En oo koskaan kuullutkaan moisesta. Millon perustettu ja mitä eroa esim vanhoilliseen suuntaab?
Mikä tää uuslestadiolaisuus oikein on?
6
2504
Vastaukset
- lessu
Leastadiolainen uusihärätys erosi vanhoolisuudessta 1907 eli se on toiseksi vanhin
eroja on suhtaantuminen pakanalähetystyöhön
uuheräneillä ei ole tiukaa seurakuntaoppia uusheräneille pelastuvia uskovia on muissaskin liikeissä kun meikeläisyydessä- jutakin tietävä
Tämä Kittälästä lähtenyt musta omanvanhurskauden oppi on kuitenkin paljon vanhempi. Rauhanyhdistys oli jo 1800-luvun lopulla maallistunut ja kieltänyt parannussaarnaajia saarnaamasta. Vastapainoksi syntyi uusiheräys, joka vaati syvempää katumusta. Heidän mielestään Jeesuksen verta oli liikaa tuhlattu, joten he eivät enää saarnanneet syntejä anteeksi, vaikka monet maassa kierien tuskissaan anoivat.
Vuonna 1902 koitti riemu, kun Ruotsin Lapista tuli lähetysmiehet saarnaamaan alkuperäistä Kristuksen ja Laestadiuksen oppia. Vieläkin tätä seurakuntaa hoidetaan samasta paikasta. Tämä seurakunta onkin pysynyt samanlaisena juuri tämän raamatullisen lähetystoimen kautta ja osaksi myös siksi, että rovasti Laestadiuksen saarnat ovat kuultavina joka kokouksissa.
Toisin on asianlaita uudessaheräyksessä, joka on sulautunut kirkkoon ja vanhoillisuudessa, jossa on toisiaan ollut ankara lakihenki, jolloin on hoitokokouksissa erotettu syystä, joka ei ole tullut edes erotetun tietoon. Liekkö syynä hengellinen viha, kun vieläkin suurimpiin synteihin kuuluu esikoisten tervehtiminen? On tapauksia, että joku on vahingossa tervehtinyt, niin kohta on tullut sanomaan: "Otan takaisin". Jeesus kuitenkin neuvoi tervehtimään kaikkia ja sanoi, että ellei ole rauhanlapsi, niin rauha palaa takaisin.
Vanha lestadiolainen opetus on ollut, että jos oppiin tulee vika, niin tulee vika koko kristillisyyteen. Oppejahan on kolme, jonka päällä kristillisyys seisoo. Ne ovat vanhurskauttamisoppi, pyhitysoppi ja seurakuntaoppi. - Juuso
jutakin tietävä kirjoitti:
Tämä Kittälästä lähtenyt musta omanvanhurskauden oppi on kuitenkin paljon vanhempi. Rauhanyhdistys oli jo 1800-luvun lopulla maallistunut ja kieltänyt parannussaarnaajia saarnaamasta. Vastapainoksi syntyi uusiheräys, joka vaati syvempää katumusta. Heidän mielestään Jeesuksen verta oli liikaa tuhlattu, joten he eivät enää saarnanneet syntejä anteeksi, vaikka monet maassa kierien tuskissaan anoivat.
Vuonna 1902 koitti riemu, kun Ruotsin Lapista tuli lähetysmiehet saarnaamaan alkuperäistä Kristuksen ja Laestadiuksen oppia. Vieläkin tätä seurakuntaa hoidetaan samasta paikasta. Tämä seurakunta onkin pysynyt samanlaisena juuri tämän raamatullisen lähetystoimen kautta ja osaksi myös siksi, että rovasti Laestadiuksen saarnat ovat kuultavina joka kokouksissa.
Toisin on asianlaita uudessaheräyksessä, joka on sulautunut kirkkoon ja vanhoillisuudessa, jossa on toisiaan ollut ankara lakihenki, jolloin on hoitokokouksissa erotettu syystä, joka ei ole tullut edes erotetun tietoon. Liekkö syynä hengellinen viha, kun vieläkin suurimpiin synteihin kuuluu esikoisten tervehtiminen? On tapauksia, että joku on vahingossa tervehtinyt, niin kohta on tullut sanomaan: "Otan takaisin". Jeesus kuitenkin neuvoi tervehtimään kaikkia ja sanoi, että ellei ole rauhanlapsi, niin rauha palaa takaisin.
Vanha lestadiolainen opetus on ollut, että jos oppiin tulee vika, niin tulee vika koko kristillisyyteen. Oppejahan on kolme, jonka päällä kristillisyys seisoo. Ne ovat vanhurskauttamisoppi, pyhitysoppi ja seurakuntaoppi."Jeesus kuitenkin neuvoi tervehtimään kaikkia ja sanoi, että ellei ole rauhanlapsi, niin rauha palaa takaisin."
Minäkin olen aina ollut tätä mieltä, niinkuin raamattu opettaa, vaikka seurakunta onkin erimieltä asiasta. - Enkeleitä, onko heitä?
ero tämän palstan ns. uuslestadiolaisuuden ja ns. perinteisen uusheräyksen lestadiolaissuunnan välillä. Niillä kun ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämän palstan esittämä uuslestadiolaisuus on itsensä lestadiolaisuuden ytimestä ja sen ajatuksista irtirepineitä, katkeroituneita, maailmaantuneita lihanvapauden rakastajia, jotka ovat sanoneet piu-paut lestadiolaisuuden kaikille pääsuunnille ja Laestadiuksen ajatuksille.
- pave
jutakin tietävä kirjoitti:
Tämä Kittälästä lähtenyt musta omanvanhurskauden oppi on kuitenkin paljon vanhempi. Rauhanyhdistys oli jo 1800-luvun lopulla maallistunut ja kieltänyt parannussaarnaajia saarnaamasta. Vastapainoksi syntyi uusiheräys, joka vaati syvempää katumusta. Heidän mielestään Jeesuksen verta oli liikaa tuhlattu, joten he eivät enää saarnanneet syntejä anteeksi, vaikka monet maassa kierien tuskissaan anoivat.
Vuonna 1902 koitti riemu, kun Ruotsin Lapista tuli lähetysmiehet saarnaamaan alkuperäistä Kristuksen ja Laestadiuksen oppia. Vieläkin tätä seurakuntaa hoidetaan samasta paikasta. Tämä seurakunta onkin pysynyt samanlaisena juuri tämän raamatullisen lähetystoimen kautta ja osaksi myös siksi, että rovasti Laestadiuksen saarnat ovat kuultavina joka kokouksissa.
Toisin on asianlaita uudessaheräyksessä, joka on sulautunut kirkkoon ja vanhoillisuudessa, jossa on toisiaan ollut ankara lakihenki, jolloin on hoitokokouksissa erotettu syystä, joka ei ole tullut edes erotetun tietoon. Liekkö syynä hengellinen viha, kun vieläkin suurimpiin synteihin kuuluu esikoisten tervehtiminen? On tapauksia, että joku on vahingossa tervehtinyt, niin kohta on tullut sanomaan: "Otan takaisin". Jeesus kuitenkin neuvoi tervehtimään kaikkia ja sanoi, että ellei ole rauhanlapsi, niin rauha palaa takaisin.
Vanha lestadiolainen opetus on ollut, että jos oppiin tulee vika, niin tulee vika koko kristillisyyteen. Oppejahan on kolme, jonka päällä kristillisyys seisoo. Ne ovat vanhurskauttamisoppi, pyhitysoppi ja seurakuntaoppi.se ihmislapsi tuntuu sitä rauhaa etsivän ja anelevan tässä tapauksessa, vaikka se kaikki rauha on omassa itsessään jo valmiiksi ilman mitään turhia välikäsiä ja hömpötyksiä,joka itsensä uskonpauloihin
heittää on jo kuollut eläissään.
- mukavaa
Minna, miksi et katsasta asettamiasi kysymyksiä, alemmalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek206186Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.243666Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1682848- 292760
- 821714
- 1471602
- 1481561
- 91533
- 121268
- 211162