Uusi lainsallima pahoinpitelytapa/murha

Kirvestä ei kannata heiluttaa, vaan nostaa uhrin kaulalle jumppakuminauha ja kiristää. Jäljelle jää mustelmia. Menetelmä on tuskallinen. Jos uhri kuolee, löytyy mustelmia ja todennäköinen kuolinsyy on aivoverenvuoto. Helppo kiistää.

Eduskunnan oikeusasiamies nimittäin katsoi ettei uhrin kertomusta tukeva lääkärinlausunto anna aihetta epäillä pahoinpitelyn tapahtuneen. Joten kaikki tekijät voivat vedota perustuslain yhdenvertaisuuspykälään ja haastaa papereista ilmenevän uhrin todistamaan puolestaan.

Tietysti uhri koittaa ajaa asiaa, sitten kun kaikki pakolliset oikeustiet Suomessa on käyty läpi ihmisoikeustuomioistuimessa, mutta prosessi on sen verran pitkä että nyt on annettu ammattirikollisille hyvä ase käytettäväksi esim. kotiryöstöihin, kiristyksiin ja pahoinpitelyihin.
Uhri nimittäin toimitti ko. lääkärinlusunnon ja oikeusasiamiehen perustelut suoraan kiristyksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneille.

Köyhällä uhrilla kun ei ole mitään vietävää tai rahoja, ja loputkin kuluu puolustukseen.
0288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


laki kaikille sama kirjoitti:

Kirvestä ei kannata heiluttaa, vaan nostaa uhrin kaulalle jumppakuminauha ja kiristää. Jäljelle jää mustelmia. Menetelmä on tuskallinen. Jos uhri kuolee, löytyy mustelmia ja todennäköinen kuolinsyy on aivoverenvuoto. Helppo kiistää.

Eduskunnan oikeusasiamies nimittäin katsoi ettei uhrin kertomusta tukeva lääkärinlausunto anna aihetta epäillä pahoinpitelyn tapahtuneen. Joten kaikki tekijät voivat vedota perustuslain yhdenvertaisuuspykälään ja haastaa papereista ilmenevän uhrin todistamaan puolestaan.

Tietysti uhri koittaa ajaa asiaa, sitten kun kaikki pakolliset oikeustiet Suomessa on käyty läpi ihmisoikeustuomioistuimessa, mutta prosessi on sen verran pitkä että nyt on annettu ammattirikollisille hyvä ase käytettäväksi esim. kotiryöstöihin, kiristyksiin ja pahoinpitelyihin.
Uhri nimittäin toimitti ko. lääkärinlusunnon ja oikeusasiamiehen perustelut suoraan kiristyksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneille.

Köyhällä uhrilla kun ei ole mitään vietävää tai rahoja, ja loputkin kuluu puolustukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu