Mannerheim - elokuva..

Toivottavasti siitä ei koskaan tehdä mitään elokuvaa täysin yliarvostettu äijä!

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951) on epäilemättä yksi eniten tunteita herättävistä suomalaisista kautta aikain -jos häntä nyt sitten ylipäätään voi suomalaisena edes pitää. Marskista on leivottu Suurin suomalainen ja yhtä ja toista muutakin. Hänen kohdallaan suomalaisetkin syyllistyvät meille muuten epätyypilliseen henkilöpalvontaan.

Ruokolahden lammas Raimo Ilaskivi (kok.) määkäisi vastikään HS:n keskustelussa olevan käsittämätöntä, ettei suurmiesleffaa oltaisi valtion taholta tukemassa. Kommentti osoittaa vanhuksen olevan vielä kirjoitustaitoinen.
Niin paljon on viime vuosina nostettu imagoa sankari-marskista, että jos hänestä leffa tehtäisiin, se tuskin kykenisi olemaan kovinkaan totuudenmukainen, mitä tulee Mannerheimin henkilöhistoriaan. Vaikea lapsuus, ongelmia sotakoulussa, panslavistien kanssa jatkuvaa riitaa nuorena "maalaisupseerina", avoin suhde naimisissa olevan kreivittären kanssa Puolassa, sisällissodan lahtarijoukkojen kenraalina omaa työväestöään nistimässä...
Tässä olisi kieltämättä ainesta todelliseksi selviytymistarinaksi, mutta sankari-Mannerheimin myyttiin sellainen ei ihan välttämättä sopisi.

Mutta jos leffa tehdään, niin kaikin mokomin. Seksiä ja väkivaltaa on kuitenkin syytä ottaa mukaan, jottei totuus unohtuisi...

Mannerheim-leffassa monet sinällään mielenkiintoiset ja tärkeät historialliset seikat täytyy jättää vähemmälle huomiolle, koska muuten tekeleestä tulee toivottoman tylsä. Marskin elämän kohokohtia olivat ratsupiiskan viuhumiset, niin Louhisaaren mailla, Pietarin sotilaskoulussa, Venäjän sotatantereilla kuin puolalaiskreivittären makuuhuoneessakin -aviomiehen käydessä sillä välin hakemassa lisää viinaa marskin ryyppyjä varten.
Jotta leffa kiinnostaisi katsojia, siinä pitää olla toimintaa -ja se taas loukkaa sankari-Mannerheimin myytin palvojia niin paljon, että ehkä sittenkin olisi järkevintä odottaa leffan tekemisen kanssa ne muutamat vuodet, ehkä parikymmentäkin, että kaikki Mannerheimista henkilökohtaisia muistoja omaavat ovat armeliaasti haudassa. Sitten voidaan palauttaa Heikinkadullekin sen oikea nimi.

Hyvä elokuva ei välttämättä saa katsojia liikkeelle, mutta useimmiten niin kuitenkin käy. Sikäli päätös jättää takaukset myöntämättä kertoo muutamasta vaihtoehtoisesta asiasta, joista useampikin saattaa olla paikkansapitävä:
-Leffan käsikirjoitusluonnos on niin huono, että mikäli sen pohjalta tehdään elokuva, ei lopputulos ole kunnollinen
-Leffan käsikirjoitusluonnosta ei ole vielä kyetty edes tekemään, koska Mannerheimin vaiherikkaasta elämästä ei ole onnistuttu irrottamaan olennaisia kohtia
-Selin ei uskalla (Marski-fanien vihan pelossa) soveltaa human interest-tyyppistä käsisluonnostaan Mannerheimin elämästä kertovaan leffaan

Hyvin kirjoitettu ja näytelty vahva tarina saa yleisönkin liikkeelle. Mannerheimin elämässä se tarkoittaisi niin rajuja rajauksia, että joku aivan varmasti ottaisi siitä nokkiinsa. Siksi päätös jättää Marski-leffa tekemättä on ehkä sittenkin päätös Mannerheimin henkilökultin palvojien puolesta, ei heitä vastaan.

Kyllä Mannerheimista ainesta leffaan löytyy, mutta eri asia on se, mistä löytyy pätevä ohjaaja elokuvalle. Uskon, että jos leffa joskus tehdään, on se jotain Sibeliuksen luokkaa, eli hipaisee vain pintaa.

Mitä tähän suurimpaan suomalaiseen muuten tulee, niin kuka muistaa, että Suomen sisällissodassa tapettiin teloituksissa ja vankileirien kurjuudessa kymmeniä tuhansia kapinallisia punaisia. Mannerhein ei siitä käytännössä piitannut. Turha vedota siihen yhteen käskyyn, jossa kenraali Mannerheim kehoitti valkoisia teloittamasta vankeja. Kuhanpahan turvasi selustaansa historiaa silmällä pitäen. Olisi voinut varmasti tehdä enemmänkin, jos olisi haluja ollut. Lisäksi Mannerheim sekaantui sisällisodan jälkeen vallankaappaussuunnitelmiin, joista ei kuitenkaan tullut mitään. 1930-luvulla hän taas oli mielinkielin Lapuanliikkeen suuntaan.