Käykää lukemassa ja tutustumassa näihin sivuihin ja siinä esitettyyn ratkaisuun kirkossamme. Virkakysymys on repimässä kirkkoamme vääjäämättömästi ainakin kahteen leiriin. Tee sinäkin jotakin asian hyväksi. Eräs ratkaisu on että osallistut allekirjoittamalla vetoomukseen joka osoitetaan piispoille myöhemmin. Mielestäni tämä on hyvä keino vaikuttaa, mitä enemmän ihmisiä on liikkeellä sitä parempi, silloin vetoomusta ei voida ohittaa. Ole siis mukana antamassa hätähuuto kristuksen kirkon puolesta!
Pahimman uhkakuvan mukaan on käymässä niin että raamattu-uskolliset joutuvat kirkon ulkopuolelle samaan aikaan kun raamatusta ja kristinuskosta luopuvia tervehditään ilolla. Tämä ei voi olla Jumalan työtä, jotakin on pahasti vialla ja jotakin on tehtävä. Ole siis sinäkin mukana ja levitä sanaa edelleen.
http://www.rakentaviaratkaisuja.fi/index.php
Hätähuuto
aamun sarastus
0
638
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315166- 353563
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833223- 112365
- 281976
- 121887
- 1621821
- 1051332
- 141208
- 1371134