Kevään merkki osakemarkkinoilla on niiden pienoinen notkahdus. Tämä notkahdus on näkynyt vain kehittyvillä markkinoilla. Euroopasta kuuluu sen verran positiivista että Euroopan pörssit ovat nousseet jatkuvassa kiidossa. Kehittyväkin ovat varmaan jo ainakin suurimman laskunsa nähneet.
Näin ollen odotettavissa on nousua aina jouluun saakka. Yksi pieni yleinen notkahdus saattaapi tulla syksyllä ja kenties kesällä mutta ne korjaantuvat nopesti.
Vuoden 2007 tilennearvion jätän tekemättä toistaiseksi.
Näin ollen odotettavissa on nousua aina jouluun saakka. Yksi pieni yleinen notkahdus saattaapi tulla syksyllä ja kenties kesällä mutta ne korjaantuvat nopesti.
Vuoden 2007 tilennearvion jätän tekemättä toistaiseksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sähän olet taitava kun koko vuoden tapahtumat osaat ennustaa etukäteen.
Yllättävät maailmantapahtumat ja USA:n takertelu voi vielä aiheuttaa suurtakin notkautusta..
Totta kirjoittelet. En muistanut mainita että arvioni perustuu normaalitilanteeseen, siten että mitään suurempaa poliittista kriisiä tai muuta katastrofia maailmalle ei tule tänä vuonna. Riski on siis aina olemassa että ennustukseni menee pieleen.
Mites toi pandemia, Iranin ydinjalostus, Jenkkien hääriminen siellä täällä, Dollarin yliarvostus, mikä on tämän vuoden suuri terroriteko..jne.
Ihan loistavasti ja normaalisti tässä mennään.
Täyttä vauhtia, ilman jarruja.
Mainitsemiesi mahdolliset kriisin uhkakuvat ja muutkin uhkakuvat ovat lähes normaalia päivärutiinia. Noita on ollut lähes tulkoon jatkuvasti.
Sitövastoin on hieman epänormaalia että kriisi toteutuu siten että se näkyy kursseissa pidemmällä aikavälillä.
Aikaisempi isompi kriisi oli WTC:n iskut jolloin markkinat reagoivat voimakkaasti. Sen jälkeen Madridin pommi-iskut vaikuttivat hieman. Nykyään kriisinsietokyky on kasvanut markkinoilla, joten aivan pienet uhkakuvien toteutumiset eivät paljoa markkioita hetkuta. Mutta isojakin on näköpiirissä. On eri asia toteutuuko uhkat mutta mitä enemmän on uhkia sitä todennäköisempää on yhden niistä toteutuminen.
Se miten toteutunut kriisi vaikuttaa markkinoihin on jokaisen sijoittaja itse pohdiskeltava. Siihen ei löydy varmankaan ihmistä joka pystyisi sanomaan vaikutkset kovinkaan tarkasti.
Arvaajia ja arvauksia kyllä löytyy. Minunkin on eräänlainen arvaus vaikkakin hyvä sellainen vaikka näin etukäteen sanonkin. Näin itse ainakin oletan olevan. Tämäkin oli arvaus.