Epilepsiasta aiheutuvista kustannuksista johtuen voi hakea vammaistukea, jonka määrä vaihtelee. Itse sain hirvittävän byrokratian jälkeen 74,46 euroa kk ja se kattaa osan kustannuksista. Keljuttaa, että "leimautuu" myös vammaiseksi, mutta kyllä tuokin raha on aivan hyvä ja ammatillisessa mielessä sen hakeminen ja saaminen oli tärkeää.
Joissain aikaisemmissa jutuissani puhuin tästä ja luulen, että täällä on aika monta, joille tällainen 80 euron summa olisi tervetullut lisä ja auttaisi hankkimaan mm. terveellisempää ruokaa. Tosin eihän sitä ruokaostoksiin myönnetä, mutta jos säästää muista kuluista niin jää ruokaa rahaa.
Eli katsokaa vammaistukilaki ja etenkin 2 §.
http://www.finlex.fi ja sieltä sitten vamma hakekaa vammaistukilaki. Toivottavasti jollekin hyötyä ja pistäkää mietintä myssyn alle, jos jollekin ajankohtaista.
Vammaistuki
18
3488
Vastaukset
- sauvatar
Mietintä myssy on ollut pitkään jo päässäni vaan mitään en ole saanut aikaiseksi.
Tosta linkistä en tajunnut mitään :(
Anna hyvä mies nyt tyhmälle päälleni
esimerkkejä mitä kuluja mulla nyt on Epistäni ?
En tajua ?
Lääkkeet korvataan
Kaupunki maksaa hoitokulut,
joten mitä siis laitan kustannuksiin ?- Hugo
Laissa sanotaan aika yleisesti, että ylimääräiset kulut, joita sairaus aiheuttaa. Jos saat jo kaikkiin kuluihin korvaus ei niitä sitten ole. Mm. fysioterapia voisi olla sellainen tai psykoterapia, jos pää alkaa hajoilemaan epilepsian aiheuttamien psyykkisten vaivojen vuoksi ja on aiheuttanut masennusta. Kaavakkeessa on muitakin vaihtoehtoja ja Kelasta voi kysyä, mutta jos tosiaankin tilanne on se, että Sinulla on kulut jo korvattu, niin tilanteesi lienee kunnossa.
- sauvatar
Hugo kirjoitti:
Laissa sanotaan aika yleisesti, että ylimääräiset kulut, joita sairaus aiheuttaa. Jos saat jo kaikkiin kuluihin korvaus ei niitä sitten ole. Mm. fysioterapia voisi olla sellainen tai psykoterapia, jos pää alkaa hajoilemaan epilepsian aiheuttamien psyykkisten vaivojen vuoksi ja on aiheuttanut masennusta. Kaavakkeessa on muitakin vaihtoehtoja ja Kelasta voi kysyä, mutta jos tosiaankin tilanne on se, että Sinulla on kulut jo korvattu, niin tilanteesi lienee kunnossa.
se menee, ja hain kelasta tuon esitteen,
siinä myös on muita kriteereitä joita
en täytä eli ei ole mun juttu.
Kuinkas vaikeaa on saada henkilökoht.
avustaja ?
Taidan siihenkin olla liian TERVE. - Hugo
sauvatar kirjoitti:
se menee, ja hain kelasta tuon esitteen,
siinä myös on muita kriteereitä joita
en täytä eli ei ole mun juttu.
Kuinkas vaikeaa on saada henkilökoht.
avustaja ?
Taidan siihenkin olla liian TERVE.En tiedä vaikuttaako siihen, että asut vähintään avoliitossa ja et täten tarvitse henkilökohtaista avustajaa. Yksin asuvana ehkä saisit? Tilanteesi vakavuutta kuvaa mielestäni, että et voi olla näyttöpäätteellä pitkään ja väsyt kai aika helposti ja kaikista lääkekokeiluista huolimatta saat edelleen kohtauksia. Eli miten olisi, pystyisitkö elämään yksin? Silloin ainakin henkilökohtainen avustaja siivoaisi yms. Kun katson omaa asuntoani, niin siivooja olisi todellakin tarpeen. Tai edes tiskikone.
- sauvatar
Hugo kirjoitti:
En tiedä vaikuttaako siihen, että asut vähintään avoliitossa ja et täten tarvitse henkilökohtaista avustajaa. Yksin asuvana ehkä saisit? Tilanteesi vakavuutta kuvaa mielestäni, että et voi olla näyttöpäätteellä pitkään ja väsyt kai aika helposti ja kaikista lääkekokeiluista huolimatta saat edelleen kohtauksia. Eli miten olisi, pystyisitkö elämään yksin? Silloin ainakin henkilökohtainen avustaja siivoaisi yms. Kun katson omaa asuntoani, niin siivooja olisi todellakin tarpeen. Tai edes tiskikone.
töissä ja lapset koulussa eli olen päivät / puolipäivää yksin.
Illat miehen aika kuluu yleeensä lasten
harrastusten parissa.
Ottaisin mielläni apua kotiin kotitöihin, kauppareissuihin, Kelaan jne...
Kun oon viikon imuroimatta mies huomaa
ja imuroi, eikä patista mua imuroimaan.
En inhoa imurointia vaan on kyse jaksamisesta.
Kokopäiväistä työtäkään en jaksaisi tehdä, nukahtaisin kesken päivän.
Osa-aikaisesta työstä vaikea sanoa,
mutta onneksi sitä ei vielä joudu funtsimaan.
Kotityöt saan tehtyä " hiljaa hyvä tulee " .
Olen kait huono pyytämään apua keneltäkään,
kun syksyllä olin vielä huonommassa
kunnossa en siltikään pyytänyt apua.
Pakko oli pärjätä itse näin ajattelin
ja luonteeltani olen sisukas eli periksi ei anneta.
Jossain asioissa sitten taas annan.
Mietin vaan kun taas tulee oloja,
että kohtaus tulee ja ei tule.
Lääkitys jotenkin tökkii ?
Harmaat ja sateiset ilmat masentaa.
Käyn lenkillä lähes joka päivä.
Muuten vaan olisin kotona päivät,
silmät ristissä ja ihan kanttu vei :(
Siis saamattomana ja nukuksissa.
Nyt sentään jaksan puuhailla,
kun ensin käyn happihyppelyllä.
Palataan Avustajaan : Ensin varmaan tarvitsisin neurologin lausunnon Kelaanko ?
Sieltäkö se haetaan vai mistä,
eikun työkkäristä tietty.
Sinne siis sen hakemuksen kanssa
ja lausunnon ????
Auttakaa nyt, oon jotenkin kait jäljillä
tai ihan pihalla ?
- epileptikko
Minä saan eläkkeensaajan hoitotukea,joka on sama asia,kuin vammaistuki. Saan sen alimman,kun on vain lääkekuluja. Ennen sain korotettuna,mutta laskivat sen alimpaan siksi,kun en tarvitse ihan säännöllistä apua enää,satunnaisesti vain.
Ei vammaistukea myönnetä ruokakuluihin,vaan lääke,sairaala ym. kustannuksiin,joita sairaus aiheuttaa. Täytyy myöntää,että itsellekin tekee välillä tiukkaa,kun tulot eivät ole kovin isot ja yksin asun,mutta niillä on vaan pärjättävä. Hyvin olen pärjännytkin,kunhan ei vaan tule yllättäviä menoja. Ne vasta pahoja ovatkin,kun ei tiedä varautua etukäteen.- Hugo
Mutta kun sinulla on enemmän rahaa käytössäsi, niin voit käyttää niitä ylimääräisiä rahoja, jotka muuten kuluisi ruokaan johonkin muuhun. Oletko ajatellut valittaa päätöksestäsi, että saisit enemmän tukea, niisä on nimittäin porrastettuna luokat. Jos kuluja on, niin niihin pitäisi saada... tosiaankin pitäsi tai voi ja ei ole ollenkaan varmaa. Kela on ihmeellinen laitos, jos ei tuista tiedoteta ja puhelimessa ei osata antaa oikeita neuvoja. Tosin kukaan ei tunne täysin sosiaalilainsäädäntöä ja Kelan virkailijoiden työ ei ole kadehdittavaa.
Kiitos vastauksestasi... tuota en tiennytkään, että vammaistuki on sama kuin eläkkeensaajan hoitotuki. - Hugo
Kuten alla olevasta näet, niin vammaistuki ei voine olla sama eläkkeensaajan hoitotuki. Määrätkin ovat eri. Paljon niissä on kyllä samanlaisuuttakin.
Miten tuki määräytyy?
Vammaistuki jaetaan tuen suuruuden perusteella kolmeen luokkaan. Hakijan tulot tai varallisuus eivät vaikuta siihen, saako hän vammaistukea. Vammaistuesta ei myöskään makseta veroa.
Alin vammaistuki 78,46 euroa kuukaudessa
Alinta vammaistukea voi saada hakija, jolle sairaus tai vamma aiheuttaa olennaista haittaa ja jatkuvia erityiskustannuksia.
Korotettu vammaistuki 183,09 euroa kuukaudessa
Korotetun vammaistuen voi saada hakija, jolle sairaus tai vamma aiheuttaa huomattavaa haittaa tai huomattavia erityiskustannuksia. Sitä voidaan maksaa myös, jos hakijalla on jatkuva ohjauksen tai valvonnan tarve tai hän tarvitsee toista henkilöä säännöllisesti auttamaan henkilökohtaisissa toiminnoissaan, kotitaloustöissä ja asioinnissa kodin ulkopuolella. Hän tarvitsee apua pukeutumisessa, peseytymisessä, ruokailussa, liikkumisessa ja toiminnoissa, jotka liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Hän ei pysty ilman ulkopuolista apua hoitamaan kotiaan, käymään kaupassa tai hoitamaan pankkiasioitaan.
Erityisvammaistuki 340,03 euroa kuukaudessa
Erityisvammaistukeen on oikeutettu vaikeasti vammainen hakija. Tämän tuen voi saada myös sellainen hakija, joka tarvitsee päivittäin paljon toisen henkilön apua henkilökohtaisissa toiminnoissaan tai jolla on sairauden tai vamman takia erittäin huomattavia erityiskustannuksia. Erityisvammaistuen voi aina saada sokea, liikuntakyvytön tai varhaiskuuro hakija.
Erityiskustannukset ja vammaistuki
Alinta vammaistukea ei makseta pelkkien erityiskustannusten perusteella. Korotettua ja erityisvammaistukea voidaan maksaa, mutta erityiskustannuksia tulee olla ainakin maksettavan tuen verran. Kustannuksia korvataan hakijalle tietenkin vain silloin, kun hän joutuu itse maksamaan ne. Näin on myös silloin, kun kunta maksaa hänelle toimeentulotukea avun ja palvelusten hankkimista varten.
Erityiskustannukset ovat tarpeellisia ylimääräisiä kustannuksia, jotka sairaus tai vamma aiheuttaa hakijalle tavanomaisen elämän toiminnoissa, työssäkäynnissä tai opiskelussa. Tällaisia erityiskustannuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi
sairaanhoito
matka
palvelu
vaatetus ja
ruokavalio.
- tammetar
vammaistukea 183 €/kk. Se on mukava lisä opikelijan budjettiin.
- Hugo
Jostain syystä olin jättänyt sen varmaan lähettämättä tai palvelussa virhe. Itse saan vähemmän eli noin 80 euroa ja itse ihmettelinkin, että miksi sain vain niin vähän, joten pakko taasen valittaa. Kiva lisä tuo 180 euroa todellakin opiskelijabudjettiin ja itselläni on kuluja sairaudesta todellakin enemmän kuussa kuin tuo 80 euroa. Fysioterapiaan ei ole vielä edes varaa ollut mennä, kun muuhun on mennyt rahat.
Tsemppiä Tammetar. Ihailtavaa positiivisuutta. - Ansku21
Hugo kirjoitti:
Jostain syystä olin jättänyt sen varmaan lähettämättä tai palvelussa virhe. Itse saan vähemmän eli noin 80 euroa ja itse ihmettelinkin, että miksi sain vain niin vähän, joten pakko taasen valittaa. Kiva lisä tuo 180 euroa todellakin opiskelijabudjettiin ja itselläni on kuluja sairaudesta todellakin enemmän kuussa kuin tuo 80 euroa. Fysioterapiaan ei ole vielä edes varaa ollut mennä, kun muuhun on mennyt rahat.
Tsemppiä Tammetar. Ihailtavaa positiivisuutta.on kolmea eri astetta vammaistuki 78,46,korotettu vammaistuki 183,09 ja erityisvammaistuki 340,03.Itse saan saan korotettua ja sekään ei erityisvammaistukea ja se ei tullut helpolla.
- Hugo
Ansku21 kirjoitti:
on kolmea eri astetta vammaistuki 78,46,korotettu vammaistuki 183,09 ja erityisvammaistuki 340,03.Itse saan saan korotettua ja sekään ei erityisvammaistukea ja se ei tullut helpolla.
Itseasiassa voisi Kelan päätöksentekijänä jopa tehdä sellaisen päätöksen, että jos jaksaa joko prosessin viedä läpi, niin voi olla oikeasti vammainen, sillä sitä seulaa ei vammainen jaksaisi mennä läpi. Tämä ainakin oli oma kokemukseni. Siis Kela joko tarkoituksella, resurssipulan tai tietämättömyyttään tekee päätökset hitaasti ja hidastellen ja pyytäen aina uusia lausuntoja ja lisäksi vielä antaen vääriä neuvoa.
Itselläni jäi mieleen, että miten paljon on todella huonossa kunnossa olevia yksinäisiä, jotka eivät varmati jaksa hakea mitään tukia ja eivät edes tiedä niiden olemassaolosta. Varmaan ainakin joitain. Tosin Kelassa sanoi, että näitä hakemuksia on paljon käsiteltävänä ja jokainen tapaus on erilainen ja siksi hidasta. Hieman kuitenkin luulen, että moni ei ole edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, sillä lääkärit eivät ainakaan minulle moisesta ole kertoneet. - sauvatar
Hugo kirjoitti:
Itseasiassa voisi Kelan päätöksentekijänä jopa tehdä sellaisen päätöksen, että jos jaksaa joko prosessin viedä läpi, niin voi olla oikeasti vammainen, sillä sitä seulaa ei vammainen jaksaisi mennä läpi. Tämä ainakin oli oma kokemukseni. Siis Kela joko tarkoituksella, resurssipulan tai tietämättömyyttään tekee päätökset hitaasti ja hidastellen ja pyytäen aina uusia lausuntoja ja lisäksi vielä antaen vääriä neuvoa.
Itselläni jäi mieleen, että miten paljon on todella huonossa kunnossa olevia yksinäisiä, jotka eivät varmati jaksa hakea mitään tukia ja eivät edes tiedä niiden olemassaolosta. Varmaan ainakin joitain. Tosin Kelassa sanoi, että näitä hakemuksia on paljon käsiteltävänä ja jokainen tapaus on erilainen ja siksi hidasta. Hieman kuitenkin luulen, että moni ei ole edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, sillä lääkärit eivät ainakaan minulle moisesta ole kertoneet.mäkin ekan kerran tosta luin ja,
kun oon ollut ihan jamas niin ei kukaan
lekuri oo mitään tukia ym...
puhunut mitään.
Saati kotiavusta, kun oli vielä se aika,
kun kaikki 3 lasta oli kotona ja nää pienemmät vauvaikäisiä.
Olin ihan pohjaan palanut ja pakko oli jaksaa
ja taas silloin oli lääkitykset päin p...... - Hugo lakimiehelle
sauvatar kirjoitti:
mäkin ekan kerran tosta luin ja,
kun oon ollut ihan jamas niin ei kukaan
lekuri oo mitään tukia ym...
puhunut mitään.
Saati kotiavusta, kun oli vielä se aika,
kun kaikki 3 lasta oli kotona ja nää pienemmät vauvaikäisiä.
Olin ihan pohjaan palanut ja pakko oli jaksaa
ja taas silloin oli lääkitykset päin p......Niin, ei taida oikein informaatiota olla annettu ainakaan lääkäreiden taholta näistä sosiaalituki mahdollisuuksista ja jos tosiaan on sekaisin sairaudesta tai lääkkeistä, niin ei niitä tietoja jaksa itse etsiä. Tosin en tiedä, että milloin nämä tukimuodot ovat tulleet, mutta se on varma, että ne muuttuvat jatkuvasti ja niiden selvittämiseen tarvitaan todella voimia.
Sauvatar, sulle on nyt ehkä tärkeintä saada hoito ja sen jälkeen sitten alat hakemaan kaikkea mahdollista apua, jos sitä tarvitset tai sinulla siihen edellytykset.
Kuten jo joskus olen todennut, niin tutkimuksen mukaan ei sosiaaliturvan väärinkäyttö ole tutkimusten mukaan se suurin ongelma, vaikka siitä puhutaan paljon, vaan sosiaalietuuksi vajaakäyttö. Sitä ei vaan nähdä ongelmaksi, koska yksittäisen ihmisen ei katsota olevan oikeutettu varsinaisesti apuun ja suomalaisessa yhteiskunnassa yksin selviäjään kunnioitetaan, vaikka apu olisi tarpeen. Jotkut saattavat jopa halveksia, jos hakee lain suomia etuuksia.
Muistahan syödä ja nukkua. Toivottavasti tulet saamaan parempaa kohtelua jatkossa Husissa. Tiedän, että monella on hyviäkin kokemuksia sieltä. - sauvatar
Hugo lakimiehelle kirjoitti:
Niin, ei taida oikein informaatiota olla annettu ainakaan lääkäreiden taholta näistä sosiaalituki mahdollisuuksista ja jos tosiaan on sekaisin sairaudesta tai lääkkeistä, niin ei niitä tietoja jaksa itse etsiä. Tosin en tiedä, että milloin nämä tukimuodot ovat tulleet, mutta se on varma, että ne muuttuvat jatkuvasti ja niiden selvittämiseen tarvitaan todella voimia.
Sauvatar, sulle on nyt ehkä tärkeintä saada hoito ja sen jälkeen sitten alat hakemaan kaikkea mahdollista apua, jos sitä tarvitset tai sinulla siihen edellytykset.
Kuten jo joskus olen todennut, niin tutkimuksen mukaan ei sosiaaliturvan väärinkäyttö ole tutkimusten mukaan se suurin ongelma, vaikka siitä puhutaan paljon, vaan sosiaalietuuksi vajaakäyttö. Sitä ei vaan nähdä ongelmaksi, koska yksittäisen ihmisen ei katsota olevan oikeutettu varsinaisesti apuun ja suomalaisessa yhteiskunnassa yksin selviäjään kunnioitetaan, vaikka apu olisi tarpeen. Jotkut saattavat jopa halveksia, jos hakee lain suomia etuuksia.
Muistahan syödä ja nukkua. Toivottavasti tulet saamaan parempaa kohtelua jatkossa Husissa. Tiedän, että monella on hyviäkin kokemuksia sieltä.huomannut olen aina ollut se väliin putoaja.
AINA! - Hugo
sauvatar kirjoitti:
huomannut olen aina ollut se väliin putoaja.
AINA!Muistahan nyt, että olet mummo ja vaikka se ei näihin tukiasioihin kuulu, niin oishan tuo hienoa, jos itse olisin ukki.
Mielestäni olet lisäksi välillä oikein ponnekkaastikin saanut etujasi ajettuja tai ainakin kavereidesi.
Huomenna paistaa aurinko, joten sekin piristää sitten mieltäsi. Tänään oli kamala keli. - sauvatar
Hugo kirjoitti:
Muistahan nyt, että olet mummo ja vaikka se ei näihin tukiasioihin kuulu, niin oishan tuo hienoa, jos itse olisin ukki.
Mielestäni olet lisäksi välillä oikein ponnekkaastikin saanut etujasi ajettuja tai ainakin kavereidesi.
Huomenna paistaa aurinko, joten sekin piristää sitten mieltäsi. Tänään oli kamala keli.sään mukaan eli lämpöisesti ja yleensä farkkuihin eli sopii säähän kuin säähän siis melkein.
Eilen oli kuitenkin ihana sää,
kun sain sen pyörän ;)
- Anonyymi
Meille ei tullut vammaistuki tilile. Onkohan myähässä vai lopetettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279