Helpottunut fiilis...

Olin aluksi höyrähtää tähän move/s2e sotkuun, mutta onneksi kuitenkin tajusin googlettaa hieman tästä kyseisestä yrityksestä. Päädyin siis tälle sivustolle.

Aluksi luin hieman epäillen näitä tekstejä, koska luulin että täällä kateelliset vain yrittää tuhota hyvää liiketoimea. Kävin vielä yhdessä lyhkärissä ja huomasin miten isoveljeni, joka siis minua tähän houkutteli alkoi jo hermostua kun en liittynytkään mukaan, vaikka olin alussa luvannut.

Yhdelle kaverille jo kerkesin kehua, että kohta tulee rahaa joka suunnalta ja aloin jo puhua mukaan, vaikka itse olin käynyt vain lyhkäreissä.

Mutta onneksi tämän palstan ansiosta sain järjen takaisin peliin. Siispä en lähteny mukaan, ja nyt olo on tosi helpottunut. Sääliksi käy vaan veljeäni jonka kanssa välit viilenivät täysin. En tiedä miten hänellä menee, mutta epäilenpä että tyhjät on miehen taskut.
61727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sait hyvin epäpätevää tietoa jonka nähtävästi myös otit ohjenuoraksesi.

Miksi muuten se epätieto on parempaa kuin tieto?

Äänestä
  • koska.

    Ihminen hakee aina muutosta omaan elämäntilanteeseen. Hakee parempaa.

    Mutta...

    Ihminen myös pelkää muutosta... alitajunta taistelee muutosta vastaan koska se on osittain hyppy tuntemattomaan. Sen vuoksi on helppo uskoa sanojaa joka sanoo että ei se kannata, niin kuin meille on pienestä pitäen opetettu. Mene sinne hihnalle seisomaan se on enintä mihin tulet koskaan pystymään.

    Ihminen toimii laumassa lauman tavoin.

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    koska.

    Mutta minkä takia kenenkään pitäisi uskoa jotain movettajaa, joka on yhdessä yössä omasta mielestään muuttunut luuserista huippumenestyjäksi? Miksi pitäisi vakuuttua, että hänen avullaan on mahdollisuus menestyä huikeasti? Miksi lähteä tekemään yhtään mitään sellaisen kanssa, jonka mielestä menestyminen itsessään on sitä, että hengaillaan puku päällä esson baarissa? Miksi lähteä tekemään bisnestä sellaisen kanssa, joka ei itsekään tiedä juuri mitään omasta liiketoiminnastaan ja firmasta, jossa on mukana?

    Miksi tehdä verkostomarkkinointia, kun kerran todelliset menestyjät löytyvät tässä maassa aivan tavallisesta liike-elämästä? Tavallinen liike-elämä synnyttää KAIKKI Suomen huippumenestyjät ja tarjoaa jokaiselle hyvät edellytykset menestyä. Oikeasti menestyneet ihmiset nauravat verkostomarkkinoijille. Ei suinkaan kateuttaan vaan juuri siksi, että he jos ketkä tietävät, että ei vm:llä menesty muut kuin verkostomarkkinointifirman perustajat kuppaamalla rahaa omilta "edustajiltaan". He nauravat teille verkostoijille - ehkä jopa säälivät.

    Miksi lähteä mukaan jo valmiiseen verkostoon, kun kerran ainoa keinoa menestyä vm:n avulla on perustaa aivan oma verkostomarkkinointibusiness?

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    koska.

    Ihminen hakee aina muutosta omaan elämäntilanteeseen. Hakee parempaa.

    Mutta...

    Ihminen myös pelkää muutosta... alitajunta taistelee muutosta vastaan koska se on osittain hyppy tuntemattomaan. Sen vuoksi on helppo uskoa sanojaa joka sanoo että ei se kannata, niin kuin meille on pienestä pitäen opetettu. Mene sinne hihnalle seisomaan se on enintä mihin tulet koskaan pystymään.

    Ihminen toimii laumassa lauman tavoin.

    Joskus 90-luvulla verkostomarkkinointi saattoi olla tosi kova juttu. Nykyään on onneksi internet, niin löytää myös perusteltuja ja puolueettomia mielipiteitä lyhkäreiden vastapainoksi. Ei kannata uskoa ainoastaan sellaista, jolla on oma lehmä ojassa. Ihminen toimii laumassa lauman tavoin ja jos se ainoa lauma on movettajalauma niin ei ole pullat hyvin uunissa. Asioita kannattaa lähestyä monesta näkökulmasta niin ei tarvitse tehdä päätöksiä hataralta pohjalta.

    Äänestä

  • "epätieto"
    Jo lapsenahan äiti monesti sanoin näitä "epätietoja". Muunmuassa kun ekaa kertaa teki mieli kokeilla kuumaa hellanlevyä, äiti sanoin että sepäs polttaa. No pakkohan sitä oli kokeilla ja totta tosiaan se "epätieto" perkeles piti paikkaansa.

    Näitäkin "epätietoja" löytyy kaikkien elämästä. Sitä kutsutaan muunmuassa kantapään kautta oppimiseksi...

    Siinä kun monesti sattuu kun ei luota "epätietoon", niin sitähän oppiikin käyttämään omaa järkeään siihen mihin kannattaa uskoa ja mihin ei.

    Tuo vai ihan esimerkkinä siitä että kummasti tällä VM vastaisella "epätiedolla" on enempi näyttöä kuin sillä ylälinjan soopalla "tee ahkerasti vuosi niin saat rutosti rahaa..."

    Moni kaveri tienaa elantonsa oikeissa töissä ja elää onnellisen elämän toteuttaen haaveitaan ja nauttien elämästään. Kun taas VM:lla vain ne pari ylälinjan kaveria toteuttaa haaveensa ja muut saa vain toimia maksumiehenä...

    Äänestä

Just samaa mäkinajattelin, mut sitä mä sain jonkun ahaaelämyksen ja otin hakusanan vitutus, rahattomuus ja köyhyys.
Siät sit shit löyty: Nettimielidettä kaikkee sellasta vastaan joka on omien kavereiden kertomaa, niiden toivetta ja unelmaa ja sitä etä kaikil ois hyvä tehä jotain sellasta mistä rahaa tulee.
mut ei.
Se ei käy laatuun, et kertoo jonkun tienaavan rahaa, vaan toiset lannistaa ja sanoo, ettei rahan takii mitään kannata tehä, vaan älyksätä työtä sen pitää olla.
Sellanen oli mun äskönen rekrtytoitava.
55 -vuotias ukko, joka on ollu sairaskuljetuksessa, mallipuuseppänä, sorvarina, sähköasentajana ja nyt viimeksi on koulutettu artesaaniksi.

Rahaa ei ole, mutta onneksi on ollut älykäs elämä koulunpenkillä ja työkkärin rivistöissä.
Samaa en toivota lapsilleen, mutts valitettavasti nää mielipiteet periintyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Melkein move kirjoitti:

Olin aluksi höyrähtää tähän move/s2e sotkuun, mutta onneksi kuitenkin tajusin googlettaa hieman tästä kyseisestä yrityksestä. Päädyin siis tälle sivustolle.

Aluksi luin hieman epäillen näitä tekstejä, koska luulin että täällä kateelliset vain yrittää tuhota hyvää liiketoimea. Kävin vielä yhdessä lyhkärissä ja huomasin miten isoveljeni, joka siis minua tähän houkutteli alkoi jo hermostua kun en liittynytkään mukaan, vaikka olin alussa luvannut.

Yhdelle kaverille jo kerkesin kehua, että kohta tulee rahaa joka suunnalta ja aloin jo puhua mukaan, vaikka itse olin käynyt vain lyhkäreissä.

Mutta onneksi tämän palstan ansiosta sain järjen takaisin peliin. Siispä en lähteny mukaan, ja nyt olo on tosi helpottunut. Sääliksi käy vaan veljeäni jonka kanssa välit viilenivät täysin. En tiedä miten hänellä menee, mutta epäilenpä että tyhjät on miehen taskut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu