Suomessa on valmistauduttu siihen, että kaikki kansalaiset rokotetaan lintuinfluenssan varalta jos ja kun influenssaisia lintuja tänne enemmälti saapuu.
Mielestäni kannattaisi mieluummin panostaa ennaltaehkäisyyn ja rajavalvontaan.
Ehdotukseni:
1. Suomen rajoilla otetaan käyttöön lintukontrolli kaikille Suomeen saapuville linnuille. Tätä varten pitää tietenkin kehittää pikatesti lintuinfluenssan havaitsemiseksi verikokeella. Samalla linnuilta kysytään mistä päin he ovat Suomeen tulossa, jolloin voidaan varoittaa myös lähtömaan viranomaisia, jos influenssaa löytyy.
Influenssaan sairastuneet linnut hoidetaan asianmukaisesti aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä. HYKS varmaan järjestää mielellään tilat. Kaikki Suomen eläinlääkärit velvoitetaan osallistumaan talkoisiin, tietenkin kunnon korvausta vastaan.
2. Koska lintujen rajavalvonta vaatii paljon ihmistyövoimaa, puolustusvoimain, palo- ja pelastuslaitoksen ja poliisien joukot ovat avainasemassa valvonnan järjestämisessä. Lisäksi tarvitaan paljon vapaaehtoisia. Kaikki ihmiset ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta velvoitetaan osallistumaan ilmatilan vartiointiin.
-----
Lintuinfluenssan tulon estämisen Suomeen tulee olla kunnia-asia Suomen kansalle. Keskusta päähallituspuolueena voisi minun mielestäni ottaa aloitteen käsiinsä tässä tärkeässä asiassa. Epäoleelliset pikkuasiat kuten kuntaremontti joutavat odottaa, kun Suomea uhkaa Hitchcockin kuvitelmia kamalampi katastrofi!

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kaikki - - velvoitetaan osallistumaan ilmatilan vartiointiin."
Ja mitenkäs Suomi-neidon ilmatilaa valvottaisiin? Onko ehdotuksia? Tilataanko Iranista ydinohjuksia luvattomien rajanylittäjien varalle?