Lensikö

”Lensikö IS lankaan” tässä Vanhasen tekstiviesti jutussa. Luotettavista lähteistä saamani tiedon mukaan tämä kännykkä teksti juttu oli suunniteltu kepun ”päämajassa”. Tarkoitus on se, että julkisuutta tarvitaan kun gallup lukemat ovat laskusuunnassa.

Kuten TV-toimittaja maanantaina kertoi, oli eduskunnan piireissä Vanhasen tekstiviesteistä puhuttu jo aiemmin mutta kun siitä ei julkista keskustelua syntynyt niin kepun taholla päätettiin tämä, että joku nainen vuotaa jutun Ilta Sanomille. Siitähän se lähti käyntiin.

Lisää ”löylyä lyötiin” kun Vanhanen uhkasi nostaa oikeusjutun Ilta Sanomia vastaan. On selvää, että pääministeri ei voi olla niin tyhmä, että ei tiennyt oikeusjutun olevan vailla onnistumisen mahdollisuutta. Tällä ilmoituksella saatiin lisää julkisuutta, siitä oli juttua ainakin yhdenpäivän ajan joka TV-uutisissa. Sitten kun ilmoitettiin, että oikeusjuttua ei tule niin siinäkin Vanhanen oli yhden päivän aja kaikkien TV-uutisten tähti.

Kepun taholta tästä tehtiin poliittinen ajojahti, vaikka ei siinä terävin johto ole virallisesti mukana. Onhan tunnettu asia, että perus kepulaiset ovat jo äidinmaidosta imeneet aatteensa, se ei heistä lähde hiekkapaperilla hankaamallakaan, he kyllä ”nielevät” kaikki johtajiensa tekemät kakistelematta. Näillä ajojahti puheilla pyritään saamaan sitten myötätunto (sääli) pisteitä. Vanhempia kepulaisia saattaa harmittaa puheenjohtajan tällainen julkisuus, mutta hekin ymmärtävät kun heille tupailloissa asiat selitetään.
4215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoita vain Mikko Bernhard nikilläsi.

Äänestä

Itse olen samaa miettiny. Mukaan tuli samanaikaisesti myös uutisvuoto ja itsevaltiaat.

Äänestä

Kyseessä voi olla pakan tahallista sekoitusta presidentinvaalien jälkeen. Hallituskriisi, tekstiviestijuttu ja saman aikainen uutisvuoto/itsevaltiaat juttu. Kukaan ei muista enää pressan vaaleja.

Kansa saatu kahtia. Asetelma yhtäkkiä Keskusta vastaan Demarit, kun se ihan vasta vielä oli Kokoomus vastaan Demarit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lankaan kirjoitti:

”Lensikö IS lankaan” tässä Vanhasen tekstiviesti jutussa. Luotettavista lähteistä saamani tiedon mukaan tämä kännykkä teksti juttu oli suunniteltu kepun ”päämajassa”. Tarkoitus on se, että julkisuutta tarvitaan kun gallup lukemat ovat laskusuunnassa.

Kuten TV-toimittaja maanantaina kertoi, oli eduskunnan piireissä Vanhasen tekstiviesteistä puhuttu jo aiemmin mutta kun siitä ei julkista keskustelua syntynyt niin kepun taholla päätettiin tämä, että joku nainen vuotaa jutun Ilta Sanomille. Siitähän se lähti käyntiin.

Lisää ”löylyä lyötiin” kun Vanhanen uhkasi nostaa oikeusjutun Ilta Sanomia vastaan. On selvää, että pääministeri ei voi olla niin tyhmä, että ei tiennyt oikeusjutun olevan vailla onnistumisen mahdollisuutta. Tällä ilmoituksella saatiin lisää julkisuutta, siitä oli juttua ainakin yhdenpäivän ajan joka TV-uutisissa. Sitten kun ilmoitettiin, että oikeusjuttua ei tule niin siinäkin Vanhanen oli yhden päivän aja kaikkien TV-uutisten tähti.

Kepun taholta tästä tehtiin poliittinen ajojahti, vaikka ei siinä terävin johto ole virallisesti mukana. Onhan tunnettu asia, että perus kepulaiset ovat jo äidinmaidosta imeneet aatteensa, se ei heistä lähde hiekkapaperilla hankaamallakaan, he kyllä ”nielevät” kaikki johtajiensa tekemät kakistelematta. Näillä ajojahti puheilla pyritään saamaan sitten myötätunto (sääli) pisteitä. Vanhempia kepulaisia saattaa harmittaa puheenjohtajan tällainen julkisuus, mutta hekin ymmärtävät kun heille tupailloissa asiat selitetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu