joukosta poissa. Tuhansien huuruisten kapakkaturneiden ja lukemattomien yhdessä tyhennettyjen viinalestien jälkeen hyvä ystäväni päätti itse sulkea oven viimeisen kerran takanaan. Ymmärrettävä, joskin kovin itsekäs ratkaisu, joka jättää meidät jäljelle jääneet miettimään olisinko sittenkin voinut tehdä jotain enemmän? Paremmin? Jotkut meistä on kai rakennettu hiukan liian hauraista aineksista kestämään kaikkia niitä kolhuja, joita tämä meidän elämämme niin avokätisesti tarjoilee. Lienee turha pohtia syitä ja seurauksia, veikö nestemäiseen muotoon pakattu sekasorto, perheen, urasuunnitelmien ja ystävyyssuhteiden tuho hyvän miehen ennen aikojaan, vai olisiko loppu tullut jo aikaisemmin ilman helpotusta, mahdollisuutta elää todellisuuden tavoittamattomissa ja hukuttaa arki siihen tuttuun ja turvalliseen pehmeään usvaan? Toivottavasti pääsit vihdoin rauhaan. Valitsen sinulle oman tähden taivaalta, ja tulen muistamaan sinut aina. Olisin halunnut auttaa, mutta sinä päätit toisin...
Taas on yksi...
Denso
111272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joskus miettinyt minäkin, liian moni kaverini on päättänyt itse lopettaa maanpäällisen elämän, otan osaa suruusi, me olemme vain ihmisiä emmekä me voi tietää mitä lähimmäisen/ ystävän mielessä pyörii, olen monesti ollut väärässä paikassa väärään aikaan tai sitten en? Jokatapauksessa, otan osaa.
Kauniisti kirjoitat kaveristasi.
Uskon, että hän ei ole lopullisesti poissa vaan kulkee lähelläsi ilman maailman murheita.
Tapaat hänet vielä joskus.
Kaltaisiasi kavereita ei ole kenelläkään liikaa. Joillain ei yhtäkään.
Otan osaa suruusi :(
tiedän miltä tuntuu ystävän menettäminen kuvailemallasi tavalla. Olen kokenut tuon saman, usean kerran. Kun ihminen on päättänyt hoitaa itse asiansa ja portit sulkeutuvat, ei sinne porttien sisään ole muilla asiaa. Olen itsekin ollut porttien toisella puolen miettien tämän maanpäällisen helvetin järkevyyttä. Elämämme on joka tapauksessa ainutlaatuinen ja sitä tulee myös osata arvostaa. Kun sen itselleen on tehnyt selväksi, on välillä jopa helppoa elää, sanoisinpa välillä jopa nautinnollista, etenkin ilman nautintoaineita.
Kyynel ystävästäsi!
Kuolema kosketti.
Läheltä. Kipeästi.
Kielsin sen käden olkapäälläni.
Torjuin.
Tein siitä laulun.
Kukaan ei ymmärtänyt.
Jospa sentään ruusun haudalle.
Tai villiorvokin.
Joku. Joskus.
Vaikka tuntematon.
Vaikka ei ymmärtänytkään.
- Maaria Leinonen -
Ystävälläsi vain voimat loppuivat. Toisilla ajatus siitä, että lähtö olisi helpoin tie käy useinkin mielessä,... onko se haurautta, rohkeutta vai vääryyttä. Ainakin se on oma.
Voimia sinulle.
näin minä sen uskon ja sillä lohduttaisin Sinua. Kuoleman lopullisuus painaa raskaana meitä elämään jääneitä - älä mieti elämän valintoja. Muista, että Sinulla on ollut hienon ystävä, jota muistat aina tähteä katsellessa - muistot eivät onneksi koskaan kuole. Itse lohduttaudun vanhalla juutalaisten käyttämällä sanonnalla kuolemasta - ihminen elää niin kauan kuin joku hänet muistaa, vasta sitten hän lopullisesti poissa -Sinä kannat ystäväsi sielua muistissasi. Voimia Sinulle!
Itsemurha on järkevä johtopäätös silloin kun liikaa siltoja on palanut takana. Jos terveys ei enää voi tulla kuntoon, psyyke kärsinyt ja elämä ei kertakaikkiaan voi muuttua merkittävästi paremmaksi niin silloin itsemurha on looginen tuskan vähentämisen metodi.
Te jotka ette tätä tunnusta ette ole koskaan tunteneet syvää pitkäkestoista turhuudentunnetta, aitoa masennusta ja loputonta kamalaa oloa. Itse olen sitä elämässäni kokenut muutaman kuukauden ja jos se olisi jatkunut kauemmin olisin noin puolessa vuodessa valinnut itsemurhan.
Sitä ei voi ymmärtää ellei ole itse kokenut... Minä olen. Ei voi tuomita, se on järkevä teko - jos haluatte ajatella sitä itsekkäänä niin antakaa rahanne minulle, se on epäitsekästä vaikka joudutte kärsimään. Ai ette anna? No miksi sitten tuomitsette sellaisen joka ei jätä tappamatta itseään teidän "pahoinvointinne" takia. Onko itsemurhaajan pahoinvointi jotenkin vähempiarvoista eikä siitä tule pyrkiä eroon KAIKIN käytettävissä olevin keinoin.
Tässä on se syy, nyt teidän ei tarvi kysyä miksi. Jos vain viitsitte kuunnella. Ajatelkaa mielummin: Hyvä näin, hän sai levon jonka inhimillisen kärsimyksen takia ansaitsikin.
olen kestänyt lähes koko ikäni, joka kohta on ihmeekseni ja monen muun jo täysi puolivuosisataa täynnä. Olen käynyt pimeän rajan takana monta kertaa, mutta aina sitkeä elämänhalu on tuonnut minut takaisin. Ja vaikka ymmärrän oman kohtaloni joskus täyttyvän, suren niiden puolesta, jotka jäävät suremaan minua. Mutta suru on käytävä läpi, sillä on puhdistava vaikutus ja vasta sen prosessin loputtua, voi jatkaa vapaana omaa elämää. Kuten aiemmin kirjoitin - vuodet kultaavat muistot ja niitä kannattaa vaalia ja kertoa niistä yhä uudelleen ja uudelleen myös muille esim. omille lapsilleen ... ja niin ystävä elää myös heidän muistoissaan. Minulla on tästä kokemusta - kuolleet kuolevat vasta, kun kukaan ei heitä enää muista, siksi kerron heistä tarinoita yhä uudelleen ja uudelleen...
Suojelusenkeli kuljettakoon ystäväsi sielun sinne, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia vaan loppumaton elämä.
Samoja asioita olen kelannut tasan vuoden verran kun ystävä poistui täältä, takana oli pitkään jatkunut alkoholismi josta en tiennyt. Hänen ex-vaimonsakaan ei kertonut asiasta ennen kuin oli liian myöhäistä. Ex-alkoholistit jotka pystyvät kohtuukäyttöön tai raittiuteen ovat kyllä aika äijiä. Voimia
mukaan ole. Itse olen ex-juoppo, nykyisin raitis alkoholisti. Alkoholismi on parantumaton sairaus, mutta sen kanssa voi elää, kun löytää itselleen sopivan tavan pysyä raittiina.
Mitäpä jos rauhoitettaisiin tämä ketju Denson ystävän muistolle eikä käytetä tätä esimerkiksi tieteellisesti toteennäyttämättömien väittämien (ja itsensä) esille tuomiseen.