Hei haetaan netistä , vaikka googlen hausta porukalla kaikki yritykset jotka jakavat ilmaisia esitteitä ja tilataan niitä. Eihän niitä tarvi ees avata ne voi laittaa vaikka paperin keräys toosaan. Valtio saa "ilmaista" rahaa postikulujen myötä.
rahaa valtiolle
sauli
383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistähän kummasta kuvittelet, että valtio saa ilmaista rahaa postimaksujen myötä?
Posti on ollut jo kauan valtion omistama liikelaitos, jonka on tehtävä tulosta siinä missä minkä tahansa muunkin liikeyrityksen. Eli suoranaisesti valtio ei siis rikastu postimaksuista. Postimaksuilla pyrittäneen pääasiassa kuittaamaan ne kulut, joita kirjeen kuljettamisesta paikasta toiseen syntyy.
mietippä jos samaan osoitteessen tilataan vaikka 15 kirjettä samasta paikasta niin se ei maksa 15 kertaa enemmän kuin yksikirje.
Posti, nykyään Itella on jo vuodesta 1994 ollut valtion kokonaan omistama osakeyhtiö. Posti tekee voittoa, josta valtio saa osinkotuloina kymmeniä miljoonia vuosittain. Eli mainosten kautta valtio välillisesti tienaa.