Ranskalaistutkijat ovat

tutkineet terrorismia

ja tulleet siihen lopputulokseen,että terroristijärjestöjen jäsenis-
tä NIMENOMAAN nuoret jäsenet toteuttavat väkival-lanteot.Tutkimuksen mukaan väkivallantekijät ei-
vät eroa älykkyyden,persoonallisuuden tai sosio-
ekonomiselta asemaltaan suhteessa normaaliväes-
töön.Ranskalaistutkimuksessa kiinnitettiin huomiota enemmänkin motivaatioon tehdä sairaita
rikoksia syyttömiä siviilejä kohtaan!Tutkimuk-
sessa todettiin,että nuoret ITSE pyrkivät aktii-
visesti terroristijärjestöihin mukaan ja liitty-
minen rikollisjärjestöön (pitkällinen prosessi)
rajoittaa yksilönvapautta ja tuo mukanaan monia
stressitekijöitä.Ranskalaistutkijat ovat alansa
huippuja ja tehneet kansainvälistä perustutkimus-ta liittyen terrorismiin.Tutkimuksissa tuli esil-le myös se,että nuoret miehet oli yliedustettuna
eri maiden raaoissa rikostilastoissa!Myös nuor-
ten terroristisoluissa kaipaama hyväksynnän ja
kunnioituksen tarve yhdessä jännityksenhaun ja
riskialttiin elämäntavan kanssa oli tyypillistä.
Monet uhrit (kuolemat)tai vammautumiset olivat
kohdistuneet täysin sivullisiin.Esimerkiksi am-
pumistapaukset usein päätyivät siihen,että eteen
käveli tai pyöräili täysin ulkopuolinen ja sai luodista.Muutenkin hätiköinti ja järjetön käy-
tös julkisilla alueilla oli raporttien mukaan
yleistä.Ranskalaistutkijat päätyivät nuorten
patologiseen modofiointiin päätelmällä,että
heidän "oikeudenmukaisuuden käsitys" ja koston-
halu koettiin merkittäviksi tekijöiksi,jotka vai-kuttivat nuoren haluun liittyä terroristijärjes-
töön.Tutkimuksen mukaan miehet suhtautuivat nai-
sia posiitivisemmin kostoon ja nuoret ihmiset
ovat puolestaan vanhempia ihmisiä alttiimpia toi-mimaan kostomotiivin vaikuttamina.Ranskalais-
tutkimus onkin viimeisten tietojen mukaan autta-
massa nuoria irroittautumaan raaoista järjes-
töistä ja se ei olekaan helppo tehtävä.Arvojen
muutos,luopuminen väkivaltaisesta käyttäytymis-
mallista vaatii kuulemma tosi pitkäjännitteisyyt-tä ja paljon myötätuntoa,jotta onnistutaan nuoren auttamisessa uuteen elämään.

3

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • musllmit

      Tähän mennessä olemme saaneet selville sekä Koraanista että Profeetan (SAAS) sunnasta että kukaan ei saa tappaa ketään. Se on suuri synti ja johtaa ikuiseen Helvettiin. Terroristit, joista käytän mieluummin nimeä murhaajat, ovat sairaita ihmisiä. He ovat henkilöitä, jotka murhaavat ihmisiä ja yrittävät puolustaa tekojaan Jumalan nimissä. He syyllistyvät kahteen suureen syntiin, joista ensimmäinen on toisen murhaaminen, joka on kielletty. Tätäkin pahempaa on se, että tappavat Jumalan nimissä. Ei Koraanista eikä Profeetan (SAAS) sunnasta löydy tällä perusteita – päinvastoin sieltä löytyy todisteet heitä vastaan.

      http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=4316

      • luna 81

        muslimit ovat sitä mieltä että terrorismi on oikein? Olen törmännyt esim tälläisiin somaleihin Suomessa.


    • sitä näkee jatkuvasti näilläkin palstoilla. tilanne olisi hiukan toinen niin monesta tulisi ihan nyvä terroristi...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      385
      8468
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2820
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1162
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      998
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      896
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      873
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      50
      831
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      802
    Aihe