Haluaisin kuulla muilta kokemuksia seurustelusta ujonpojan kanssa.
Itseäni ahdistaa olla vierailla ku oma poikaystävä on hiljaa eikä vastaa jos joku kysyy jotain. Siinä tilanteessa tunnen itseni vaivautuneeksi koska muut katsovat minua ihmetellen.
Ei vaan oikein ymmärrä..
Itseäni ahdistaa olla vierailla ku oma poikaystävä on hiljaa eikä vastaa jos joku kysyy jotain. Siinä tilanteessa tunnen itseni vaivautuneeksi koska muut katsovat minua ihmetellen.
Ei vaan oikein ymmärrä..
Vastaukset 12
Vanhimmat
saattaa olla halvaantunut tai jotain ...
...hän ei vastaa mitään kun kysytään, niin tila saattaa olla aika vakava. Itse en ikinä pysty oma-aloitteisesti puhumaan mitään vierailuilla, mutta vastaan kyllä jos joku jotain kysyy.
Todennäköisesti poikaystäväsi kärsii pahasti tilanteesta, ja tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi sen takia. Turhia ovat sellaiset muutosyritykset kuin "älä välitä muista, sehän on sun elämä.." Ei toimi, kun tunne on jossain syvemmällä kuin tiedostetussa tilassa. Eli psykoterapia, hypnoosi, lääkkeet...
Olen itse tällä hetkellä 19-vuotias nainen ja olin 6 vuotta sitten koulussa niin ujo, etten uskaltanut aina vastata jos minulta kysyttiin. Joskus saatoin jäädä ihan tuppisuuksi ja sekös herätti ihmettelyä. Voimakas ujouteni johtui silloin ikävästä yläasteen ilmapiiristä (kaikki vain soittivat suutaan ja paneutuivat porukalla ujompien syrjintään). Nykyään pystyn vastaamaan, jos minulta kysytään. En tosin pystyisi vastaamaan opiskelupaikassani suuren salin kuulleen muuta kuin "en tiedä", mutta sen sijaan jos muutama yksittäinen ihminen minulta jotain kysyisi, pystyisin sanomaan jo ihan selvästi oman mielipiteeni. Olen siis rohkaistunut entiseen verrattuna. Ja tuo rohkaistuminen tapahtui ILMAN lääkkeitä tai hypnoosia! Se vain tapahtui itsestään.. olosuhteiden muututtua. Samaa ajattelen myös tuon kyseisen miehen kohdalla. Jos hän pikkuhiljaa tutustuu muutamiin ulkopuolisiin ihmisiin, hän saattaa seuraavilla kerroilla uskaltaa heille aivan hyvin vastata. Tietenkin voisi kysyä, että miten tuo mies uskaltaa tutustua heihin, kun ei uskalla edes vastata heidän kysymyksiinsä. No kai se tapahtuu aikalailla samanlailla kuin tyttöystävän saaminenkin. Seurustelukumppanin saaminen on jo aika saavutus ujolta ihmiseltä.
Tiedän että miehellä on ollut rankka lapsuus joka on jättänyt häneen jälkensä. Että varmaan siitä johtunee.
En vain ymmärrä, kun mies on omien perheenjäsentenkin seurassa joskus hiljainen eikä välttämättä vastaa kysymyksiin.
Muutaman kaljan jälkeen alkaa vasta puhetta tulemaan.
En oikein tiedä miten minun pitäisi suhtautua. Hän kuitenkin itse myöntää olevansa ujo. Mutta ei ole tehnyt mitään asian eteen.
perusluonteensa? Minkälainen hän on muuten tarkalleen ottaen sinun seurassasi?
..perheenjäsenteni kanssa ihan erilainen kuin esim. poikaystävän seurassa. En minä osaa niille mitään jutella ja jännitän aina niiden seurassa. Tunnen usein oloni huonoksi kun olen heidän seurassaan, ja haluan vaan pois siitä tilanteesta ja tunnen oloni väsyneeksi ja haluttomaksi tekemään mitään. Ehkä poikaystäväsi ei tunne oloaan hyväksi oman perheensä seurassa, tai tuntee jopa katkeruutta heitä kohtaan (et kertonut tarkemmin tuosta rankasta lapsuudesta, mutta päättelin siitä).
Poikaystäväni on seurassani ihan puhelias jne..
En itsekkään ole mikään kaikista sosiaalisin,mutta kyllä juttua saa tulemaan uusienki ihmisten kanssa jne. tuntuu ettei poikaystäväni edes halua yrittää,nyökkää vain jos joku kysyy jotain. Tuntuu että minä saan sen puolesta selitellä sitten asioita...
Hänellä on kuitenkin jo ikää jonkin verran..
Nyt rupesi kiinnostamaan... :)
Itse veikkaisin hänet 25-vuotiaaksi. Osuinko oikeaan vai väärään?
...Minäkin olen poikaystävän seurassa todella puhelias ja vilkas ihminen, täysin erilainen kuin kenenkään muun seurassa. Poikaystävän kanssa olen oma itseni, kaikkien muiden seurassa jännitän ja on paha olla. Itselläni ikää on 23v.
On varmasti vaikeaa ymmärtää tuollaista ihmistä, kun ei itse ole tuntenut samoja tuntemuksia kuin hän...Ei kukaan tällä palstalla tietenkään voi tietää hänen ajatuksiaan, mutta voihan olla, että kun hänellä kerran on jo ikää jonkin verran, on hän jo kyllästynyt yrittämään.
Itsekään en jaksa vaan yrittää, kun on niin monta kertaa yrittänyt ja epäonnistunut. Sitten sitä vajoaa sellaiseen tilaan, ettei vaan yksinkertaisesti enää kiinnosta, väsyttää ja on ihan lamautunut olo...Silloin ei pysty ajatuksen voimalla saamaan itsestään "otetta". Älä kuitenkaan vaan missään nimessä tuomitse häntä tuosta puhumattomuudesta, se on pahinta mitä voit tehdä. Jos itselleni joku siitä huomauttaa, masennnun jopa useiksi päiviksi, ja saattaa tulla sellainen olo että ei jaksa enää tätä maailmaa. Poikaystäväsi varmasti tiedostaa sen siitä sanomattakin, mutta asia on ehkä niin arka ettei pysty puhumaan siitä..
Ei kai sillä iällä ole väliä, alle 25v kuitenkin.
En tietenkään halua alkaa tuomitsemaan häntä, mutta eihän asioihin tule muutosta ellei yritä..
Tiedän koska olen itsekkin ollut todella ujo ja pelkkä soittaminen jollekkin on ollut vaikeaa.. Ja tiedän että mitä useammin ottaa itseään niskasta kiinni sen helpompi se on kerta kerralta.
Tuntuu että hänen kaikki asiatkin jäävät hoitamatta ujouden takia..tai sitten se on vaa saamattomuutta.
Jos kerran olet jo tehnyt diagnoosisi niin miksi täällä neuvoja kyselet? Ujous ilmenee eri tavalla eri ihmisillä.
hölmö!! Arvostasit miehes ujoutta.. Kehtaat tulla tänne valittamaan että SÄ vaivaudut????
Miettisit kuinka vaikeeta sillä sun poikaystävälläs mahtaa olla!!!!??
Se varmaan IHAN OMAKS HUVIKSEEN seisoo hiljaa tumput suorina.. Jos sä siitä välität niin sunhan ei tarvi aina ajaa sitä tilannetta siihen että se on hiljaa, sillä voisit vaikka ajatella pelastavas sen ja alkaa ite puhumaan siitä mistä joku on kysyny siltä... VAI ONKO SIINÄ PAKKO SITTEN MUIDEN MUKANA IHMETELLÄ??