Olisi tarve perinnerakennuksiin erikoistuneelle/ puutaloja pellavaöljymaalilla joskus onnistuneesti maalanneelle maalarille tarve. Homma teetetään pykälien ja normien mukaan eli kuitin kanssa. Urakka on iso, 190 m2 talon ulkovuori lukuisat koristeyksityiskohdat kyseessä. Urakkaan kuuluu pohjatöinä n. 50v vanhan hilseilevän pellavaöljymaalin skrabaus. Vähäiset lahovauriot tippalistoissa sokkelin päällä korjaan itse. Maalina PERINTEINEN PELLAVAÖLJYMAALI (lateksiuskovaiset pellet eivät kelpaa tähän jobiin), jonka hankin oikein sävytettynä näillä näkymin itse.
Nyt saa kehua omia hyviä kokemuksiaan joistain firmoista/maalareista! Soittelen sitten heille ja kyselen tarjouksia. Alue on Turku-Salo-akseli, ettei kilometrit riistäydy liian kauaksi. Ajankohta olisi tuleva kesäkausi.
Nyt saa kehua omia hyviä kokemuksiaan joistain firmoista/maalareista! Soittelen sitten heille ja kyselen tarjouksia. Alue on Turku-Salo-akseli, ettei kilometrit riistäydy liian kauaksi. Ajankohta olisi tuleva kesäkausi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä käy kateeksi ison talon omistajaa.
Oikeissa pellavaöljymaaleissa on se huono puoli, että urakka vaatisi onnistuakseen
hyvät olosuhteet ennen maalausta, sen aikana ja muutama päivä sen jälkeen.
Alustan kosteudet, lämpötilat, yökasteet jne...
Kun sovit urakan, urakkamies tulee silloin kun se hänelle sopii
(muuten jäisi kesän töistä hyvä osa tekemättä).
Itse maalaten tilanne on hallinnassa, jos pystyy ottamaan töistä maalausvapaata
ihanteellisten kelien sattuessa.
Itselläni on jäänyt näistä syistä joinain kesinä mökin petrausmaalailuja väliin.
Paukahti museovirastolta kohtuullinen summa avustusta oma työni kiireisin kesällä, joten teettäminen tuntuu järkevältä näissä oloissa. Toki työtilanne on sen verran "elävä" ettei tässä tiedä vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tiedän öljymaalauksen ongelmat ja siksi onkin saatava asiaan vihkiytynyt tekijä, joka ymmärtää itsekin nämä öljymaalin vaatimukset ja maksaa vaikka sitten enemmän kun tietää mitä tekee ja pystyy aikatauluttamaan työtään. Missään tapauksessa en halua tekijää, joka ei pellavaöljymaaliurakoita ole tehnyt aiemmin. Siksipä toivonkin suosituksia, jos täällä pyörivillä sellaisia on antaa.
Terve!
Pahoittelen, etten voi tarjota urakkaa, mutta kiinnostuksesta aiheeseen ajattelin, että varmaan olet vakaasti harkinnut tuon pellavaöljymaalin edut.
Itsellä lähdössä samantyyppinen homma liikkeelle mutta aavistuksen pienemmillä pinnoilla. Olen tutkaillut eri vaihtoehtoja ja nyt vaikuttaisi siltä, että lähdetään petroliöljymaalilla sutimaan. Ulkorakennuksiin ehkä peräti jäteöljymaalia.
Kannustavia kommentteja valinnoista löytyy esimerkiksi maalarimestari Kalevi Järvisen oppaasta Puurakennusten ulkomaalaus (Rakennustieto), joka on varmaan sinullekin tuttu.
Appiukon talossa on seinät ja itse asiassa ikkunatkin pielilautoineen maalattu petroliöljymaalilla 40 vuotta sitten ja ovat edelleen asiallisessa kuosissa.
Lykkyä joka tapauksessa hankkeeseen!
En itse asiassa edes harkinnut petroliöljymaalia. Talossa on tällä hetkellä 50 vanha kauniisti vanhentunut pellavaöljymaali ja pellavaöljymaali on myös talon alkuperäinen maali. Maalityypin vaihto ei tule missään tapauksessa kysymykseen. Lähtökohta on jo historiallisessa mielessä periaatteellinen plus pidän itse ainoana oikeana tällaiseen hirsitaloon pellavaöljymaalia. Kirjallisuutta on kahlattu useita opuksia ja ne vaan varmistavan valintaa. Lisäksi avustus on haettu ja korvamerkitty perinteisellä pellavaöljymaalilla maalaamiseen.
Jäteöljymaalista luin Kailan Kevät toi maalarista ja eipä siinä kovin kannustavia kommentteja ollut. Itselläni on muutama ulkorakennus, kaipaavat punamultaa mutta jäävät tulevalta(kin) kesältä maalaamatta.
Tsemppiä kuitenkin rojekteille sinullekin!
etä päädyit aitoon pellavaöljymaaliin. Itsekin sain avustuksia talon ulkopuolen korjaukseen, tosin ympäristökeskukselta, mutta Museovorastolta neuvoja kysyessä selvisi, etteivät he petrooliöljymaalia suosita, eikä varmaan menisi edes avustusten piiriin, ympäristökeskus ei ainakaan hyväksy. Perustelut kannalle olivat hyvät, ja kävin katsomassa seudun referenssikohteet, ja parissa kohteessa petroolimaalit olivat hurjassa kunnossa.
Meillä maalattiin pellavalla, ja maalia meni yli 200 litraa, eli hurja urakka, mutta tehty (talon pohja-ala yli 250m2). Maalinpoisto talkoilla (mekaaninen raappaus ja teräsharja), uusille (vuoden seinässä "ilmastumassa" olleille) puupinnoille ja vaakavesilistoille kolme kerrosta ja vanhoille pinnoille kaksi kerrosta.
Pohjamaalauksessa oli talkooväkeä, mutta kova oli neuvominen, kun meinasivat maalata lian paksulla ja seurauksena valumisisia. Pinnat vedin itse ammattimaalarin (sukulainen) kanssa tiukkaan harjaten. Kelien kanssa täsmättiin heinäkuun kuivimmille ajoille, maalinpoisto juhannuksen jälkeen. Viimeiset maalit vedettiin elokuun puolivälissä seudun viimeisenä täysin poutana päivänä. Sitten satoi enemmän ja vähemmän, mutta jo seinään vedetyt maalit kuivivat ihan ok, ei edes maalipinta himmennyt, vaikka parille sektorille pääsi viisto sade osumaan. Maalit ja välineet menivät avustuksien piiriin osin, työn tein pääosin itse, päätykolmioita varten oli nosturi, muuten maalattiin kiinteiltä tai siirrettäviltä telineiltä, tikailla roikuttiin melko vähän...
Ennen maalausta raapattu pinta ei juuri ehtinyt kastua, poutapäiviä oli aina ennen kerrosten vetoa. Suuren talon takia, eli hidas eteneminen kerrosten kuivumisaika oli tarpeeksi pitkä (monta vrk-viikko). Pyrittiin aina maalaamaan varjon puolella, mutta eteläseinällä joutui olemaan välillä myös aurinkoisellakin kelillä, mutta lämmössä maali ohenee entisestään, ja vedettävä entistä tiukempaan=kerrokset ohenee ja kuivuminen jopa liian nopeaa. Onneksi oli vaaleat sävyt, tummat olisivat kuivaneet aivan liian nopeasti.
Pellavaöljymaalaus aluksi todella kinkkistä, mutta kun niksit oppii, ja oppii vetämään tiukkaa pintaa, sujuu työ nopeasti eikä valumia synny. Pienikin kiire kosteutuu valumina, mutta niitäkin tulee aina, eikä kauhean vaarallista... Käytä aikaa ja vaivaa hyvien tekijöiden etsimiseen, jos et itse sitä tee. Pelkkä ölymaalauskokemus (esim. Teho) ei kerro mitään... Mutta kuullostaa, että talosi on saamassa arvoisensa pinnan, onnea projektiin. Onneksi oma urakka ohi, meinasi usko välillä loppua kun seinää vaan riitti ja riitti...
noi kaiken maailman jäteöljymaalit kannattais ainakin unohtaa. kyllähän asia on niin että pula-aikoina sekaan on pantu sitä mitä on, mikään ei puhu jäteöljymaalin puolesta.ne on vähän sama juttu kun että punapultaan ku kusasee sekaan ni tulee muka parempaa,tälläsiäkin reseptejä on joskus ennen muinoin viljelty...kyllä minä olen täysin "normaalin" öljymaalin kannalla.eikä sen maalaaminen vaikeaa ole,rankkaa vaan kun saa niin tiukkaan kiristää.