Miksi arabit vihaavat

alkoi kun Filistealaiset tuli Greetalta ja aikoivat perustaa valtion Palestiinan alueelle n.
1442 eKr mutta tuolloin Israelilaiset voittivat ja valloittivat Palestiinan alueen.

kai koraani jeesuksen tunnustaa muttei just niinku kristityt sen haluais eli jumalan poikana en itte oo koraania lukenu mutta käsittäsin että jeesus on koraanissa jonkinsortin profeetta/parantaja joita vielä nykyäänki on maa pullollaan

venäläisiä, jos venäläiset keksisivätkin että he haluavat Suomen takaisin (onhan Suomi kiistatta joskus ollut osa Venäjää) ja valtaisivat vaikka koko Etelä-Suomen, johon he perustaisivat Lounais-Venäjän valtakunnan. Ja kaikki etelässä asuvat Suomet karkoitettaisiin pohjoiseen ja maan poikki rakenettaisiin iso muuri, joka kokonaan eristäisi etelän ja pohjoisen.

Näinhän nimittäin Israel on perustettu, vallatuille palestiinalaisten maille josta alkuperäiset asukkaat eli palestiinalaiset on karkoitettu naapurimaihin. Miksiköhän luulet palestiinalaisten vihaavan israelilaisia, jotka edelleen laittomasti miehittävät suurta osaa Palestiinasta? Israelhan on maailman ainoa valtio jolla on täydellinen yksinoikeus olla noudattamatta ainoatakaan YK:n päätöslauselmaa ja myös täydellinen vapaus olla piittaamatta ydinsulkusopimuksesta ilman että sitä kohtaan kohdistetaan mitään pakotteita. Kaikki muut maailman maat joutuvat vastaavista teoista pakotteiden tai jopa sotatoimien (pommitukset) kohteeksi, mutta Israelilla on täysi vapaus olla piittaamatta mistään kansainvälisestä laeista ja USA:n täydellisessä suojelussa tietenkin...

Harrastapa vaikka vähän tilastollista tutkimusta ja vertaile ensin arabien ja juutalaisten määriä keskenään. Sitten vertaile vaikkapa arabi- ja juutalaisnobelistien lukumääriä. Mahtaako löytyä korrelaatiota?

Jerusalem - 3000



"Israelin maa sijaitsee maailman keskipisteessä, keskellä Israelia sijaitsee Jerusalem, keskellä Jerusalemia on Temppeli, Temppelin keskellä on Kaikkein Pyhin, Kaikkein Pyhimmän keskellä on Liiton Arkki ja Kaikkein Pyhimmän edessä on peruskivi, josta koko maailma sai alkunsa."

Tämä vanha kuvaus Jerusalemin keskeisestä asemasta maailmassa pitää merkillisen hyvin paikkansa meidänkin aikanamme. Kuvaus on juutalaisen Talmudin vanhoja legendoja (aggada) käsittävästä osasta. Juutalaisen perimätiedon mukaan Aadam luotiin sillä paikalla ja siitä maan osasta, jolle myöhemmin pystytettiin juutalainen temppeli Jumalalle. Paikka, jolla nykyinen Jerusalem sijaitsee olisi täten muinaisen Eedenin puutarhan keskipisteessä. Ajatusleikkiä jatkaessamme muistamme, että paratiisin keskellä sijaitsivat myös ihmiskunnan Jumala-suhteen tärkeät symbolit: Elämän puu ja hyvän- ja pahantiedon puu. Kuten ko. puut, Jerusalemkin edustaa ihmisen valintaa uskoa Jumalaa tai kieltää Hänet.

Myös kristillinen traditio pitää Jerusalemia keskeisenä paikkana maailmassa. 1500-luvulla elänyt kartanpiirtäjä H. Bunting näki Jerusalemin - kuten juutalainen perimätieto - maailman maantieteellisenä keskipisteenä. Raamattumme kuvaa Israelin maassa asuvia kansaksi "joka asuu maan navassa".

Nykytietämyksemme mukaan maapallomme "navat" sijaitsevat pohjoisessa ja etelässä, mutta kun ajattelemme asiaa ihmiskunnan historian näkökulmasta nämä Israelia ja Jerusalemia koskevat huomiot pitävät paikkansa. Monella tapaa Israel ja sen vanha pääkaupunki Jerusalem ovat aina olleet historiassa keskeisellä paikalla. Nykyisen Israelin perustamisen jälkeen Jerusalem on noussut aina keskeiselle sijalle maailman politiikassa.

Valtaa Jerusalemissa havittelevat juutalaisten lisäksi kristityt ja muslimit - ne maailman uskonnot, joiden jumalakuva perustuu Jumalan ykseyden käsitteelle.

Jerusalem on 3000-vuotta vanha todellinen kaupunki. Se on myös symboli, joka liittyy kiinteästi kristilliseen perinteeseen. Käsitteenä sitä on kautta aikojen käytetty puhuttaessa kristittyjen taivaallisesta kodista, "taivaallisesta Jerusalemista". "Jerusalem" -nimen tärkeyttä maailmassa korostaa, että mahtava katolinen kirkko käyttää kaupungista, josta paavi hallitsee nimitystä "uusi Jerusalem".

Ainutlaatuiseksi ihmiskunnan kannalta Jerusalemin tekee se, että tässä kaupungissa raamatullinen pelastushistoria koki täyttymyksen. Jerusalemissa Kristus ristiinnaulittiin.

Jäljittäessämme Jerusalemin historiaa löydämme historian hämärästä ensimmäiset päivänvaloon tulleet maininnat egyptiläisistä teksteistä 1800-1900 eKr. Näiden tekstien kirjoittaja ei ollut saanut kaupungista hyvää kuvaa koska kirosi sen. Teksteissä mainitaan kanaanilainen kaupunkivaltio "Rushalimum". Kun Egyptistä kaivettiin esiin Tel-Amarnan kaupungin rauniot, raunioista löytyneistä kirjoituksista nousi esiin nimi "Urusalim". Nämä maininnat on ajoitettu 1400-luvulle eKr.6

-------------------

Raamattu mainitsee Jerusalemin jo ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Luvussa 14 mainitusta "Saalem"-nimisestä kaupungista tai kaupunkivaltiosta ei erimielisyyttä juuri esiinny. Abram (josta tuli Aabraham) oli lähtenyt Kaldean Uurista Herran käskystä. Jumala lupasi siunata hänet ja hänen jälkeläisensä. Abram joukkoineen vaelsi "Kanaanin maa" nimellä tunnetulle alueelle. Siellä asui monia heimoyhteisöjä, joita hallitsivat kuninkaat. Abram pyrki elämään näiden kanssa rauhassa.

Abramin veljenpoika Loot erosi joukosta asettuen Sodoman alueelle. Sodoman kuninkaan sotaretken epäonnistuttua Loot joukkoineen joutui voittajien vangiksi. Abram vapautti Lootin ja palatessaan onnistuneelta pelastusretkeltään häntä vastaan saapui "Melkisedek, Saalemin kuningas" ja " Jumalan Korkeimman pappi".

Aabraham eli ja vaikutti todennäköisesti n. 1900, 1800 ja1700 luvuilla eKr. Eräät tutkijat ovat laskeneet hänen syntymäajakseen 1951 eKr. Hänen elämänsä pituus oli 175 vuotta, joten tämä Raamatun mainitsema "Saalem" ajoittuu samoihin aikoihin egyptiläisten kiroustekstien kanssa.

Tel-Amarnan kirjeissä Jerusalemin (Urusalim) silloinen hallitsija kertoo Egyptin faaraolle alueelleen tunkeutuvan kansanjoukon aiheuttamasta vaarasta. Israelin kansan lähtö Egyptistä ja siirtyminen Kanaanin maan alueelle ajoitetaan 1400-1300 luvuille eKr. Samoihin aikoihin Urusalemin kuningas lähetti viestinsä Egyptin faaraolle. Joosuan johdolla kansa aloitti maan valtaamisen. Joosuan kirjassa mainitaan "Adonisedek, Jerusalemin kuningas", joka pelästyneenä heprealaisten voitoista liittoutui neljän muun amorilaisen hallitsijan kanssa tuhoamaan Gibeonin kaupunki asukkaineen. Kostoretken syynä oli kaupunkilaisten tekemä rauha Joosuan kanssa. Israelilaiset saapuivat rauhankumppaninsa avuksi ja Adonisedek liittolaisineen koki täydellisen tappion. Jerusalemin kaupunkia Joosua ei kuitenkaan valloittanut.

Daavid (nimi merk. "rakastettu") oli Israelin toinen ja kuuluisin kuningas. Daavidin kuninkaaksi valitseminen lienee tapahtunut n. 1012 eKr. Daavidin hallitusajan alussa Jerusalemin kaupunki oli yhä valtaamatta. Kaupungin sijainti ja sen varustelu oli tehnyt sen valloittamisen aiemmin ylivoimaiseksi. Kaupungin nimenä oli "Jebus" ja se oli nimetty asukkaidensa, jebusilaisten, mukaan. He olivat varmoja kaupunkinsa lujuudesta hyökkääjiä vastaan.

Daavidin halu valloittaa Jerusalem oli ymmärrettävää siltäkin osin, että vihamielinen valtio Juudan ja Israelin heimojen välissä sijaitsi keskeisellä alueella.

Jerusalem on kautta aikojen ollut oman alueensa tärkeimmällä paikalla. Paljon käytetyt muinaiset, kansainväliset kauppareitit ovat kulkeneet sen länsi- ja itäpuolitse kaupungin sijoittuessa reittien keskelle.

"Sen sijainti pohjoisesta etelään ja lännestä itään kulkevien reittien risteyksessä lisää sen tärkeyttä. Vain sen tasangon kautta voidaan ylittää vuoristo. Tie vuoriston suunnassa seuraa tasankoa ja jokainen poikkeama itään tai länteen johtaa syvien rotkojen ja kuilujen äärelle. Tie, joka yhdistää Hebronin, Betlehemin, Jerusalemin, Ramallahin ja Nablusin kaupungit, on mitä merkityksellisin ja Jerusalem sijaitsee sen solmukohdassa, paikassa jossa tie yhtyy rannikolta Jordanin laaksoon kulkevaan tiehen. Jerusalem sijaitsee n. 15-17 km Juudean vuoriston läntiseltä rajalta ja vain n. 2 km vuoriston itärajasta". (Jerusalem, Pocket Library)

Tällä kertaa jebusilaisten itsevarmuus oli tuhoisaa ja Daavid joukkoineen valtasi kaupungin yllätyshyökkäyksellä. Daavid ei hävittänyt voitettua kansaa vaan se jäi asumaan israelilaisten keskuuteen.

Raamattu käyttää kaupungista nimitystä "vuorilinna". Nimitys kuvaa sen puolustuksellisesti edullista sijaintia ja linnoitusmaista rakentamista. Kaupunki sai takaisin "Saalem" -nimensä ja se tunnettiin myös nimillä "Siion" ja "Daavidin kaupunki". Daavid rakensi ja linnoitti kaupunkia lisää ja siitä tuli kansakunnan pääkaupunki.

Tästä hetkestä alkoi nykyisen Jerusalemin 3000-vuotinen historia.

Daavidin hallinto oli Israelin kulta-aikaa, ajanjakso jota juutalaiset vieläkin ihannoivat. Jebusilaiselta Araunalta Daavid osti (huom! ei ottanut, vaan maksoi voitetuille täyden hinnan haluamastaan alueesta) puimatantereen paikaksi, jolle tuleva pyhäkkö rakennettaisiin. Jotta kaupungista olisi tullut kansan tunnustama ja sitä yhdistävä pääkaupunki sille tuli saada poliittinen ja uskonnollinen leima. Liiton Arkki tuotiin Jerusalemiin sille valmistettuun majaan, joka oli varsinaisen pyhäkön edeltäjä.

Jerusalemista käsin Daavid laajensi valtakuntansa laajalle alueelle.

Salomon aikana Jerusalemin vauraus kasvoi. Kansainvälisten kauppareittien solmukohdassa Jerusalem oli kaiken aikaa "ajan hermolla" saaden osansa karavaanien rikkauksista. Kaupunkia rakennettiin lisää ja se laajeni. Tärkein rakennuskohde oli temppeli. Jättimäisen urakan valmistuttua Jerusalemin asema uskonnollisena keskuksena vakiintui. Kaupungin, temppelin ja hallitsijan maine levisi ympäröiviin kansoihin. Jerusalem sai vastaanottaa kaukaakin tulleita vieraita. Mutta kaikki kaupunkiin tulvivat vaikutteet eivät olleet pelkästään hyväksi, sen sai myös Salomo karvaasti kokea jouduttuaan ajan virtausten vietäväksi.

Salomon kohtaloksi tulivat hänen lukuisat, ulkomaiset vaimonsa. Tärkein Salomon vaimoista lienee ollut Egyptin faaraon tytär. Hänen lisäkseen Salomolla oli lukuisia vaimoja otettu lähistöllä olevista kansoista. Jerusalemin asema "maailmankaupunkina" perustui osaltaan näiden vaimojen mukanaan tuomiin vaikutteisiin. Eri uskonnot ja jumaluuksien palvonta olivat keskeinen osa elämää. Raamattu kertoo Salomon langenneen miellyttääkseen vaimojansa palvelemaan näiden kansojen epäjumalia.

Salomon 40-vuotinen hallinta-aika nosti Israelin ja sen pääkaupungin maailmanmaineeseen ja kukoistukseen. Mutta kuten aina ihmiskunnan kehityksessä on mukana myös rappion merkit, niin myös Salomon aika ruokki tulevaa rappiota ja luhistumista.

Israel jakaantui Salomon kuoltua kahdeksi valtakunnaksi: Juudaksi ja Israeliksi. Juudan pääkaupunkina säilyi Jerusalem.

Juudan kuninkaat olivat suuren kuningas Daavidin perillisiä. Kun kansa jakaantui se heikentyi ja ympäröivien kansojen hallitsijat näkivät siinä mahdollisuutensa. Egyptin kuningas halusi valloittaa Juudan, mutta ei kyennyt kukistamaan Jerusalemia. Kaupungin asukkaat joutuivat kuitenkin maksamaan Egyptin hallitsijalle suuret lunnasmaksut, jotka köyhdyttivät kaupungin ja sen asukkaat. Temppelin ja kuninkaan kalleudet siirtyivät kuningas Siisakin haltuun.

Tästä eteenpäin Juudan ja Israelin kuninkaat saivat jatkuvasti taistella valloitusyrityksiä vastaan. Jerusalemista käsin Juudaa hallitsivat milloin kyvyttömät, milloin paremmat hallitsijat.

Kuningatar Ataljan hirmuvallan aikana Jerusalem oli Baalin palvonnan keskus.

Amasjan hallitessa syttyi sota hänen ja Israelin kuninkaan välille. Kuningas Jooas voitti ja hän määräsi Jerusalemia suojelevaa muuria purettavaksi. Jooas ryösti Jerusalemin kalleudet.

Kuningas Ussian valtakaudella Jerusalem vaurastui uudelleen. Ussia oli vahva kuningas, joka tunnettiin naapurikansoissakin. Hänen aikanaan Jerusalemissa vaikutti profeetta Jesaja.

Hiskia oli toinen kuningas, jonka aikana kansa koki tuulahduksen menneistä suuruuden ajoista. Hän korjautti ja vahvisti Jerusalemin muureja. Kuningas järjesti uudelleen temppelipalveluksen, joka oli aiemmin laiminlyöty ja kokosi israelilaiset pääsiäisen viettoon Jerusalemiin. Raamattu mainitsee, että "Jerusalemissa oli suuri ilo" sillä juhlat olivat verrattavissa Daavidin ja Salomon aikaisiin kokoontumisiin. Hiskia rikastui ja Jerusalemin asema vahvistui hänen aikanaan.

Sanherib, Assurin kuningas hyökkäsi kuitenkin Juudaa vastaan ja piiritti linnoitetun Jerusalemin. Tällä kertaa Jerusalem vielä säästyi tuholta.

Assur oli maailmanvalta, joka uhkasi Jerusalemia kaiken aikaa. Sen hallitsijat halusivat alistaa valtansa alle sekä Israelin, että Juudan alueet. Israel joutui alistumaan jo aiemmin ja Juudankin vuoro tuli lopulta.

Juudan kuningas Manasse vangittiin Assurin sotapäälliköiden toimesta ja vietiin Babyloniin. Manasse sai kuitenkin palata Jerusalemiin ja hallita siellä. Joosia oli Juudan kuninkaista viimeinen, jonka aikakirjat muistavat oikeamielisenä ja hurskaana kuninkaana. Hän pyrki palauttamaan kansallensa turvatut olot.

Joosian jälkeen hänen poikansa ei enää ollut isänsä veroinen ja maa joutui egyptiläisten valtaan. Egyptin kuningas nimitti mielensä mukaisen hallitsijan Jerusalemiin.

Juudasta pohjoiseen oli kehittynyt suurvalta nimeltä Baabel. Se kävi Egyptin kanssa taistelua alueen herruudesta. Juuda sijoittui ikävällä tavalla näiden kahden suurvallan välimaastoon ja kumpikin halusi Juudan hallitsijan toimivan vasallinaan.

Baabelin hallitsijan Nebukadnessarin aikana Juuda joutui vihollisensa hävittämäksi. Osa kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen, Jerusalemin muurit revittiin, kaikki kaupungin huomatuimmat rakennukset poltettiin ja Jerusalemin ylpeys, temppeli hävitettiin 586 (t.587) eKr.

Jerusalem oli ensimmäistä kertaa historiansa aikana raunioina.

Baabelin pakkosiirtolaisuus oli Israelin ja Juudan kansoille katkera aika. Tänä aikana Jerusalemin merkitys kansallisena symbolina säilyi ja vahvistui ihmisten mielissä. Muinaisten aikojen kunnia verrattuna silloisen ajan lohduttomuuteen ja epävarmuuteen personoitui Jerusalemin kohtalossa. Maanpakolaisuudessa syntyivät valitusvirret:

"Kuinka istuukaan yksinänsä tuo väkirikas kaupunki! Kuinka onkaan lesken kaltaiseksi tullut se, joka oli suuri kansakuntien joukossa! Ruhtinatar maakuntien joukossa on tullut työveron alaiseksi.

Se katkerasti itkee yössä, ja sillä on kyyneleet poskillansa. Ei ole sillä lohduttajaa kaikkien sen rakastajain seassa. Uskottomia ovat sille olleet kaikki sen ystävät, ovat sille vihamiehiksi tulleet.

Juuda on siirtynyt maastansa kurjuutta ja työn kovuutta pakoon. Se istuu pakanakansain seassa eikä lepoa käydä. Kaikki sen vainoojat saavuttivat sen, kun se oli ahdistuksien keskellä.

Siionin tiet surevat, sillä juhlille tulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli.

Sen viholliset ovat voitolle päässeet, sen vihamiehet menestyvät. Sillä Herra on saattanut sen murheelliseksi sen rikkomusten paljouden tähden. Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen vihollisen vieminä.

Mennyt on tytär Siionilta kaikki hänen kauneutensa. Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat, jotka eivät laidunta löydä; he kulkivat voimattomina vainoojan edessä.

Jerusalem muistelee kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan kaikkea kallisarvoista mitä sillä oli muinaisista päivistä asti. Kun sen kansa sortui vihollisen käsiin eikä sillä ollut auttajaa, katsoivat viholliset sitä ja nauroivat sen turmiota.

Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sen tähden se on saastaksi tullut. Kaikki jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä nyt, kun ovat nähneet sen alastomuuden. Itsekin se huokaa ja kääntyy poispäin..."

Persian kuningaskunta vahvistui ja kukisti Babylonin. Koores antoi kansalle luvan palata Juudaan ja jälleenrakentaa Jerusalem. Jerusalemin ja temppelin jälleenrakennus oli vaikea tehtävä ympäristössä asuvien kansojen kateuden ja vihamielisyyden takia. Nämä pyrkivät kaiken aikaa vaikeuttamaan ja estämään rakennustyötä. Maahanmuuttajien ensimmäinen tehtävä oli pystyttää temppeli.

Ensimmäinen yritys keskeytyi Persian kuninkaan Artahsastan toimesta. Kun Israelin ja Juudan kansaa siirrettiin Baabeliin, tuotiin muualta vierasmaalaisia heidän sijaansa. Näillä oli tarkka tieto Jerusalemin muinaisesta asemasta ja vaikutusvallasta. Jos kaupunki taas rakennettaisiin siitä olisi vain harmia kuninkaalle, he sanoivat. Artahsastas tutki kirjastoaan ja tuli tuntemaan Jerusalemin merkityksen Israelin ja Juudan kuningasten päivinä. Kuningas pelästyi mahdollisuutta, että kaupungin tultua rakennetuksi ja varustetuksi siitä tulisi vahvistuvan juutalaisvaltion keskus. Rakennustyöt määrättiin lopetettaviksi.

Daarajeveksen hallitusaikana töiden jatkuminen sallittiin ja temppeli valmistui. Pitkästä aikaa voitiin taas viettää pääsiäisjuhlaa Jerusalemissa. Mutta muu osa kaupunkia oli vielä raunioina, muurit olivat hajalla ja sen portit tuhkaläjinä.

Juutalainen Nehemia oli päässyt korkea-arvoiseksi viranhaltijaksi kuningas Artahsastan hallituskautena. Hänen kansalaisensa Jerusalemista ja Juudasta lähettivät kirjeen, jossa kuvailivat oloaan maassa. Heitä häväistiin ja sorrettiin muiden kansojen taholta eikä Jerusalemin rakentaminen edisty. Nehemia päätti jättää turvallisen virkansa kuninkaan hovissa ja sai luvan lähteä määräajaksi kansansa luo johtamaan kaupungin rakentamista ja kansan auttamista. Nehemian apuna oli kirjanoppinut Esra. Esra palautti voimaan Mooseksen lain noudattamisen. Näiden kahden miehen johdolla rakennustyö onnistui ja juutalainen kansa sai takaisin tunnusmerkin, joka ennenkin oli heidät yhdistänyt: Jerusalemin.

Jerusalem muureineen oli taas palannut kaupunkien lukuun.

------------------------------

Aleksanteri Suuri tuli Makedonian hallitsijaksi isänsä Filippoksen sijaan. Kolmessa vuodessa nuori hallitsija valloitti suuren osan silloista tunnettua maailmaa. Juuda ja Jerusalem alistuivat hänen valtansa alle rauhanomaisesti. Juutalainen historioitsija Joosefus kuvaa Aleksanterin käyntiä Jerusalemissa. Myös Talmudissa on tästä kuvaus. Tosin on epäselvää kävikö kuuluisa valloittaja lainkaan Jerusalemissa.

Aleksanteri kohteli juutalaisia ystävällisesti. Hänen Egyptiin perustamaansa kaupunkiin Aleksandriaan ( josta tuli aikansa tieteen, taiteen, kaupan ja uskonnon keskus) muodostui vaikutusvaltainen juutalainen siirtokunta. Juutalaisia sotaväenosastoja palveli kuninkaan armeijassa.

Aleksanterin kuoleman jälkeen laaja valtakunta hajosi. Ennen kuin Aleksanterin perintö oli jaettu käytiin lukuisia isompia ja pienempiä kahakoita, joista Jerusalemin asujaimisto joutui kärsimään. Lopulta tilanne vakiintui kun valtakunta jakaantui kymmeneen osaan. Huomattavimmat olivat Egypti, Makedonia ja Kreikka.

Egyptin hallitsijaksi noussut Ptolemy I valtasi Jerusalemin ja siirsi osan sen asukkaista muualle. Aikaa myöten Egyptin hallitsijoiden ja Juudan suhteet lämpenivät ja Juuda sai itsehallinnon Jerusalemin säilyessä hallituskaupunkina. Juudan ja Jerusalemin vauraus kasvoi. Poliittinen ja uskonnollinen johto järjestettiin yksiin käsiin. Tähän hallintotehtävään nimitettiin ylipappi apunaan kansan vanhinten neuvosto.

Jerusalemista muodostui jälleen alueensa vauras keskus. Temppelistä tuli uskonnollisen ja sosiaalisen elämän keskus. Jerusalemiin siirtyi lukuisa joukko pappeja hoitamaan temppelivirkoja ja heidän vaikutuksensa kaupungissa vahvistui. Tuolloin alkoi muodostua uusi uskonnollinen yhteiskuntaluokka: kirjanoppineet, jotka toimivat lain selittäjinä ja opettajina kansalle.

Aleksanteri suuren perintö hallitsemalleen alueelle oli kreikkalainen, hellenistinen kulttuuri. Jerusalemin vaurastuessa se houkutteli sinne rikkaita pakanoita ja näiden kulttuuri ja uskonto saivat vaikutusvaltaa. Hyvän aseman ja viran houkuttelemana monet juutalaiset antoivat hellenistisen kulttuurin syrjäyttää omat perinteensä. Uskonnot ja uskomukset sekoittuivat ja varsinkin Jerusalemin ja Juudan yläluokka oli altis niiden vaikutukselle. Kuitenkin oli niitäkin, joiden mielestä hellenistisille vaikutteille antautuminen oli häpeäksi juutalaiselle kansalle.

Egyptin ptolemaiolaisen hallitsijasuvun haastajaksi ryhtyi Syyrian alueella valtaa pitänyt seleukidien hallitsijasuku.

Seleukidit valtasivat juutalaisten alueen Egyptin hallitsijoiden ylivallasta ja Jerusalem joutui heidän haltuunsa. Juutalaisten oikeudet taattiin ja kansa sai kolmeksi vuodeksi verovapauden. Hallinnollisessa ja uskonnollisessa mielessä ei mainittavia muutoksia tapahtunut. Seleukidi -hallitsijoiden alueella kulttuurin valta-asema oli hellenistinen ja se vahvistui Juudassa ja Jerusalemissa. Tämä synnytti vastakkaisajattelua juutalaisten vaikuttajayksilöiden samoin kuin tavallisen kansan parissa toisten kannattaessa siirtymistä hellenistiseen suuntaan toisten kannattaessa omaa juutalaista perintöä. Taistelu sai myös väkivaltaisia muotoja.

Rooma oli nouseva maailmanmahti ja sen uhka seleukidi -valtiolle aiheutti poliittisen ja taloudellisen kriisitilanteen. Jerusalemissa hellenistit pyrkivät saamaan puolelleen Syyrian käskynhaltijan vihjaamalla temppelissä olevan kalleuksia, jotka kuuluisivat hallitsijalle. Silloinen ylipappi ei kuitenkaan sallinut Syyrian kuninkaan lähettilään viedä mukanaan temppelin varoja.

Antiokus Epifanes IV oli seleukidi -hallitsija, joka halusi yhdistää valtakuntansa muuttamalla kansojen kulttuurit hellenistiseksi. Jerusalemissa juutalaisjohtajien valtataistelu jatkui. Siihen sisältyi kieroilua, juonittelua ja kaiken kukkuraksi hellenismiin taipuvat johtajat halusivat muuttaa Jerusalemin kreikkalaisen maailmankulttuurin huomattavaksi kaupungiksi Antiokian, Syyrian valtakunnan pääkaupungin malliin.

Temppelin juutalaismielinen ylipappi vaihdettiin enemmän ajan henkeä myötäileväksi ja temppeliaarteiden ryöstö kuninkaan kassaholveihin saatiin vaivoin estettyä.

Antiokus kävi sotaa Egyptiä vastaan ja palatessaan eräältä tällaiselta retkeltä kävi myös Jerusalemissa ja katsasti sen temppelin. Temppelin aarteet Antiokus kuljetti mukanaan hallituskaupunkiinsa Antiokiaan. Antiokiassa asusti paljon juutalaisia ja osa aarteista päätyi koristamaan yhtä heidän synagogistaan.

Seuraava sotaretki Egyptiin tapahtui vuosi tämän jälkeen. Tällöin Jerusalemiin kiiri huhu Antiokuksen kuolemasta. Juutalaismieliset joukot valtasivat kaupungin hellenistijuutalaisten joukkojen paetessa kaupungin linnoitukseen.

Kuningas ei ollut kuollut ja palasi sodasta kapinoivan Juudan pääkaupungin kautta. Syyrialainen varuskunta muutti kaupunkiin ja asettui linnoitukseen. Antiokusta vastustavat juutalaiset poistuivat Jerusalemista kun hän rajoitti juutalaisten oikeutta harjoittaa uskontoaan ja häpäisi temppelin. Sotilaat uhrasivat sikoja sen alttarilla ja juutalaisia pakotettiin tekemään samoin. Temppelin kaikkein pyhimpään tuotiin Jupiter-jumalan patsas. Polttouhrialttarin paikalle pystytettiin kreikkalaisen Zeus Olympos-jumalan alttari. Zeus-jumalaa Antiokus kunnioitti eniten kaikista jumalista. Muihin Juudan kaupunkeihin pystytettiin myös alttareita ja virkamiehiä asetettiin valvomaan, että kansa toisi uhreja Zeus-jumalalle. Juudan kaupunkien johtomiehet määrättiin uhraamaan sikoja näillä paikoilla.

Osa hellenistimielisistä juutalaisista jäi Jerusalemiin ja toimi sortovallan kanssa yhteistyössä. Monelle heistä Antiokuksen toimet olivat kuitenkin liikaa ja kaikkialla Juudan alueella vastarinta kasvoi.

-------------------

Juudas Makkabilainen, pappi Mattatiaksen poika, johti vastarintaliikettä. Juudan alueella käytyjen voitokkaiden taistelujen jälkeen Jerusalem ja temppeli valloitettiin takaisin. Temppelistä kannettiin ulos kaikki hellenistiset jumalankuvat ym. vieraat esineet ja temppelipalvelus käynnistyi. Mooseksen lain mukaiset uhritoimitukset alkoivat oltuaan keskeytyksissä 3 1/2 vuoden ajan. Hellenistimielinen osa juutalaista kansaa oli kuitenkin tätä vastaan.

Antiokuksen kuoleman jälkeen uusi kuningas takasi juutalaisille uskonnonvapauden. Juutalaisten erimielisyys johti kuitenkin siihen, että makkabilaishallinto Jerusalemissa tuli petoksen uhriksi ja joutui poistumaan kaupungista.

Seleukidi -kuningaskunnassa oli jatkuvaa valtataistelua ja se vaikutti Juudaan ja Jerusalemiin. Välillä Jerusalemissa pitivät valtaa Antiokiassa hallitsevaa kuningasta vastustavat syyrialaissuvut. Juutalaiset olivat jakaantuneet ja makkabilaiset joukot toimivat Juudan alueella vaikka eivät pystyneet pitämään Jerusalemia itsellään.

Näitä aikoja kesti yli 20 v. kunnes Simeon Makkabilainen piiritti Jerusalemin ja nälänhädän pakottamana se antautui. Hellenistimieliset juutalaiset, saddukeukset, pakenivat kaupungista syyrialaisten kanssa. Lopulta syyrialaiset ajettiin pois koko Juudan alueelta.

Simeon otti ylipapin arvon ja hänestä tuli Juudan hallitsija. Hän oli juutalaisen, nk. hasmonealaisen hallitsijasuvun ensimmäinen.

Jerusalem oli hasmonealaisen kuningaskunnan pääkaupunki. Juudan ja Jerusalemin asukkaat vaurastuivat rauhan aikana.

Juutalaisten keskinäinen riitaisuus ei kuitenkaan laantunut. Makkabilaisten tavoin juutalaisuudesta kiinni pitäviä lain noudattajia alettiin kutsua "fariseuksiksi". Hellenistimielisyys ei kadonnut kansasta ja heidän edusmiehiään nimitettiin "saddukeuksiksi". Nämä kaksi puoluetta kävivät jatkuvaa valtataistelua ja pyrkivät vaikuttamaan jokaiseen Jerusalemissa hallitsevaan kuninkaaseen. Kuningassukujen keskinäiset riidat, kateus, ahneus ja kieroilu toi oman lisänsä juutalaisen yläluokan elämään. Valtaistuinriidat olivat ajoittain verisiä, juutalaisten ryhmien välisiä taisteluita. Näihin taisteluihin haettiin apua ja tukea myös naapurikansojen hallitsijasuvuilta. Avioliittojen kautta naapurimaiden ja Juudan hallitsijasuvut sekoittuivat. Lukuisa määrä erilaisia sopimuksia solmittiin ja rikottiin. Jerusalem oli näiden riitojen ja juonittelujen keskus jokaisen valtaa himoitsevan halutessa sen hallitsijanistuimelle. Saman suvunkin sisällä käytiin katkeraa valtataistelua.

Roomasta oli muodostunut uusi maailmanvalta ja keisarin suosio kiinnosti juutalaisia ylimyssukuja.

-------------------------

Roomalaiset, paljolti vallanhaluisten juutalaisten yhteydenottojen takia, sekaantuivat Juudan asioihin yhä kiinteämmin. V. 63 eKr Rooman aluetta hallitsi kolme kenraalia. Pompeius piti valtaa Lähi-idän alueilla. Hän valitsi juutalaisten vallanperijöiden joukosta oman suosikkinsa ja asetti valtaan Johannes Hyrkanoksen. Juutalainen kansallisvaltio tuli samalla virallisesti osaksi Rooman valtakuntaa. Juudan hallitsija Jerusalemissa hallitsi Rooman hallitsijan antaman valtuutuksen nojalla.

Pompeiuksen joukot valtasivat Jerusalemin Hyrkanoksen kilpailijalta. Taistelu oli verinen ja sitä käytiin myös temppelialueella. Monet papit saivat surmansa.

Pompeius teki ennenkuulumattoman teon astumalla Jerusalemin temppelin Kaikkein Pyhimpään, jonne ainoastaan ylipappi sai astua. Pompeius halusi nähdä juutalaisen pyhäkön ja todeta omin silmin sen salaisuudet. Hän ei kuitenkaan koskenut mihinkään valtausta seuraavana päivänä hän määräsi temppelin uhritoimitukset jatkumaan.

Hyrkanoksen aikaan Jerusalemista tuli laajan alueen poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen keskus. Juutalaista uskontoa voitiin rajoituksitta harjoittaa ja monet maassa ja lähialueilla asuvat pakanat kiinnostuivat juutalaisuudesta. Uskontoon liittyi käännynnäisiä. Tämä kaikki näkyi Jerusalemin katukuvassa. Kaupunkiin rakennettiin uutta ja korjattiin vanhaa. Uusi loistokas hallitsijan palatsi rakennettiin. Arkeologiset löydöt vahvistavat Jerusalemin eläneen tänä aikana yhtä historiansa vaurainta aikaa.

Hyrkanoksella oli neuvonantajana idumealainen Antipater. Parthian kuningaskunnan hallitsija liittoutui juutalaisen vallantavoittelijan Antigonuksen kanssa ja valtasi Jerusalemin. Epäonnistuttuaan saada Rooman keisarin tuki valtahaaveilleen Jerusalemissa Antigonus sai haluamansa avun parthialaisilta.

Kolmen vuoden kuluttua Antipaterin poika Herodes murtautui roomalaisten joukkojen kanssa Jerusalemiin yli neljän kuukauden piirityksen jälkeen. Juutalaisia sotajoukkoja taisteli molemmilla puolilla. Jerusalemin kadut täyttyivät ruumisröykkiöistä ja surmattujen verta oli kaikkialla. Naiset ja lapsetkaan eivät säästyneet. Kaupunki joutui silmittömän ryöstelyn ja tuhoamisen kohteeksi, mutta Herodeksen väliintulo pelasti sen täydeltä tuholta. Roomalaisen komentajan vaatiessa miehilleen oikeutta ryöstösaaliin ottoon, Herodes suostui maksamaan päälliköille ja sotilaille omista varoistaan. Herodeksen toimin myös temppeli säästyi ja hänen liittolaisinaan olevia roomalaisia joukkoja ei päästetty häpäisemään juutalaista pyhäkköä.

Herodes hallitsi yli 30 vuotta. Suuri osa kansaa pelkäsi ja vihasi häntä raskaiden verojen takia. Juutalaisen perinteen kannattajat pitivät häntä epätoivottuna ei-juutalaisena hallitsijana. Hänen aikanaan Jerusalem sai yhä lisää hellenistisiä ja roomalaisia vaikutteita. Rakentaminen oli vilkasta. Herodes ryhtyi suurtyöhön, jonka avulla hän toivoi saavansa suosiota ja varmistavansa oman asemansa. Hän aloitti temppelin uudistamistyöt. Sen korkeus nostettiin kaksinkertaiseksi ja kaikkinaiseen koristeluun käytettiin ylenmäärin aikaa ja varoja. Nykyinen "itkumuuri" on osa Herodeksen ajan rakennusprojektia

Herodeksen kuoltua Juudeasta tehtiin roomalainen provinssi, maakunta. Sen itsenäinen asema ja oikeus omaan hallitsijaan lakkautettiin. Rooman keisari asetti Juudean johtoon prokuraattorin, käskynhaltijan, jonka hallituskaupungiksi valittiin rannikkokaupunki Kesarea. Roomalainen käskynhaltija pysytteli poissa juutalaisten pääkaupungista Jerusalemista. Suurten juhlien aikaan käskynhaltija kuitenkin saapui kaupunkiin joukkojensa kanssa. Jerusalemissa hallitsi juutalainen ylipappi ja neuvosto, "Sanhedrin". Viimeinen Jerusalemissa valtaa pitänyt juutalaisen hallitsijasuvun jälkeläinen oli Herodes Agrippa, jonka valtakausi päättyi v. 44 jKr.

Roomalaisista käskynhaltijoista tunnetuin on tietenkin Jeesuksen aikaan vaikuttanut Pontius Pilatus.

------------------------

Kun oli tultu kristillisen ajanlaskumme alkuun, Jerusalem oli huomattava ja aikalaisiinsa vaikutuksen tehnyt kaupunki. Sen loistokas temppeli tunnettiin laajalti Rooman valtakunnan alueella.

Tästä lähtien Jerusalem tuli merkitsemään maailman kansoille entistä enemmän ja kaupungin nimi jäi pysyvästi maailman tietoisuuteen. Juudeassa syntyi Messias, Kristus. Jerusalemista tuli Jumalan rakkauden ja Hänen valmistamansa sovituksen paikka. Jerusalem oli perustettu, tullut juutalaisen kansan tärkeimmäksi kaupungiksi ja oli edelleen kehittyvä koko maailmassa keskeiseksi paikaksi koska Jumala oli sen valinnut.

Jerusalem näki nasaretilaisen rakentajan pojan kulkevan kaduillaan, vierailevan temppelissä ja lopulta laahautuen viimeistä tuskallista taivaltaan kohti kaupungin muurien ulkopuolella olevaa ristiinnaulitsemispaikkaa. Ihmiskunnan historian kaikkein ainutlaatuisimmalla ja ratkaisevimmalla hetkellä kaupunki koki pimeyden ja järistyksen kun Jumala antoi henkensä ihmisen lankeemuksen sovitukseksi.

Jeesus varoitti seuraajiaan Jerusalemia kohtaavasta tuhosta:

"...'tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.

Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Sillä minä sanon teille; tästedes te ette näe minua ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen'.'

Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.

Niin hän vastasi ja sanoi heille: 'Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta'."

Suurimmalle osalle juutalaista asujaimistoa Nasaretin mies jäi kuitenkin vain ohikulkijaksi.

"Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus häntä." - näin näki Jesaja jo n. 800 vuotta ennen kuin hänen profetiansa Messiaasta toteutui.

Jerusalem näki muuriensa sisällä Jeesuksen seuraajien järjestäytyvän ensimmäiseksi seurakunnaksi, joka koostui juutalaisista Jeesuksen seuraajista.

Jeesuksen elämän aikaan ja vielä Hänen ylösnousemuksensa jälkeen Jerusalem eli kukoistuksen aikaa. Paitsi juutalaisten hallinnollinen keskus se oli maailmankaupunki roomalaisessa valtakunnassa. Jerusalemista oli tullut huomatuin kaupunki Rooman itäisten kaupunkien joukossa. Juutalaisuus levisi Jerusalemista ympäri laajaa valtakuntaa. Niin myös kristillinen usko.

Jerusalemin asukasluvuksi tuolloin on päätelty n. 120 000. Jerusalemiin muutti aiemmin Juudeasta muualle siirtyneitä juutalaisia. Näiden maahanmuuttajien kautta enentyvä uusien vaikutteiden kirjo näkyi kaupungin elämässä. Jerusalemissa puhuttiin monia kieliä ja siellä oli erikielisiä juutalaisten synagoogia. Elämä jatkui mutta juutalaisten ryhmien eripuraisuus säilyi kansan ulkonaisesta menestyksestä huolimatta.

Suurin tyytymättömyyden aihe olivat roomalaiset vallanpitäjät. Kansan keskellä eli vahva halu karistaa roomalainen ies harteilta ja palauttaa Juuda juutalaisille vallanpitäjille. Oli muodostunut erityinen puolue, "selootit", jonka kannattajat halusivat väkivaltaa käyttäen palauttaa maan juutalaisille. Selootit olivat olemassa ja toimivat jo Jeesuksen aikaan. Heidät tunnettiin häikäilemättömyydestään ja monet pitivät heitä aikansa terroristeina. Toisten mielestä he olivat vapaustaistelijoita.

Roomalaisten käskynhaltijoiden pyrkiessä säilyttämään oman valtansa alueella, juutalaisten kansannousu oli väistämätön. Kuten aina ennenkin Jerusalemista tuli kansannousun keskipiste. Tyytymättömyys kasvoi ensin kapinaksi ja pian täydeksi sodaksi juutalaisten ja roomalaisten joukkojen välillä. Roomalainen Syyrian käskynhaltija koki tappion juutalaisia vastaan ja joutui joukkoineen poistumaan Juudeasta.

Juutalaiset julistivat Jerusalemin pääkaupungikseen ja löivät oman rahan itsenäisyytensä merkiksi. Tätä aikaa kesti yli kolme vuotta. Rooman keisari joutui lähettämään alueelle lisää legioonia ja maa joutui katkerien taistelujen jälkeen pala palalta uudelleen roomalaisten haltuun.

Ratkaiseva taistelu käytiin taas kerran Jerusalemista, tällä kertaa se oli kaupungin historian tuhoisin - Jeesuksen ennustuksen mukaan.

Roomalainen sotapäällikkö Tiitus joukkoineen piiritti kaupungin. Jerusalemin asukkaiden kärsimykset piirityksen kestäessä olivat sanoinkuvaamattomat. Näitä kärsimyksiä ei yhtään helpottanut se, että aina kaupungin luhistumiseen asti erimieliset juutalaisryhmät johtajineen kävivät keskinäisiä sotiaan Jerusalemin muurien sisäpuolella. Vaikka juutalaisilla kaupungin puolustajilla oli yhteinen vihollinen, verta vuodatettiin myös keskinäisissä kahakoissa. Roomalaiset mursivat kaupungin varustukset pala palalta. Taistelua jatkettiin itse kaupungissa vielä useita päiviä, kunnes temppelialue kukistui viimeiseksi. Aineellinen tuho oli valtaisa, temppeli poltettiin ja koko kaupunki muureineen revittiin maan tasalle. Sodalta ja nälkäkuolemalta jäljelle jääneet asukkaat teloitettiin tai myytiin orjiksi. Herodeksen pystyttämät kolme vartiotornia jätettiin pystyyn suojaksi raunioiden keskelle majoittuvalle sotilasleirille.

Valitusvirret kaupungin ja Juudan asukasten kohtalosta olivat taas ajankohtaisia:

"Maassa, kaduilla, makaa nuorta ja vanhaa; minun neitsyeni ja nuorukaiseni ovat kaatuneet miekkaan. Sinä olet surmannut vihasi päivänä, olet teurastanut säälimättä.

Sinä kutsuit kuin juhlapäivän viettoon minun peljättäjäni joka taholta; eikä jäänyt Herran vihan päivänä pelastunutta, ei pakoon päässyttä. Jotka minä olin vaalinut ja isoiksi saanut, ne minun vihamieheni lopetti...

Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hyvä kulta; kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä kaikkien katujen kulmiin...

Tästä syystä on sydämemme tullut sairaaksi, näitten tähden ovat silmämme pimenneet -

Siionin vuoren tähden, joka on autiona, jolla ketut juoksentelevat..."

--------------------

Jerusalemia ei saatu rakentaa 61 vuoteen. Kuitenkin juutalaisia muutti takaisin sen ympäristöön. Piirityksen aikana kaupungista pakeni juutalaiskristittyjen ryhmä muistaen Jeesuksen varoitusta.

Heitäkin palasi roomalaisen legioonan lähettyville. Jerusalemin ympäristössä asuvat juutalaiset saivat harjoittaa uskontoaan ja he pystyttivät alueelle synagogia. Keisari Hadrian vieraili Jerusalemin raunioilla 130 jKr. ja päätti perustaa roomalaisen siirtokunnan sen raunioille. Roomalaisen kaupungin nimeksi annettiin Aelia Capitolina.

Jerusalemin häpäisy nosti juutalaisten katkeruuden siihen mittaan, että maassa asuvat juutalaiset nousivat aseelliseen vastarintaan Bar Kochban johdolla. Bar Kochban oli rabbi Akiba julistanut messiaaksi, jonka Jumala oli lähettänyt vapauttamaan valitun kansansa. Juutalaisten aikeet menestyivät aluksi ja roomalaiset karkotettiin Jerusalemista. Temppelialueelle pystytettiin rakennelma, jonka suojissa Mooseksen lain uhritoimitukset alkoivat. Tätä aikaa kesti n. kolmen vuoden ajan. Sen jälkeen vahvistetut roomalaisjoukot valtasivat Jerusalemin takaisin. Juutalaisilta kiellettiin kuoleman uhalla pääsy lähellekään Jerusalemia ja kaupunki rakennettiin roomalaisen mallin mukaan. Temppelialueelle pystytettiin temppeli Jupiter-jumalalle. Jerusalem koki ajan jolloin sen alueella ei palvottu juutalaista Jumalaa, mutta kylläkin lukuisia pakanajumalia ja jumalattaria. Aelia Capitolina eli rauhallista elämää. Vuosien saatossa eräät Rooman keisarit kävivät kaupungissa. Vierailut olivat suuria merkkitapahtumia. Huolimatta uudesta muodostaan, uudesta nimestään ja uusista jumalistaan Jerusalem herätti kuitenkin keisarienkin uteliaisuutta ja mielenkiintoa.

Kun juutalaiset eivät saaneet tulla kaupunkiin niin kuitenkin juutalaisen Jeesuksen seuraajat, joita oli alettu kutsua kristityiksi, saivat asua siellä ja valita oman piispansa. Heillekin Jerusalem merkitsi paljon.

Kun kristinusko levisi Rooman valtakunnassa siihen liittyi pakanallisia vaikutteita ja juutalaisten painoarvo seurakunnassa väheni. Keisari Konstantinus mieltyi kristilliseen uskontoon ja julisti sen valtakuntansa uskonnoksi. Muutkin uskonnot saivat toimia vapaasti ja tämä aiheutti juutalaisen vaikutuksen vähenemistä pakanallisten vaikutteiden liittyessä kristinuskoon.

Aelia Capitolinan piispa raportoi keisarille kristillisen uskon pyhistä paikoista kaupungissaan. Keisarin äiti Helena saapui kaupunkiin. Käynnin tuloksena roomalainen Venus-jumalattarelle pyhitetty temppeli tuhottiin. Konstantinus päätti rakentaa tälle paikalle kristillisen kirkon, joka tunnetaan tänäkin päivänä "Pyhän Haudan" -kirkon nimellä.

Jerusalemista tuli kristittyjen kaupunki, Öljyvuoren rinteelle rakennettiin toinen huomattava kirkko. Juutalaiset saivat tulla kaupunkiin ainoastaan kerran vuodessa suremaan temppelinsä tuhoutumista.

Lukuun ottamatta lyhyttä, keisari Juliuksen aikaa, Jerusalemin maine kristillisen uskonnon keskuksena levisi Rooman valtakunnan alueella. Pyhiinvaeltajia saapui monista Euroopan, Afrikan ja Aasian maista. Jerusalem oli kansainvälinen kaupunki ja sen kaduilla voitiin kuulla useita eri kieliä. Kuitenkin kaupungin luonne oli aivan toinen kuin juutalaisten hallitessa. Rikkaat pyhiinvaeltajat, yleensä naiset, lahjoittivat suuria summia kirkkojen ja luostarien rakentamiseen. Jo ennen vuotta 400 jKr. roomalaisen Jerusalemin katuja kuluttivat kristinuskon piirissä syntyneen luostarilaitoksen munkkiveljet.

400-luvulla jKr. keisarinna Eudikea teki pyhiinvaellusmatkan Jerusalemin pyhille paikoille. Hän sai aikaan merkittävän muutoksen koskien juutalaisten asemaa Jerusalemin suhteen. He saivat jälleen asettua asumaan sinne. Myöhemmin Eudikea muutti Jerusalemiin käyttäen varallisuuttaan kirkkojen ja kaupungin rakentamiseen. Juutalaisen temppelin alueelle ei kuitenkaan sallittu mitään rakennuksia vaan se oli joutomaata. Kristikunnan piispat kokoontuivat Jerusalemissa kirkolliskokoukseen kaksi kertaa - 536 ja 553 jKr.

--------------------------------

600-luvun alussa syttyi sota bysanttilaisen ja persialaisen maailmanmahdin välillä. Persian armeija valtasi Juudan ja Jerusalemin saaden avukseen alueen juutalaiset. Tällä kertaa Jerusalemin puolustajina olivat kristityt kun juutalaiset joukot yhdessä persialaisten kanssa piirittivät kaupungin. Kaupungin muuriin murretuista aukoista valloittaja-armeija pääsi sisään, useimmat kirkot tuhottiin ja ryöstettiin. Kuten niin monesti ennen Jerusalemin katuja huuhteli taas surmattujen veri.

Voittonsa jälkeen persialaiset luovuttivat kaupungin juutalaisille - Jerusalem oli palautettu valitulle kansalle. Kaupungin juutalaisesta hallitsijasta ei ole paljon tietoa, mutta hän otti itselleen nimen "Nehemia", muinaisen juutalaisen suurmiehen muistoksi. Samalla se osoittaa juutalaisten toivetta, että Jerusalemin historiassa olisi alkanut uusi aikakausi Nehemian ajan tapaan.

Juutalaisten toiveet murskattiin kun Persia luovutti kaupungin takaisin kristityille, jotka alkoivat korjata pyhiä paikkojaan. Keisari Herakliuksen johdolla persialaisten sotasaaliiksi joutunut pyhäinjäännös, jonka uskottiin olevan osa Kristuksen ristiä, palautettiin Jerusalemiin suurten juhlallisuuksien saattamana. Juutalaisten kohtalona oli kaupungista karkotus ja heidän Jerusalemiin tulonsa kiellettiin taas.

Ei kulunut kymmentäkään vuotta kun Jerusalemin jo useaan kertaan rakennetut ja korjatut muurit näkivät uuden piirittäjän asettuvan asemiin ympärilleen. Arabimaailma oli vahvistunut ja yhtenäistynyt profeettansa Muhammedin jättämän perinnön, pyhän kirjan Koraanin yhdistämänä. Uuden uskonnon nimiin vannovat soturit olivat saaneet ratkaisevan voiton bysanttilaiskristityistä jo ennen saapumistaan Jerusalemin porteille. Kristittyjen ja kaupungin hallitsija, patriarkka Sofronius luovutti kaupungin muslimien johtajalle, kalifi Omarille. Rauhanomaisen antautumisen jälkeen Sofronius toimi Omarin oppaana esitellen tälle Jerusalemin merkittävät paikat. Omar ei osoittanut erityistä intoa kaupungin kristittyjen pyhiä paikkoja kohtaan. Sofronius näytti hänelle autiona olevalla temppelialueella olevan paikan jonka ympärille, juutalaisen perinteen mukaan, maailma luotiin.

------------------------

Jebusilaiset, juutalaiset, kristityt - nyt heidän jälkeensä uusi uskonto ja uusi kansa uusine mieltymyksineen hallitsi "ikuista kaupunkia". Arabeille Jerusalem ei heidän hallintoaikanaan merkinnyt samaa kuin juutalaisille ja kristityille. Rikkaat arabien hallitsijasuvut eivät asettuneet Jerusalemiin eivätkä toimillaan kehittäneet kaupunkia.

Omarin neuvonantajina oli juutalaisia oppineita ja hän luottikin juutalaisiin antaen näille luvan valvoa ja hoitaa heille pyhää temppelialuetta. Arabien hallintoajan alussa juutalaiset saivat asettua Jerusalemiin ja heidän uskontoaan kunnioitettiin. Jerusalemiin jäi myös kristillinen yhteisö, jonka johtaja vastusti juutalaisten asettumista kaupunkiin. Omar antoi luvan 70:lle juutalaiselle perheelle. Arabeja muutti myös kaupunkiin ja sen lähistölle, mutta enemmistö asukkaista oli kristittyjä. Sallivat arabihallitsijat eivät antaneet yksinoikeutta Jerusalemiin millekään ryhmälle, vaan se jätettiin avoimeksi juutalaisille, kristityille ja muslimeille.

Suuren arabivaltakunnan hallitsijat alkoivat tuntea kiinnostusta Jerusalemia kohtaan pyhänä kaupunkina. Hallitsijat eivät asettuneet Jerusalemiin vaan valtakunnan hallinnollinen keskus oli milloin Syyriassa milloin muualla arabialueella. Jerusalem tunnettiin arabien keskuudessa aluksi sen roomalaisella nimellä "Aelia", myöhemmin nimillä "Pyhä Paikka", "Temppeli" ja yksinkertaisesti "Pyhä" (al-Quds).

Koska Jerusalem oli merkinnyt paljon juutalaiselle ja kristilliselle uskonnoille, ja koska Muhammedin opetukset oli koottu pääosin näiden uskontojen opeista, oli ymmärrettävää, että arabit halusivat antaa Jerusalemille oman uskontonsa mukaisen leiman. 600-luvun lopulla ranskalainen piispa Arculf vieraili Jerusalemissa ja kertoi "rumasta", mutta isosta rakennuksesta, joka temppelialueen reunassa (nykyisen Al-Aqsa moskeijan paikalla) toimi arabien rukoushuoneena.

Kalifi Abd al-Malikin hallintokaudella temppelialueelle rakennettiin loistokas moskeija, jonka tunnemme nimellä "Kalliomoskeija". Se rakennettiin "pyhän kiven" ympärille, paikalle jolla oli merkitystä juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä. Eräs syy moskeijan pystyttämiseen lienee ollut tarve saada kristillisten kirkkojen rinnalle oman uskonnon loistelias, julkinen ilmaus, joka vaikuttavuudessaan voittaisi kristittyjen palvontapaikat. Moskeijan rakentamistarve ja -oikeus perusteltiin muslimiuskomuksella Muhammedin yliluonnollisesta öisestä matkasta Jerusalemiin, jolloin hänen jalkansa kosketti "pyhää kiveä". Al-Malikilla oli myös poliittinen syy, sillä Mekassa piti valtaa hänen haastajansa ja pyrkimys saada Jerusalem arabeille pyhäksi paikaksi olisi onnistuessaan tuonut tuhansittain pyhiinvaeltajia kaupunkiin ja vahvistanut hänen asemaansa.

N. sata vuotta laajaa muslimivaltiota hallitsi suku, joka tunnettiin nimellä "Umayyad". Heidän jälkeensä hallinneen "Abbasidi" suvun valtakaudella Jerusalemin merkitys väheni. Vähitellen kaupunki köyhtyi ja rappeutui. Valtakunnan hallituskaupunki oli kaukana sijaitseva Bagdad eikä Jerusalemia kohtaan ollut merkittävää kiinnostusta. Abbasidien aikana Israelin alueella asuvat arabit nousivat kapinaan ja ryöstivät sekä tuhosivat Jerusalemia.

800-luvun lopulla Jerusalem liitettiin Egyptin kuningaskuntaan ja siitä tuli Kairossa hallitsevan kuninkaan alainen. Tämä tilanne vaihteli, mutta oli hallitsija missä kaupungissa tahansa Jerusalemilla ei katsottu olevan merkittävää poliittista eikä uskonnollista arvoa.

Satoja vuosia jatkunut eri uskontoryhmien rinnakkaiselo Jerusalemissa alkoi vakavammin rakoilla kun lähestyttiin kristillisen ajanlaskun 1000:tta vuotta. Muslimit tekivät hyökkäyksiä kristittyjä kohtaan ja polttivat useita kirkkoja. Jerusalemin kristityt vetosivat lännessä asuviin veljiinsä ja Pyhän Rooman keisarikunnan hallitsijaan. Juutalaiset liittyivät muslimeihin ja kaupungin kristityt kärsivät levottomuuksista. Jerusalemin kristittyjen patriarkka tapettiin ja ruumis poltettiin. Kaikesta tästä huolimatta kaupungissa oli kristitty enemmistö kaiken aikaa.

Juutalaisillakaan ei ollut helppoa. Muslimit ja kristityt puolestaan ahdistivat heitä. Paitsi uskontoryhmien keskinäinen taistelu, raskas verotus oli rasitteena. Köyhyys ja puute oli jokapäiväinen vieras. Juutalainen yhteisö sai avustusta jota muualla asuvat juutalaiset heille toimittivat. Samoin lienee ollut kristittyjen laita.

Kaupunkiin muutto ei suuremmin kiinnostanut muslimeitakaan. Syrjityn asemansa vuoksi kaupungissa toimeentulo ja vaurastuminen oli epätodennäköistä. Uskonnolliset muslimijohtajat eivät asettuneet Jerusalemiin, lukuun ottamatta arabihallinnon loppuaikoja ja joidenkin pienempien muslimilahkojen johtajia.

Pyhiinvaeltajien ja vierailijoiden välityksellä saatiin niukka toimeentulo. Juutalaisten tiedetään hankkineen leipänsä mm. kopioimalla pyhiä kirjoituksia diasporassa eläville juutalaisille. Kaupungissa harjoitettiin kaupankäyntiä ja käsityöammatteja.

Fatimidien tultua valtaan Egyptissä juutalaiset ja kristityt joutuivat vaaraan, sillä tämä arabihallinto vainosi kaikkia ei-muslimeja. 1009 tuhottiin Jerusalemissa kristittyjen kirkot, mukaan lukien niistä merkittävin "Pyhän Haudan" kirkko. Myöhemmin se saatiin rakentaa uudelleen. Arabivaltakunnassa kuninkaiden keskinäinen valtataistelu muutti Jerusalemin milloin seljukkien, milloin fatimidien alaiseksi. Jerusalem ei kuitenkaan joutunut näissä sodissa sotanäyttämöksi.

--------------------------------

Läntiseen kristikuntaan jatkuvasti kantautuneet pyynnöt ja anomukset pyhän kaupungin Jerusalemin ja sen kristillisten pyhien paikkojen puolesta saivat konkreettista vastakaikua paavi Urban II aloitteesta. Hän julisti uskonsodan Jerusalemin vapauttamiseksi ja sai mukaan Euroopan hallitsijat. Ristiretkeläisritarit marssivat voittoja saaden nykyisen Turkin alueen läpi. Jerusalem saatiin näköpiiriin 1099 ja viiden viikon piirityksen jälkeen kaupunki vallattiin. Kaupungissa tavatut muslimit ja juutalaiset surmattiin säälimättä. Osa juutalaisia etsi turvaa synagogastaan, mutta kristityt taistelijat polttivat heidät elävältä. Eloonjääneet myytiin orjiksi Egyptiin.

Verilöylyn tuloksena kaupunki autioitui ja ensimmäiset vuodet olivat vaikeita. Saadakseen kaupungin asutetuksi, kristityt kehottivat kristinuskoon kääntyneitä arabiheimoja nykyisen Jordanian alueelta asuttamaan Jerusalemia. Arabit saapuivatkin ja asettuivat asumaan entiseen juutalaiseen kaupunginosaan. Ristiretkeläisille Jerusalemista tuli tärkeä Lähi-idän kristityn alueen pääkaupunki. Jerusalem ympäristöineen muodosti "Jerusalemin kuningaskunnan". Kristityt ylenkatsoivat juutalaisia, mutta ihailivat kuitenkin kuningas Daavidia ja hänen kunniakseen Jerusalemin alue tunnettiin nimellä "Daavidin kuningaskunta".

Jerusalem alkoi vaurastua kun ristiretkeläiset saivat valtakuntansa asiat, hallinnolliset ja uskonnolliset, järjestykseen. Ritari- ja luostarilaitos olivat keskeisiä instituutioita. Kaikkialta Euroopasta saapuvat pyhiinvaeltajat olivat tärkein tulonlähde. Kaupungin asukasluku kasvoi heidän myötään kun osa heistä jäi pysyvästi asumaan sinne.

Rakentaminen vilkastui ja ajan rakentamisintoa on verrattu Herodeksen aikaan. Kaupungin ritariyhteisöistä tärkein ja vaikutusvaltaisin oli "Temppeliritarit" -järjestö. Jerusalemissa hallitseva kuningas oli suuresti riippuvainen ritarien ja uskonnollisen johtajan, patriarkan tuesta. Valtataistelu oli yhtä säälimätöntä ja kovaa kuin juutalaisten tai arabien aikana.

Kristityt muuttivat muslimien synagogia kirkoiksi. Kalliomoskeijasta tehtiin samoin kristillinen kirkko: "Herran temppeli". Uusia kirkkoja rakennettiin ja arvostettu "Pyhän Haudan" kirkko jälleenrakennettiin. Jerusalemin ulkopuolella oleville pyhille paikoille valmistui kristillisiä temppeleitä.

Ristiretkeläisaikana kaupungin asukkaista suurin osa oli tullut Euroopan alueelta. Idän kristityt, useimmat Syyriasta, olivat myös huomattava osa. Pienempiä kristittyjen ryhmiä edustivat mm. jakobiinit, koptit ja georgialaiset. Kaupungin käytetyin kieli oli ranska, sillä suurin osa asukkaista oli ranskalaista sukujuurta. Eri kansallisuuksia oli useita, ranskalaisten ohella mm. saksalaisia, espanjalaisia ja unkarilaisia. Kansallisuudet perustivat omat siirtokuntansa omine kirkkoineen.

Vain kristityt saivat asua kaupungissa. Muslimeilla ja juutalaisilla oli oikeus tulla muurien sisäpuolelle erikoisluvalla ja kaupankäynti- ym. palvelutarkoituksessa.

Kristittyjen hallinta-aikaa kesti n. 100 vuotta, kunnes kuuluisa arabihallitsija Saladin nousi valtaistuimelle. Saladin ja ristiretkeläisten johtajat tulivat aluksi hyvin toimeen keskenään mutta lopulta sota oli väistämätön. Saladin saavutti ratkaisevan voiton Hattinin taistelussa ja saapui Jerusalemin muurien ulkopuolelle 1187. Kaupungin maallinen ja uskonnollinen johto päätti antautua. Rikkaat ostivat itselleen vapauden, mutta ne joilla ei ollut varaa joutuivat valloittajien vangeiksi ja myytiin orjina.

Saladin kielsi kristittyjen pääsyn Jerusalemiin, poikkeuksena sallittiin idän kristittyjen läsnäolo. Nämä, pääosin syyrialaiset kristityt saivat pitää huolta "Pyhän Haudan" kirkosta ja eräistä muista. Useimmat kristilliset pyhäköt muutettiin moskeijoiksi. Kalliomoskeija sai takaisin arabiluonteensa. Saladin osoitti ystävällisyyttä juutalaista väestöä kohtaan ja he saivat asettua kaupunkiin. Kun tieto tästä levisi, juutalaisia muutti Jerusalemiin Pohjois-Afrikasta ja Euroopasta. Kaupungin juutalaiselle identiteetille oli ratkaisevan tärkeä askel lukuisten rabbien muuttaminen Englannista ja Ranskasta.

Muslimit tuhosivat Jerusalemin muureja ja linnoituksia estääkseen kristittyjen armeijoiden asettumisen niihin tulevaisuudessa. Kolmas ristiretki Pyhään Maahan oli vähällä onnistua kristittyjen armeijan päästessä Jerusalemin lähietäisyydelle. Sotilaallinen yritys ei onnistunut ja siksi päädyttiin etsimään apua neuvotteluista. Neuvottelut käytiin Egyptin hallitsijan al-Malik al-Kamilin ja Pyhän Rooman keisarikunnan hallitsijan, Saksan kuningas Fredrik II:n välillä ja niissä sovittiin, että kristityt saivat kulkea Jerusalemiin. Kulkureitti kaupunkiin oli Jaffasta Ramlen kautta ja kaupunki jaettiin kristittyjen sekä arabien välillä. Arabit saivat hallintaoikeuden Temppelivuorelle ja oikeuden palvoa siellä, kristityt pitivät valtaa muualla kaupungissa. Fredrik julistautui "Jerusalemin kuninkaaksi" ja hänet kruunattiin "Pyhän Haudan" kirkossa.

Jerusalemia pyrittiin asuttamaan kristityllä väestöllä, mutta menestys ei ollut kehuttava. Kristittyjen kanssa sopimuksen tehnyt Egypti kilpaili Syyrian hallitsijan kanssa alueen hallinasta. Tässä tilanteessa turkkilaiset tartaarit hyökkäsivät Jerusalemiin ja hävittivät kaupunkia tappaen suurimman osan asukkaista. Muutama kristitty pääsi pakenemaan rannikolle Jaffaan. Osa juutalaisista pelastui pakenemalla Nablusin kaupunkiin.

-------------------------

Egyptin sulttaanin kuoltua Jerusalemin alue liitettiin Aleppon ja Damaskon hallitsijan valtapiiriin. 1200-luvulla idästä saapui hurja ja voimakas sotajoukko, mongolit, joiden maine hurjina taistelijoina levisi nopeasti koko Euroopan ja Lähi-idän alueelle. Mongolijoukot etenivät Israelin alueelle ryöstäen ja tappaen. Kauhuissaan olevat maan asukkaat pakenivat vihollisen tieltä, mukaan lukien Jerusalemin asukkaat. Mongolien voima kuitenkin ehtyi Egyptin porteille ja Egyptin kuningas voitti heidät liittäen Jerusalemin taas omaan valtapiiriinsä. Egyptissä valtaa pitävä hallitsijasuku tunnettiin nimellä "mamelukit".

Mongolien vetäydyttyä maa oli lähes hävitetty ja kylät sekä kaupungit tuhottu. Jerusalemin kohtalo oli sama kuin muun osan maata. Kaupunkiin muutti vain osa sieltä paenneita ja väkiluku oli vähäinen 2000-3000 asukkaan välillä.

Mamelukit eivät olleet kiinnostuneita Jerusalemista ja se jäi oman onnensa varaan. Sitä ei rakennettu tai linnoitettu. Kaupunki veti kuitenkin puoleensa eri uskontojen opettajia, juutalaisia ja muslimeja. Muslimeilla oli Jerusalemissa oman uskontonsa kouluja. Mamelukki hallitsija muodosti Jerusalemista oman hallintoalueen, johon kuuluivat Hebron, Ramle ja Nablus. Alueen hallitsijan arvon sai se, joka maksoi sulttaanille eniten. Valtaan päästyään hallitsija verotti alueensa asukkaita raskaasti saadakseen takaisin maksamansa summan. Jerusalemin asukkaat tulivat toimeen heikosti ja kaupungin asema jäi vaatimattomaksi tyrannin vaatiessa enemmän kuin osansa.

Jotkut uskaliaat pyhiinvaeltajat tekivät matkoja Jerusalemiin, mutta saivat saman kohtelun kuin muukin osa asukkaista. Pyhiinvaeltajat - niin kristityt kuin juutalaisetkin - joutuivat maksamaan viranhaltijoiden määräysten mukaan kukkaronsa tyhjiksi, mutta se ei hyödyttänyt kaupunkia eikä sen asukkaita. Jerusalemista lähdettiin hyvin nopeasti ja kaupunki oli vain varjo entisestä loistostaan. 1400-luvun loppupuolen tiedot kertovat, että Jerusalemissa asui n. 1000 kristittyä ja 100-150 juutalaisperhettä. Muslimien kanssa kaupungin väkiluku olisi ollut n. 10000 asukasta.

Muslimeille kaupungista oli tullut tärkeä pyhiinvaelluskohde lähinnä "Kalliomoskeijaan" liitetyn Muhammedin matkaa koskevan tarinan takia. Muslimihallitsijat eivät antaneet varoja kaupungin muuhun kehittämiseen, mutta moskeijat ja muslimi pyhiinvaeltajille tarkoitetut majapaikat saivat tarvittavan tuen. Kaupunki oli vain osittain ympäröity muureilla, sillä hävitettyjä osia ei välitetty rakentaa uudelleen. Mamelukkien ajan loppupuolella Jerusalemista oli tullut islaminuskonnon opiskelun tärkeä paikka kun monet oppilaitokset muuttivat sinne. Islaminuskonnon opettajat olivat kaupungin arvostetuimmat ihmiset. Islamin voimakas valta-asema merkitsi toisinuskovien vainoja. Länsimaiden kristityt hallitsijat olivat selvillä kristittyjen asemasta Jerusalemissa ja pyrkivät vaikuttamaan heidän avukseen, usein ilman merkittäviä tuloksia. Kristittyjä munkkeja pidätettiin mielivaltaisesti ja lähetettiin vankeuteen Damaskoon tai Kairoon. Fanaattisimmat muslimiryhmät tekivät hyökkäyksiä kristittyjen hallussa oleviin kirkkoihin ryöstäen ja hävittäen niitä. Juutalaisten vaikutus Jerusalemissa oli tähän aikaan vaatimaton heidän pienen lukumääränsä takia. Mamelukkivalta käsitteli juutalaisia kuten muitakin vääräuskoisia, heitä siedettiin välillä hiukan paremmin, välillä huonommin. Verotus oli ankaraa ja ne, jotka eivät voineet maksaa mielivaltaisia veroja joutuivat jättämään kaupungin.

1490-luvulla juutalaiset saivat karkotusmääräyksen Espanjasta ja tällöin heitä saapui Israelin maahan ja Jerusalemiin. Juutalainen yhdyskunta sai lisää vahvistusta.

Turkin valta vahvistui ja se valloitti Israelin alueen 1516.

----------------

1520 tuli valtaan Turkin ottomaanihallitsija Suleiman Suuri, jonka erityisen mielenkiinnon kohteena oli rakentaa moskeijoita ja julkisia rakennuksia ympäri valtakuntaa. Hän määräsi Jerusalemin muurit korjattaviksi ja sai juutalaisten sympatioita puolelleen. Muurien pystyttäminen oli kaupungille elintärkeää koska ryöstelevät beduiinijoukkiot käyttivät kaupungin puolustuskyvytöntä asemaa hyväkseen. Nykyiset muurit ovat perua Suleiman Suuren hallitusajalta. Sulttaanin määräyksestä "Kalliomoskeija" sai pintaansa uuden koristelun. Hänen hallitusaikanaan muslimien elinolot kaupungissa vaurastuivat suuresti. Myöhemmin Jerusalemin asema heikkeni ja sitä pidettiin vähempiarvoisena "rajaseutukaupunkina"

Turkkilaisia ei juurikaan asettunut kaupunkiin. Muslimiväestöllä oli suurin vaikutusvalta, kristittyjen ja juutalaisten määrän pysyessä pitkään entisellään. Suleimanin myötämielisyys juutalaisia kohtaan herätti heissä toiveita. Diasporassa olevat juutalaisyhteisöt avustivat Jerusalemin juutalaisia, mutta olosuhteet säilyivät vaikeina. Paikalliset turkkilaiset viranhaltijat eivät pitäneet ajatuksesta kaupungin juutalaisväestön lisääntymiseksi ja estivät juutalaisia asettumasta Jerusalemiin. Juutalaisia oppineita ja muita maahanmuuttajia pääsi kuitenkin asettumaan kaupunkiin ja vahvistamaan sen juutalaisväestöä. Kaupungin väkiluku ei ollut kovin suuri ja monet sen lähistöllä sijainneet kaupungit kuten Gaza, Nablus ja Safed olivat asukasmäärältään merkittävämpiä. Suleimanin jälkeiset hallitsijat jättivät Jerusalemin enemmän tai vähemmän huomiotta. Sen asukkaat huomioitiin lähinnä verotuksen takia, joka oli usein mielivaltaista ja julmaa. Kristittyjen "vääräuskoisten" ja juutalaisten asema oli turvaton. Turkkilaishallitsijoiden valtaa kesti n. 400 vuotta - aina 1900-luvulle asti.

Kaupungin väkiluku kuitenkin kasvoi rauhallisempien vuosien aikana ja 1700-luvun lopulla juutalaisten lukumäärä arvioidaan n. 10000:ksi.

1700-luvun lopulla Euroopan hallitsijat tunsivat lisääntyvässä määrin mielenkiintoa Lähi-idän aluetta kohtaan. Erityisesti Ranskan ja Englannin valtapyrkimykset ja taloudellisen hyödyn tavoittelu kohdistui alueelle. Kristittyjen asema Jerusalemissa vahvistui ja näiden pyhät paikat saivat huomiota osakseen. Uusia luostareita rakennettiin. Jerusalemin uskonnollinen elämä sai vaikutteita Ranskan, Englannin, Itävallan, Preussin ja Venäjän kristityistä. Samaan aikaan turkkilainen hallitsija antoi lisää vapauksia juutalaisille ja synagogien korjaaminen sallittiin. Muuten elinolosuhteet säilyivät ankarina.

1800-luvulla Jerusalemista kehittyi nopeasti eri maista saapuneiden kristittyjen ryhmien toimesta merkittävä kaupunki maailman kristikunnalle. Euroopan valtiot alkoivat enenevässä määrin pyrkiä poliittisen vaikutusvaltansa lisäämiseen alueella. Jerusalem alkoi merkitä yhä enemmän ja sen painoarvo kansainvälisessä politiikassa ja uskonnossa alkoi kasvaa. Kristittyjen pyhiinvaeltajien määrä lisääntyi kun liikenneyhteydet parantuivat ja -välineet (kuten höyrylaiva) kehittyivät. 1800-luvun puolivälissä kaupungissa toimivat usean länsimaan edustustot. Länsimainen pankkilaitos perustettiin kaupunkiin ja postilaitos kehittyi. Pyhien paikkojen koskematon asema ja vapaa pääsy niihin vahvistettiin muslimihallinnon puolesta. Juutalaisten lukumäärä oli kasvanut ja kaupungin n. 15000:sta asukkaasta noin puolet oli juutalaisia.

Juutalaisten olot olivat huonot. Muutama rikas juutalainen hyväntekijä, kuuluisimpana Moses Montefiore toimi heitä auttaakseen ja Jerusalemin juutalaisille rakennettiin parempia asuntoja ja heidän toimeentuloaan kehitettiin. Vanhan Jerusalemin ulkopuolelle alkoi nousta asutusta - kaupunki alkoi laajeta. Tiestöä parannettiin.

1800-luvun puolivälissä länsimaiset arkeologit saapuivat Pyhään Maahan ja Jerusalemiin. Jerusalemin erikoinen historia alkoi hahmottua selvemmin länsimaiselle kristitylle. Juutalaisten muutto kaupunkiin jatkui.

1880 Jerusalem alkoi näyttää länsimaiselta kaupungilta. Verrattain nopeasti etenevä kehitys, jota ohjattiin erityisesti Euroopasta ja Yhdysvalloista tulevan varallisuuden turvin, sai kaupungin uuteen kukoistukseen. Väkiluku kasvoi nopeasti ja vuosisadan lopulla ylitti jo 40000:n rajan. Juutalaisten lukumäärä oli selvästi suurin, yli puolet n. 28000. Muslimeja oli n. 7000 ja kristittyjä useista eri kirkkokunnista alle 3000 henkeä.

1898 kaupunki vastaanotti merkittävän vieraan, Saksan keisari William II vieraili kaupungissa. Jerusalemin merkittävyys maailman kuninkaiden ja ruhtinaiden silmissä oli palautunut.

Krimin sodan osasyynä oli kilpailu pyhien paikkojen valvonnasta. Turkin valta oli heikentynyt ja Euroopan valtiot halusivat sen murtuvan lopullisesti.

-----------------------

I-maailmansodan laineet löivät Lähi-idän rantamille ja englantilaiset joukot valtasivat Israelin lähialueineen. Jerusalem antautui ja turkkilaiset poistuivat kun joulukuun 11. 1917 kenraali Allenby astui kaupunkiin miehitysjoukkojensa kärjessä. Muslimien hallitusaika oli päättynyt, taas oli kristillisen maailman vuoro ottaa Jerusalem hallintaansa.

Brittiläinen maailmanvalta, imperiumi, astui Israelin maaperälle samoin kuin niin monet vallat sitä ennen. Englantilaisten joukoissa taisteli maineikas juutalaislegioona merkkinä länsimaissa tapahtuneesta kristillisyyden ja juutalaisuuden osittaisesta liitosta muslimivaltaa vastaan. Jerusalemille englantilaisten tulo merkitsi kehityksen kiihtyvää vauhtia ja muslimihallinnon aikana laiminlyöty kaupunki kasvoi alueensa hallintokeskukseksi.

Ympäristön arabivaltiot ja maassa asuvat arabit eivät nähneet tapahtuvaa kehitystä vain myönteisenä asiana. Oli niitä, jotka toivottivat yhä kasvavan juutalaisväestön tervetulleeksi mutta oli myös niitä, joiden mielestä kristittyjen vallassa oleva, nopeasti juutalaistuva Israelin maa oli suuri uhka islamilaisen uskonnon tavoitteille. Huolimatta brittijoukkojen läsnäolosta nuoret juutalaisyhdyskunnat kokivat arabien hyökkäyksiä. Ensimmäinen arabien väkivaltainen hyökkäys Jerusalemin juutalaisia vastaan tehtiin pääsiäisenä 1920. Brittijoukot saivat aikaan järjestyksen vasta kun viisi juutalaista oli tapettu ja yli 200 haavoittunut. Hyökkääjien tappiot olivat 4 kuollutta ja 21 haavoittunutta. Arabien viha oli saatu herätettyä huhulla, jonka mukaan juutalaiset olivat aikeissa vallata islamilaisen uskonnon pyhät paikat.

Arabien puolelta väkivaltaiset aatteet saivat voiton ja heidän johtajansa alkoivat innostaa maassa asuvia arabeja vastustamaan juutalaista "ylivaltaa". Juutalaiset puolestaan perustivat omia puolustusorganisaatioitaan. Molemminpuolinen pelko synnytti lisää vihaa ja väkivaltaa.

1800-luvulta lähtien maailma on kokenut ennen kokemattoman nopean kehityksen ja tänä aikana Jerusalemista on tullut yhä tärkeämpi tekijä maailman politiikan, talouden ja uskonnollisen elämän keskipisteessä.

J A

luvattu maa josta koraani jälkeenpäin oli eri mieltä, siis Jerusalem ja Jeesuksen syntymäpaikka?
Mutta nyt kun ajattelen, montako kristittyä valtiota tuolla itäakselilla oikein on? Vain Israel. Hemmetti kävisivät kauppaa niiden kanssa, ne on hyviä liikemiehiä, ja lopettaisivat tappelemisen! Ei vaan, taitaa olla vika enemmänkin noissa äärijärjestöissä kuten Hamas ja mitä niitä onkaan. Ei kait tavalliset muslimit ole juutalaisia vastaan.?