Minulla on 4 kaveria, joita näen 2-3 kertaa vuodessa kutakin. Joskus useamman kerralla. Yleensä kyseessä on jokin baari iltama tai tapahtuma. Kännykällä tulee viestiteltyä lähes yhtä harvoin, ei oikein viitsi olla liian tyrkyllä. Monesti kaverit ottavat yhteyttä minuun, mikä on ihan positiivista. Ajattelen lähes aina, että on säälittävää ottaa itse yhteyttä. Toki joskus jotain laitan. Kaverit ovat ihan mukavia, ja yhdessä juttua riittää kun näemme. Luen kuitenkin heidän kasvoiltaan ilmeen, että nähdäänkö taas vaikka puolen vuoden päästä, kun olis vähä muitakin kavereita ja oma nainenkin viihdytettävänä.
Onko nämä siis todellisia kaverisuhteita??? Lähipiiristä ei voi puhua, eikä edes kannata.
Onko nämä siis todellisia kaverisuhteita??? Lähipiiristä ei voi puhua, eikä edes kannata.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo kuulosti siltä kun et oikeasti haluaisikaan tavata kavereitasi. Minulla on kokemusta ystävyydestä jossa olen joutunut olemaan aina se joka on ottanut yhteyttä. viimein sellainen on sitten loppunut kun olen huomannut ettei minua kaivata. Minun mielestä ystävyyden kriteerinä on se että molemmat pitää tasapuolisesti yhteyttä ja nähdään ainakin noin kerran kuussa tai mieluummin useamminkin.
...olen yleensä siinä tilanteessa, että kaverini joutuvat ottamaan yhteyttä minuun. Haluaisin todella olla heidän kanssaan, mutta on vaikea ottaa yhteyttä kun pelkää niin paljon torjutuksi tulemista. Kärsin pahoista itsetunto-ongelmista, ja on todella vaikeaa pitää yhteyttä yleensä kehenkään, koska ajattelen aina että muilla on parempaakin tekemistä kuin olla kanssani tai edes puhua puhelimessa kanssani...Ilahdun aina kun joku kaveri soittaa tai jopa ehdottaa tapaamista, mutta harmittaa kun en voi tehdä vastaavaa, he varmaan luulevat etten halua olla heidän seurassaan...Olen kuitenkin usein kuullut olevani tosi mukava ja hauska ihminen, miksi siis en usko sitä itse???
Tällainen on todella tyhmää, tiedän..
on aivan samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, joka kirjoitit nimimerkilä "...taas..."! Olen jopa käyttänyt samaa sanaa, "torjutuksitulemisen pelko". Nyt tilanteeni on vähän parempi, mutta en usko tuon pelon koskaan katoavan. Jaksamista sinulle.
anna ns ystäviesi olla rauhassa, aika kusipäitä tuntuvat olevan. Et sinä heitä tarvitse mihinkään, mene yksin baariin ja muualle, kavrit sucks, oma seura on aina parasta seuraa. Ihmiset on kaksinaamaisia ja selkään puukottajia, muista se!
Itse esim olen nuorehko äiti ja rakastan ystäviäni ja nautin heidän seurastaan mutta en jaksa ja voi nähdä heitä yhtä usein kuin he voisivat minua. Silti he ovat elinarvoisen tärkeitä.
Yritä saada uusiakin ystäviä mutta säilytä vanhat. He ovat hyviä olemassa!