Moikka! Tein positiivisen testin muutama päivä sitten ja mulla on ollut vatsa kovalla jo jonkun aikaa. Piti käydä hakemassa levolacia apteekista, mut ei oo viel helpottanut. Oisinki kysynyt, että voisko toi ummetus johtuu ihan raskaudesta?
Alkuraskaus ja ummetus
7
5419
Vastaukset
- rv13+5
Mulla on kans ollu nyt raskaudessa ummetusta. Itse olen syönyt siihen kuivattuja luumuja, ei mene kauaakaa kun jo helpottaa. Kyllä ummetus voi johtuu ihan vain raskaudesta.
- menossa
rv 29 eikä ummetus ole helpottanut yhtään! alusta saakka sitä ollut. raskaana ollessa hormonit veltostuttaa sileää lihaskudosta, jota on mm. suolen ympärillä, että kohtu pystyisi kasvamaan. tämän takia suoli ei toimi. kannattaa apteekista ostaa Visiblin-nimistä kuituvalmistetta. ei noista kakan löysentäjistä ole ooikein mihinkään.
- Susa
Ei ole ainakaan vielä toi auttanut vaikka olen illalla ja aamulla ottanut ja juonut paljon vettä ja syönyt kuituja...Ekaa odottaessa oli vatsa taas alussa löysällä.
- muut ei auttaneet
Minulla ummetukseen ei ole auttanut mikään muu kuin Laxoboron kapselit. Niillä siten toimii. Tosin ummetusta oli ajoittain jo ennen raskauttakin ja jouduin myös silloin jo väliilä käyttämään Laxoberonia.
Älä päästä suolitukokseen asti.- rv-35
Minullakin oli alkuraskaudessa ummetusongelmia, hävisi toiseen kolmennekseen mentäessä. Suosittelen Vehnäleseitä, joissa on paljon kuitua (48%). Tuotetta saa päivittäistavarakaupasta. Leseitä on hyvä sekoittaa esim. aamulla jugurtin sekaan niin vatsa toimi ainakin minulla jo puolen tunnin päästä.
- auttavat
ainakin mulla. On ollut nimittín ummetusta nyt raskauden aikana. Mut siis luumut on hyvä oma luonnon lääke.
- Susa
Jos toi ei ala auttamaan toi litku niin sitten haen ne laxoperon kuulat tai tipat. Kuivattuja luumujakin käskin miehen tuoda kaupasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa732015- 1021883
- 1421773
- 971421
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351389MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171265- 601229
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301112Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761066Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446963