on kovassa nosteessa, nimittäin suurimman hölmön kisassa eduskunnassa.
Hän kertoi että tässä Matti Vanhasen tekstiviestijutussa on rikottu lakia (siis Ilta-Sanomien tahoholta)
Voisikohan Mari tai hänen avustajansa kertoa mitä lakia ja miten?
Paula tyttönen se esitti Venäjää EU:n jäseneksi, Mari hölmöilee mitä seuraavaksi?
Hän kertoi että tässä Matti Vanhasen tekstiviestijutussa on rikottu lakia (siis Ilta-Sanomien tahoholta)
Voisikohan Mari tai hänen avustajansa kertoa mitä lakia ja miten?
Paula tyttönen se esitti Venäjää EU:n jäseneksi, Mari hölmöilee mitä seuraavaksi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
enintään 0,5:llä. Hyvää yritystä kyllä rouvalla on mutta ei ehkä sittenkään aitoa nostetta. Ja saattaapa aikakin ajaa ohi, ja kun kepu häviää reippaasti seuraavat eduskuntavaalit voi rouva ex-ministeristä tulla rouva koti-rouva. Mutta se on meille muille ihan sama.
otsikossa kaikki
8 § (9.6.2000/531)
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
10 § (9.6.2000/531)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
vesilaki, tai maahankintalaki.
Matti Vi**u Vanhanen on lähettänyt viestin henkilölle joka on sen lähettänyt edelleen. Siitä ei saa millään mitään rikollista tekoa. Jos saamansa viestin näyttää vaikkapa Paavo Vladimirov Väyryselle ei siinä ole mitään väärää.
Miksi otin Paavo V;n esille?
Hänhän kävi 1989 taistelua kirjeensä tiimoitla kun Jukka Tarkka oli siitä oleellisen osan julkaissut kirjassaan Ahti Karjalaisesta (Presidentin Ministeri)
Hyvät kepulaiset, emme enää elä Kekkosen Suomessa, ette te enää voi estää vapaata lehdistöä toimimesta. Kepulaisiakin voi käsitellä samoin kuin muita ja varsinkin kun he ovat kovin valmiit revittelemään, en tarkoita pelkästään Tanja Kyrpelää....
Tämän illan A-Talkissa monet oikeusoppineet olivat Kiviniemen kanssa samaa mieltä.
Jos rikos on tapahtunut.
Onko Matti tietoinen asiasta...?..:))
mitähän sinä tarkoitat? Voitko kertoa mitä lakia Ilta-Sanomat rikkoi ja miten?
Kuka oikeusoppinut sanoi niin?
Ymmärrän kyllä kepuänkyryyden ja sen epärehellisyyden, mutta nyt vaaditaan pykäliä!
Rikoslakia Ilta-Sanomat rikkoi. Pykälät löytyvät nimimerkin Rikoslaki kommentista.
A-talkissa esiintynyt oikeusoppinut oli professori Pekka Koskinen Helsingin yliopistosta.
Koskisen lisäksi Susanne Päivärinta oli kysynyt asiaa muiltakin oikeusoppineilta, joiden nimet eivät ikävä kyllä jääneet mieleen.
Mutta ohjelma tulee uusintana torstaina 30.3. klo 14.00 TV1:stä. Kannattaa katsoa tai ottaa nauhalle.
Viestintäsalaisuutta ei rikota jos viestin, kirjeen yms. saaja näyttää tai saattaa sen muiden tietoon. Jos Matti Vi**u Vanhanen lähettää minkä tahansa viestin kenelle tahansa, niin viestin saaja voi näyttää sen kenelle tahansa eikä mitään rikosta tapahdu.
Jos taas kirje avataan tai sen sisältö saadaan ja saatetaan muiden tietoon asianomaisen tietämättä tai hänen tahtonsa vastaisesti ollaan jo rikoksen polulla, josta on kepulla vankat kokoemukset oiken valtakunnanoikeudesta lahtien, terveiset Juhantalolle.
Nimimerkin rikoslaki sitaatti:
"Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä ... politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa ... "
Poliitikkojen yksityisyys on paljon kapeampi kuin Taavi Tavallisen. Jos pääministeri alkaa textailemaan "vahoille tutuille" että "alatsää olla mun kaa", niin pääministerin nk. henkistä ikää on syytä arvioida kriittisesti.
samoin kuin Jäätteenmäki joka joutui jo eroamaan ...
Ei se auta vaikka olisi kuinka isolla rahalla tupattu ...