levoton

aikoinani usein mietin mikä helvetti minua vaivasi,olin levoton ja sopeutumaton yhteiskunnan laatimiin systeemeihin.mutta sehän selvis sitten tutkimuksissa joihin minua vietiin jos jonnekkin jossa todettiin tuo vitsaus jolle en itse mahtanut mitään.silloin tiesin että mun olisi valittava muu tie kuin mitä muut,eihän musta ollut tuolla luonteella duuniin tai muuhunkaan.niimpä ajaiduin rikosten tielle koska kaveriporukka jossa siihen aikaan liikuin niin olivat samanlaisia kuin minä.vankilassakin olen elämäni aikana joutunut istumaan huume-kaupasta ja muista talous rikoksista.mutta nyt se on onneksi taakse jäänyttä elämää ja elän tasapainoista elämää ainakin omasta mielestäni.kaikesta voin syyttää adhd:tä se on ollut suurin syy karuun elämääni,koska muuten oli kaikki niinhyvin kuin voi ollakkaan.enpä voi tästä taudista repiä mitään positiivista vaikka se on muka myös jollekkin suuri mahdollisuus,epäilen kyllä sitä suuresti?mä toivon sydämmestäni kaikkea hyvää kellä tää jotenkin liittyy elämään,olen aina ollut heikomman puolella ja tulen aina olemaankin!oli kyse sitten ihmisestä tai eläimistä.
3470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

et voi syyttää adhd:tä elämäsi kurjuudesta,muista että olet vastuussa omasta elämästäsi ja itse olet oman onnesi seppä.

Äänestä
  • Kuulehan sinä, joka suosittelet toiselle peiliin katsomista: et ole ymmärtänyt ollenkaan, mitä olet kommentoimassa.
    Viestisi on sitä luokkaa, että sen voisi ilmoittaa valvojalle.

    Ne aikuiset, joilta ADHD diagnosoidaan, ovat todellakin kärsineet ADHD:stä. ADHD:tä saa syyttää, koska se on persoonasta erillinen asia. Jos elämän tapahtumia ei saa katsoa ADHD:n valossa, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Miksi ADHD:tä tutkitaan ja sitä diagnosoidaan, ellei sitä nähtäisi inhimillisen kärsimyksen aiheuttajana?

    Silloin, kun ADHD-henkilö elää ilman tietoa ADHD:stä ja omien aivojensa toiminnasta, hän ei voi ottaa vastuuta omasta elämästään, koska hän ei yksinkertaisesti kykene. Jos hän siihen kykenisi,hän ei olisi ADHD-henkilö. Saatuaan tiedon ADHD:stä ja siitä, miten se on vaikuttanut omaan elämäntarinaan ja kaiken sen tunnistamisen jälkeen, voi ylipäänsä ajatella että vastuun ottamisen opettelu on vähin erin mahdollista.

    Tiedostamaton ADHD-henkilö elää niin valtavassa sekamelskassa ja paineissa, että jonkinlaisen selvän saaminen ympäröivästä maailmasta on suorastaan ihme.

    t. dosentti

    Äänestä

  • tukeva kirjoitti:

    Kuulehan sinä, joka suosittelet toiselle peiliin katsomista: et ole ymmärtänyt ollenkaan, mitä olet kommentoimassa.
    Viestisi on sitä luokkaa, että sen voisi ilmoittaa valvojalle.

    Ne aikuiset, joilta ADHD diagnosoidaan, ovat todellakin kärsineet ADHD:stä. ADHD:tä saa syyttää, koska se on persoonasta erillinen asia. Jos elämän tapahtumia ei saa katsoa ADHD:n valossa, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Miksi ADHD:tä tutkitaan ja sitä diagnosoidaan, ellei sitä nähtäisi inhimillisen kärsimyksen aiheuttajana?

    Silloin, kun ADHD-henkilö elää ilman tietoa ADHD:stä ja omien aivojensa toiminnasta, hän ei voi ottaa vastuuta omasta elämästään, koska hän ei yksinkertaisesti kykene. Jos hän siihen kykenisi,hän ei olisi ADHD-henkilö. Saatuaan tiedon ADHD:stä ja siitä, miten se on vaikuttanut omaan elämäntarinaan ja kaiken sen tunnistamisen jälkeen, voi ylipäänsä ajatella että vastuun ottamisen opettelu on vähin erin mahdollista.

    Tiedostamaton ADHD-henkilö elää niin valtavassa sekamelskassa ja paineissa, että jonkinlaisen selvän saaminen ympäröivästä maailmasta on suorastaan ihme.

    t. dosentti

    lapsellani on ADHD. Hoitopaikassa meille oikein sanottiin, että lapsellamme ei ole sitten mitään eri oikeuksia. Hänestä täytyy tulla yhteiskuntakelpoinen jne.

    Tottakai, eihän me vanhemmat nyt sitä haeta. Mutta pientä ymmärrystä kuitenkin. Ei tyyliin "Sokea saa olla mutta nähdä pitää".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sielu kirjoitti:

aikoinani usein mietin mikä helvetti minua vaivasi,olin levoton ja sopeutumaton yhteiskunnan laatimiin systeemeihin.mutta sehän selvis sitten tutkimuksissa joihin minua vietiin jos jonnekkin jossa todettiin tuo vitsaus jolle en itse mahtanut mitään.silloin tiesin että mun olisi valittava muu tie kuin mitä muut,eihän musta ollut tuolla luonteella duuniin tai muuhunkaan.niimpä ajaiduin rikosten tielle koska kaveriporukka jossa siihen aikaan liikuin niin olivat samanlaisia kuin minä.vankilassakin olen elämäni aikana joutunut istumaan huume-kaupasta ja muista talous rikoksista.mutta nyt se on onneksi taakse jäänyttä elämää ja elän tasapainoista elämää ainakin omasta mielestäni.kaikesta voin syyttää adhd:tä se on ollut suurin syy karuun elämääni,koska muuten oli kaikki niinhyvin kuin voi ollakkaan.enpä voi tästä taudista repiä mitään positiivista vaikka se on muka myös jollekkin suuri mahdollisuus,epäilen kyllä sitä suuresti?mä toivon sydämmestäni kaikkea hyvää kellä tää jotenkin liittyy elämään,olen aina ollut heikomman puolella ja tulen aina olemaankin!oli kyse sitten ihmisestä tai eläimistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu