Rakkautta ensi silmäyksellä

tavannut miehen, joka tuntui niin hemmetin tutulta alusta asti ja mulla oli hänen seurassaan ihanan turvallinen olo, vaikka yleensä haen luottamusta pitkään. Valitettavasti ei olla yhdessä vaan juttu jäi, mutta jotenkin vain uskon ja toivon, että jonakin päivänä saan hänet omakseni. Mutta tunne oli kyllä heti alussa pelottavankin vahva..

Ai tollasta voi sittenkin tapahtua. Itse en usko rakkauteen ollenkaan enkä varsinkaan rakkauteen ensi silmäyksellä. Miehellä pitää nykyaikana joko olla rahaa kuin roskaa tai sitten äärettömän komea et kelpaa naisille, kyllä näin on.

miehen vai naisen puolesta?

parikymmentä vuotta sitten, en mitenkään pelottele, mutta sattumalta kohdattiin, vaikka ei olis pitänyt. Nyt ollaan juututtu yhteen, en ollut seksuaalisesti edes kiinnostunut hänestä, hän vain tuntui turvalliselta; ystävältä ja pian olinkin raskaana. Miehestä tuli pian mustasukkainen ja aggressiivinen - voi minua onnellista...

vähän liian hyvälle. Mutta toivottavasti onnesi saat etkä pety.

Huvittavaa, että sinäkin mietit Johnia ja Yokoa...teininä, kun tili ne Beatles Anthologyt telkusta, ni ajattelin että John ja Yoko ovat niin toisilleen luodut. Tietty jälkeenpäin on lukenut kaikkea jne, ni eihän se juttu niilläkään ollut todellakaan ongelmatonta. Mutta se lieneekin tärkeintä, että kumpikin tuntee vahvaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, tarkoitusta.

No...mä rakastuin 17-vuotiaana tulisesti, ja tunne oli molemminpuolinen. Käytännössä homma ei kuitenkaan toiminut, ei vaikka sitä kokeiltiin 4 vuotta myöhemmin uudestaan...kumpikaan ei ollut kuitenkaan unohtanut toista näiden vuosien aikana. Enkä usko että unohdetaan koskaan. Mekin tavattiin sattuman kautta...uskomatonta oli vielä, että toinen arvasi toisesta sellaisia asioita, joita ei olisi voinut ennalta mitenkään tietää. Jonkinlainen sanaton yhteys vallitsi välillämme, ja vallitsee vieläkin. Tavoitteet ja toiveemme elämän suhteen ovat kuitenkin aivan liian erilaiset, jotta voisimme olla yhdessä onnellisia. Yksi keskeinen asia on esimerkiksi se, että hän ei halua lapsia, ja minä taas ehdottomasti haluan. Jollen omia saa, haluan adoptoida. Tällaiset ja monet vastaavat asiat tekevät yhteiselomme liian vaikeaksi, lopulta murheelliseksi. Sillä rakkaudesta huolimatta emme kykene antamaan toisillemme sitä, mitä tarvitsemme. Kuitenkin joka keta kun näen hänet (mitä tapahtuu yhä harvemmin), tunnen suurenmoisen tunteen sisälläni...jotain uskomatonta vetovoimaa, sekä fyysisitä että henkistä.

Joskus tämä kohtalomainen rakastuminen on kuiteski yksipuolista. Toinen saattaa tuntea tilanteessa olevan jotain ainutlaatuista, kun taas toinen ajattelee ihan tavallisesti, että tapasinpa ihmisen, jonka kanssa synkkaa hyvin :) Näin kävi seuraavan miehen kohdalla. Hänenkin kanssaan tapasimme oikean yhteensattuman tavoin. Hän oli alusta lähtien korviaan myöten rakastunut minuun, mutta itse huomasin, että ihastuin tässä miehessä ehkä osittain siihen, että hän tunsi niin suurta tarkoitusta meidän suhteessa. Hän tunsi jotain ainutlaatuista välillämme, vaikka itse en todellakaan tuntenut sellaista yhteyttä, jollaista tunnen tätä ensirakkautta kohtaan. Suhteemme ei kestänyt lopulta pitkään.

Nykyinen mieheni sitten...tapasimme ihan tavallisissa merkeissä, emmekä todellakaan tunteneet rakkautta ensisilmäyksellä :) Olemme kummatkin ajan myötä alkaneet rakastamaan toisiamme. Olemme hyvin erilaiset, eikä todellakaan voi sanoa että meillä olisi jonkinlainen syvä henkinen yhteys. Silti tulemme erinomaisesti toimeen, ja välitämme paljon toisistamme. Seksi on aivan ihanaa, ja se, mitä haluamme tulevaisuudelta, ovat lähellä toisiaan. Vaikka tiedänkin, että on olemassa ns. suurempaa rakkautta, en enää haikaile sellaisen perään. Paitsi ehkä joskus hetkittäin, kun muistelen tätä ensirakkauttani. Tiedän kuitenkin, ettei elämä aina mene tunteiden mukaan. Uskon, että se yhteys, joka minun ja ensirakkauden välillä on, tulee säilymään aina...mutta on kuitenkin tarkoitettu niin, että perustan perheen tämän nykyisen mieheni kanssa, ja elän hänen kanssaan onnellisena.

Tietysti olen onnellinen niiden puolesta, jotka tuntevat kohtalonomaista tarkoitusta puolisonsa suhteen, ja jotka pystyvät myös käytännössä elämään yhdessä onnellisina. Kannattaa kuitenkin muistaa, että arki latistaa usein sen suurenmoisen rakkaudenkin. Ei siten, että rakkaus häviäisi, vaan siten, että ihminen ei enää osaa nähdä metsää puilta. Tällöin sattaa ajatella, ettei se ollutkaan niin tarkoitettua kuin aluksi luuli. Vaikka todellisuudessa pikkuaivomme vain surraavat ylikierroksilla etsien aina parempaa ja parempaa, suurempaa koettavaa. Mä toivon, että mulla on hyvä olla tässä suhteessa. Ainakin nyt olen onnellinen.

rakkautta ensisilmäyksellä. Se on sitä todellista henkistä yhteyttä ja sielujen sympatiaa. Ihmiset ovat toistensa peilikuvia henkisellä tasolla. Se mitä rakkauden arkeen tulee, elikkä kuka mitäkin elämältään haluaa, ei minun mielestäni ole rakkauteen yhdistettävissä. Ne ovat niitä elämän käytännön asioita, joista täytyy päästä yhteisymmärrykseen rakasti tai ei, muuten ei voi yhdessä elää. Tällaisen syvän henkisen yhteyden kun kokee elämässään, voi olla todella rikas, minä ainakin olen!!!