Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ulos pisulle

Kirjoitin kumiasuun pisuttelusta novellin "Vaatteiden alla" reilu kuukausi sitten seksinovellit osastolle. Olen jälleen pukeutunut pisuttelua varten, alusasuni on kumia, pyöräilyhousut, pitkät sukat jotka ylettyvät pyöräilyhousujen päälle ja korsetti. Alusasuni on siis kumia rinnoista alas varpaisiin saakka, niiden päällä on farkut, neulepaita ja nahka saappaat. Olemme lähdössä poikaystäväni kanssa ulkoilemaan "näyteikkunaostoksille". Normaalisti menisin jo vessaan mutta tänä iltana pissa "vahinko" saa tulla kaupungilla housuihin, kukaan ei sitä silti tule huomaamaan.
84634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

wau mahtaa olla kivaa pidätkö geiisapalloja samal?

Äänestä

Olipa jännittävää käydä katselemassa hieman näyteikkunoita, kylmä ilma haittasi hieman nautintoa mutta vain hieman.

Minulla oli jo kotoa lähtiessämme kunnon pissahätä, en pystynyt pidättelemään ulkona kuin noin parikymmentä minuuttia ja erään koruliikkeen ikkunaa katsellessa "vahinko" sattui. Lämmin virtsa valui hitaasti jalkojani pitkin kohti varpaita, kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään erityistä huomiota.
Oli upea tunne uskaltautua tekemään pisuvahinko ulos, siinä on jokin pieni paljastumisen jännitys ja se tunne kun tekee sellaista jota ei pidetä sopivana mutta kukaan ei silti hoksaa mitään vaikka katsoisikin. Kävellessä kuuluva litinäkin peittyy sopivasti liikenteen meluun.

En pitänyt geishapalloja eikä ollut mitään muutakaan kumisten alusvaatteiden lisäksi.

Äänestä
  • Minäkin laitoin eilen mustat farkut ja pikän takin
    illalla. Kastelin housuni aivan märäksi kaupungilla. Tuntui jännältä! Pissa valui kenkiin asti. Porttikongissa laitoin sitten käden märkiin housuihin ja tein orkut ittelleni.

    Äänestä

  • miten poikaystäväsi suhtautuu "harrastukseesi" ? minulla oli ennen tyttöystävä joka pidätti pissaa rakasteluun asti ja kun sai orgasmin tuli häneltä pisut sanoi et se kaksin kertaisti nautinnon onko perää asias?

    Äänestä

  • farkkutyttö kirjoitti:

    Minäkin laitoin eilen mustat farkut ja pikän takin
    illalla. Kastelin housuni aivan märäksi kaupungilla. Tuntui jännältä! Pissa valui kenkiin asti. Porttikongissa laitoin sitten käden märkiin housuihin ja tein orkut ittelleni.

    Me lähdimme "vahinkoni" jälkeen kotiin. Kotona riisuuduin että ylläni oli vain kuminen alusasu. Ensin poikaystäväni tyydytti minut orgasmiin asti kumisten housujen läpi. Sen jälkeen...

    Äänestä

  • mvantaa kirjoitti:

    miten poikaystäväsi suhtautuu "harrastukseesi" ? minulla oli ennen tyttöystävä joka pidätti pissaa rakasteluun asti ja kun sai orgasmin tuli häneltä pisut sanoi et se kaksin kertaisti nautinnon onko perää asias?

    Poikaystäväni pitää enemmänkin harrastukseen tarvittavasta kumialusasusta. En ole kokeillut pidättää rakastelun aikana joten en tiedä.

    Äänestä

  • Eikö tuntuu vähän kylmältä sen jälkeen kävellä
    kotiin kun kaikki on märkänä????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KumiKati kirjoitti:

Kirjoitin kumiasuun pisuttelusta novellin "Vaatteiden alla" reilu kuukausi sitten seksinovellit osastolle. Olen jälleen pukeutunut pisuttelua varten, alusasuni on kumia, pyöräilyhousut, pitkät sukat jotka ylettyvät pyöräilyhousujen päälle ja korsetti. Alusasuni on siis kumia rinnoista alas varpaisiin saakka, niiden päällä on farkut, neulepaita ja nahka saappaat. Olemme lähdössä poikaystäväni kanssa ulkoilemaan "näyteikkunaostoksille". Normaalisti menisin jo vessaan mutta tänä iltana pissa "vahinko" saa tulla kaupungilla housuihin, kukaan ei sitä silti tule huomaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu