Olipa hyvä A-talk

Kyllä se puolimustalaistyttö (oman kertomansa mukaan)Susanna Päivärinta on pätevä toimittaja, tiukka, mutta asiallinen, kun antaa haastateltavienkin puhua. Ihan toisin kuin se hyllytetty Juho-Pekka Rantala.

Hyvät olivat haastateltavatkin. Tapani Ruokanen tietty oli maltillisuudessaan ja asiantuntevuudessaan yliveto, mutta Iltasanomien Pietilä oli parempi kuin olen luullut. Helppohan hänen oli, kun oli ns. voiman oikealla puolella.

Sen sijaan se professori oli nynny. Sillä ei tosiaankaan ollut homma hanskassa.

Teräsvin kaikista oli se Johanna Korhonen, jonka olen tiennyt aikaisemmin vain tv:n internet-oppituntien vetäjänä. Olipa napakka mimmi ja sana hallussa. Lieneekö kapin sukua? Ei kai, kun hänen sympatiansa näkyivät olevan Vanhasen puolella.

Selväksi kuitenkin tuli, että politiikkokin saa sitä, mitä tilaa. Vanhanenkin on halunnut julkisuutta, mutta ei ole ymmärtänyt, että kun siihen peliin ryhtyy, julkisuus hallitsee häntä eikä hän julkisuutta.

Mutta lopputulos on varmaan se, minkä Tapani Ruokanen sanoi. Vanhanen pääsi viime vaaleissa eduskuntaan vain Karpelan siivellä, mutta tulevissa vaaleissa saa äänivyöryn. Ruokanen kehotti, että muistakaa minun sanoneen näin. Muistetaan. Oikeassa hän varmaan on ennustuksessaan.
14641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Iltasanomien mies oli sika ja sian näköinen. Suomen kuvalehden mies oli villisian näköinen. Puheet kummallakin kuin hevonen veteen paskantais.

Äänestä
  • Vain pahnoilta noussut tukiaisiin toottunut kepulainen.
    asia oli juuri päinvastoin..kyllä kansa tietää...

    Äänestä

Jätösmäki sai äänivyöryn kun valehteli eduskunnan puhujapöntöstä ja lensi pääministerin paikalta

Antaa hyvän kuvan kepuloisten moraalists

Äänestä
  • Toisaalta ihan hyvää kuvaa. Kertoo siitä, että ihmisillä on sydäntä. Jätemäki sai hirveästi sääliääniä, vaikka ihmiset tiesivät hänen valehdelleen ja tehneen suuria virheitä, mutta hänen erehtymisensä koettiin inhimilliseksi ja hänen kohtalonsa liikutti äänestäjiä.

    Ihan samoin tulee käymään Vanhaselle, Tulee epäilys, että onkohan se ihan tarkoituksellista. Jospa Vanhanen onkin viisaampi kuin näyttääkään, ja on Jäätteenmäen tapauksesta oppineena töppäillyt tahallaan saadakseen hänkin sääliäänten vyöryn.

    Äänestä

Mutta sitten tuo itse juttu ja julkisuus.

On luonnollista reagoida eri tavoin kun
1. lööpeissä saadaan juttu aikaiseksi olemattomuuksista
2.tai kerrotaan todella tapahtuneista vääryyksistä, törkeyksistä ym.

Äänestä
  • Lopullisesti ettei vahasella seiso muu kuin kello ja järki...

    Äänestä

  • Osoitti kirjoitti:

    Lopullisesti ettei vahasella seiso muu kuin kello ja järki...

    Kun Vanhasen vaimo lähti lätkimään miehensä muutaman syrjähypyn takia, niin Matin tyhjennyspuu poistui ja hälle tuli sellainen seisokki, joka seisautti myös hänen järkensä.

    Voi Tanja, Tanja; eks sää vois taas vähän jelppii sitä Mattii, jotta valtakunnan asioissa päästäis ees vähän pitemmälle kuin mihin Matin stondis yltää!

    Äänestä

Ruokanen puhui asiaa.
Pietilä ei oikein vakuuttanut.
Olisi voinut myöntää, että hänen työnsä on julkaista sensaatioita ja kysyä sen jälkeen, so what?
Johanna Korhonen totesi pariin kertaan ihmettelevänsä, kuinka aikuiset ihmiset (he siinä pöydän ympärillä) ylipäätään keskustelevat moisesta asiasta?
Samaan viittasivat myös Pietilä ja Ruokanenkin kommenteillaan, että keskustelu jatkuu, koska Vanhanen itse on omilla avautumisillaan ollut sitä aiheuttamassa ja pitää sitä yllä ja sitten syyttää lehdistöä ym. tahoja, kun keskustellaan.
(Totesipa Ruokanenkin erilaisista suhtautumisravoista "roskalehtien" juttuihin, että joku toinen poliitikko olisi kuitannut IS-kirjoitukset naurulla.
Vanhasella näyttää kääntyvän itkuksi.)
Selvää sanomaa Vanhaselta tuo syyttely.
Hän haluaisi olla julkisuudessa, mutta vain positiivisessa julkisuudessa.
Sama oli Karpelalla, hänkään ei ymmärtänyt, ettei ole vain yhdenlaista julkisuutta ja närkästyi suuresti.

Äänestä
  • Se proffakarvonen oli tökerö.
    Lopussa vielä päästi sellaisen sammakon suustaan, johon Pietilä pääsi tarttumaan ja korjaamaan edelleen lähetyksen loppua kohden parantuvaa omaa esiintymistään.

    Tämä minun mielipide.

    Äänestä

  • lkoiloli kirjoitti:

    Se proffakarvonen oli tökerö.
    Lopussa vielä päästi sellaisen sammakon suustaan, johon Pietilä pääsi tarttumaan ja korjaamaan edelleen lähetyksen loppua kohden parantuvaa omaa esiintymistään.

    Tämä minun mielipide.

    Tämä on politiikkapalsta, ei chatti- eikä seurustelupalsta. Jokainen ei voi samalla tavalla kanssasi ajatellaa vaikka sanasta: seurustelumahdollisuus. Olet lapsellinen, raukkis, joka himoitset toisen jotain, mihin omat evääsi eivät riitä.

    Jokaisen normaalin ihmisen sielunsyövereistä nousee tuollaisen älymölön jälkeen halua puolustautua. Piste.

    Äänestä

  • oletko touho-serkku kirjoitti:

    "Jokainen ei voi samalla tavalla kanssasi ajatellaa vaikka sanasta: seurustelumahdollisuus."
    *****

    Ja minä kun luulin säästyväni tuollaisilta kommenteilta lopettamalla oman kommenttini sanoihin siitä, että se on minun mielipide.

    Piste.

    Äänestä

  • lkoiloli kirjoitti:

    "Jokainen ei voi samalla tavalla kanssasi ajatellaa vaikka sanasta: seurustelumahdollisuus."
    *****

    Ja minä kun luulin säästyväni tuollaisilta kommenteilta lopettamalla oman kommenttini sanoihin siitä, että se on minun mielipide.

    Piste.

    Tuosta A-Talkista tuli se käsitys, että Iltasanoman uutiset eivät ole mua varten. Ruokasen Suomenkuvalehden tilausta en toistaiseksi peruuta, vaikka olisin odottant, että hänellä olisi oma mielipide, eikä olis tarvinnut niin paljon peesailla.

    Äänestä

ihan oikeesti tyhmiä!
Annoin hetken itseni luulla, että se osa kansasta vain välillä erehtyy. Mutta taitaa asiat todellakin olla niin, että tyhmiä mitä tyhmiä, minkäs sille voi.

Aivottomat toimittajat (pietilä ym.) ovat sittenkin onnistuneet, ja tyhmä kansa menee perässä. Naurettavaa!

Pressa on syvältä! Se on kaiken pahan alku ja juuri!

Saisi tulla pommi herättelemään taas henkiin oikean ja väärän.

Äänestä
  • Onneksi meillä on pääministeri joka iske naisia ostoskeskuksissa ja saa pakit vastauksena tekstiviestiinsä.. Ja joka uhkaa iltapälehteä oikeusjutulla kun juttu ei miellytä, mutta pari viikkoa aiemmin samassa lehdessä kertoo ihmissuhteistaan...

    Voihan kansa olla tyhmää, mutta ei yhtään sen tyhmempää kuin pääministerimme..

    Ja Justiinan tuska jatkuu, tyhmän kansan tyhmä presidentti jatkaa melkein kuusi vuotta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eikö vain? kirjoitti:

Kyllä se puolimustalaistyttö (oman kertomansa mukaan)Susanna Päivärinta on pätevä toimittaja, tiukka, mutta asiallinen, kun antaa haastateltavienkin puhua. Ihan toisin kuin se hyllytetty Juho-Pekka Rantala.

Hyvät olivat haastateltavatkin. Tapani Ruokanen tietty oli maltillisuudessaan ja asiantuntevuudessaan yliveto, mutta Iltasanomien Pietilä oli parempi kuin olen luullut. Helppohan hänen oli, kun oli ns. voiman oikealla puolella.

Sen sijaan se professori oli nynny. Sillä ei tosiaankaan ollut homma hanskassa.

Teräsvin kaikista oli se Johanna Korhonen, jonka olen tiennyt aikaisemmin vain tv:n internet-oppituntien vetäjänä. Olipa napakka mimmi ja sana hallussa. Lieneekö kapin sukua? Ei kai, kun hänen sympatiansa näkyivät olevan Vanhasen puolella.

Selväksi kuitenkin tuli, että politiikkokin saa sitä, mitä tilaa. Vanhanenkin on halunnut julkisuutta, mutta ei ole ymmärtänyt, että kun siihen peliin ryhtyy, julkisuus hallitsee häntä eikä hän julkisuutta.

Mutta lopputulos on varmaan se, minkä Tapani Ruokanen sanoi. Vanhanen pääsi viime vaaleissa eduskuntaan vain Karpelan siivellä, mutta tulevissa vaaleissa saa äänivyöryn. Ruokanen kehotti, että muistakaa minun sanoneen näin. Muistetaan. Oikeassa hän varmaan on ennustuksessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu