Mitä mieltä Luther-säätiöstä?

Jonkin aikaa te vanhoilliset voitte olla ikään kuin puolueettomia, mutta tulee aika jolloin te joudutte joko tuomitsemaan Luther-säätiöläiset tai tulemaan itse mukaan. Kirkon johto pakottaa valintatilanteisiin eikä sitä voi välttää mitenkään, joten valmistautukaa.

Neutraali aika ja tila alkaa olla käytetty loppuun. On syytä ja korkea aika herätysliikkeiden yhdistää rivinsä muuten kirkko hajoaa sen tuhanneksi lohkoksi.

Yhdistymistä tulee tapahtumaan se on varmaa. Yhdistämistä ei tässä saa aikaan kukaan ihminen vaan yksin Jumala. Ajat kovenevat ja toimintamahdollisuudet kavenevat.

Luther-säätiö on mielestäni liian jyrkällä ja tuomitsevalla linjalla. Esimerkikisi naispappeus-asiassa. Uskomme ei saa perustua lain tekoihin, vaan Jumalan armoon ja siihen tosiasiaan, että olemme kaikki syntisiä, mutta meillä on mahdollisuus saada syntimme anteeksi.

lestamies kirjoitti:

Luther-säätiö on mielestäni liian jyrkällä ja tuomitsevalla linjalla. Esimerkikisi naispappeus-asiassa. Uskomme ei saa perustua lain tekoihin, vaan Jumalan armoon ja siihen tosiasiaan, että olemme kaikki syntisiä, mutta meillä on mahdollisuus saada syntimme anteeksi.

Mutta eikös Raamattukin ole samanlaisella kannalla naispappeuden suhteen?

Jyrkkä kanta?

Kyllä niitä lestoiltakin liian jyrkkiä kantoja löytyy, jopa sellaisiin asioihin joihin Raamattu antaa löyhemmän kannan (esim alkoholi).

lestamies kirjoitti:

Luther-säätiö on mielestäni liian jyrkällä ja tuomitsevalla linjalla. Esimerkikisi naispappeus-asiassa. Uskomme ei saa perustua lain tekoihin, vaan Jumalan armoon ja siihen tosiasiaan, että olemme kaikki syntisiä, mutta meillä on mahdollisuus saada syntimme anteeksi.

Jyrkkä kanta?

Mitä se siihen liittyy onko se jyrkkää tai ei, pääasia että asia on raamatun mukaista.

Ei ole kysymys lain teoista vaan Jumalan ilmoituksesta, Jumalan sanasta. Ei koskaan pelastus armosta ole merkinnyt sitä että saa tehdä lakia tai Jumalan sanaa vastaan. Sellainen evankeliumi olisikin tämän päivän ihmiselle mieluista kuultavaa että pääsisi vapaaksi Jumalan sanasta. Eikös vapaus koske synnistä ja syyllisyydestä irti pääsemistä?

Laki kyllä kuuluu edelleen vanhalle ja turmeltuneelle Aatamille, evankeliumi kuuluu ainoastaan omaantuntoon. Tämän jaon Luther teki.

Siinä saatana on meidän päivinämme saanut suuren voiton kun se on uskotellut että vapaus kuuluu lihalle ja ulkonaiselle ihmiselle, mutta laki sisäiselle ihmiselle.

Näin kait nykyihminen asian tulkitsee, joten miltä se kuulostaa?

Kristus on Jumalan Poika (ei siis tytär) ja Kirkon pää. Samoin tämän esikuvan mukaisesti paikallisseurakunnan pää on sen ordinoitu ja virkaan kutsuttu paimen. Kristuksen esikuvan mukaisesti ei seurakunnankaan päänä voi toimia nainen.

Johannes kirjoitti:

Kristus on Jumalan Poika (ei siis tytär) ja Kirkon pää. Samoin tämän esikuvan mukaisesti paikallisseurakunnan pää on sen ordinoitu ja virkaan kutsuttu paimen. Kristuksen esikuvan mukaisesti ei seurakunnankaan päänä voi toimia nainen.

Mutta maanpäällisen virkakirkon, kuten Jeesuksen aikainen juutalainen kirkkokin oli, päänä tai ylipappina voi ja sai toimia Kaifas ja Jeesus toimi ko. kirkon sisällä (eikä pyrkinyt eroamaan tai perustamaan omaa kirkkokuntaa tai uskontoa), samoin kuin esimerkiksi lestadiolaiset toimii Suomen kirkon sisällä tai Luther oppilaineen toimi Paavin katolisen kirkon sisällä. Jeesuksen esikuvan mukaisesti - Luther ei olisi halunnut erota katolisesta kirkosta, vaan viimeiseen asti pyrki pysymään maallisen virkakirkon sisällä(vasta paavin bullan ehdottomuus laittoi Lutherin huomaamaan, että hänet oli potkaistu kirkosta ulos).

hj. kirjoitti:

Mutta maanpäällisen virkakirkon, kuten Jeesuksen aikainen juutalainen kirkkokin oli, päänä tai ylipappina voi ja sai toimia Kaifas ja Jeesus toimi ko. kirkon sisällä (eikä pyrkinyt eroamaan tai perustamaan omaa kirkkokuntaa tai uskontoa), samoin kuin esimerkiksi lestadiolaiset toimii Suomen kirkon sisällä tai Luther oppilaineen toimi Paavin katolisen kirkon sisällä. Jeesuksen esikuvan mukaisesti - Luther ei olisi halunnut erota katolisesta kirkosta, vaan viimeiseen asti pyrki pysymään maallisen virkakirkon sisällä(vasta paavin bullan ehdottomuus laittoi Lutherin huomaamaan, että hänet oli potkaistu kirkosta ulos).

Tästä kirkossapysymisestähän tässä kyse onkin, siis niin kauan kuin se on mahdollista ja niillä edellytyksillä jotka ovat mahdollisiä.

Mitä tulee taas naispappien kanssa yhteistyön tekemiseen täytyy erottaa selvä tapaus hämärästä ja raamatullinen epäraamtullisesta.

Naispappeus on selvästi raamatunvastainen ja virkaa hoitaessaan naisen toimitus on ilmeinen, kaikkien arvioitavana ja nähtävillä. Sen sijaan jos joku miespappi on epäuskoinen, harhaoppinen tai mitä ikinä, se ei välttämättä ole aina ja kaikille ilmeistä ja nähtävää. Nimittäin epäuskon voi kyllä kätkeäkin toisilta. Sellaisia kutsutaan teeskentelijöiksi.

Luterilainen käsitys kelvottomista sakramenttien hoitajista koskee pääasiassa tällaisia tapauksia. Kukaan ei voi tunnistaa kaikkia kirkossa olevia teeskentelijöitä erehtymättömästi ja siksi ei voida vaatia että sakramenttien toimittajan tulee olla ehdottomasti oikeauskoinen ennen kuin sakramentin voi toimittaa ja ottaa vastaan. Sakramentin toimittajahan voi olla tänään uskossa mutta langeta huomenna, siksi siihen ei voi perustaa.

Tämä luterilainen opinkohta on tarkoitettu ennen kaikkea omantunnon suojaksi tavallisille uskoville jotka eivät aina tiedä jakajien uskosta varsinkin hajaannusten tai oppiriitojen aikana. Tätä opinkohtaa ei ole annettu suojaksi harhaoopisille eikä epäuskoisille papeille eikä varsinkaan heidän harhoilleen. Missä harha tai synti on tullut ilmeiseksi ja todistetuksi raamatun mukaan vääräksi, siellä tämä ei suojaa pappeja vaan sellaisia kohtaan on ryhdyttävä rangaistustoimiin. Naispapit ja tämän uuden virkakäsityksen kannattajat eivät ole langenneet tai erehtyneet epähuomiossa tai hetkeksi eivätkä kaikki tee tätä tietämättään, vaan tähän lankeemukseen on menty tieten tahtoen, sitä jatketaan, siinä pysytään ja levitetään määrätietoisesti eteenpäin ja mikä kaikkein pahinta, vastustetaan oikeaa raamatullista ja vuosituhantista käsitystä ja käytäntöä. Tästä syystä tätä ei missään nimessä voi sallia eikä hyväksyä, ei opillisesti eikä käytännössä, pikemminkin tuomita, hyljätä ja vastustaa, varsinkin johtavassa asemassa olevia ja vielä ankarasti. Lempeämpää käsittelyä voi suvaita tavallisia uskovia kohtaan, sellaisia jotka eivät ole kaikesta perillä, sellaisia tulee ymmärtää, kärsiä ja odottaa kunnes hekin käsittävät ja vahvistuvat.

Toiseksi, tässä virkakysymyksessä ei ole kysymys kelvollisesta tai kelvottomasta sakramentin toimittajasta tai toimittamisesta vaan raamatunmukaisuudesta. Onko virka tarkoitettu naisille vai ei? Yksiselitteinen vastaus on ettei sitä ole naisille tarkoitettu.

Jos nyt joku haluaa asettaa rajoja kuinka pitkälle on annettava myönnytyksiä epäuskolle tai raamatun hylkäämiselle ja Jumalan syyttämiselle valheesta, niin se raja on tässä. Tätä ei voi hyväksyä opillisesti. Ja koska sitä ei voi hyväksyä opillisesti niin sitä ei voi hyväksyä myöskään käytännössä koska opin on määrättävä toimintaa ja käytäntöä eikä päinvastoin. Kuinka joku voi omassatunnossaan pitää jotakin vääränä mutta kuitenkin menetellä vastoin omaatuntoaan? Miten on mahdollista että saa kyllä vastustaa omassatunnossaan naispappeutta, mutta ei kuitenkaan toimia vakaumuksensa mukaan? Omaatuntoa vastaan toimiminen on kohtalokasta ja vaarallista.

niinpäin kirjoitti:

Tästä kirkossapysymisestähän tässä kyse onkin, siis niin kauan kuin se on mahdollista ja niillä edellytyksillä jotka ovat mahdollisiä.

Mitä tulee taas naispappien kanssa yhteistyön tekemiseen täytyy erottaa selvä tapaus hämärästä ja raamatullinen epäraamtullisesta.

Naispappeus on selvästi raamatunvastainen ja virkaa hoitaessaan naisen toimitus on ilmeinen, kaikkien arvioitavana ja nähtävillä. Sen sijaan jos joku miespappi on epäuskoinen, harhaoppinen tai mitä ikinä, se ei välttämättä ole aina ja kaikille ilmeistä ja nähtävää. Nimittäin epäuskon voi kyllä kätkeäkin toisilta. Sellaisia kutsutaan teeskentelijöiksi.

Luterilainen käsitys kelvottomista sakramenttien hoitajista koskee pääasiassa tällaisia tapauksia. Kukaan ei voi tunnistaa kaikkia kirkossa olevia teeskentelijöitä erehtymättömästi ja siksi ei voida vaatia että sakramenttien toimittajan tulee olla ehdottomasti oikeauskoinen ennen kuin sakramentin voi toimittaa ja ottaa vastaan. Sakramentin toimittajahan voi olla tänään uskossa mutta langeta huomenna, siksi siihen ei voi perustaa.

Tämä luterilainen opinkohta on tarkoitettu ennen kaikkea omantunnon suojaksi tavallisille uskoville jotka eivät aina tiedä jakajien uskosta varsinkin hajaannusten tai oppiriitojen aikana. Tätä opinkohtaa ei ole annettu suojaksi harhaoopisille eikä epäuskoisille papeille eikä varsinkaan heidän harhoilleen. Missä harha tai synti on tullut ilmeiseksi ja todistetuksi raamatun mukaan vääräksi, siellä tämä ei suojaa pappeja vaan sellaisia kohtaan on ryhdyttävä rangaistustoimiin. Naispapit ja tämän uuden virkakäsityksen kannattajat eivät ole langenneet tai erehtyneet epähuomiossa tai hetkeksi eivätkä kaikki tee tätä tietämättään, vaan tähän lankeemukseen on menty tieten tahtoen, sitä jatketaan, siinä pysytään ja levitetään määrätietoisesti eteenpäin ja mikä kaikkein pahinta, vastustetaan oikeaa raamatullista ja vuosituhantista käsitystä ja käytäntöä. Tästä syystä tätä ei missään nimessä voi sallia eikä hyväksyä, ei opillisesti eikä käytännössä, pikemminkin tuomita, hyljätä ja vastustaa, varsinkin johtavassa asemassa olevia ja vielä ankarasti. Lempeämpää käsittelyä voi suvaita tavallisia uskovia kohtaan, sellaisia jotka eivät ole kaikesta perillä, sellaisia tulee ymmärtää, kärsiä ja odottaa kunnes hekin käsittävät ja vahvistuvat.

Toiseksi, tässä virkakysymyksessä ei ole kysymys kelvollisesta tai kelvottomasta sakramentin toimittajasta tai toimittamisesta vaan raamatunmukaisuudesta. Onko virka tarkoitettu naisille vai ei? Yksiselitteinen vastaus on ettei sitä ole naisille tarkoitettu.

Jos nyt joku haluaa asettaa rajoja kuinka pitkälle on annettava myönnytyksiä epäuskolle tai raamatun hylkäämiselle ja Jumalan syyttämiselle valheesta, niin se raja on tässä. Tätä ei voi hyväksyä opillisesti. Ja koska sitä ei voi hyväksyä opillisesti niin sitä ei voi hyväksyä myöskään käytännössä koska opin on määrättävä toimintaa ja käytäntöä eikä päinvastoin. Kuinka joku voi omassatunnossaan pitää jotakin vääränä mutta kuitenkin menetellä vastoin omaatuntoaan? Miten on mahdollista että saa kyllä vastustaa omassatunnossaan naispappeutta, mutta ei kuitenkaan toimia vakaumuksensa mukaan? Omaatuntoa vastaan toimiminen on kohtalokasta ja vaarallista.

Edelleen pitäydyn Jeesuksen ja Lutherin esimerkissä. Ei Jeesuskaan lähtenyt laittamaan Kaifasta viralta, eikä Luther Paavia...

Toisaalta ymmärrän näkemyksesi (~Luther-säätiön näkemyksen) siinä mielessä, että omaatuntoa pitää kunnioittaa. Mutta, minusta tuntuu, että rakkaus on parempi keino kääntää sydämiä oikean asian puoleen, kuin oppiriita ja taistelukirves. Siksi minun omaatuntoa ei haittaa työskennellä julkijumalattoman naispapinkaan kanssa, koska omalla hiljaisellakin esimerkillä voin sytyttää muutoksen virran työkaverini sydämessä ja kenties voittaa Jumalan voimasta sielun iäisyyden valoon.