ilmoituksena onkin yksi kritiikkini aihe."

Ajattelussamme on todella merkittävä ero. Minulle Raamattu on auktoriteetti. Raamatun ennustus, että viimeisinä aikoina tulee luopumus, on totta maassamme näinä aikoina. Raamattua ei enää pidetä Jumalan sanana. "Jos joku lisää näihin, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka tässä kirjassa kirjoitetut ovat. Ja jos joku tämän kirjan prophetian sanoista ottaa pois, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän kirjasta, ja pyhästä kaupungista, ja niistä, mitkä tässä kirjassa kirjoitetut ovat." (Ilm.22:18-19.)

"On eri asia osoittaa ihmisen erehtyneen kuin syyttää."

Riippuu asiasta. Jos osoittaa toisen tenttilaskutoimituksen virheelliseksi, osoittaminen tuskin sisältää kovin voimakasta tunnepitoista syytöstä toisen väärässä olemisesta. Tosiasia kuitenkin on, että oikein laskeva on oikeassa ja väärin laskeva on väärässä. Samoin on laita hengellisissä asioissa: uskovaiset ovat oikeassa ja muut ovat väärässä. Hengellisissä asioissa on vain sellainen ero verrattuna laskutoimituksiin, että väärässäolemista ei niin vain haluta myöntää. Ei varsinkaan jos väärässä uskomuksessa oleminen ja eläminen mahdollistaa synnin luvallisuudessa elämisen.

Ihminen on melkoisen kekseliäs kehittäessään perusteluja synnin luvallisuuden peitteeksi. Omatunto kuitenkin soimaa niin, että uskovaisten saarna saattaa haitata. Tällöin ihminen saattaa kehittää synnin luvallisuuden peitteeksi sellaisen perusteen, että vika onkin uskovaisissa, heidän "tuomiohenkisyydessään", ei hänessä itsessään. Luther opettaa Vähässä katekismuksessa, että ihminen todella on kykenevä hylkäämään Jumalan kutsun. Sen hän tekee välttyäkseen astumasta Jumalan kasvojen valkeuteen. Luonnollinen ihminen ei kestä valkeutta, joka Jumalasta lähtee.

"ajattelen että synnistä muistuttaminen, kehottaminen, herätteleminen jne, on kaikkien Jumalan luomien ihmisten osa. Tässä asiassa ongelma onkin että "he jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ovat noiden väärässäolijoiden herättäjiä","

Ei kuollut voi toista kuollutta herättää.

"Mietiskelyt Jumalan kahdesta hengestä ovat jotakin sellaista jota en muista kuulleeni vl-seuroissa istuessani."

Jumalalla on yksi henki, Pyhä Henki, joka Isän Jumalan henki ja Pojan Jeesuksen Kristuksen henki. Uskovaisissa ihmisissä on tämä Pyhä Henki.

Se henki, joka saa ihmisen elämään, on ns. ihmisen oma henki. Siinä suhteessa sekään ei ole ihmisen omaa, että sekin on vain lainassa - koko elämämme on vain lainaa Jumalalta.

"Silloin Jumalalla pitäisi olla neljäskin olomuoto? Pyhän Hengen lisäksi eläväksi tekevä henki? Jos Jumala onkin salattu ja käsittämätön, niin kyseessä on mielestäni Jumalakuvan laajentumisesta kertova ajatus."

Olen kantani asiaan selittänyt eikä päätelmiäsi voida minun kannastani johtaa.

"Hengetön ihminen täytyy "selittää" kuolleeksi, muuten ei voida ajatella jakoa "uskovaisiin ja epäuskoisiin, hyviin ja pahoihin, jumalattomiin ja jumalan lapsiin, meihin ja teihin, ystäviin ja vihollisiin, oikeassaoleviin ja väärässäoleviin.""

Raamattu toteaa mm. seuraavissa kohdissa ruumiillisesti elossa olevia ihmisiä kuolleiksi.

"Joka hekumassa elää, se on elävältä kuollut" (1.Tim.5:6).
"Minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1).
"Jesus vastasi ja sanoi heille: menkäät ja sanokaat jälleen Johannekselle, mitä te nähneet ja kuulleet olette: sokiat saavat näkönsä, ontuvat käyvät, spitaliset puhdistetaan, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille saarnataan evankeliumi" (Luuk.7:22).
"Totisesti, totisesti sanon minä teille: hetki tulee, ja nyt jo on, että kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen; ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää" (Joh.5:25).
"Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden" (Ef.2:1).
"Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme" (Ef.2:5).
"Ja on teidät hänen kanssansa eläväksi tehnyt, kuin te synnissä kuolleet olitte" (Kol.2:13).

Huom. Ilm.3:1: "Minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut". Pelkkä Jumalan lapsen nimi ei riitä, pitää olla omakohtainen sydämen usko. Tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että kun verkot nostetaan, nousee kahdenlaisia kaloja, terveitä ja kuolleita.

"Hänen ajatuksissaan ei tainnut kuolemaa tässä mielessä olla lainkaan, ainoastaan elämä."

Elämän Herra Jeesus Kristus on Jumalan Poika, maailman Valkeus, Israelin Pyhä jne., joka ymmärsi, että ajallinen kuolema on vain synnin ruumiin, lihan kuolema. Jolla on synnit anteeksi ajallisen kuoleman koittaessa, ei häneen ajallisella kuolemalla ole valtaa. "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimäisessä ylösnousemisessa: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa" (Ilm.20:6). Jolla ei ole osuutta ensimmäisessä ylösnousemuksessa (Kristuksen ylösnousemuksessa), hän on hengellisesti kuollut (ensimmäinen kuolema) ja häneen toisella kuolemalla (toinen kuolema) on täysi valta. Jolla on osuus ensimmäisessä ylösnousemuksessa (Kristuksen ylösnousemus), hänellä on osallisuus myös toisessa ylösnousemuksessa (viimeisen tuomion jälkeen tapahtuva ylösnousemus). Uskovainen ihminen naulinnut vanhan osansa Pyhän Hengen osallisuuden kautta Kristuksen kanssa kuolemaan ja koska Kristus elää, uskovainen ihminen elää Kristuksessa.

"Jos niin on, silloin pahantekeminenkin on hyvä asia silloin, kun ihmisellä on hyvä tarkoitus pahaa tehdessään, koskapa Luojakin toimii väkivaltaisesti hyvää tehdessään."

Inhimillisessä elämässä asioiden eettisyyttä voidaan tarkastella sekä syy- että seurausnäkökulmista. Ihminen onkin olemassaan sellainen, että välillä tarkoitus pyhittää keinot ja välillä mielestään lopputulos pyhittää motiivin. Ehkä en ole ihan väärässä, jos väitän vasemmistolaisuuden ammentavan elinvoimaa kateudesta ja oikeistolaisuuden ahneudesta. Ainakin väitteessäni voi olla totuuden jyvä. Molemmat ovat niin perin inhimillisiä ominaisuuksia.

Kristillinen etiikka lähtee siitä, että Jumala on Raamatussa ilmoittanut pyhän tahtonsa. Jeesus käytti kovaa kieltä arvostellessaan suruttomia ja omavanhurskaita. Niin hän teki esim. Laodikean seurakunnan enkelille. Kuitenkaan Jeesus ei vielä ollut kovin suuttunut Laodikean seurakunnan enkelille, koska hän vielä puhutteli häntä. "Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan; niin ole siis ahkera ja tee parannus" (Ilm.3:19). Sitten Jumala vasta suuttunut onkin, kun hän ei enää nuhtele ihmistä vaan antaa hänen paatua väärään rauhaansa.

"Tai sitten Jumala täytyy selittää niin suureksi että hänen pahuutensakin/hulluutensakin on jotakin sellaista jota ihmisen hyvät teot/viisaus eivät koskaan ole."

Ehkäpä näin onkin. En tosin puhuisi Jumalan pahuudesta/hulluudesta, koska Jumala on kokonaan hyvä, mutta tuossa ajatuksessi olet oivaltanut, että Jumala on meidän arvostelukykymme ulkopuolella. Jumala on antanut meille järjen, joka on tuskin häivähdys jumalallisesta viisaudesta. Ehkä Jumalan viisautta/ymmärrystä/järkeä arvioitaessa on hyvä verrata Jumalan ymmärrystä aikaan. Meille aika kulkee koko ajan eteen päin (paitsi kaareutuneessa/käpristyneessä aika-avaruudessa ;-)), mutta Jumala on kokonaan aikajanan ulkopuolella. Jumala on samoin ihmisjärjen ulottumattomissa, kuten on ajan ulkopuolella.

O.M kirjoitti:

Sorry, että vastaukseni on viipynyt. On ollut vähän työkiireitä sun muuta netissä roikkumista hankaloittavaa. ;-)

"Ihmisen kaksiosaisuus (liha ja veri, paha ja pyhä, taivas ja maa, henki ja aine, sielu ja ruumis) on kokonaan Jumalan luomus,"

Kysyt Israelin lasten tavoin: "Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?" (Valit.3:38.) Se, että Jumala olisi luonut ihmiseen pahuuden, ei ole raamatullinen käsitys. Jumala on kokonaan hyvä ja ihmisen pahuus on seurausta syntiinlankeemuksesta. Voidaan toki aina kysyä, mistä tuli paha saatanaan, joka oli alkujaan Jumalan enkeli. Luther selittää sielunvihollisen olemusta niin, että saatanakin on vain Jumalan saatana, ts. riehuu vain niin kauan kuin Jumala sen sallii. Pahan olemassaolo ja samanaikainen Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys muodostavat ihmisjärjelle ristiriidan, jonka sovittamiseen tuntemamme logiikan keinoin emme kykene. Tuntemamme logiikka on kuitenkin vain Jumalan luomus.

"En osaa ajatella Jeeuksen toimintaa syyttämisenä."

Synnintunnon herättäminen syntisessä ihmisessä on tietysti rakkautta, vaikka sisältääkin syytöksen tehdyistä synneistä. Kun ihminen tulee tietoiseksi synneistään (toki hän on syvällä omassatunnossaan aina tietoinen synneistään ja väärästä tilastaan, mutta joskus todella syvällä), hän huomaa olevansa lain alla. Lain tehtävä on ajaa ihmistä Kristuksen tykö. Kun laki on tehtävänsä tehnyt, se käy tarpeettomaksi. Laki on epäuskoisille. Jumalan lapsia opettaa toinen opettaja, Jumalan terveellinen armo.

"Ei ole mitään pakkoa olla oikeassa"

Ihminen ei omalta vajavaiselta puoleltaan voikaan olla oikeassa. Kaikki oikeassa oleminen tulee Pyhältä Hengeltä. Pyhä Henki ei ole väärässä, sen on pakko olla oikeassa.

"Kun tunnustamme syntejämme ja pyydämme anteeksi kovuuttamme, olemme "oikeassa" myöntäessämme olleemme "väärässä"."

Maailman omavanhurskaat usein syyttävät kristittyjä koviksi ja vaativat, että kristityt hyväksyisivät maailman lasten omavanhurskauden taivaskelpoiseksi. Kuten siat ovat kaikkiruokaisia, niin ovat myös tämän lopun ajan väärähengelliset ja ekumeeniset; vain elävä Jumalan sana ei kelpaa, se kun tuomitsee. "Joka minun katsoo ylön, ja ei ota vastaan minun sanojani, hänellä on se, joka hänen tuomitsee: se puhe, jonka minä puhuin, pitää hänen tuomitseman viimeisenä päivänä" (Joh.12:48). Jumalan lapset eivät kuitenkaan voi omantuntonsa tähden alentua hengellisen porton tasolle ja valehdella omavanhurskaalle ihmiselle, että tämä pelastuu väärällä hengellisyydellään. Jos Jumalan lapsi sen tekee, niin pelkään pahoin, kruununsa kalliin kadottaa. Jumala näet on sanonut: "Hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs" (Hes.3:18).

"Se, että Raamatun kirjoituksia pidetään Jumalan ilmoituksena onkin yksi kritiikkini aihe."

Ajattelussamme on todella merkittävä ero. Minulle Raamattu on auktoriteetti. Raamatun ennustus, että viimeisinä aikoina tulee luopumus, on totta maassamme näinä aikoina. Raamattua ei enää pidetä Jumalan sanana. "Jos joku lisää näihin, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka tässä kirjassa kirjoitetut ovat. Ja jos joku tämän kirjan prophetian sanoista ottaa pois, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän kirjasta, ja pyhästä kaupungista, ja niistä, mitkä tässä kirjassa kirjoitetut ovat." (Ilm.22:18-19.)

"On eri asia osoittaa ihmisen erehtyneen kuin syyttää."

Riippuu asiasta. Jos osoittaa toisen tenttilaskutoimituksen virheelliseksi, osoittaminen tuskin sisältää kovin voimakasta tunnepitoista syytöstä toisen väärässä olemisesta. Tosiasia kuitenkin on, että oikein laskeva on oikeassa ja väärin laskeva on väärässä. Samoin on laita hengellisissä asioissa: uskovaiset ovat oikeassa ja muut ovat väärässä. Hengellisissä asioissa on vain sellainen ero verrattuna laskutoimituksiin, että väärässäolemista ei niin vain haluta myöntää. Ei varsinkaan jos väärässä uskomuksessa oleminen ja eläminen mahdollistaa synnin luvallisuudessa elämisen.

Ihminen on melkoisen kekseliäs kehittäessään perusteluja synnin luvallisuuden peitteeksi. Omatunto kuitenkin soimaa niin, että uskovaisten saarna saattaa haitata. Tällöin ihminen saattaa kehittää synnin luvallisuuden peitteeksi sellaisen perusteen, että vika onkin uskovaisissa, heidän "tuomiohenkisyydessään", ei hänessä itsessään. Luther opettaa Vähässä katekismuksessa, että ihminen todella on kykenevä hylkäämään Jumalan kutsun. Sen hän tekee välttyäkseen astumasta Jumalan kasvojen valkeuteen. Luonnollinen ihminen ei kestä valkeutta, joka Jumalasta lähtee.

"ajattelen että synnistä muistuttaminen, kehottaminen, herätteleminen jne, on kaikkien Jumalan luomien ihmisten osa. Tässä asiassa ongelma onkin että "he jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ovat noiden väärässäolijoiden herättäjiä","

Ei kuollut voi toista kuollutta herättää.

"Mietiskelyt Jumalan kahdesta hengestä ovat jotakin sellaista jota en muista kuulleeni vl-seuroissa istuessani."

Jumalalla on yksi henki, Pyhä Henki, joka Isän Jumalan henki ja Pojan Jeesuksen Kristuksen henki. Uskovaisissa ihmisissä on tämä Pyhä Henki.

Se henki, joka saa ihmisen elämään, on ns. ihmisen oma henki. Siinä suhteessa sekään ei ole ihmisen omaa, että sekin on vain lainassa - koko elämämme on vain lainaa Jumalalta.

"Silloin Jumalalla pitäisi olla neljäskin olomuoto? Pyhän Hengen lisäksi eläväksi tekevä henki? Jos Jumala onkin salattu ja käsittämätön, niin kyseessä on mielestäni Jumalakuvan laajentumisesta kertova ajatus."

Olen kantani asiaan selittänyt eikä päätelmiäsi voida minun kannastani johtaa.

"Hengetön ihminen täytyy "selittää" kuolleeksi, muuten ei voida ajatella jakoa "uskovaisiin ja epäuskoisiin, hyviin ja pahoihin, jumalattomiin ja jumalan lapsiin, meihin ja teihin, ystäviin ja vihollisiin, oikeassaoleviin ja väärässäoleviin.""

Raamattu toteaa mm. seuraavissa kohdissa ruumiillisesti elossa olevia ihmisiä kuolleiksi.

"Joka hekumassa elää, se on elävältä kuollut" (1.Tim.5:6).
"Minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1).
"Jesus vastasi ja sanoi heille: menkäät ja sanokaat jälleen Johannekselle, mitä te nähneet ja kuulleet olette: sokiat saavat näkönsä, ontuvat käyvät, spitaliset puhdistetaan, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille saarnataan evankeliumi" (Luuk.7:22).
"Totisesti, totisesti sanon minä teille: hetki tulee, ja nyt jo on, että kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen; ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää" (Joh.5:25).
"Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden" (Ef.2:1).
"Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme" (Ef.2:5).
"Ja on teidät hänen kanssansa eläväksi tehnyt, kuin te synnissä kuolleet olitte" (Kol.2:13).

Huom. Ilm.3:1: "Minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut". Pelkkä Jumalan lapsen nimi ei riitä, pitää olla omakohtainen sydämen usko. Tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että kun verkot nostetaan, nousee kahdenlaisia kaloja, terveitä ja kuolleita.

"Hänen ajatuksissaan ei tainnut kuolemaa tässä mielessä olla lainkaan, ainoastaan elämä."

Elämän Herra Jeesus Kristus on Jumalan Poika, maailman Valkeus, Israelin Pyhä jne., joka ymmärsi, että ajallinen kuolema on vain synnin ruumiin, lihan kuolema. Jolla on synnit anteeksi ajallisen kuoleman koittaessa, ei häneen ajallisella kuolemalla ole valtaa. "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimäisessä ylösnousemisessa: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa" (Ilm.20:6). Jolla ei ole osuutta ensimmäisessä ylösnousemuksessa (Kristuksen ylösnousemuksessa), hän on hengellisesti kuollut (ensimmäinen kuolema) ja häneen toisella kuolemalla (toinen kuolema) on täysi valta. Jolla on osuus ensimmäisessä ylösnousemuksessa (Kristuksen ylösnousemus), hänellä on osallisuus myös toisessa ylösnousemuksessa (viimeisen tuomion jälkeen tapahtuva ylösnousemus). Uskovainen ihminen naulinnut vanhan osansa Pyhän Hengen osallisuuden kautta Kristuksen kanssa kuolemaan ja koska Kristus elää, uskovainen ihminen elää Kristuksessa.

"Jos niin on, silloin pahantekeminenkin on hyvä asia silloin, kun ihmisellä on hyvä tarkoitus pahaa tehdessään, koskapa Luojakin toimii väkivaltaisesti hyvää tehdessään."

Inhimillisessä elämässä asioiden eettisyyttä voidaan tarkastella sekä syy- että seurausnäkökulmista. Ihminen onkin olemassaan sellainen, että välillä tarkoitus pyhittää keinot ja välillä mielestään lopputulos pyhittää motiivin. Ehkä en ole ihan väärässä, jos väitän vasemmistolaisuuden ammentavan elinvoimaa kateudesta ja oikeistolaisuuden ahneudesta. Ainakin väitteessäni voi olla totuuden jyvä. Molemmat ovat niin perin inhimillisiä ominaisuuksia.

Kristillinen etiikka lähtee siitä, että Jumala on Raamatussa ilmoittanut pyhän tahtonsa. Jeesus käytti kovaa kieltä arvostellessaan suruttomia ja omavanhurskaita. Niin hän teki esim. Laodikean seurakunnan enkelille. Kuitenkaan Jeesus ei vielä ollut kovin suuttunut Laodikean seurakunnan enkelille, koska hän vielä puhutteli häntä. "Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan; niin ole siis ahkera ja tee parannus" (Ilm.3:19). Sitten Jumala vasta suuttunut onkin, kun hän ei enää nuhtele ihmistä vaan antaa hänen paatua väärään rauhaansa.

"Tai sitten Jumala täytyy selittää niin suureksi että hänen pahuutensakin/hulluutensakin on jotakin sellaista jota ihmisen hyvät teot/viisaus eivät koskaan ole."

Ehkäpä näin onkin. En tosin puhuisi Jumalan pahuudesta/hulluudesta, koska Jumala on kokonaan hyvä, mutta tuossa ajatuksessi olet oivaltanut, että Jumala on meidän arvostelukykymme ulkopuolella. Jumala on antanut meille järjen, joka on tuskin häivähdys jumalallisesta viisaudesta. Ehkä Jumalan viisautta/ymmärrystä/järkeä arvioitaessa on hyvä verrata Jumalan ymmärrystä aikaan. Meille aika kulkee koko ajan eteen päin (paitsi kaareutuneessa/käpristyneessä aika-avaruudessa ;-)), mutta Jumala on kokonaan aikajanan ulkopuolella. Jumala on samoin ihmisjärjen ulottumattomissa, kuten on ajan ulkopuolella.

Ihmisen osa sellaisena kuin Jumala loi, onko se tällainen?

”Kysyt Israelin lasten tavoin: "Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?" (Valit.3:38.) Se, että Jumala olisi luonut ihmiseen pahuuden, ei ole raamatullinen käsitys. ”

Jumalako pahuuden Luoja? Koko ihminen on Luojan käsialaa, eikä siihen luotu mitään vikaa. Se, että ihminen ei ole enää hyvä ihmisen langettua syntiin Paratiisissa, on seuraus ihmisen omista toimista Jumalaa vastaan. Jos näemme ihmisessä vikoja, ne ovat siis ihmisen itsensä aiheuttamia tässä mielessä; en syytä Jumalaa vioistani/vaivoistani, kuten muistaakseni Job taisi tehdä.

Pahuuden luojaa ei ole olemassa, ei edes Jumalan vastustaja ole täysin paha, koska täydellistä pahaa ei voi olla olemassa.

”Jumala on kokonaan hyvä ja ihmisen pahuus on seurausta syntiinlankeemuksesta. Voidaan toki aina kysyä, mistä tuli paha saatanaan, joka oli alkujaan Jumalan enkeli.”

Täydellistä pahuutta ei ole, niinpä Jumalan vastustajallakin on takaisinpaluun mahdollisuus, jos se vain tunnustaa olevansa Luojansa vastustaja. Pahuutta ei tule mistään, mutta se aiheuttaa kaikille jotakin pahaa, (ongelmia = seurauksia) jotka ovat Hyvyyden Antajaa vastaan.

”Luther selittää sielunvihollisen olemusta niin, että saatanakin on vain Jumalan saatana, ts. riehuu vain niin kauan kuin Jumala sen sallii. Pahan olemassaolo ja samanaikainen Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys muodostavat ihmisjärjelle ristiriidan, jonka sovittamiseen tuntemamme logiikan keinoin emme kykene. Tuntemamme logiikka on kuitenkin vain Jumalan luomus.”

Jumala ei vastusta sitä joka vastustaa häntä, sillä ongelmia rakkaudessa on hänellä joka ei rakasta. Jumalan kaikkivoipuus on siinä että Hän ei lakkaa rakastamasta toisin kuin Hänen vastustajansa joka on lakannut ja kärsii sen vuoksi. Jumala sallii itsensä vastustamisen, hän vain rakastaa sitäkin joka niin tekee. Vastustaja ei ole (kuka hän vain onkin) täysin paha vain sen vuoksi että vastustaa hyvää ja sen antajaa, Jumalaa.

”Synnintunnon herättäminen syntisessä ihmisessä on tietysti rakkautta, vaikka sisältääkin syytöksen tehdyistä synneistä.”

Kun haluat lähimmäisellesi hyvää, teet sen syyttämällä häntä hänen virheistään/synneistään!!??

”Laki on epäuskoisille. Jumalan lapsia opettaa toinen opettaja, Jumalan terveellinen armo.”

Ihmisten jako uskovaisiin ja epäuskoisiin on erehdys, syynä tuohon ajattelutapaan on ihmisen omahyväisyys (omavanhurskaus vl-kielenkäytössä). Että itse Luoja esittäisi jotakin sellaista rakkauden vastaista, kuin: ”olen vastustajasi, koska et hyväksy minua”

”Ihminen ei omalta vajavaiselta puoleltaan voikaan olla oikeassa. Kaikki oikeassa oleminen tulee Pyhältä Hengeltä. Pyhä Henki ei ole väärässä, sen on pakko olla oikeassa.”

Kun olen Pyhän Hengen kanssa samaa mieltä, olen oikeassa?
Pyhä Henki oikeassa?
Pyhä Henki on Itse Totuus, ja ihmisen ainoa mahdollisuus on hyväksyä tämä tai kieltää Totuus ja hyljätä se itselleen kelpaamattomana.

”Ajattelussamme on todella merkittävä ero. Minulle Raamattu on auktoriteetti... Raamattua ei enää pidetä Jumalan sanana.”

Jos joku haluaa ajatella että Raamattu on auktoriteettina puhdas Jumalan ilmoitus, niin voihan niin ajatella. Raamattu ei ole ”puhdas, virheetön, ongelmaton, viaton, vailla puutteita”. ”Puhdas Jumalan sana” on tässä tapauksessa yhtä kuin ihmisen mielipide.

”...on laita hengellisissä asioissa: uskovaiset ovat oikeassa ja muut ovat väärässä.”

Asia on kuten väitetään!?

”...että väärässäolemista ei niin vain haluta myöntää. Ei varsinkaan jos väärässä uskomuksessa oleminen ja eläminen mahdollistaa synnin luvallisuudessa elämisen.”

Väärässäolemisen suhteen sen myöntäminen on lähtökohta. ”Synninluvallisuus” on sana jonka esittää taho joka haluaa määrätä/päättää mikä on luvallista, mikä ei. On selvää että vapaus ei tarkoita vapautta pahan tekemiseen, (viha, väkivalta, rakkaudettomuus, laiskuus, omahyväisyys) se on vapautta hyvän tekemiseen.

”... ihminen saattaa kehittää synnin luvallisuuden peitteeksi sellaisen perusteen, että vika onkin uskovaisissa, heidän "tuomiohenkisyydessään", ei hänessä itsessään.”

Vl-ihmisiä vaivaa myös sama omavanhurskauden vika kuin kaikkia ihmisiä; pyrkimys olla tuomarina, kuvitelma oikeassaolemisesta, sekä itseä koskeva ajatus ”olen onnistunut kristitty”.

”Se henki, joka saa ihmisen elämään, on ns. ihmisen oma henki.”

Että vaikka ihmisellä ei olisi Pyhää Henkeä, hän on kuitenkin elossa ja elävä? Elämä on ihmisessä ja Jumalan Voima kohdistuu häneen ja kaikki Hänen hyvyytensä on ihmisellä koko ajan käytössään? Että Jumala joka hetki rajoituksetta on senkin ihmisen Jumala ja Alku ja Loppu? Näinkö?

”Olen kantani asiaan selittänyt eikä päätelmiäsi voida minun kannastani johtaa.”

Jumalan neljännestä olomuodosta. Ajatus, että Jumala puhalsi ihmiseen Pyhän Hengen lisäksi ”ihmisen oman hengen”. Jos Jumala tekee niin, silloin Hänen täytyy olla myös sen alkuperä, ei asiaa voi muuten tajuta.

"Jesus vastasi ja sanoi heille: ...kuolleet herätetään " (Luuk.7:22).
"Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme" (Ef.2:5).

Ne Raamatun kohdat, joihin ajatus ”hengellisistä kuolleista” perustuu, ovat Paavalin ajatuksia. Jeesuksen kuolemaa koskevat ajatukset koskivat luonnollisen kuoleman alaisia/kokeneita ihmisiä.

”Inhimillisessä elämässä asioiden eettisyyttä voidaan tarkastella sekä syy- että seurausnäkökulmista. Ihminen onkin olemassaan sellainen, että välillä tarkoitus pyhittää keinot ja välillä mielestään lopputulos pyhittää motiivin. Ehkä en ole ihan väärässä, jos väitän vasemmistolaisuuden ammentavan elinvoimaa kateudesta ja oikeistolaisuuden ahneudesta. Ainakin väitteessäni voi olla totuuden jyvä. Molemmat ovat niin perin inhimillisiä ominaisuuksia.”

Jumala ei toimi itseään vastaan hyvää tehdessään, kuten ihminen toimii; kuten vaikkapa silloin kun ihmisen toiminta on väkivaltaista ja hän samalla kuvittelee olevansa hyvällä asialla.

”Sitten Jumala vasta suuttunut onkin, kun hän ei enää nuhtele ihmistä vaan antaa hänen paatua väärään rauhaansa.”

Tuttu lainaus. Jumala ei halua kenellekään pahaa. (eikä ole vihainen tai pahantahtoinen) Jos Jumala antaa ihmisen sotía ja tuhota omaa elämäänsä niin kyse ei ole Jumalan vihasta, vaan siitä että Jumala sallii ihmisen tehdä niin. Miksi? Samasta syystä kuin Hänen vastustajansa (langennut enkeli) saa vastustaa Luojaansa, sillä ongelma on sillä joka vastustaa Luojaa.

”Ehkäpä näin onkin. En tosin puhuisi Jumalan pahuudesta/hulluudesta, koska Jumala on kokonaan hyvä, mutta tuossa ajatuksessi olet oivaltanut, että Jumala on meidän arvostelukykymme ulkopuolella. Jumala on antanut meille järjen, joka on tuskin häivähdys jumalallisesta viisaudesta.

Jumalan on O.M:n todistuksen mukaan kokonaan hyvä; minkä vuoksi sitten pitäisi ajatella että Hänessä olisi sellaisia vikoja kuin vihaa, omahyväisyyttä, ja rakkaudettomuutta.

Kuten O.M aiemmin esittää, se logiikka joka meillä ihmisillä on, se on Jumalan luoma ja sen mukaan meidän pitäisi ajatella; eli se mikä Jumalan maailmassa on rakkauden vastainen teko, on sitä myös ihmisten maailmassa ja päinvastoin.

O.M hyväksyy ihmisessä olevan jotakin hyvää syntiinlankeemuksen jälkeen? O.M:n sanat ”Jumala on antanut meille järjen, joka on tuskin häivähdys jumalallisesta viisaudesta”, kertovat siitä mitä olen esittänyt aiemmin; että tiedämme Jumalan olevan olemassa, osoittaa että ihminen ei ole kokonaan paha. Koska täydellinen pahuus on mielestäni mahdottomuus (sillä langenneet enkelitkin näkevät ja tietävät Jumalan hyvyyden) niin ainoa mahdollisuutemme on hyväksyä se mikä on totuus, olemme kokonaan Luojan käsialaa ja voimme elää vain Hänessä.    

ent vl = evl kirjoitti:

Ihmisen osa sellaisena kuin Jumala loi, onko se tällainen?

”Kysyt Israelin lasten tavoin: "Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?" (Valit.3:38.) Se, että Jumala olisi luonut ihmiseen pahuuden, ei ole raamatullinen käsitys. ”

Jumalako pahuuden Luoja? Koko ihminen on Luojan käsialaa, eikä siihen luotu mitään vikaa. Se, että ihminen ei ole enää hyvä ihmisen langettua syntiin Paratiisissa, on seuraus ihmisen omista toimista Jumalaa vastaan. Jos näemme ihmisessä vikoja, ne ovat siis ihmisen itsensä aiheuttamia tässä mielessä; en syytä Jumalaa vioistani/vaivoistani, kuten muistaakseni Job taisi tehdä.

Pahuuden luojaa ei ole olemassa, ei edes Jumalan vastustaja ole täysin paha, koska täydellistä pahaa ei voi olla olemassa.

”Jumala on kokonaan hyvä ja ihmisen pahuus on seurausta syntiinlankeemuksesta. Voidaan toki aina kysyä, mistä tuli paha saatanaan, joka oli alkujaan Jumalan enkeli.”

Täydellistä pahuutta ei ole, niinpä Jumalan vastustajallakin on takaisinpaluun mahdollisuus, jos se vain tunnustaa olevansa Luojansa vastustaja. Pahuutta ei tule mistään, mutta se aiheuttaa kaikille jotakin pahaa, (ongelmia = seurauksia) jotka ovat Hyvyyden Antajaa vastaan.

”Luther selittää sielunvihollisen olemusta niin, että saatanakin on vain Jumalan saatana, ts. riehuu vain niin kauan kuin Jumala sen sallii. Pahan olemassaolo ja samanaikainen Jumalan kaikkivoipuus ja hyvyys muodostavat ihmisjärjelle ristiriidan, jonka sovittamiseen tuntemamme logiikan keinoin emme kykene. Tuntemamme logiikka on kuitenkin vain Jumalan luomus.”

Jumala ei vastusta sitä joka vastustaa häntä, sillä ongelmia rakkaudessa on hänellä joka ei rakasta. Jumalan kaikkivoipuus on siinä että Hän ei lakkaa rakastamasta toisin kuin Hänen vastustajansa joka on lakannut ja kärsii sen vuoksi. Jumala sallii itsensä vastustamisen, hän vain rakastaa sitäkin joka niin tekee. Vastustaja ei ole (kuka hän vain onkin) täysin paha vain sen vuoksi että vastustaa hyvää ja sen antajaa, Jumalaa.

”Synnintunnon herättäminen syntisessä ihmisessä on tietysti rakkautta, vaikka sisältääkin syytöksen tehdyistä synneistä.”

Kun haluat lähimmäisellesi hyvää, teet sen syyttämällä häntä hänen virheistään/synneistään!!??

”Laki on epäuskoisille. Jumalan lapsia opettaa toinen opettaja, Jumalan terveellinen armo.”

Ihmisten jako uskovaisiin ja epäuskoisiin on erehdys, syynä tuohon ajattelutapaan on ihmisen omahyväisyys (omavanhurskaus vl-kielenkäytössä). Että itse Luoja esittäisi jotakin sellaista rakkauden vastaista, kuin: ”olen vastustajasi, koska et hyväksy minua”

”Ihminen ei omalta vajavaiselta puoleltaan voikaan olla oikeassa. Kaikki oikeassa oleminen tulee Pyhältä Hengeltä. Pyhä Henki ei ole väärässä, sen on pakko olla oikeassa.”

Kun olen Pyhän Hengen kanssa samaa mieltä, olen oikeassa?
Pyhä Henki oikeassa?
Pyhä Henki on Itse Totuus, ja ihmisen ainoa mahdollisuus on hyväksyä tämä tai kieltää Totuus ja hyljätä se itselleen kelpaamattomana.

”Ajattelussamme on todella merkittävä ero. Minulle Raamattu on auktoriteetti... Raamattua ei enää pidetä Jumalan sanana.”

Jos joku haluaa ajatella että Raamattu on auktoriteettina puhdas Jumalan ilmoitus, niin voihan niin ajatella. Raamattu ei ole ”puhdas, virheetön, ongelmaton, viaton, vailla puutteita”. ”Puhdas Jumalan sana” on tässä tapauksessa yhtä kuin ihmisen mielipide.

”...on laita hengellisissä asioissa: uskovaiset ovat oikeassa ja muut ovat väärässä.”

Asia on kuten väitetään!?

”...että väärässäolemista ei niin vain haluta myöntää. Ei varsinkaan jos väärässä uskomuksessa oleminen ja eläminen mahdollistaa synnin luvallisuudessa elämisen.”

Väärässäolemisen suhteen sen myöntäminen on lähtökohta. ”Synninluvallisuus” on sana jonka esittää taho joka haluaa määrätä/päättää mikä on luvallista, mikä ei. On selvää että vapaus ei tarkoita vapautta pahan tekemiseen, (viha, väkivalta, rakkaudettomuus, laiskuus, omahyväisyys) se on vapautta hyvän tekemiseen.

”... ihminen saattaa kehittää synnin luvallisuuden peitteeksi sellaisen perusteen, että vika onkin uskovaisissa, heidän "tuomiohenkisyydessään", ei hänessä itsessään.”

Vl-ihmisiä vaivaa myös sama omavanhurskauden vika kuin kaikkia ihmisiä; pyrkimys olla tuomarina, kuvitelma oikeassaolemisesta, sekä itseä koskeva ajatus ”olen onnistunut kristitty”.

”Se henki, joka saa ihmisen elämään, on ns. ihmisen oma henki.”

Että vaikka ihmisellä ei olisi Pyhää Henkeä, hän on kuitenkin elossa ja elävä? Elämä on ihmisessä ja Jumalan Voima kohdistuu häneen ja kaikki Hänen hyvyytensä on ihmisellä koko ajan käytössään? Että Jumala joka hetki rajoituksetta on senkin ihmisen Jumala ja Alku ja Loppu? Näinkö?

”Olen kantani asiaan selittänyt eikä päätelmiäsi voida minun kannastani johtaa.”

Jumalan neljännestä olomuodosta. Ajatus, että Jumala puhalsi ihmiseen Pyhän Hengen lisäksi ”ihmisen oman hengen”. Jos Jumala tekee niin, silloin Hänen täytyy olla myös sen alkuperä, ei asiaa voi muuten tajuta.

"Jesus vastasi ja sanoi heille: ...kuolleet herätetään " (Luuk.7:22).
"Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme" (Ef.2:5).

Ne Raamatun kohdat, joihin ajatus ”hengellisistä kuolleista” perustuu, ovat Paavalin ajatuksia. Jeesuksen kuolemaa koskevat ajatukset koskivat luonnollisen kuoleman alaisia/kokeneita ihmisiä.

”Inhimillisessä elämässä asioiden eettisyyttä voidaan tarkastella sekä syy- että seurausnäkökulmista. Ihminen onkin olemassaan sellainen, että välillä tarkoitus pyhittää keinot ja välillä mielestään lopputulos pyhittää motiivin. Ehkä en ole ihan väärässä, jos väitän vasemmistolaisuuden ammentavan elinvoimaa kateudesta ja oikeistolaisuuden ahneudesta. Ainakin väitteessäni voi olla totuuden jyvä. Molemmat ovat niin perin inhimillisiä ominaisuuksia.”

Jumala ei toimi itseään vastaan hyvää tehdessään, kuten ihminen toimii; kuten vaikkapa silloin kun ihmisen toiminta on väkivaltaista ja hän samalla kuvittelee olevansa hyvällä asialla.

”Sitten Jumala vasta suuttunut onkin, kun hän ei enää nuhtele ihmistä vaan antaa hänen paatua väärään rauhaansa.”

Tuttu lainaus. Jumala ei halua kenellekään pahaa. (eikä ole vihainen tai pahantahtoinen) Jos Jumala antaa ihmisen sotía ja tuhota omaa elämäänsä niin kyse ei ole Jumalan vihasta, vaan siitä että Jumala sallii ihmisen tehdä niin. Miksi? Samasta syystä kuin Hänen vastustajansa (langennut enkeli) saa vastustaa Luojaansa, sillä ongelma on sillä joka vastustaa Luojaa.

”Ehkäpä näin onkin. En tosin puhuisi Jumalan pahuudesta/hulluudesta, koska Jumala on kokonaan hyvä, mutta tuossa ajatuksessi olet oivaltanut, että Jumala on meidän arvostelukykymme ulkopuolella. Jumala on antanut meille järjen, joka on tuskin häivähdys jumalallisesta viisaudesta.

Jumalan on O.M:n todistuksen mukaan kokonaan hyvä; minkä vuoksi sitten pitäisi ajatella että Hänessä olisi sellaisia vikoja kuin vihaa, omahyväisyyttä, ja rakkaudettomuutta.

Kuten O.M aiemmin esittää, se logiikka joka meillä ihmisillä on, se on Jumalan luoma ja sen mukaan meidän pitäisi ajatella; eli se mikä Jumalan maailmassa on rakkauden vastainen teko, on sitä myös ihmisten maailmassa ja päinvastoin.

O.M hyväksyy ihmisessä olevan jotakin hyvää syntiinlankeemuksen jälkeen? O.M:n sanat ”Jumala on antanut meille järjen, joka on tuskin häivähdys jumalallisesta viisaudesta”, kertovat siitä mitä olen esittänyt aiemmin; että tiedämme Jumalan olevan olemassa, osoittaa että ihminen ei ole kokonaan paha. Koska täydellinen pahuus on mielestäni mahdottomuus (sillä langenneet enkelitkin näkevät ja tietävät Jumalan hyvyyden) niin ainoa mahdollisuutemme on hyväksyä se mikä on totuus, olemme kokonaan Luojan käsialaa ja voimme elää vain Hänessä.    

"Kun haluat lähimmäisellesi hyvää, teet sen syyttämällä häntä hänen virheistään/synneistään!!??"

Niin. Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, varmaan varoitat häntä vaarasta. Teet sen, vaikka joudut sillä tavoin pahoittamaan hänen mielensä, ettei nyt pääsekään vilvoittelemaan. Ihmistä varoittaa synnistä hänen omatuntonsa, pyhä Raamattu ja uskovaiset ihmiset. Vaikka varoittaminen pahoittaisikin epäuskoisen ihmisen mielen, on parempi pahoittaa mielensä täällä ajassa ja tulla murheelliseksi synnin tähden kuin kärsiä iankaikkisuudessa. Murhe synnistä on Jumalan mielen mukaista murhetta.

"”Puhdas Jumalan sana” on tässä tapauksessa yhtä kuin ihmisen mielipide."

Nimenomaan ei ole. Luonnollinen ihminen on aina Jumalan tahtoa vastaan. Raamatun sana on Jumalan ilmoitusta ja kun sitä Hengessä saarnataan ja Jumalan herättämänä kuullaan, syntyy elävä Jumalan sana, elävä evankeliumi. Kirjain kuolettaa, sillä sen tehtävä on lain kautta tehdä ihminen tietoiseksi syntisyydestään (herättää synnintunto, ajaa ihmistä Kristuksen tykö) ja tehdä ihminen tietoiseksi Jumalan armojärjestyksestä. "Puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi" (2.Kor.3:6). Kun ihmistä kohtaan on armo tapahtunut, on hän saanut Hengen saarnaviran saarnata syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. "Jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta, joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi." (2.Kor.3:5-6.) Sillä viralla, joka Hengen antaa (Hengen saarnavirka uskovaisissa ihmisissä) on taivaallinen kirkkaus. "Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman? - - Meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on." (2.Kor.3:8; 4:1.). Maailma ei sitä virkaa ja sitä evankeliumia tunne: "Jos nyt meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan" (2.Kor.4:3).

"”Synninluvallisuus” on sana jonka esittää taho joka haluaa määrätä/päättää mikä on luvallista, mikä ei. On selvää että vapaus ei tarkoita vapautta pahan tekemiseen, (viha, väkivalta, rakkaudettomuus, laiskuus, omahyväisyys) se on vapautta hyvän tekemiseen."

Jumala on pyhän tahtonsa ilmoittanut Raamatussa ja Jumalan lapset haluamme yhä vain pitää kiinni siitä ilmoituksesta. Ihminen, joka väittää olevan Kristuksen oma ja elää synnin luvallisuudessa (selittäen syntinsä luvalliseksi väärällä opillaan), on antikristuksen palvelija. Hänelle sanotaan viimeisenä päivänä: "Menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä" (Matt.25:41).

"Vl-ihmisiä vaivaa myös sama omavanhurskauden vika kuin kaikkia ihmisiä; pyrkimys olla tuomarina, kuvitelma oikeassaolemisesta, sekä itseä koskeva ajatus ”olen onnistunut kristitty”."

Olet epäilemättä oikeassa: samat perisynnin vaikutukset näkyvät meissä uskovaisissa kuin epäuskoisissakin. Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa. Helposti kuvittelemme tehneemme jotain autuutemme eteen, vaikka kaikki on lahjaa Jumalalta. "Armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on: Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi. - - Me olemme hänen tekonsa." (Ef.2:8-10.) Helposti saatamme ajatella tuomiovallan olevan lihallamme vaikka todellisuudessa se on Jumalan Hengellä, joka meissä asuu. "Pyhät pitää maailmaa tuomitseman - - ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne Henki, joka teissä puhuu" (1.Kor.6:2; Matt.10:20). Helposti saatamme kuvitella ymmärtävämme jotain lihallamme ja olevamme oikeassa myös lihamme puolelta, vaikka kaikki ymmärrys on Jumalalta. "Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, - - vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta" (2.Kor.3:5). Monesti todella saatamme kuvitella itsemme jossain onnistuneeksikin, josta Jumalan Henki meissä meitä nuhtelee. Uskovaiset kuitenkin ymmärtävät Pyhän Hengen puolelta oman kyvyttömyytensä, mutta tottakai vihollinen kiusaa myös meidän syntistä lihaamme omanvanhurskauden houkutuksilla.

"Jumalan neljännestä olomuodosta. Ajatus, että Jumala puhalsi ihmiseen Pyhän Hengen lisäksi ”ihmisen oman hengen”. Jos Jumala tekee niin, silloin Hänen täytyy olla myös sen alkuperä, ei asiaa voi muuten tajuta."

Jos asia vaivaa kovasti, niin voit ajatella 'ihmisen hengen' erkaantuneen 'Jumalan Hengestä' syntiinlankeemuksessa. En tiedä, onko tuo oikea selitys, mutta joka tapauksessa vain uskovaisissa on Jumalan Henki.

"Ne Raamatun kohdat, joihin ajatus ”hengellisistä kuolleista” perustuu, ovat Paavalin ajatuksia. Jeesuksen kuolemaa koskevat ajatukset koskivat luonnollisen kuoleman alaisia/kokeneita ihmisiä."

Jeesus sanoo Johanneksen Ilmestyksessä: "Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1). Opetus hengellisestä kuolemasta on siis Jeesuksen opetusta.

O.M kirjoitti:

"Kun haluat lähimmäisellesi hyvää, teet sen syyttämällä häntä hänen virheistään/synneistään!!??"

Niin. Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, varmaan varoitat häntä vaarasta. Teet sen, vaikka joudut sillä tavoin pahoittamaan hänen mielensä, ettei nyt pääsekään vilvoittelemaan. Ihmistä varoittaa synnistä hänen omatuntonsa, pyhä Raamattu ja uskovaiset ihmiset. Vaikka varoittaminen pahoittaisikin epäuskoisen ihmisen mielen, on parempi pahoittaa mielensä täällä ajassa ja tulla murheelliseksi synnin tähden kuin kärsiä iankaikkisuudessa. Murhe synnistä on Jumalan mielen mukaista murhetta.

"”Puhdas Jumalan sana” on tässä tapauksessa yhtä kuin ihmisen mielipide."

Nimenomaan ei ole. Luonnollinen ihminen on aina Jumalan tahtoa vastaan. Raamatun sana on Jumalan ilmoitusta ja kun sitä Hengessä saarnataan ja Jumalan herättämänä kuullaan, syntyy elävä Jumalan sana, elävä evankeliumi. Kirjain kuolettaa, sillä sen tehtävä on lain kautta tehdä ihminen tietoiseksi syntisyydestään (herättää synnintunto, ajaa ihmistä Kristuksen tykö) ja tehdä ihminen tietoiseksi Jumalan armojärjestyksestä. "Puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi" (2.Kor.3:6). Kun ihmistä kohtaan on armo tapahtunut, on hän saanut Hengen saarnaviran saarnata syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. "Jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta, joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi." (2.Kor.3:5-6.) Sillä viralla, joka Hengen antaa (Hengen saarnavirka uskovaisissa ihmisissä) on taivaallinen kirkkaus. "Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman? - - Meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on." (2.Kor.3:8; 4:1.). Maailma ei sitä virkaa ja sitä evankeliumia tunne: "Jos nyt meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan" (2.Kor.4:3).

"”Synninluvallisuus” on sana jonka esittää taho joka haluaa määrätä/päättää mikä on luvallista, mikä ei. On selvää että vapaus ei tarkoita vapautta pahan tekemiseen, (viha, väkivalta, rakkaudettomuus, laiskuus, omahyväisyys) se on vapautta hyvän tekemiseen."

Jumala on pyhän tahtonsa ilmoittanut Raamatussa ja Jumalan lapset haluamme yhä vain pitää kiinni siitä ilmoituksesta. Ihminen, joka väittää olevan Kristuksen oma ja elää synnin luvallisuudessa (selittäen syntinsä luvalliseksi väärällä opillaan), on antikristuksen palvelija. Hänelle sanotaan viimeisenä päivänä: "Menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä" (Matt.25:41).

"Vl-ihmisiä vaivaa myös sama omavanhurskauden vika kuin kaikkia ihmisiä; pyrkimys olla tuomarina, kuvitelma oikeassaolemisesta, sekä itseä koskeva ajatus ”olen onnistunut kristitty”."

Olet epäilemättä oikeassa: samat perisynnin vaikutukset näkyvät meissä uskovaisissa kuin epäuskoisissakin. Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa. Helposti kuvittelemme tehneemme jotain autuutemme eteen, vaikka kaikki on lahjaa Jumalalta. "Armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on: Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi. - - Me olemme hänen tekonsa." (Ef.2:8-10.) Helposti saatamme ajatella tuomiovallan olevan lihallamme vaikka todellisuudessa se on Jumalan Hengellä, joka meissä asuu. "Pyhät pitää maailmaa tuomitseman - - ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne Henki, joka teissä puhuu" (1.Kor.6:2; Matt.10:20). Helposti saatamme kuvitella ymmärtävämme jotain lihallamme ja olevamme oikeassa myös lihamme puolelta, vaikka kaikki ymmärrys on Jumalalta. "Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, - - vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta" (2.Kor.3:5). Monesti todella saatamme kuvitella itsemme jossain onnistuneeksikin, josta Jumalan Henki meissä meitä nuhtelee. Uskovaiset kuitenkin ymmärtävät Pyhän Hengen puolelta oman kyvyttömyytensä, mutta tottakai vihollinen kiusaa myös meidän syntistä lihaamme omanvanhurskauden houkutuksilla.

"Jumalan neljännestä olomuodosta. Ajatus, että Jumala puhalsi ihmiseen Pyhän Hengen lisäksi ”ihmisen oman hengen”. Jos Jumala tekee niin, silloin Hänen täytyy olla myös sen alkuperä, ei asiaa voi muuten tajuta."

Jos asia vaivaa kovasti, niin voit ajatella 'ihmisen hengen' erkaantuneen 'Jumalan Hengestä' syntiinlankeemuksessa. En tiedä, onko tuo oikea selitys, mutta joka tapauksessa vain uskovaisissa on Jumalan Henki.

"Ne Raamatun kohdat, joihin ajatus ”hengellisistä kuolleista” perustuu, ovat Paavalin ajatuksia. Jeesuksen kuolemaa koskevat ajatukset koskivat luonnollisen kuoleman alaisia/kokeneita ihmisiä."

Jeesus sanoo Johanneksen Ilmestyksessä: "Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1). Opetus hengellisestä kuolemasta on siis Jeesuksen opetusta.

oli tarkoitus sanoa näin: "Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, MUTTA PINNAN ALLA VAANII NÄLKÄISIÄ KROKOTIILEJA, varmaan varoitat häntä vaarasta." Jne.

O.M kirjoitti:

oli tarkoitus sanoa näin: "Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, MUTTA PINNAN ALLA VAANII NÄLKÄISIÄ KROKOTIILEJA, varmaan varoitat häntä vaarasta." Jne.

vetää meitä puoleensa (parannukseen sanovat vl-ihmiset) ja sen vuoksi tässä jotakin ajatuksia siitä ja muustakin

”Niin. Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, varmaan varoitat häntä vaarasta. jne...”

Tuo vertaus ”vaarallisista vesistä” ja/tai ”heikoista jäistä” on jotakin muuta kuin syyttämistä. Varoittamisestahan siinä lähinnä on kysymys. Varoittaminen, muistuttaminen, neuvominen tai palaute ovat hyviä asioita ja jokaisen ihmisen on hyvä kuunnella rakkaudella ja lempeydellä esitettyjä neuvoja, vaikka ne tuntuisivatkin epämiellyttäviltä ja ihminen tuntisi sisimmässään vastarintaa esitettyjä ajatuksia kohtaan.

Onko muistuttaminen yhtä kuin syytös. Syyttäminen ja syyllistäminen on ihmisen osoittamaa suvaitsemattomuutta jotakin tekoa/mielipidettä/tunnetta kohtaan, jota nähdään lähimmäisissä tai itsessä. Syyttäminen ei ole osoitus rakkaudesta vaan jostakin muusta kuin rakkaudesta. Sen vuoksi Jeesuksen toiminnassa ei ollut syytöstä eikä vihaa, ei silloinkaan kun häntä syytettiin. Kun hän muistutti ihmisiä heidän vioistaan ja virheistään, se ei ollut syyttämistä vaan rakkauden osoitus ja syyttämättä jättäminen. Rakkaus ei syytä vaan rakentaa ja eheyttää, pyrkii korjaamaan tapahtuneet vahingot syyttämättä.

Jos me ihmiset syytämmekin, ei se tarkoita että Jumala niin tekee.

”Nimenomaan ei ole”.
(Yllä vastaus ajatukseen: Ajatus puhtaasta Jumalan sanasta on ihmisen mielipide)

Jokainen Raamatun lause ja ajatus on kirjoittajansa esittämä ja voi sisältää hyvin paljon viisautta ja ymmärrystä, mutta sellainen ajatus, että ne ajatukset olisivat virheetön, puhdas ja täydellinen Jumalan ilmoitus Hänestä ja Hänen ajatuksistaan, on jokaisen niin ajattelevan oma mielipide.

Totuus Jumalasta sellaisena kuin Hänessä on, on toisenlainen kuin se mitä Raamatussa on luettavissa. (”Vioilla ja virheillä peitetty” ja ”Pyhä Henki selittää”, ovat tyypillisiä vl-vastauksia asiassa). Lopullinen vastaus on epävarma jo senkin vuoksi, että ihminen ei omista Totuutta.

Tämä ristiriita (=ihmisen oma mielipide ristiriidassa asioiden/ilmiöiden todellisen sisällön kanssa) on jotakin sellaista joka näyttää olevan vaikea selittää sellaiselle ihmiselle, joka on varma oikeassaolemisestaan. Selitys on looginen ja samalla filosofinenkin, mutta sama logiikka pätee myös Jumalaa koskevassa keskustelussa.

”Ihminen, joka väittää olevan Kristuksen oma ja elää synnin luvallisuudessa (selittäen syntinsä luvalliseksi väärällä opillaan), on antikristuksen palvelija”.

Kuka väittää olevansa Kristuksen oma? (”Joka väittää olevansa Jumalan oma, on antikristus”, jotakin tuon tapaista Jeesus esitti vastaanväittäjilleen)

Hän joka ”selittää” synnin luvalliseksi, yrittää pitää huonoja asioita hyvinä. Synti (pahat teot, ajatukset ja puheet) on ihmisen vaiva, meidän on ”siedettävä” syntisyyttämme, jokaisen, eikä synnin luvallisuutta voi olla olemassa, sehän olisi samaa kuin ajatus, että kaikenlainen pahantekeminen olisi hyvä asia.

Se, mikä on sopivaa, on sidottua aikaan ja paikkaan, eli sosiaaliset rajoitukset ovat paikallisia ja riippuvaisia kyseisestä ihmisryhmästä ja heidän yhteiselämästään. Se, että näitä rajoituksia pidetään kaikille ihmisille tarpeellisina, on enemmänkin osoitus ihmisen halusta kontrolloida lähimmäisten elämää ja tätä asiaa ovat vallanhaluiset ihmiset käyttäneet hyväkseen kuten ihmiskunnan historia osoittaa.

”...samat perisynnin vaikutukset näkyvät meissä uskovaisissa kuin epäuskoisissakin. Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa. Helposti kuvittelemme tehneemme jotain autuutemme eteen, vaikka kaikki on lahjaa Jumalalta. Helposti saatamme ajatella tuomiovallan olevan lihallamme vaikka todellisuudessa se on Jumalan Hengellä, joka meissä asuu. Helposti saatamme kuvitella ymmärtävämme jotain lihallamme ja olevamme oikeassa myös lihamme puolelta, vaikka kaikki ymmärrys on Jumalalta. Monesti todella saatamme kuvitella itsemme jossain onnistuneeksikin, josta Jumalan Henki meissä meitä nuhtelee. Uskovaiset kuitenkin ymmärtävät Pyhän Hengen puolelta oman kyvyttömyytensä, mutta tottakai vihollinen kiusaa myös meidän syntistä lihaamme omanvanhurskauden houkutuksilla.”

Kaikkien ihmisten tilanne on edellä kuvatun kaltainen.

”Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa”.

Jokainen ihminen tietää että pahan tekemisellä ei voi saada aikaan mitään hyvää.
Jokainen ihminen tuntee huonoa omaatuntoa loukattuaan lähimmäistään tai kun
hän osoittaa kovuutta ja sydämettömyyttä lähimmäistään kohtaan. Jopa ns kovanaamat
liikuttuvat nähdessään jotakin kaunista ja hellyttävää. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia.(jotakin totuudellista ja samaan aikaan totuuden kieltäjää on kaikissa ihmisissä)

”Jos asia vaivaa kovasti, niin voit ajatella 'ihmisen hengen' erkaantuneen 'Jumalan Hengestä' syntiinlankeemuksessa.”

”Ihmisen omaa henkeä” koskevaa ajatusta, (JOS se olisi yleinen ajatus), tulisi esiintyä seurapuheissa ja/tai muissa hengellisissä yhteyksissä yleisesti. Sen sijaan ajatus, joka yleisesti esiintyy vl-puheissa, on ajatus omavanhurskaudesta (omahyväisyys, tekopyhyys), eli ”ihmisen oma henki” on lähempänä omavanhurskautta kuin Jumalan Henkeä. Kuten O.M on aiheellisesti toistanut, ihmisessä ei ole mitään OMAA (hyvää). Samoin on ”ihmisen OMAN hengen” kanssa, sellaista ei ole. Sen vuoksi on esitetty ajatus että ”elän Jumalassa, nousen minä tai käyn” tai ”vain hänessä me olemme”.

O.M haluaa ajatella että on ihmisiä jotka ovat Jumalan maailman ulkopuolella (Jumala on joka paikassa ja jokaisessa hetkessä kaikkialla Henkensä kautta, selittävät vl-opetukset). On siis mahdotonta olla poissa Jumalan maailmasta, vaikka sitähän Jumalan vastustajat (langenneet enkelit) ja syntinen ihminen haluavat.

”En tiedä, onko tuo oikea selitys, mutta joka tapauksessa vain uskovaisissa on Jumalan Henki.”

Lause väittää jotakin ja on siis on totuus!?

Luotujen jako (Jumalan ja Hänen rakkautensa) sisäpuolella oleviin tai ulkopuolella oleviin on erehdys. Toisenlainen (oikeampiko?) jako on se että kaikki luodut välillä uskovat ja taas välillä kieltävät. Vastustaja/kieltäjä on Jumalan rakkauden kohteena vaikka sitä vastustaakin. Kuka siis jatkaa itsepintaista kieltämistään? Vastustaja, joka haluaa kaikki ihmiset kieltäjiksi, eli kaltaisekseen. Jokisella ihmisellä on mahdollisuus huomata olevansa tuon Jumalan vastustajan kaltainen silloin kun hän huomaa olevansa se, joka kieltää oman jumalallisen alkuperänsä, joka on jokaisen ihmisen (luodun) osa.

Kun ihminen Paratiisissa teki Jumalaansa vastaan, niin jotakin ihmisessä turmeltui ja hänestä tuli kuolevainen. (ajatus on se, että ihminen aluksi oli Luojan tavoin kuolematon).

”Jeesus sanoo Johanneksen Ilmestyksessä: "Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1). Opetus hengellisestä kuolemasta on siis Jeesuksen opetusta.”

Edellä oleva Raamatun siteeraus on Johanneksen ajatus (kuten tekstistä näkyy, siellä on suluissa Ilm. 3:1) Miten se todistaa että kyseessä on Jeesuksen ajatus?

Voi ajatella, että Jeesuksen kanssa samaa mieltä oleva ihminen esittää Jeesuksen ajatuksia; mitä sitten pitäisi ajatella siitä, että esittäessään omia ajatuksiaan ihminen väittää niitä jonkun toisen ihmisen ajatuksiksi!?

Ajatus Jumalan hyvyydestä on ihmiselle vaikea, sen vuoksi on ”pakko selittää” asiaa niin, että Jumalassa on vikoja (vihaa, tuhoavaa toimintaa, kiusaamista, kuten esim. Jeesuksen ja Jobin elämässä) Tämä ongelma on syntiinlankeemuksen seuraus, ihminen ei halua nähdä Jumalaa rakastavana ja täydellisenä hyvyydessään. Vl-saarnoista tuttu ”kiljuva jalopeura” on onnistunut valheessaan. Valhe on siis siinä ajatuksessa että Jumala ei olisikaan täydellinen rakkaus.

ent vl = evl kirjoitti:

vetää meitä puoleensa (parannukseen sanovat vl-ihmiset) ja sen vuoksi tässä jotakin ajatuksia siitä ja muustakin

”Niin. Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, varmaan varoitat häntä vaarasta. jne...”

Tuo vertaus ”vaarallisista vesistä” ja/tai ”heikoista jäistä” on jotakin muuta kuin syyttämistä. Varoittamisestahan siinä lähinnä on kysymys. Varoittaminen, muistuttaminen, neuvominen tai palaute ovat hyviä asioita ja jokaisen ihmisen on hyvä kuunnella rakkaudella ja lempeydellä esitettyjä neuvoja, vaikka ne tuntuisivatkin epämiellyttäviltä ja ihminen tuntisi sisimmässään vastarintaa esitettyjä ajatuksia kohtaan.

Onko muistuttaminen yhtä kuin syytös. Syyttäminen ja syyllistäminen on ihmisen osoittamaa suvaitsemattomuutta jotakin tekoa/mielipidettä/tunnetta kohtaan, jota nähdään lähimmäisissä tai itsessä. Syyttäminen ei ole osoitus rakkaudesta vaan jostakin muusta kuin rakkaudesta. Sen vuoksi Jeesuksen toiminnassa ei ollut syytöstä eikä vihaa, ei silloinkaan kun häntä syytettiin. Kun hän muistutti ihmisiä heidän vioistaan ja virheistään, se ei ollut syyttämistä vaan rakkauden osoitus ja syyttämättä jättäminen. Rakkaus ei syytä vaan rakentaa ja eheyttää, pyrkii korjaamaan tapahtuneet vahingot syyttämättä.

Jos me ihmiset syytämmekin, ei se tarkoita että Jumala niin tekee.

”Nimenomaan ei ole”.
(Yllä vastaus ajatukseen: Ajatus puhtaasta Jumalan sanasta on ihmisen mielipide)

Jokainen Raamatun lause ja ajatus on kirjoittajansa esittämä ja voi sisältää hyvin paljon viisautta ja ymmärrystä, mutta sellainen ajatus, että ne ajatukset olisivat virheetön, puhdas ja täydellinen Jumalan ilmoitus Hänestä ja Hänen ajatuksistaan, on jokaisen niin ajattelevan oma mielipide.

Totuus Jumalasta sellaisena kuin Hänessä on, on toisenlainen kuin se mitä Raamatussa on luettavissa. (”Vioilla ja virheillä peitetty” ja ”Pyhä Henki selittää”, ovat tyypillisiä vl-vastauksia asiassa). Lopullinen vastaus on epävarma jo senkin vuoksi, että ihminen ei omista Totuutta.

Tämä ristiriita (=ihmisen oma mielipide ristiriidassa asioiden/ilmiöiden todellisen sisällön kanssa) on jotakin sellaista joka näyttää olevan vaikea selittää sellaiselle ihmiselle, joka on varma oikeassaolemisestaan. Selitys on looginen ja samalla filosofinenkin, mutta sama logiikka pätee myös Jumalaa koskevassa keskustelussa.

”Ihminen, joka väittää olevan Kristuksen oma ja elää synnin luvallisuudessa (selittäen syntinsä luvalliseksi väärällä opillaan), on antikristuksen palvelija”.

Kuka väittää olevansa Kristuksen oma? (”Joka väittää olevansa Jumalan oma, on antikristus”, jotakin tuon tapaista Jeesus esitti vastaanväittäjilleen)

Hän joka ”selittää” synnin luvalliseksi, yrittää pitää huonoja asioita hyvinä. Synti (pahat teot, ajatukset ja puheet) on ihmisen vaiva, meidän on ”siedettävä” syntisyyttämme, jokaisen, eikä synnin luvallisuutta voi olla olemassa, sehän olisi samaa kuin ajatus, että kaikenlainen pahantekeminen olisi hyvä asia.

Se, mikä on sopivaa, on sidottua aikaan ja paikkaan, eli sosiaaliset rajoitukset ovat paikallisia ja riippuvaisia kyseisestä ihmisryhmästä ja heidän yhteiselämästään. Se, että näitä rajoituksia pidetään kaikille ihmisille tarpeellisina, on enemmänkin osoitus ihmisen halusta kontrolloida lähimmäisten elämää ja tätä asiaa ovat vallanhaluiset ihmiset käyttäneet hyväkseen kuten ihmiskunnan historia osoittaa.

”...samat perisynnin vaikutukset näkyvät meissä uskovaisissa kuin epäuskoisissakin. Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa. Helposti kuvittelemme tehneemme jotain autuutemme eteen, vaikka kaikki on lahjaa Jumalalta. Helposti saatamme ajatella tuomiovallan olevan lihallamme vaikka todellisuudessa se on Jumalan Hengellä, joka meissä asuu. Helposti saatamme kuvitella ymmärtävämme jotain lihallamme ja olevamme oikeassa myös lihamme puolelta, vaikka kaikki ymmärrys on Jumalalta. Monesti todella saatamme kuvitella itsemme jossain onnistuneeksikin, josta Jumalan Henki meissä meitä nuhtelee. Uskovaiset kuitenkin ymmärtävät Pyhän Hengen puolelta oman kyvyttömyytensä, mutta tottakai vihollinen kiusaa myös meidän syntistä lihaamme omanvanhurskauden houkutuksilla.”

Kaikkien ihmisten tilanne on edellä kuvatun kaltainen.

”Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa”.

Jokainen ihminen tietää että pahan tekemisellä ei voi saada aikaan mitään hyvää.
Jokainen ihminen tuntee huonoa omaatuntoa loukattuaan lähimmäistään tai kun
hän osoittaa kovuutta ja sydämettömyyttä lähimmäistään kohtaan. Jopa ns kovanaamat
liikuttuvat nähdessään jotakin kaunista ja hellyttävää. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia.(jotakin totuudellista ja samaan aikaan totuuden kieltäjää on kaikissa ihmisissä)

”Jos asia vaivaa kovasti, niin voit ajatella 'ihmisen hengen' erkaantuneen 'Jumalan Hengestä' syntiinlankeemuksessa.”

”Ihmisen omaa henkeä” koskevaa ajatusta, (JOS se olisi yleinen ajatus), tulisi esiintyä seurapuheissa ja/tai muissa hengellisissä yhteyksissä yleisesti. Sen sijaan ajatus, joka yleisesti esiintyy vl-puheissa, on ajatus omavanhurskaudesta (omahyväisyys, tekopyhyys), eli ”ihmisen oma henki” on lähempänä omavanhurskautta kuin Jumalan Henkeä. Kuten O.M on aiheellisesti toistanut, ihmisessä ei ole mitään OMAA (hyvää). Samoin on ”ihmisen OMAN hengen” kanssa, sellaista ei ole. Sen vuoksi on esitetty ajatus että ”elän Jumalassa, nousen minä tai käyn” tai ”vain hänessä me olemme”.

O.M haluaa ajatella että on ihmisiä jotka ovat Jumalan maailman ulkopuolella (Jumala on joka paikassa ja jokaisessa hetkessä kaikkialla Henkensä kautta, selittävät vl-opetukset). On siis mahdotonta olla poissa Jumalan maailmasta, vaikka sitähän Jumalan vastustajat (langenneet enkelit) ja syntinen ihminen haluavat.

”En tiedä, onko tuo oikea selitys, mutta joka tapauksessa vain uskovaisissa on Jumalan Henki.”

Lause väittää jotakin ja on siis on totuus!?

Luotujen jako (Jumalan ja Hänen rakkautensa) sisäpuolella oleviin tai ulkopuolella oleviin on erehdys. Toisenlainen (oikeampiko?) jako on se että kaikki luodut välillä uskovat ja taas välillä kieltävät. Vastustaja/kieltäjä on Jumalan rakkauden kohteena vaikka sitä vastustaakin. Kuka siis jatkaa itsepintaista kieltämistään? Vastustaja, joka haluaa kaikki ihmiset kieltäjiksi, eli kaltaisekseen. Jokisella ihmisellä on mahdollisuus huomata olevansa tuon Jumalan vastustajan kaltainen silloin kun hän huomaa olevansa se, joka kieltää oman jumalallisen alkuperänsä, joka on jokaisen ihmisen (luodun) osa.

Kun ihminen Paratiisissa teki Jumalaansa vastaan, niin jotakin ihmisessä turmeltui ja hänestä tuli kuolevainen. (ajatus on se, että ihminen aluksi oli Luojan tavoin kuolematon).

”Jeesus sanoo Johanneksen Ilmestyksessä: "Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1). Opetus hengellisestä kuolemasta on siis Jeesuksen opetusta.”

Edellä oleva Raamatun siteeraus on Johanneksen ajatus (kuten tekstistä näkyy, siellä on suluissa Ilm. 3:1) Miten se todistaa että kyseessä on Jeesuksen ajatus?

Voi ajatella, että Jeesuksen kanssa samaa mieltä oleva ihminen esittää Jeesuksen ajatuksia; mitä sitten pitäisi ajatella siitä, että esittäessään omia ajatuksiaan ihminen väittää niitä jonkun toisen ihmisen ajatuksiksi!?

Ajatus Jumalan hyvyydestä on ihmiselle vaikea, sen vuoksi on ”pakko selittää” asiaa niin, että Jumalassa on vikoja (vihaa, tuhoavaa toimintaa, kiusaamista, kuten esim. Jeesuksen ja Jobin elämässä) Tämä ongelma on syntiinlankeemuksen seuraus, ihminen ei halua nähdä Jumalaa rakastavana ja täydellisenä hyvyydessään. Vl-saarnoista tuttu ”kiljuva jalopeura” on onnistunut valheessaan. Valhe on siis siinä ajatuksessa että Jumala ei olisikaan täydellinen rakkaus.

"Varoittamisestahan siinä lähinnä on kysymys."

Kuitenkin jos uskovaiset varoittavat epäuskoista syntielämän vaaroista, saattaa vastaukseksi tulla syytös/väite/kommentti/varoitus (näkökulmasta riippuen), että tuomitset, syyttelet tms. Ollaan pattitilanteessa, jossa molemmat osapuolet toimivat mielestään oikein. Uskovaisina ajattelemme tässäkin asiassa, että enemmin tulee peljätä Jumalaa kuin ihmisiä. Siksi pitäydymme raamatullisessa saarnassa, pitäen saarnan keskeisinä alueina tuomion, laupiuden ja uskon. "Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka - - jätätte pois ne raskaammat laista, tuomion, laupiuden ja uskon" (Matt.23:23).

"Jeesuksen toiminnassa ei ollut syytöstä eikä vihaa, ei silloinkaan kun häntä syytettiin"

Niin ei elämän Herra Jeesus kanna syntisten päälle. Kantaja on Mooses. Jotka ovat lain alla, ne tuomitaan tekojensa mukaan. Jotka ovat armon alla, ne on Kristuksen verellä lunastettu. Lain alla olevat Kristus kerran tuomitsee, kun lampaat ja vuohet erotellaan.

"Jokainen Raamatun lause ja ajatus on kirjoittajansa esittämä ja voi sisältää hyvin paljon viisautta ja ymmärrystä, mutta sellainen ajatus, että ne ajatukset olisivat virheetön, puhdas ja täydellinen Jumalan ilmoitus Hänestä ja Hänen ajatuksistaan, on jokaisen niin ajattelevan oma mielipide."

Vastaan Raamatulla: "Ei yksikään prophetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes; vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä" (1.Piet.1:21).

"Se, mikä on sopivaa, on sidottua aikaan ja paikkaan, eli sosiaaliset rajoitukset ovat paikallisia ja riippuvaisia kyseisestä ihmisryhmästä ja heidän yhteiselämästään. Se, että näitä rajoituksia pidetään kaikille ihmisille tarpeellisina, on enemmänkin osoitus ihmisen halusta kontrolloida lähimmäisten elämää ja tätä asiaa ovat vallanhaluiset ihmiset käyttäneet hyväkseen kuten ihmiskunnan historia osoittaa."

On varmasti joitain tapakysymyksiä, jotka ovat aikaan ja paikkaan sidottuja. Kymmenen käskyn laki ei ole tällainen. Tänä päivänä luopumus näkyy mm. aviokäskyn halveksuntana, huoruutena, epärehellisyytenä, epäjumalien (esim. mammona, hekuma) palvontana, väkivaltana ja monena muuna asiana. Jumalan lapset eivät halua pitää muita jumalia. Uskominen Jumalaan on mm. uskoa Raamatun sanaan ja uskoa Jumalan johdatukseen. Siksi emme halua olla tämän ajan opetusten tuulten riepoteltavissa, oli kyse ekumeniasta tai jostain muusta.

"Kaikkien ihmisten tilanne on edellä kuvatun kaltainen." (Uskovaisen kaksiosaisuudesta.)

Se ero on, että epäuskoisia opettaa Jumalan laki, joka neuvoo parannukseen. Uskovaisia opettaa Jumalan terveellinen armo (Pyhässä Hengessä) maailmalliset säädyt ja kaiken jumalattoman menon hylkäämään. Tässä on vissi ero.

"Jokainen ihminen tietää että pahan tekemisellä ei voi saada aikaan mitään hyvää.
Jokainen ihminen tuntee huonoa omaatuntoa loukattuaan lähimmäistään tai kun
hän osoittaa kovuutta ja sydämettömyyttä lähimmäistään kohtaan. Jopa ns kovanaamat
liikuttuvat nähdessään jotakin kaunista ja hellyttävää. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia.(jotakin totuudellista ja samaan aikaan totuuden kieltäjää on kaikissa ihmisissä)"

Paavali kirjoittaa ilman lakia (kirjoitettu Mooseksen laki) olevista pakanoista, että heidän omatuntonsa on heille laki (luonnon laki). En jouda etsimään kohtaa, mutta ehkäpä tunnetkin sen entuudestaan. Laki on hyvä opettaja Kristuksen tykö, mutta sen tehtävä päättyy Jumalan valtakunnan rajalle. Jatkan tästä paremmalla ajalla (luultavasti huomenna), kun keskustelu näyttää kerran kiinnostavan. Kiitos hyvästä keskustelusta jo tässä vaiheessa, mutta mielelläni jatkan vielä.

ent vl = evl kirjoitti:

vetää meitä puoleensa (parannukseen sanovat vl-ihmiset) ja sen vuoksi tässä jotakin ajatuksia siitä ja muustakin

”Niin. Jos näet lähimmäisesi olevan menossa uimaan lampeen, joka päällepäin näyttää kauniilta, vaarattomalta ja virkistävältä kuumana kesäpäivänä, varmaan varoitat häntä vaarasta. jne...”

Tuo vertaus ”vaarallisista vesistä” ja/tai ”heikoista jäistä” on jotakin muuta kuin syyttämistä. Varoittamisestahan siinä lähinnä on kysymys. Varoittaminen, muistuttaminen, neuvominen tai palaute ovat hyviä asioita ja jokaisen ihmisen on hyvä kuunnella rakkaudella ja lempeydellä esitettyjä neuvoja, vaikka ne tuntuisivatkin epämiellyttäviltä ja ihminen tuntisi sisimmässään vastarintaa esitettyjä ajatuksia kohtaan.

Onko muistuttaminen yhtä kuin syytös. Syyttäminen ja syyllistäminen on ihmisen osoittamaa suvaitsemattomuutta jotakin tekoa/mielipidettä/tunnetta kohtaan, jota nähdään lähimmäisissä tai itsessä. Syyttäminen ei ole osoitus rakkaudesta vaan jostakin muusta kuin rakkaudesta. Sen vuoksi Jeesuksen toiminnassa ei ollut syytöstä eikä vihaa, ei silloinkaan kun häntä syytettiin. Kun hän muistutti ihmisiä heidän vioistaan ja virheistään, se ei ollut syyttämistä vaan rakkauden osoitus ja syyttämättä jättäminen. Rakkaus ei syytä vaan rakentaa ja eheyttää, pyrkii korjaamaan tapahtuneet vahingot syyttämättä.

Jos me ihmiset syytämmekin, ei se tarkoita että Jumala niin tekee.

”Nimenomaan ei ole”.
(Yllä vastaus ajatukseen: Ajatus puhtaasta Jumalan sanasta on ihmisen mielipide)

Jokainen Raamatun lause ja ajatus on kirjoittajansa esittämä ja voi sisältää hyvin paljon viisautta ja ymmärrystä, mutta sellainen ajatus, että ne ajatukset olisivat virheetön, puhdas ja täydellinen Jumalan ilmoitus Hänestä ja Hänen ajatuksistaan, on jokaisen niin ajattelevan oma mielipide.

Totuus Jumalasta sellaisena kuin Hänessä on, on toisenlainen kuin se mitä Raamatussa on luettavissa. (”Vioilla ja virheillä peitetty” ja ”Pyhä Henki selittää”, ovat tyypillisiä vl-vastauksia asiassa). Lopullinen vastaus on epävarma jo senkin vuoksi, että ihminen ei omista Totuutta.

Tämä ristiriita (=ihmisen oma mielipide ristiriidassa asioiden/ilmiöiden todellisen sisällön kanssa) on jotakin sellaista joka näyttää olevan vaikea selittää sellaiselle ihmiselle, joka on varma oikeassaolemisestaan. Selitys on looginen ja samalla filosofinenkin, mutta sama logiikka pätee myös Jumalaa koskevassa keskustelussa.

”Ihminen, joka väittää olevan Kristuksen oma ja elää synnin luvallisuudessa (selittäen syntinsä luvalliseksi väärällä opillaan), on antikristuksen palvelija”.

Kuka väittää olevansa Kristuksen oma? (”Joka väittää olevansa Jumalan oma, on antikristus”, jotakin tuon tapaista Jeesus esitti vastaanväittäjilleen)

Hän joka ”selittää” synnin luvalliseksi, yrittää pitää huonoja asioita hyvinä. Synti (pahat teot, ajatukset ja puheet) on ihmisen vaiva, meidän on ”siedettävä” syntisyyttämme, jokaisen, eikä synnin luvallisuutta voi olla olemassa, sehän olisi samaa kuin ajatus, että kaikenlainen pahantekeminen olisi hyvä asia.

Se, mikä on sopivaa, on sidottua aikaan ja paikkaan, eli sosiaaliset rajoitukset ovat paikallisia ja riippuvaisia kyseisestä ihmisryhmästä ja heidän yhteiselämästään. Se, että näitä rajoituksia pidetään kaikille ihmisille tarpeellisina, on enemmänkin osoitus ihmisen halusta kontrolloida lähimmäisten elämää ja tätä asiaa ovat vallanhaluiset ihmiset käyttäneet hyväkseen kuten ihmiskunnan historia osoittaa.

”...samat perisynnin vaikutukset näkyvät meissä uskovaisissa kuin epäuskoisissakin. Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa. Helposti kuvittelemme tehneemme jotain autuutemme eteen, vaikka kaikki on lahjaa Jumalalta. Helposti saatamme ajatella tuomiovallan olevan lihallamme vaikka todellisuudessa se on Jumalan Hengellä, joka meissä asuu. Helposti saatamme kuvitella ymmärtävämme jotain lihallamme ja olevamme oikeassa myös lihamme puolelta, vaikka kaikki ymmärrys on Jumalalta. Monesti todella saatamme kuvitella itsemme jossain onnistuneeksikin, josta Jumalan Henki meissä meitä nuhtelee. Uskovaiset kuitenkin ymmärtävät Pyhän Hengen puolelta oman kyvyttömyytensä, mutta tottakai vihollinen kiusaa myös meidän syntistä lihaamme omanvanhurskauden houkutuksilla.”

Kaikkien ihmisten tilanne on edellä kuvatun kaltainen.

”Meissä on vain se ero, että Jumalan Henki meissä vaikuttaa niin, ettemme halua elää synnin luvallisuudessa”.

Jokainen ihminen tietää että pahan tekemisellä ei voi saada aikaan mitään hyvää.
Jokainen ihminen tuntee huonoa omaatuntoa loukattuaan lähimmäistään tai kun
hän osoittaa kovuutta ja sydämettömyyttä lähimmäistään kohtaan. Jopa ns kovanaamat
liikuttuvat nähdessään jotakin kaunista ja hellyttävää. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia.(jotakin totuudellista ja samaan aikaan totuuden kieltäjää on kaikissa ihmisissä)

”Jos asia vaivaa kovasti, niin voit ajatella 'ihmisen hengen' erkaantuneen 'Jumalan Hengestä' syntiinlankeemuksessa.”

”Ihmisen omaa henkeä” koskevaa ajatusta, (JOS se olisi yleinen ajatus), tulisi esiintyä seurapuheissa ja/tai muissa hengellisissä yhteyksissä yleisesti. Sen sijaan ajatus, joka yleisesti esiintyy vl-puheissa, on ajatus omavanhurskaudesta (omahyväisyys, tekopyhyys), eli ”ihmisen oma henki” on lähempänä omavanhurskautta kuin Jumalan Henkeä. Kuten O.M on aiheellisesti toistanut, ihmisessä ei ole mitään OMAA (hyvää). Samoin on ”ihmisen OMAN hengen” kanssa, sellaista ei ole. Sen vuoksi on esitetty ajatus että ”elän Jumalassa, nousen minä tai käyn” tai ”vain hänessä me olemme”.

O.M haluaa ajatella että on ihmisiä jotka ovat Jumalan maailman ulkopuolella (Jumala on joka paikassa ja jokaisessa hetkessä kaikkialla Henkensä kautta, selittävät vl-opetukset). On siis mahdotonta olla poissa Jumalan maailmasta, vaikka sitähän Jumalan vastustajat (langenneet enkelit) ja syntinen ihminen haluavat.

”En tiedä, onko tuo oikea selitys, mutta joka tapauksessa vain uskovaisissa on Jumalan Henki.”

Lause väittää jotakin ja on siis on totuus!?

Luotujen jako (Jumalan ja Hänen rakkautensa) sisäpuolella oleviin tai ulkopuolella oleviin on erehdys. Toisenlainen (oikeampiko?) jako on se että kaikki luodut välillä uskovat ja taas välillä kieltävät. Vastustaja/kieltäjä on Jumalan rakkauden kohteena vaikka sitä vastustaakin. Kuka siis jatkaa itsepintaista kieltämistään? Vastustaja, joka haluaa kaikki ihmiset kieltäjiksi, eli kaltaisekseen. Jokisella ihmisellä on mahdollisuus huomata olevansa tuon Jumalan vastustajan kaltainen silloin kun hän huomaa olevansa se, joka kieltää oman jumalallisen alkuperänsä, joka on jokaisen ihmisen (luodun) osa.

Kun ihminen Paratiisissa teki Jumalaansa vastaan, niin jotakin ihmisessä turmeltui ja hänestä tuli kuolevainen. (ajatus on se, että ihminen aluksi oli Luojan tavoin kuolematon).

”Jeesus sanoo Johanneksen Ilmestyksessä: "Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekos; sillä sinulla on nimi ettäs elät, ja olet kuollut" (Ilm.3:1). Opetus hengellisestä kuolemasta on siis Jeesuksen opetusta.”

Edellä oleva Raamatun siteeraus on Johanneksen ajatus (kuten tekstistä näkyy, siellä on suluissa Ilm. 3:1) Miten se todistaa että kyseessä on Jeesuksen ajatus?

Voi ajatella, että Jeesuksen kanssa samaa mieltä oleva ihminen esittää Jeesuksen ajatuksia; mitä sitten pitäisi ajatella siitä, että esittäessään omia ajatuksiaan ihminen väittää niitä jonkun toisen ihmisen ajatuksiksi!?

Ajatus Jumalan hyvyydestä on ihmiselle vaikea, sen vuoksi on ”pakko selittää” asiaa niin, että Jumalassa on vikoja (vihaa, tuhoavaa toimintaa, kiusaamista, kuten esim. Jeesuksen ja Jobin elämässä) Tämä ongelma on syntiinlankeemuksen seuraus, ihminen ei halua nähdä Jumalaa rakastavana ja täydellisenä hyvyydessään. Vl-saarnoista tuttu ”kiljuva jalopeura” on onnistunut valheessaan. Valhe on siis siinä ajatuksessa että Jumala ei olisikaan täydellinen rakkaus.

Tähän jäin:

"Jokainen ihminen tietää että pahan tekemisellä ei voi saada aikaan mitään hyvää.
Jokainen ihminen tuntee huonoa omaatuntoa loukattuaan lähimmäistään tai kun
hän osoittaa kovuutta ja sydämettömyyttä lähimmäistään kohtaan. Jopa ns kovanaamat
liikuttuvat nähdessään jotakin kaunista ja hellyttävää. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia.(jotakin totuudellista ja samaan aikaan totuuden kieltäjää on kaikissa ihmisissä)"

Paavali kirjoittaa luonnon laista roomalaiskirjeessä: "Kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, niiden pitää myös ilman lakia hukkuman, - - Sillä koska pakanat, joilla ei lakia ole, tekevät luonnostansa sitä, mitä laki anoo, niin he, vaikka ei heillä lakia ole, ovat itsellensä laki, Että he osoittavat lain työn olevan kirjoitetun sydämiinsä, ja niin heidän omatuntonsa ynnä todistaa, ja heidän ajatuksensa keskenänsä itse päällensä kantavat." (Room.2:12,14-15.)

Ihminen syntyy uskovaisena, hänessä on syntyessään Pyhä Henki. Kun hän kasvaa ja alkaa ymmärtää eron oikean ja väärän välillä, hän joutuu syntiin, josta on tehtävä parannus, jotta omantunnon ääni säilyisi kirkkaana. Jos ihmistä ei kuitenkaan hoideta evankeliumilla, jää hänen tunnolleen syntitaakkaa. Vähitellen tämä taakka uuvuttaa ja repii ihmisen irti kalliista, Kristuksen verellä lunastetusta Jumalan lapsiosasta. Ihminen joutuu kieltäjän paikalle, Pyhä Henki lähtee ihmisestä, ihminen kuolee hengellisesti. Jokainen kuollut, joka ei synny uudesti ylhäältä elämän vedestä (rauhan evankeliumi) ja Pyhästä Hengestä, hän peri iankaikkista elämää kunnian taivaassa.

Epäuskoisellakin ihmisellä on omatunto. Sen perusteella miten olen Raamattua ymmärtänyt, on kuitenkin virheellistä pitää omaatuntoa täsmälleen samana asiana kuin ihmisessä olevaa Pyhää Henkeä, koska Pyhä Henki on vain uskovaisissa, kun taas sekä epäuskoisilla että uskovaisilla on omatunto. Omaatuntoa kuvataan usein Jumalan sisäiseksi ääneksi ihmisessä, joten lienee niin, että omantunnon takana on Pyhä Henki, mutta koska epäuskoisissa ei ole Pyhää Henkeä, täytyy Pyhän Hengen kyetä puhuttelemaan ihmistä myös ulkoapäin.

Omantunnon ääni on epäuskoisella ihmisellä usein hyvin heikko. Se saattaa olla hiljaa monesta synnistä. Väärään rauhaan vaipuneen epäuskoisen ihmisen omatunto saattaa muistuttaa joistain synneistä aivan oikein, mutta monien syntien kohdalla se antaa ihmisen elää synnin luvallisuudessa.

Kuitenkin myös epäuskoisella ihmisellä saattaa olla aivan oikeanlainen tunnontila, jos hän on heränneellä tunnolla, ts. jos hän elää etsikonaikaansa. Tällöin hänen tuntonsa saattaa olla yhtä herkkä kuin uskovaisen. Ihmisellä on hätä synnistä. Synnintuntoontuloa ollaan eräässä kirkkomme herätysliikkeessä, herännäisyydessä (körttiläisyydessä), tulkittu parannukseksi. Kun ihmisellä on hätä synnistä, körtit opettavat, että ihminen on hyvällä paikalla. Tämän vuoksi körttiläisyydessä ihanne on perinteisesti ollut vähän melankolinen, jopa synkkä ihminen. Iloinen ihminen on heille tarkoittanut synnissä ilakoivaa surutonta, joka ei ole käsittänyt katumuksen syvyyttä. Elävässä kristillisyydessä sen sijaan on aina opetettu, että hätä synnistä edeltää tietysti parannusta, mutta ei ihmisen pidä jäädä siihen tilaan. Ihminen on vapautettava synneistään, jotta hän voisi tuntea Jumalan iloa ja vapautta. Siksi Jumalan valtakunnasta saarnataan yhä evankeliumia katuvalle eikä katumuksen syvyyttä mitata.

Annat ymmärtää (?), että liha-henki-dualismi on Paavalin ja Johanneksen stoalaista hapatusta, ei Jeesuksen. Olen koonnut tähän Jeesuksen opetuksia, joista uskovaisen ihmisen kaksiosaisuus tulee esille:

"Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." (Matt.26:41.)
"Valvokaat, ja rukoilkaat, ettette tulisi kiusaukseen. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." (Mark.14:38.)
"Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki" (Joh.3:6).
"Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään auta" (Joh.6:63).

Nämä ovat kaikki Jeesuksen sitaatteja sellaisena kuin evankelistat ne ovat kirjanneet ylös. Jeesuksen opetuksesta ilmenee myös, ettei kaikilla ihmisillä ole Pyhää Henkeä:

"Jos siis te, jotka pahat olette, taidatte hyviä lahjoja antaa teidän lapsillenne, paljoa enemmin teidän taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen sitä anovaisille" (Luuk.11:13).

Jeesus toteaa, että maailma ei tunne sitä Henkeä tunne. "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti: Totuuden Hengen, jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä, eikä tunne häntä: mutta te tunnette hänen, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." (Joh.14:16-17.) Johannes muisteli tätä Kristuksen opetusta myöhemminkin kirjeissään. "Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen" (1.Joh.4:6).

Luukas kertoo lukuisista tapauksista, joissa ihmiset saivat Pyhän Hengen Kristuksen poismenon jälkeen.

"Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Ap.t.2:38).
"He panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen" (Ap.t.8:17).
"Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat" (Ap.t.10:44).

Stefanus toteaa, että maallinen Israel on lukemattomia kertoja ollut hengellistä Israelia vastaan. "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämestä ja korvista! te olette aina Pyhää Henkeä vastaan, niinkuin teidän isänne, niin myös tekin" (Ap.t.7:51).

Jeesus opettaa hengellisestä kuolemasta myös tuhlaajapoikavertauksessaan:

"Tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty" (Luuk.15:24,32).

Hän Jumalan valtakunnan saarnaa kuolleiden herättämiseksi: "Sairaita parantakaat, spitalisia puhdistakaat, kuolleita herättäkäät, perkeleitä ajakaat ulos. Lahjaksi te saitte, niin myös lahjaksi antakaat" (Matt.10:8).

Jeesus toteaakin, että kuolleiden on synnyttävä uudesti, jotta he voisivat elää.

"Jesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalanmalan valtakuntaa nähdä" (Joh.3:3).
"Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla" (Joh.3:5).
"Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän" (Joh.3:7).

Jeesuksen opetuksen perusteella on myös torjuttava käsitys, jonka mukaan epäuskoisissa olisi vähän Henkeä. "Sillä jonka Jumala lähetti, se puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla" (Joh.3:34).

Jeesus opettaa myös, että ihminen on kokonaan paha.

"Jos silmäs on paha, niin koko ruumiis on pimiä. Jos siis se valkeus, joka sinussa on, on pimeys, kuinka suuri on itse pimeys?" (Matt.6:23.)
"Ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jumala" (Mark.10:18).
"Ei ole kenkään hyvä, vaan yksi, Jumala" (Matt.19:17).
"Ei ole kenenkään hyvä, vaan yksi, Jumala" (Luuk.18:19).

O.M kirjoitti:

Tähän jäin:

"Jokainen ihminen tietää että pahan tekemisellä ei voi saada aikaan mitään hyvää.
Jokainen ihminen tuntee huonoa omaatuntoa loukattuaan lähimmäistään tai kun
hän osoittaa kovuutta ja sydämettömyyttä lähimmäistään kohtaan. Jopa ns kovanaamat
liikuttuvat nähdessään jotakin kaunista ja hellyttävää. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia.(jotakin totuudellista ja samaan aikaan totuuden kieltäjää on kaikissa ihmisissä)"

Paavali kirjoittaa luonnon laista roomalaiskirjeessä: "Kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, niiden pitää myös ilman lakia hukkuman, - - Sillä koska pakanat, joilla ei lakia ole, tekevät luonnostansa sitä, mitä laki anoo, niin he, vaikka ei heillä lakia ole, ovat itsellensä laki, Että he osoittavat lain työn olevan kirjoitetun sydämiinsä, ja niin heidän omatuntonsa ynnä todistaa, ja heidän ajatuksensa keskenänsä itse päällensä kantavat." (Room.2:12,14-15.)

Ihminen syntyy uskovaisena, hänessä on syntyessään Pyhä Henki. Kun hän kasvaa ja alkaa ymmärtää eron oikean ja väärän välillä, hän joutuu syntiin, josta on tehtävä parannus, jotta omantunnon ääni säilyisi kirkkaana. Jos ihmistä ei kuitenkaan hoideta evankeliumilla, jää hänen tunnolleen syntitaakkaa. Vähitellen tämä taakka uuvuttaa ja repii ihmisen irti kalliista, Kristuksen verellä lunastetusta Jumalan lapsiosasta. Ihminen joutuu kieltäjän paikalle, Pyhä Henki lähtee ihmisestä, ihminen kuolee hengellisesti. Jokainen kuollut, joka ei synny uudesti ylhäältä elämän vedestä (rauhan evankeliumi) ja Pyhästä Hengestä, hän peri iankaikkista elämää kunnian taivaassa.

Epäuskoisellakin ihmisellä on omatunto. Sen perusteella miten olen Raamattua ymmärtänyt, on kuitenkin virheellistä pitää omaatuntoa täsmälleen samana asiana kuin ihmisessä olevaa Pyhää Henkeä, koska Pyhä Henki on vain uskovaisissa, kun taas sekä epäuskoisilla että uskovaisilla on omatunto. Omaatuntoa kuvataan usein Jumalan sisäiseksi ääneksi ihmisessä, joten lienee niin, että omantunnon takana on Pyhä Henki, mutta koska epäuskoisissa ei ole Pyhää Henkeä, täytyy Pyhän Hengen kyetä puhuttelemaan ihmistä myös ulkoapäin.

Omantunnon ääni on epäuskoisella ihmisellä usein hyvin heikko. Se saattaa olla hiljaa monesta synnistä. Väärään rauhaan vaipuneen epäuskoisen ihmisen omatunto saattaa muistuttaa joistain synneistä aivan oikein, mutta monien syntien kohdalla se antaa ihmisen elää synnin luvallisuudessa.

Kuitenkin myös epäuskoisella ihmisellä saattaa olla aivan oikeanlainen tunnontila, jos hän on heränneellä tunnolla, ts. jos hän elää etsikonaikaansa. Tällöin hänen tuntonsa saattaa olla yhtä herkkä kuin uskovaisen. Ihmisellä on hätä synnistä. Synnintuntoontuloa ollaan eräässä kirkkomme herätysliikkeessä, herännäisyydessä (körttiläisyydessä), tulkittu parannukseksi. Kun ihmisellä on hätä synnistä, körtit opettavat, että ihminen on hyvällä paikalla. Tämän vuoksi körttiläisyydessä ihanne on perinteisesti ollut vähän melankolinen, jopa synkkä ihminen. Iloinen ihminen on heille tarkoittanut synnissä ilakoivaa surutonta, joka ei ole käsittänyt katumuksen syvyyttä. Elävässä kristillisyydessä sen sijaan on aina opetettu, että hätä synnistä edeltää tietysti parannusta, mutta ei ihmisen pidä jäädä siihen tilaan. Ihminen on vapautettava synneistään, jotta hän voisi tuntea Jumalan iloa ja vapautta. Siksi Jumalan valtakunnasta saarnataan yhä evankeliumia katuvalle eikä katumuksen syvyyttä mitata.

Annat ymmärtää (?), että liha-henki-dualismi on Paavalin ja Johanneksen stoalaista hapatusta, ei Jeesuksen. Olen koonnut tähän Jeesuksen opetuksia, joista uskovaisen ihmisen kaksiosaisuus tulee esille:

"Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." (Matt.26:41.)
"Valvokaat, ja rukoilkaat, ettette tulisi kiusaukseen. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." (Mark.14:38.)
"Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki" (Joh.3:6).
"Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään auta" (Joh.6:63).

Nämä ovat kaikki Jeesuksen sitaatteja sellaisena kuin evankelistat ne ovat kirjanneet ylös. Jeesuksen opetuksesta ilmenee myös, ettei kaikilla ihmisillä ole Pyhää Henkeä:

"Jos siis te, jotka pahat olette, taidatte hyviä lahjoja antaa teidän lapsillenne, paljoa enemmin teidän taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen sitä anovaisille" (Luuk.11:13).

Jeesus toteaa, että maailma ei tunne sitä Henkeä tunne. "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti: Totuuden Hengen, jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä, eikä tunne häntä: mutta te tunnette hänen, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." (Joh.14:16-17.) Johannes muisteli tätä Kristuksen opetusta myöhemminkin kirjeissään. "Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen" (1.Joh.4:6).

Luukas kertoo lukuisista tapauksista, joissa ihmiset saivat Pyhän Hengen Kristuksen poismenon jälkeen.

"Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Ap.t.2:38).
"He panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen" (Ap.t.8:17).
"Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat" (Ap.t.10:44).

Stefanus toteaa, että maallinen Israel on lukemattomia kertoja ollut hengellistä Israelia vastaan. "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämestä ja korvista! te olette aina Pyhää Henkeä vastaan, niinkuin teidän isänne, niin myös tekin" (Ap.t.7:51).

Jeesus opettaa hengellisestä kuolemasta myös tuhlaajapoikavertauksessaan:

"Tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty" (Luuk.15:24,32).

Hän Jumalan valtakunnan saarnaa kuolleiden herättämiseksi: "Sairaita parantakaat, spitalisia puhdistakaat, kuolleita herättäkäät, perkeleitä ajakaat ulos. Lahjaksi te saitte, niin myös lahjaksi antakaat" (Matt.10:8).

Jeesus toteaakin, että kuolleiden on synnyttävä uudesti, jotta he voisivat elää.

"Jesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalanmalan valtakuntaa nähdä" (Joh.3:3).
"Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla" (Joh.3:5).
"Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän" (Joh.3:7).

Jeesuksen opetuksen perusteella on myös torjuttava käsitys, jonka mukaan epäuskoisissa olisi vähän Henkeä. "Sillä jonka Jumala lähetti, se puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla" (Joh.3:34).

Jeesus opettaa myös, että ihminen on kokonaan paha.

"Jos silmäs on paha, niin koko ruumiis on pimiä. Jos siis se valkeus, joka sinussa on, on pimeys, kuinka suuri on itse pimeys?" (Matt.6:23.)
"Ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jumala" (Mark.10:18).
"Ei ole kenkään hyvä, vaan yksi, Jumala" (Matt.19:17).
"Ei ole kenenkään hyvä, vaan yksi, Jumala" (Luuk.18:19).

on Jumalan sydämen tilaa kuvaava sana.

Ajatus, että joku Raamatun lause vahvistaisi noiden kirjoitusten olevan tosi, puhdas, virheetön, ja Jumalan antama ilmoitus, on tietenkin jokaisen mahdollisuus uskoa. Jos Raamattuun kirjoitettu todistuslause on todellakin totuuden vahvistava, niin samalla tavalla ajatellen totuuden vahvistamiseen riittää se että yksinkertaisesti vain väittää jotakin lausetta totuudeksi.

Se, mikä on totta, ei tarvitse ihmisen eikä Raamatun kirjoitusten esittämiä puolusteluja ja todistuksia; sillä Jumalan totuus on tarkoitettu uskottavaksi eikä todistettavaksi; riittää että ottaa vastaan sen, mikä on totta. On järkevää ottaa vastaan kaikki Jumalan lahjat vastustamatta, mutta se on ihmiselle vaikeaa. (uskonkilvoitus)

Jos syyttäminen on ihmisen toiminnassa rakkaudetonta, niin se on varmaan sitä myös Jumalan toimintanakin. Jos taas rakkaus on syyttämistä, niin minkä vuoksi sitten joskus annetaan armon käydä oikeudesta ja jätetään syyttämättä? Näyttää että syyttäjä on sama taho joka esittää vaatimuksia tahtonsa täyttämisestä; jos se on Luoja, silloin ihmiskunta on kokonaan ”Luojan armoilla” (mikä muuten onkin juuri niin) eli Luoja jättää armossaan syyttämättä ja syyttäjä on joku muu. Jumalan tuomio on armotuomio kuten vl-opettajat esittävät. Se, että esitetään Jumalan olevan vihainen vastustajilleen ja kostavan vastustajien teot, on ihmisen ajattelua. Hän ei kestä toista Jumalaa, (onko Jumala siis inhimillinen ja mustasukkainen?) eikä sitä että joku toinen haluaa olla niin kuin Luoja.

Ajatus lain merkityksestä on inhimillinen, eikä jumalallinen; siinä uhkaamisen/palkitsemisen avulla (Jumala palkitsee kiltit lapsensa) vaaditaan ihmistä toimimaan jollakin tietyllä tavalla, vielä tehostaen vaatimusta ikuisella kostolla. Jos Jumalan rakkaus on koko maailmaa koskeva, silloin tuo ajatus on erehdys, tai sitten maailmassa on paikka johon Jumalan valta ja rakkaus evät ulotu; eli paikka joka ei ole Luojan luoma.

Ihminen tajuaa luonnonlain, se tarkoittaa jotakin sellaista että ihminen tietää olevansa pienempi kuin maailma jossa hän elää, johon hänet on luotu; hyväksyessään todellisuutta josta on osallinen, ihminen hyväksyy osansa luotuna olentona, ja sopeutuu siihen ja sen lainalaisuuksiin. ”Elää maailmassa” tarkoittaa elämistä (Jumalan luomassa) todellisuudessa, ja niiden luonnonlakien alaisena jotka vallitsevat. Ja tässä mielessä ihminen tajuaa olevansa myös osallinen luomisteosta; jokainen ihminen, ei vain hän joka on aktiivinen jossakin uskonnollisessa joukossa. Kysymys onkin siitä, että ihminen ei halua myöntää olevansa edellä kuvatun kaltaisessa tilanteessa. (kieltäjä)

”Ihminen syntyy uskovaisena, hänessä on syntyessään Pyhä Henki.... Ihminen joutuu kieltäjän paikalle, Pyhä Henki lähtee ihmisestä, ihminen kuolee hengellisesti. Jokainen kuollut, joka ei synny uudesti ylhäältä elämän vedestä (rauhan evankeliumi) ja Pyhästä Hengestä, hän peri iankaikkista elämää kunnian taivaassa.”

Jumala luo myös ikuisen kuolemankin? Ajatus on ristiriidassa sen kanssa että Jumala on elävien Luoja.

Ajatus hengellisestä unesta on mahdollinen ja todellinen. Ihminen nukkuu hengellisesti eikä valvo. Hän ei ole ”tässä päivässä” (”olemme päivän lapsia”, sanovat vl-ihmiset) ja toimii omaakin elämäänsä (valveillaoloa) vastaan.

Ihminen on luotu ikuisuuteen, missä kuolemaa ole. (Ikuisuutta ei ole, jos ikuinen kuolema on) Raamatun kirjoitukset kertovat langenneista enkeleistä, jotka ovat erossa Luojastaan vain sen vuoksi että vastustavat Luojaa. Nekään eivät ole kuolleita, koska mikään Luojan luoma ei kuole jos Luoja itse on ikuinen.

Jos ikuinen ero Luojasta on olemassa, kyse on vain niiden luotujen itsepintaisuudesta jotka kieltäytyvät hyväksymästä osaansa luotuina (langenneet enkelit) ja jos ikuinen kuolema on, senkin on Jumala tehnyt, sillä Hän on luonut kaiken eikä vain jotakin tästä maailmasta.

”Epäuskoisellakin ihmisellä on omatunto. Sen perusteella miten olen Raamattua ymmärtänyt, on kuitenkin virheellistä pitää omaatuntoa täsmälleen samana asiana kuin ihmisessä olevaa Pyhää Henkeä, koska Pyhä Henki on vain uskovaisissa, kun taas sekä epäuskoisilla että uskovaisilla on omatunto.”

Omatunto on yhteydessä siihen, että ihminen tietää Jumalan rakkauden ja ihminen tietää mikä siitä seuraa jos hän vastustaa Jumalansa rakkautta. Kuitenkin tavanomaisessa merkityksessä omatunto liittyy siihen, mitä ihmiselle opetetaan (sallitut ja kielletyt asiat). Luomistyön perusteella ihmiselle ei tarvitse opettaa mitään, ainoastaan muistuttaa siitä minkä hän jo tietää. (Muista, missä poikkesit/minkä kielsit!)

On esitetty ajatus että Luoja poistuisi ihmisestä silloin kun hän on tottelematon. Kun Pyhää Henkeä vailla oleva puhuu Jumalan Hengestä, niin mistä siinä on kysymys?

Jos Henki poistuu ihmisestä niin silloin Luoja hylkää ihmisen. Rakkauden osoitus on siinä, että hylkää tottelemattoman!?

On eri asia hylätä ihminen, kuin antaa/sallia ihmisen päättää itse teoistaan.
Jos Luoja salliikin itseään kohtaan suunnatun vastustuksen, ei se tarkoita että Hän hylkäisi, vaan se tarkoittaa että Hän sallii itsensä vastustamisen, koska Hän rakastaa sitäkin joka vastustaa. Hylkääminen on vastustajan teko ja Jumalalle tuntematon asia, ihmisille sitäkin tutumpi.

”Omaatuntoa kuvataan usein Jumalan sisäiseksi ääneksi ihmisessä, joten lienee niin, että omantunnon takana on Pyhä Henki, mutta koska epäuskoisissa ei ole Pyhää Henkeä, täytyy Pyhän Hengen kyetä puhuttelemaan ihmistä myös ulkoapäin.”

Kuten O.M on osoittanut, ihmisellä ei ole mitään omaa, ei myöskään ”omaa tuntoa”, kuitenkin ihminen tietää rakkauden ja sen vastustamisen vaikutuksen, rehellisyyden ja epärehellisyyden merkityksen, jne; nämä ihminen tietää, koska Luoja on istuttanut ne kaikkiin ihmisiin. Jos ihminen kykenee kuuntelemaan Luojansa ääntä sisimmässään se osoittaa että ihminen ei ole vailla hyvyyttä.

”Omantunnon ääni on epäuskoisella ihmisellä usein hyvin heikko. Se saattaa olla hiljaa monesta synnistä. Väärään rauhaan vaipuneen epäuskoisen ihmisen omatunto saattaa muistuttaa joistain synneistä aivan oikein, mutta monien syntien kohdalla se antaa ihmisen elää synnin luvallisuudessa.”

Kukaan ei voi elää synnin luvallisuudessa. Jokseenkin kaikki ihmiset yrittävät sitä, mutta kärsivät sen vuoksi synneistään. Ihminen ei halua tietää olevansa syntinen ja se on ihmisen suuri ongelma.

”...hätä synnistä edeltää tietysti parannusta, mutta ei ihmisen pidä jäädä siihen tilaan. Ihminen on vapautettava
synneistään, jotta hän voisi tuntea Jumalan iloa ja vapautta”

Synneistä vapautuminen tarkoittaa sitä että ihminen tunnustaa/myöntää olevansa syntinen ihminen. Tässä asiassa lähimmäiset auttavat häntä, he auttavat yksilöä näkemään omat vikansa ja hyväksymään tiedon niistä. Vain siten voi vapautua synneistä ja vioista.

"Henki tosin on altis, mutta liha on heikko."

”Henki ja liha”, ”aine ja henki”; näin ihmistä on ajateltu. Paremmin asiaa kuvaa sanapari ”totuudellinen - totuuden kieltäjä”, ”rakastava – rakkaudeton” tai ”näkyvä – näkymätön”, jossa ihmisen henkinen /hengellinen ulottuvuus on se näkymätön. Ajatus että ”liha” olisi ”huonoa ainetta” ihmisessä, on luomistekoa vastaan suunnattu ajatus. Jeesuksen ajatukset ovat enemmänkin opetusta siitä että ihmisen pitäisi muistaa olevansa taivaasta ja hänen menonsa on taivaaseen, josta hän on; Ihminen ajattelee olevansa vain sitä jonka hän näkee, eikä myös sitä jota hän ei näe.

”... ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti: Totuuden Hengen, jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä, eikä tunne häntä: mutta te tunnette hänen, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva."

Viittaus edelliseen kappaleeseen.

"Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämestä ja korvista! te olette aina Pyhää Henkeä vastaan, niinkuin teidän isänne, niin myös tekin" (Ap.t.7:51).

Jumalan vastustaja ei halua kuulla eikä nähdä omaa tilannettaan.

"Tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty"
Jeesus toteaakin, että kuolleiden on synnyttävä uudesti, jotta he voisivat elää.”

Poika oli elossa mutta ei isän luona, poissa sieltä missä on hyvä olla; omaa tahtoansa seuraava ihminen lähtee pois sieltä missä on hyvä olla (rakkaus ja laupeus). Vanhempi veli oli uskollinen saadakseen palkinnon (vrt uskollinen työntekijä yrityksessä) ja sitten tyytymätön, kun isä otti lapsensa rakkaudella vastaan. Ihminen ajattelee ”Miksi olet hyvä tuollaiselle pahantekijälle mutta et minulle, joka olen tällainen hyväntekijä?” Tämä ajatus ilman raamatullisia vertauskuvia.

"Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän" (Joh.3:7).

Eo tarkoittaa että ihminen voi havahtua ”synninunestansa” (vl-vertaus) ja huomata olevansa vastustaja ja siis erehtynyt omissa, häntä itseään koskevissa kuvitelmissa.

”Jeesuksen opetuksen perusteella on myös torjuttava käsitys, jonka mukaan epäuskoisissa olisi vähän Henkeä.”

Erimieltä voi olla.

"Jos silmäs on paha, niin koko ruumiis on pimiä. Jos siis se valkeus, joka sinussa on, on pimeys, kuinka suuri on itse pimeys?" (Matt.6:23.)

Ihmisen omaa hyvyyttä (valoa) ei ole, on vain se jonka ihminen on saanut lahjaksi.
Ihmisen vika (pimeys) on siinä että hän haluaa olla hyvä ja täydellinen. (kuten O.M osoittaa, ihmisen omaa hyvyyttä ei ole)

Vain Luoja on hyvä, jos Hän lahjoittaa siitä jotakin ihmiselle, niin silloin ihmisessä on jotakin hyvää, joka on Jumalalta saatu; pitääkö ihmisen siis kieltää Jumalta saamansa hyvät lahjat?