Olen 20 vuotias nainen ja samas suhtees poikaystäväni kaa jo 2 vuotta, sitäkin ennen harrastin seksiä. Kuitenkaan orgasmia en ole ikinä saanut. Meiden seksimme keskittyy poikaystäväni tyydyttämiseen. Siis en valita olen tyytyväinen tilanteeseen ja poikaystävänikin on.
Eilen olin yksin yön kotona ja tyydytin itseäni, teen sitä tosi harvoin, korkeintaan kerran 4 kuukaudessa. Mutta sain orgasmin. Aluksi en edes tajunnut mistä on kyse, ajattelin pissaavani.. Sitten lantioni ja jalkani alkoivat nykiä. Hengitin kuin urheilusuoritukseni jälkeen, vaikka olin tehnyt vain pyörivää liikettä klitoriksen päällä etusormellani..
Mutta jos tämä oli orgasmi, kesti lähes minuutin, tuntui aivan ihanalta, mutta en halua saada tätä silloin kun mieheni on paikalla, koska kauniilta tuo ei näyttänyt, kun tutusin niin etten pystynyt kontroloimaan liikkeitäni..
Muilla samanlaista nykinää?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Näin se vaan on, ONNKSI OLKOON,jatka edelleen,tutustu itseesi ja "kummalliset;)" ilmeet ja nykinät kuuluvat asiaan...
että juuri se kontrolloimaton ähinä ja nykiminen ja nesteiden roiskuminen ja räiskyminen on juuri se asia joka miestä kiihoittaa eniten! Älä todellakaan luule muuta!
Kontrolloimaton nykinä, tärinä ja vapina, ulina jne... Orgasmi!
Mulla oli tän suhteen alussa tosi vaikeaa laueta miehen kanssa, just siks et häpesin sitä miltä näytin. Mut mies ei suostunu antamaan periksi, ja niin siinä on kuule käyny että nykyään saan aina miehen kanssa orgasmin, ja se tuntuu paljon paremmalta!
Että nyt vaan annat itelles luvan täristä ja surista, ja sitten pyydät mieheskin mukaan.
Meinasin pari päivää sitten ratketa liitoksistani kun tyttöystäväni huohotettuaan raskaasti tovin alkoi täristä aivan hervottomana, kasvoillaan sanoinkuvaamaton nautinnon ilme.
Sanoisinpa melkein, että tuntuu paremmalta kuin oma orgasmi. Älä siis suotta kursaile, miehen pään on oltava täysin umpiluuta jos ei sellaista osaa arvostaa.
Miten niin ei näytä kauniilta? Nyt puhut ihan pehmeitä. Miehenä sanoisin, että mikään ei ole kauniimpaa näkyä kuin orgasmin kourissa vapiseva ja naamastaan punoittava nainen. Ihan oikeasti. Miehellä on työ ja tuska äheltää kimpussasi yrittäessään tuottaa sulle orgasmia ja sit sä pilaisit koko asian hokemalla mielessäsi "älä laukea, älä laukea..." ???? Mikä teitä teinityttöjä oikein vaivaa kun edes ripsiväritkään ei saisi valua sängyssä. Helvetti, sänky on seksiä eikä muotinäytöksiä varten.
Olet tehnyt arvokkaan löydön. Älä hukkaa sitä vaan jatka itsesi opiskelua, koska siten opit tulemaan myös poikaystäväsi kanssa helpommin. Kerro asiasta heti poikaystävällesi. Kokeilkaa tehdä se yhdessä ja opeta häntä koskettelemaan haluamallasi tavalla klitorikseen.