Uh-oh, enää puolisen vuotta ja se on edessä, kun opiskelut alkaa. Vieraalle paikkakunnalle, josta ei tunne ketään eikä mitään. Ahdistaa.
Yliopistoon olen menossa, ja pelottaa etten saa yhtään kavereita. Entä jos päädyn viettämään koko opiskeluaikani yksin? En uskalla mennä puhumaan kenellekään, ja jos joku sattuu minulle jotain sanomaan, vastauksenikin rajoittuvat muutamaan sanaan. En yksinkertaisesti osaa keskustella vieraiden ihmisten kanssa.
Kaikkiin tähänastisiin kavereihini olen aina tutustunut jonkun muun kautta, siis lähinnä niin että silloiset kaverini ovat tuoneet porukkaan mukaan uuden henkilön ja siinä sitten on vähitellen tutustuttu. Silloinkin minulta on kestänyt hirveän kauan, ennen kuin olen uskaltanut kunnolla mitään puhua.
Minulla kestää todella kauan tutustua uusiin ihmisiin, lukiossakin olin alusta asti samassa porukassa ja uskalsin kunnolla avata suuni vasta monen kuukauden jälkeen. Tätä ennen en juuri muuta puhunut kuin vastasin, jos joku sattui jotain kysymään. Koko ajan varon sanomisiani, tuntuu etten uskalla olla oma itseni, koska silloin kukaan ei enää haluaisi seuraani.
Uusia harrastuksia en oikein uskalla yksin aloittaa, baareissa en käy ja keskustelun aloittaminen ventovieraan kanssa tuntuu mahdottomalta. Ehkä olen pessimisti, mutta vaikuttaa aika epätoivoiselta.
Onko muita tässä tilanteessa olevia/olleita? Miten olette tutustuneet uusiin ihmisiin?
Yliopistoon olen menossa, ja pelottaa etten saa yhtään kavereita. Entä jos päädyn viettämään koko opiskeluaikani yksin? En uskalla mennä puhumaan kenellekään, ja jos joku sattuu minulle jotain sanomaan, vastauksenikin rajoittuvat muutamaan sanaan. En yksinkertaisesti osaa keskustella vieraiden ihmisten kanssa.
Kaikkiin tähänastisiin kavereihini olen aina tutustunut jonkun muun kautta, siis lähinnä niin että silloiset kaverini ovat tuoneet porukkaan mukaan uuden henkilön ja siinä sitten on vähitellen tutustuttu. Silloinkin minulta on kestänyt hirveän kauan, ennen kuin olen uskaltanut kunnolla mitään puhua.
Minulla kestää todella kauan tutustua uusiin ihmisiin, lukiossakin olin alusta asti samassa porukassa ja uskalsin kunnolla avata suuni vasta monen kuukauden jälkeen. Tätä ennen en juuri muuta puhunut kuin vastasin, jos joku sattui jotain kysymään. Koko ajan varon sanomisiani, tuntuu etten uskalla olla oma itseni, koska silloin kukaan ei enää haluaisi seuraani.
Uusia harrastuksia en oikein uskalla yksin aloittaa, baareissa en käy ja keskustelun aloittaminen ventovieraan kanssa tuntuu mahdottomalta. Ehkä olen pessimisti, mutta vaikuttaa aika epätoivoiselta.
Onko muita tässä tilanteessa olevia/olleita? Miten olette tutustuneet uusiin ihmisiin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minäpä olen juurikin siinä tilanteessa että olen muuttanut yliopiston takia vieraalle paikkakunnalle ja nyt parin vuoden opiskelun jälkeen en tunne täältä ketään ja vietän aikani yksin ja lähinnä opiskellen ja terapiassa käyden. Olen ujo ja minullakin kestää kauan tutustua ihmisiin, saatan olla tekemisissä jonkun ihmisen kanssa vuosia, enkä siltikään uskalla olla hänen seurassaan oma itseni. Porukassa en saa sanaa suustani. Small talk on minulle lähinnä kirosana.
Opiskelu itsessään on niin mielenkiintoista ja antaa minulle niin suurta tyydytystä, etten voisi kuvitellakaan lopettavani sitä yksin olon takia. Tuntuu että se on ainoa asia joka pitää minut koossa. Lemmikki olisi paras mahdollinen ystävä jos sellaisen voisi ottaa.
Annan sinulle hyvän vinkin: kun alussa järjestetään kaikenlaisia tapahtumia ja tutustumisiltoja, MENE NIIHIN MUKAAN!!! Älä missään nimessä jää pois yhdestäkään tutustumisillasta tai tapahtumasta. Kaveriporukat yliopistoissa muodostuvat juuri näissä tutustumisilloissa ensimmäisen opiskeluvuoden alussa. Myöhemmin on todella vaikea saada ystäviä jos olet ujo, hiljainen tai muuten vain vetäytyvä luonne. Sellaisia kavereita voi kyllä saada, joiden kanssa luennolla vaihdetaan kommentteja säästä, mutta tästä harvemmin seuraa mitään syvempää..
Täytyy kuitenkin muistaa, että yksin olokaan ei ole hirveätä. Monet valitsevat sen vapaaehtoisesti.
Minulla on ollut/on vieläkin paljon samankaltaisia tuntemuksia. Itsetuntoni on aika surkeassa jamassa ja uusiin ihmisiin tutustuminen on aina työn ja tuskan takana.
Muuttaessani opiskelemaan toiselle paikkakunnalle murehdin juuri samoja asioita kuin sinä. Neuvoksi tai lohdutukseksi voin kertoa, että olen saanut tuttuja ja ystävänkin ihan vaan vahingossa. Ei se ystävystyminen ja ihmisten löytäminen taidakaan olla niin paljon "suorituslaji" kuin kuvittelee. Joidenkin kanssa tuntuu synkkaavan ja sattumienkin kautta päädytään ystäviksi.
Olen itse aika toivoton keskustelija, mutta olen huomannut että siinä voi itseään harjaannuttaa.
Eli älähän huoli, varmasti tapaat mukavia ihmisiä joiden kanssa on mukava viettää opiskeluaikaa.