Mies on sairastunut psyykkisesti ja minä alan olla loppu. Päällisin puolin kaikki menee hienosti, hän on kuntoutumassa jotenkin, mutta...
En kestä enää hänen mielialavaihtelujaan ja äkkinäistä käytöstään. Pienikin vastoinkäyminen saa kupin vuotamaan ylitse. Hän nukkuu päivisin ja saattaa jättää vaikka kattilan liedelle kiehumaan ilman valvontaa. Tuntuu, että pitäisi olla valvojana koko ajan.
Eilen olimme lasten urheilukilpailuissa. Kamera ei toiminut ja hän sai mielettömän raivokohtauksen, huusi ja kirosi ja hermostui. Minä häpesin. Tämmäiset tuntuvat lisääntyvän koko ajan. Ja mikä pahinta, lapset tuntuvat pitävän luonnollisena isän käytöksen ja sen, että keskellä päivää nukutaan.
Mitä pitäisi tehdä? Eikö psyykkisesti sairaalta voí odottaa asiallista käytöstä ja raivon hillintää?
En kestä enää hänen mielialavaihtelujaan ja äkkinäistä käytöstään. Pienikin vastoinkäyminen saa kupin vuotamaan ylitse. Hän nukkuu päivisin ja saattaa jättää vaikka kattilan liedelle kiehumaan ilman valvontaa. Tuntuu, että pitäisi olla valvojana koko ajan.
Eilen olimme lasten urheilukilpailuissa. Kamera ei toiminut ja hän sai mielettömän raivokohtauksen, huusi ja kirosi ja hermostui. Minä häpesin. Tämmäiset tuntuvat lisääntyvän koko ajan. Ja mikä pahinta, lapset tuntuvat pitävän luonnollisena isän käytöksen ja sen, että keskellä päivää nukutaan.
Mitä pitäisi tehdä? Eikö psyykkisesti sairaalta voí odottaa asiallista käytöstä ja raivon hillintää?
Vastaukset 4
Vanhimmat
..perheneuvolasta, miksi ei myös mielenterveystoimistosta. Kun miehesi on sairastunut psyykkisesti, niin häneltä ei voi odottaa asiallista käytöstä. Sen varmaan tajuat.
Voit kysyä neuvoa myös miestäsi hoitavalta lääkäriltä tai/ja hoitotaholta. Voimia!
nimittäin odottaa asiallista käytöstä. ei psyykkinen sairaus ole mikään syyntakeettomuus -tae. kyllä sairaankin täytyy ottaa vastuu tekemisistään. ja käytöksestään.
pysy lujana. sinulla on perhe ja lapset vastuullasi. mieskin kuuluu perheeseen. ja käytöksen tulee olla perheenisän, ei kiukuttelevan teinipojan.
asiallista käytöstä, mutta ei vaatia mahdottomia.
Ja ei ole sairautta, ei ole ongelmiakaan.
Jos masennusta, joka itkettää niin ei sitäkään voi kieltää, koska kuuluu oireistoon.
Jos kyseessä olisi vaikka epilepsia, niin vaatiiko kukaan, että "et saa pyörtyä tms" ?
Ilman muuta keskustele miehesi kanssa ja häntä hoitavan tahon kanssa. Taisit mainita, että lasten kanssa ei ole ongelmia. Voimia ja toivon, että yhteinen linja löytyy ja miehesi saa pidettyä itsensä "kasassa."
Hei alkuperäinen,
Tunnen sympatiaa sinua kohtaan, minulla on tästä omakohtaista kokemusta..
Kymmenen vuotta sitten, kun olin 3nella kk raskaana rakas mieheni sairastui psykoosiin.
Koko hänen persoonallisuutensa muuttui. Hän eli aivan muissa maailmoissa, hänen koko elämänsä pyöri hänen itsensä ympärillä, eikä hänestä ollut enää huolehtimaan kenestäkään, päinvastoin hän oli itse täysin holhottava.
Alun epätoivon ja häpeän jälkeen yritin kaikkeni liittomme ja perheemme vuoksi. Kävimme terapiassa, yritin keskustella tuntitolkulla hänen kanssaan, mutta lopputulos oli se, että täysin sekavan psykoosin jälkeen hän sairastui masennukseen ja sen yhteydessä kuvioon tuli kuningas alkoholi.Tänä aikana itse sairastuin vahvuuteen, luulin, että minun on kannettava vastuu koko maailmasta ja tämä seuraa minua vielä tänäkin päivänä.
Kaksi vuotta jaksoin kitkutella. Sitten halusin eron, peläten kokoajan, että mies tekee itselleen jotain, mutta silti tajuten etten voi elää koko elämääni näin. Lapsenhoidossa hänestä ei ollut MITÄÄN apua.
Erosimme, jatkoin vielä muutaman vuoden sitä että kannoin huonoa omatuntoa ja huolta hänestä jatkuvasti. Hänen puhelunsa saivat minut aina pois tolaltaan kun kuulin hänen äänestään, ettei asiat ole vieläkään hyvin..
Nyt on kulunut tuosta sairastumisesta 10 pitkää vuotta. Hänen lupaava uransa tyssäsi sairauteen ja tuon jälkeen hän ei ole päässyt työelämään kiinnin kuin vasta nyt viime aikoina. Lapsestaan hän alkoi kiinnostua kun tämä oli 4-5 vuotias. Tänä päivänä isällä ja pojalla on aivan upea suhde, poika viettää kaikki lomansa isänsä luona ja isä on hänelle kaikki kaikessa.
En toki kehota sinua eroamaan, mutta lopulta ihmisen on ajateltava omaa itseään ja jaksamistaan. Toista aikuista ei voi kantaa elämässä eteenpäin jos hän ei sitä halua.
Minun elämäni helpottui valtavasti kun erosimme, vaikka jäinkin yksinhuoltajaksi. Olemme exmieheni kanssa olleet kokoajan hyvissä väleissä, enkä koskaan polttanut siltoja takanani, aina ajattelin lapseni etua sillä, että isä jonain päivän hänestä pitää hyvää huolta ja näin kävi.
Hänenen persoonansa muuttui lopullisesti, eikä hän vieläkään ole täysin ennallaan, muttei enää moniin vuosiin ole ollut valtavia masennuksia kuten silloin ja lastaan hän rakastaa yli kaiken.
Toivon sinulle voimia ja harkintakykyä tehdä oikeat ratkaisut elämässäsi. Minä opin ymmärtämään masentunutta ihmistä ja hänen ajatusmaailmaansa vasta sen jälkeen kun sain etäisyyttä tuohon ihmiseen. Ennen ajattelin vain, että "ota ukko itseäsi niskast kiinni".
Halaus