Matti Vanhasen (kesk) hallitustie on ollut takkuamista ja onneton kertomus. Hätäpäissään keskusta valitsi pääministeriksi Anneli Jätteenmäen tilalle miehen, joka on kävelevä tuho puolueelleen ja Suomelle.
Yhä enemmän on vakuuttunut siitä, että Matti Vanhanen askartelee muiden asioiden parissa, kuin mitä pääministeriys edellyttäisi. Henkilökohtaiset asiat vievät miehen elämästä kaiken energian ja hän sotkeutuu yhä enemmän kuvioissaan.
Suomi on tästä syystä jäänyt junasta Euroopan Unionissa. Paavo Lipponen sai Suomen kokoaan suuremmaksi vaikuttajaksi. Nyt tuntuu ettei Suomen sana paina missään.
Matti Vanhasen heikkous näkyy erityisesti siinä, että hän asioissa joissa hänellä ei ole mitään selitettävää, hän selittää ja selittää. Naisseikkailut saavat vain yhä nautittavamman piirteen ja Suomelle nauraa koko maailma.
Matti Vanhanen meni ansaan omaa tyhmyyttään Iltasnomien kirjoittaessa tekstiviestijupakasta. Normaalillakin järjellä varustettu olisi ymmärtänyt ettei kirjoitteluun olisi pitänyt vastata henkilökohtaisessa asiassa. Kaiken lisäksi paljastaa aikovansa tehdä asiassa rikosilmoituksen. Ja vedettyään vesiperän jatkaa ja toistaa. Häneltä on eväät menneet.
Keskustalla ei kuitenkaan ole varaa vaihtaa puheenjohtajaa ja maalla tästä johtuen ei ole mahdollisuutta saada kykenevää pääministeriä. Vaalit edessä ja ne keskusta tulee häviämään tehtiinpä mitä tahansa. Mikäli pääministeri vaihdettaisiin nyt, ei keskustalla olisi henkilöä, joka kykenisi pääministeriksi. Ja Keskusta joutuisi jo nyt aloittamaan pitkän oppositiotaipaleen. Sen se tekee ensi keväänä.
Suomella on tärkeitä asioita, joiden hoitamiseen tarvitaan henkisesti kykenevä ja tasapainoinen pääministeri. Noiden asioiden hoitamiseen nykyinen pääministeri on kykenemätön.
Voi Suomea.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko hyviä pääministeriehdokkaita valaittavaksi asti?
Kun päästäisiinkin eroon Vanhanen & Karpela yhdistelmästä.
Puoli suomea jo sekaisin...
lyötyä.
Sen kummemmin hänen yksityiselämäänsä puuttumatta, kokeilkaa itse pääministerin saappaita ? Antakaa nyt miehen tehdä työnsä, god dammit. Thanks.