Olen työnantaja ja katson kaupallisiin tehtäviin pätevöitymistä seuraavalla tavalla:
1. Ulkomailla suoritettu MBA (Englanti tai USA), tod. näköisesti paras vaihtoehto, sillä henkilönä tällainen on usein rohkea. Myöskin pidämme tätä muiden Euroopanmaiden kuin Suomen tavoin yhtenä arvostetuimmista korkeakoulututkinnoista.
2. KTM tai kauppakorkeassa suoritettu MBA, arvostamme kauppakorkeaa. KTM ei ole liian analyyttinen.
3. Tradenomi tai BBA, tuntuu hieman juniorikoulutukselta
4. DBA tai Phd, sopii tiedepiireihin muttei PK yrityksiin, joissa ppitää jutella normaalien ihmisten kanssa. Myös TKK DI kuuluu tähän kategoriaan ja voi painua silmälaseineen etsimään hommia muualta.
5. Merkonomi, tai yo-merkonomi. Aika vanhoja tyyppejä, olkoonkin että Koponen pärjäsi tällä koulutuksella jopa Soneralla.

Vastaukset 8
Vanhimmat
huono itsetunto!.
Työnantaja...hah hah haa.
Käy lasersilmäleikkauksessa ja myy rillisi keltaisessa pörssissä..
... etkä sen enempää.
Todellisuudessa sinunkin asettamat kriteerit määrää työmarkkinatilanne. On täysin harhaanjohtavaa illuusiota kuvitella, että voisi työnantajana vapaasti asetella kriteereitä.
Markkinatalous ne määrää, silloin kun työvoiman tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, voi olla vähän ronkelimpi. Kun työvoiman määrä vähenee enemmän, lehtiin alkaa tulla ilmoitukisa tyyliin "tule meille töihin, me koulutamme".
Silloin ei ole merkitystä enää sillä onko tukka hyvin.
Työntekijöiden on syytä katsoa tällaisia juttuja rakentavasti ja etsiä sopiva koulutus mikäli haluavat globaaliin kauppaan myyntimiehiksi. Ei siellä pelkkä DI retku pärjää. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa myös tohtoreiden sopimattomuudesta, toki tätä ei ihan aina voi yleistää. Minullakin on hyviä kokemuksia ulkomailla opiskelleista ja KTMkin on korkeatasoinen tutkinto ihan maailmankin mittakaavassa.
Työllistän tuhansia ihmisiä ja juuri siksi käytän suuren osan ajastani täysin tyhjänpäiväisten viestien kirjoittamiseen. Mieluummin vielä palstoille, jotka eivät kosketa minua mitenkään. Esimerkiksi sen sijaan, että osallistuisin keskusteluun avaruustekniikan innovaatioista (yritykseni suunnittelee erilaisia polymeeripohjaisia ratkaisuja mm. sukkuloiden lämpökilpien suhteen), käytän runsaasti aikaani hevoshullujen foorumeilla. Tykkään niin kovasti siitä kun saan kertoa 9-13-vuotiaille tytöille miten maailma todellisuudessa lepää, ja kuinka hevoset ovat huonoja eläimiä verrattuna esim. silakkaan.
No avaruustieteilijänä voisit hypätä voltilla päin Otavaa ja tappaa itsesi ultraviolettisäteilyllä kuten eteläinen rotumme taitaa tehdä jo 10 vuoden sisään. Silakkasi on jo lokin suussa, mutta sinusta ei ole edes pingviiniksi kun et tiedä miten pukeutua.
Koponen muuten on tuo sinun vaihtoehto yksi eli ulkomailla suoritettu MBA...;)
Pohjatutkinto on Merkonomi, niin kuin monella muullakin MBAlla.
No ilmankos Koponen on ollut niin haluttu mies työmarkkinoilla. MBA on toimiva vaihtoehto!