MIksi?
Mä kysyn itseltäni usein.. Päivittelen sitä omassa blogissa...
"-MIksi mä olen niin epäsosiaalinen paska??
-Perjantai ja huomaan taas istuvani aamukahvilla ihan yksin. Kaikki muuta pyödät kohisee ihmisistä, ja kuinka niillä on toisilleen asiaa.
MIksi mä en pysty luomaan tuollasia kaveruusverkostoja? Edes sen perkeleen kahvitunnin ajaksi?
-Jään nyt ********, mä oikeestaan ootin jo viikon alussa, että olispa jo viikonloppu, sais vihdoinkin viettää rauhallisen viikonlopun, ei tarvi hälisten mennä paiaksta A paikkaan B, vaan sais vaan olla.. Viime aikoina olen ollu viikonloppuna porukoilla. Mutta ei sielläkään ole mitään, siis kavereita.
MUtta tänään jo aamusta mun silmiin astui synkkyyss, prkle yksinäiiisyyss taas painaa, ja pahemman kerran, vois vaikka itkeä, mutta koitan säästää sen itkun kämpille. jos se koira kuitenkin olemuksellaan sais mun itkun kaikkoamaan.
-Mä taas olen täynnä vihaa ja katkeruutta, joista kaikista eniten sitä yksinäisyyttä.
-En edes muista millon mulla olis ollu joku kaveri, jonka kanssa olisin jossakin käynyt, itku vaan tulee, tuntuu ettei jaksa. Ei jaksa. Meneehän tää aika tai on menny töitä tehdessä, hampaita purren, väsyttää, mutta aikaa oli maata, mutta ei sekään jaksa innostaa. "
Tuossa mun kirjottamia mitä olen blogiini kirjotellu aika ajoin..
Mä alan olemaan välillä todella vihainen mun veljille ja niiden tyttöystäville, ihan vaan siitä, kun niillä on toiset, ja mä saan olla yksin. Tietenkin tuo on lapsellista, ai nou
Kaikki sukulaiset asuu 400 kilsan päässä. Ei vaan aina jaksa uskoa että ois parempaa elämässä. Mulle tulee paha mieli kun katon jotain lällärileffoi..
Eikä mulle ole edes niitä ystäviä täällä, joiden kanssa puhua jonninjoutavia, niitä joiden kanssa vois mennöä illalla bilettämään. Yksin mä en itteeni noihin paikallisiin jaksa raahautua, kun ei siellä ole mitään, kokeiltu on. (Olen pikkukylässä, enkä omista autoa, joten kulkeminen hankalaa.)
Väsyttää niin, tiedossa taas yksinäinen viikonloppu, vaikka toisaalta tämä oli omavalinta, tuli jo nyt surullinenmieli..
Tää on todella sekava teksti, vailla minkäänlaista järjestystä. Takana on vaikea masennus, josta noustu on, mutta yksinäisyys on jääny pahemman kerran. Käyn edelleen mielenterveystoimistossa päivittelemässä elämääni.. Mutta miksi ystävien saaminen voi olla elämässä niin vaikeaa. Viikolla mulla on yksi kaveri, mutta sekin on muutaman viikonpäästtä lähdössä täälä lopullisesti pois, ja mulla olis täällä olo aikaa syksyyn :(
Eihän tää itku auta mitään, tai emmä tiiä.. Puhelintakin kun kattoo, ainut joka mulle on soittanu on mutsi..
Mä kysyn itseltäni usein.. Päivittelen sitä omassa blogissa...
"-MIksi mä olen niin epäsosiaalinen paska??
-Perjantai ja huomaan taas istuvani aamukahvilla ihan yksin. Kaikki muuta pyödät kohisee ihmisistä, ja kuinka niillä on toisilleen asiaa.
MIksi mä en pysty luomaan tuollasia kaveruusverkostoja? Edes sen perkeleen kahvitunnin ajaksi?
-Jään nyt ********, mä oikeestaan ootin jo viikon alussa, että olispa jo viikonloppu, sais vihdoinkin viettää rauhallisen viikonlopun, ei tarvi hälisten mennä paiaksta A paikkaan B, vaan sais vaan olla.. Viime aikoina olen ollu viikonloppuna porukoilla. Mutta ei sielläkään ole mitään, siis kavereita.
MUtta tänään jo aamusta mun silmiin astui synkkyyss, prkle yksinäiiisyyss taas painaa, ja pahemman kerran, vois vaikka itkeä, mutta koitan säästää sen itkun kämpille. jos se koira kuitenkin olemuksellaan sais mun itkun kaikkoamaan.
-Mä taas olen täynnä vihaa ja katkeruutta, joista kaikista eniten sitä yksinäisyyttä.
-En edes muista millon mulla olis ollu joku kaveri, jonka kanssa olisin jossakin käynyt, itku vaan tulee, tuntuu ettei jaksa. Ei jaksa. Meneehän tää aika tai on menny töitä tehdessä, hampaita purren, väsyttää, mutta aikaa oli maata, mutta ei sekään jaksa innostaa. "
Tuossa mun kirjottamia mitä olen blogiini kirjotellu aika ajoin..
Mä alan olemaan välillä todella vihainen mun veljille ja niiden tyttöystäville, ihan vaan siitä, kun niillä on toiset, ja mä saan olla yksin. Tietenkin tuo on lapsellista, ai nou
Kaikki sukulaiset asuu 400 kilsan päässä. Ei vaan aina jaksa uskoa että ois parempaa elämässä. Mulle tulee paha mieli kun katon jotain lällärileffoi..
Eikä mulle ole edes niitä ystäviä täällä, joiden kanssa puhua jonninjoutavia, niitä joiden kanssa vois mennöä illalla bilettämään. Yksin mä en itteeni noihin paikallisiin jaksa raahautua, kun ei siellä ole mitään, kokeiltu on. (Olen pikkukylässä, enkä omista autoa, joten kulkeminen hankalaa.)
Väsyttää niin, tiedossa taas yksinäinen viikonloppu, vaikka toisaalta tämä oli omavalinta, tuli jo nyt surullinenmieli..
Tää on todella sekava teksti, vailla minkäänlaista järjestystä. Takana on vaikea masennus, josta noustu on, mutta yksinäisyys on jääny pahemman kerran. Käyn edelleen mielenterveystoimistossa päivittelemässä elämääni.. Mutta miksi ystävien saaminen voi olla elämässä niin vaikeaa. Viikolla mulla on yksi kaveri, mutta sekin on muutaman viikonpäästtä lähdössä täälä lopullisesti pois, ja mulla olis täällä olo aikaa syksyyn :(
Eihän tää itku auta mitään, tai emmä tiiä.. Puhelintakin kun kattoo, ainut joka mulle on soittanu on mutsi..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mistähän päin sä oot ja minkä ikänen?
Muuta pois sieltä pikkukylästä. Turkuun, Tampereelle, helsinkiin. muista myös se ettei ne ihmiset tule ovikelloa pimpottelemaan. sun täytyy tehdä jotain niitten saamiseksi.
kun äiti soittelee, se on ihana asia maailmassa.
arvosta edes sitä, kaikilla ei ole enää.
oma kaveripiirikin tulee aikaa myöten, usko pois,
valoisampaa mieltä, iloisuus kerää ihmisiä ympärilleen.
sullahan on tilanne hallussa kuitenkin, pientä reipastumista vaan ja myönteisempää asennetta.
Jos koko ajan ajattelee, miten "vihaa, vihaa ja vihaa", se paistaa kyllä ulos, ja karkottaa ihmisiä.
Aurinkoista kevättä sinulle !
Täällä pitäs olla viä syksyyn, että valmistun ja saan ammatin. Pakko kitua.
Vaikka kuinka mä olenkin pirteä ja iloinen(ainakin yritän ), niin emmä ole pystyny sen enempää ihmissuhteita luomaan. Ja kun olen sellainen, että tarviin sen toisen osapuolen joka esittelee mut toiselle, ihan vaan että tutustun toiseen. Tämäkin kaveri jonka kanssa viikolla jotain tehdään, on ihan sattuman summa, että häneen joskus tutustuin. Hän oli yhden toisen ystäväni kämppis, jota kautta tutustuin. Tämä äskön mainittu ystävä asuu nyt 400 kilsan päässä.
Ja nyt tämä ainut kaveri on lähdössä, niin pelkään jotenkin..
Niin on minulla muutamia hyvä ystäviä mutta kun he asut 400 kilsojen päässä ei se oikein aina yksinäisyyteen helpota.
Ja eikä mulle ole niin helppoa mennä tuosta vaan jonkun luo, että moi, mä oon mä, kukas sie?
KOulussa tunnen kaikki meidän puolelta, ja tulen toimeen, juttelen niiden kanssa joskus, mutta siihen se jää.
Eilinen ilta onneksi pelastui jotenkin, uusi naapuri, nainen(jotain 40vee) pyysi minua kylään, tarjos paukun, ja siinä oltiin aika moisessa tuiskeessa. Ja käytiinhän mä siellä paikallisessa, ihmiset vaan oli mua 30 vuotta vanhempia, että en kauheesti saanu mitään irti mistään, mutta empä kuitenkaan ollu yksin.
Niin olen 20 vuotta, mutta en tässä ala edes maakuntaa paljastamaan.
Onhan se ihanaa kun äiti soittelee, se onkin ollut mun tärkein tukipilari viimesen vuoden.
Mäkin olen hirveän yksinäinen.
Mulla ei ole täällä missä asun ollenkaan kavereita ja joka viikonloppu olen vain yksin.
Asun vielä vanhempien kanssa mutta pian ois edossa muutto omaan kämppään.Pelottaa sekin. Uskallanko oikeasti luottaa ihmisiin?olen vain ujo paska.
Ja ikää 20v.
Vaikka joskus tuntuu että 5v.
Mullakin masennus takana..tai ainakin pitäisi olla.
Välillä pelkää,että sama uusiutuu.
Yksinäisyys tappaa. Vaikea vain olla kenenkään kanssa.Useimmiten silloinkin on yksin...
mitä sanoisin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olisitkos halunnut jutella kanssani? Minä olisin ainakin mieluusti halunnut jututa kun samalta kuulostaa elämämmä tää:)
että et sinä tarvitse mitään sosiaalisia kontakteja ollaksesi onnellinen! Mulla ei ole yhtään kaveria, ainoastaan työkaverit joiden kanssa en ole muuten tekemisissä kuin töissä pakolliset, mutta olen todella onnellinen! Nautin kun saa herätä hiljaisuuteen eikä ole mitään velvoitteita mennä kavereiden kanssa jonnekkin jne.. Saa mennä omia reittejään ja touhuta omia asioitaan rauhassa! Opettele rakastamaan itseäsi ensin niin voit oppia nauttimaan yksinäisyydestä.
olet varmaan aika kakara vielä, ainkin kirjoituksesi perusteella. Kasva ensin aikuiseksi ja valita vasta sitten...
...ollaan kasvamassa tässä elämässä :)
Mutta onko jokin valittamisen edellytys että ois joku 40 vee ;) ?