Useampi toiminimi?

Terve,

mitä mieltä olet useamman rinnakkaisen toiminimen perustamisesta. Nykyinen tmi täyttää vuoden pikapuoliin. Toiminnan vakiintuessa on nähtävissä 3 erilaista businessaluetta ja ne kaikki vaatisivat oikeastaan erilaisen markkinointitavan, toimintamallin ja ehkä alallani myös firman nimen.

Nyt kysynkin, mitä minun tulisi ottaa huomioon kulupuolella, ts. onko ajatus päätön vai voisinko pyörittää kolmea siinä missä yhteäkin.

Kirjanpitoni hoitaa tilitoimisto, kulut tietysti nousevat mutta mitä muuta on odotettavissa?

Kiitos jo etukäteen!
76992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yksi ihminen ei voi perustaa kolmea toiminimeä.
Y-tunnus myönnetään vain yhdelle.
Jos nimi tuottaa vaikeuksia, sen voi muuttaa.
Kirjanpitoa voi pyörittää ammattilainen niin, että itsekin näkee tuottavuuden.
Itsellä on asiakas, joka kesällä myy jäätelöä ja talvella aurailee kyläteitä. Hyvin selviää tilikartan avulla, mikä kannattaa.

Äänestä
  • Kirjanpito-ohjelmissa voi seurata eri tulosyksiköitä myös kustannuspaikoittain jolloin jokaiselle liiketoimintahaaralle voi halutessaan tulostaa oman tuloslaskelman ja taseen. Seuranta paljon helpompaa kuin pelkkien tilikartan tilien avulla. Jos sinulla on asiansaosaava tilitoimisto niin osaavat kyllä siellä kertoa enemmän asiasta.

    Äänestä

Osakeyhtiössä on ainakin mahdollista ottaa aputoiminimiä varsinaisen rinnalle, kai sitä voi tuossa tmi Matti Meikäläisessäkin ottaa. Luulisin näin:
tmi Matti Meikäläinen Koulupalvelut
tmi Matti Meikäläinen Pitopalvelut
tmi Matti Meikäläinen Kiinteistön huolto

Kirjanpidossa haluat ehkä seurata kunkin pisneksen kannattavuutta erikseen, mutta verottajaan päin näkyvät vain yhteiset numerot, ei ongelmia.

Mut vois sanoa näinkin. "Kun on viisi virkaa on kuusi nälkää." Elikäs pienen kannattaa keskittyä siihen minkä parhaiten taitaa ja mikä parhaiten tuottaa ja kehittää sitä.

Onnea jatkokehitykselle.

Äänestä
  • ... lisäkysymys; voinko mitenkään rekisteröidä nykyisen tmi:n rinnalle tulevaisuutta ajatellen lisää nimiä?

    Oy:issä olen nähnyt näitä aputoiminimiä mutta entä muissa yhtiömuodoissa?

    Nimimerkillä "edelleen tiedosta kiitollinen"

    Äänestä

  • Mies -64 kirjoitti:

    ... lisäkysymys; voinko mitenkään rekisteröidä nykyisen tmi:n rinnalle tulevaisuutta ajatellen lisää nimiä?

    Oy:issä olen nähnyt näitä aputoiminimiä mutta entä muissa yhtiömuodoissa?

    Nimimerkillä "edelleen tiedosta kiitollinen"

    Nimen suojauksesta tulee mieleen, että oletko ajatellut tuotteille / palveluille tavaramerkkiä, ehkei äkkiseltään tule mieleenkään. Tavaramerkin voit rekisteröidä omiin nimiisi ja se suojannee myös sen ettei saman nimistä yritystäkään voi hevin rekisteröidä, ei ehkä ilman lupaasi.

    Tavaramerkin käyttöoikeuden voit sitten antaa yritykselle(si) korvausta vastaan. Hyvää tavaramerkkiä voit sitten rakentaa korkealaatuisilla tuotteilla / palveluilla.

    Lisää tietoa löydät http://www.prh.fi

    Äänestä

  • ulkosuomalainen kirjoitti:

    Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä

    RAPALA
    SUUNTO
    MUSTA PÖRSSI
    KELTAINEN PÖRSSI
    MARIMEKKO
    IKEA
    KÄNNYKKÄ
    ...

    Äänestä

Myös tmi:lle voi perustaa sekä rinnakkaistoiminimiä (vieraskielisiä käännöksiä toiminimestä) että aputoiminimiä (jotka ovat keskittyneet kukin tiettyyn toimialaan). Se, onko tämä järkevää, lienee yrittäjän harkinnanvarainen asia. Asiallisen tilitoimiston veloituksen ei pitäisi edes lisääntyä verrattuna tilanteeseen, jossa yhdellä toiminimellä on monta toimialaa (eli toimitaan eri kustannuspaikoilla). Mielestäni on jopa järkevää erottaa eri toimialat omalle toiminimelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies -64 kirjoitti:

Terve,

mitä mieltä olet useamman rinnakkaisen toiminimen perustamisesta. Nykyinen tmi täyttää vuoden pikapuoliin. Toiminnan vakiintuessa on nähtävissä 3 erilaista businessaluetta ja ne kaikki vaatisivat oikeastaan erilaisen markkinointitavan, toimintamallin ja ehkä alallani myös firman nimen.

Nyt kysynkin, mitä minun tulisi ottaa huomioon kulupuolella, ts. onko ajatus päätön vai voisinko pyörittää kolmea siinä missä yhteäkin.

Kirjanpitoni hoitaa tilitoimisto, kulut tietysti nousevat mutta mitä muuta on odotettavissa?

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu