Kriisin uhka

Matti Vanhasen tulisi nyt ryhdistäytyä useastakin syystä johtamaan Suomen hallitusta, kun hän kerran hallituksen pääministeri on.

Halituksella on edessään sekä haastavia kotimaisia asioita että ehkä vielä haastavammiksi käyviä ulkopoliittisia asioita. Kuntaremontti on muodossa tai toisessa saatava nopeasti alkuun. Myöhemmin vielä väännetään budjetin yksityiskohdista ja silloin ote ei saisi Kepussa taas kerran lipsua näennäispolitikoinnin tielle.

EU-puheenjohtajakaudellemme on kasaantumassa paljon asioita. Eu pitäisi saada taas aikaisemmalle nosteuralle ja siinä on Vanhasella kyllä tekemistä. Ilmeisesti Itävalta on hoitanut varsin lepsusti asioita, joten sieltäkin jäänee rästejä Suomen hoidettavaksi. Puheenjohtakausi on meille taas mahdollisuus nostaa omaa arvovaltaamme Lipposen hallitusten ajan tasalle. Kova urakka kyllä Matin tietäen sekin.

Näiden lisäksi on väijymässä suuren sotilaallisen kriisin uhka. Se ehkä painaa Nato-intomme vähäisetkin rippeet syvään kuoppaan. Yhdysvallat tuntuu nimittäin taas kovasti aktivoituvan, kun USAn roistovaltioksi nimeämä Iran ei ota mennäkseen ruotuun. Tässä tapauksessa voi käydä niinkin, että USA hyökkää melkoisen varoittamatta, kun sillä ei ole aikaa eikä halua alkaa jaaritella YK:n kanssa tälläkään erää. Todennäköisesti USAn isku on lyhytkestoinen lentohyökkäys, mutta sen jälkimainingit voivat olla globaalisti muutoin merkittäviä. Suomenkin hallituksen voisi olla hyvä varautua tähän vähintäänkin mahdollisuutena, ettei tule taas yllättäen ja pyytämättä housuihin.

8

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöti höpöti

      Siinä sitä tuli taas paatosta pääministeriä vastaan Iran olemattoman sodan muodossa ja kuntauudistuksenkin mainitsit.

      Pitäisikö sinun ihan oikeasti miettiä, mistä kirjoittelet juomarituomari.

    • Krottinen

      "Eu pitäisi saada taas aikaisemmalle nosteuralle ja siinä on Vanhasella kyllä tekemistä. Ilmeisesti Itävalta on hoitanut varsin lepsusti asioita, joten sieltäkin jäänee rästejä Suomen hoidettavaksi."

      Mitenkähän kauan Euroopan kansallisvaltiot viitsivät kukin vuorollaan vetää perässään tätä kivirekeä.

      Olen joskus huvittuneena pohtinut, että milloinkahan Pohjois-Amerikan NAFTA-maat USA, Kanada ja Mexico perustavat vapaakauppa-alueensa rinnalle vielä tällaisen suuremmoisen poliittisen unionin, jossa kymmenet tuhannet kallispalkkaiset byrokraatit alkavat kyhäilemään direktiivejä prameissa lasipalatseissaan kaikkien Pohjois-Amerikan maiden kansalaisten "tarpeisiin" :)

    • maailmaa..

      horuksen persesilmällä!

    • Jaba_43

      Olettaisin Vanhasen johtavan kuntauudistuksen puitelain ja Suomen EU-puheenjohtajuuden valmisteluja niin kuin pitääkin, vaikkei media niistä olekaan ihan viime päivinä uutisia revitellyt. Molemmissa asioissa on todella isoja kysymyksiä, joiden vaikutus heijastuu pitkälle tulevaisuuteen.

      Kuntauudistuksen puitelaki pitää saada niin hyväksi, ettei ole mitään väliä minkä niminen hallitus 2007 uudistusta jatkaa. Kokoomushan on nyt hallituspuolueiden muodostamien ääripäiden välissä, joten mitä tahansa tapahtuyukaan, niin suurten puolueiden kannat lähenevät toisiaan joka tapauksessa.

      EU:n puheenjohtajakautta varten Vanhasen tulisi panna perustuslakisopimus eduskunnan ratifioitavaksi pikimmiten, jotta asia olisi hoidettu, kun Suomi ottaa puheenjohtajuuden vastaan Itävallalta. Siinä tilanteessa Suomi saisi lisää arvovaltaa johtaa EU:ta yhtenäisemmäksi kuin se nyt on, mikä vahvistaisi EU:n asemaa muuhun maailmaan ja olisi siten Suomenkin etu.

      Mitä Bushin touhuihin tulee, niin se lienee lähinnä Halosen ja Tuomiojan huoli, kun heille tuskin tulee yllättäen ja pyytämättä se tilanne, että suu pitää pitää kiinni, vaikka kuinka tekisi mieli sanoa.

      Natoonhan Suomea viedään Kääriäisen johdolla, kun demarinatottajat pelkäävät vaalitappiota, jos natosta puhutaan liikaa. Demarieiden Nato-lyhdyt pidetään siis sammuksissa eduskuntavaalipäivään saakka.

    • palautetta

      Komeasti taas kepulaiset vastaavat aloitukseesi:

      >>Taitaa Keisari Boikotti-Paavo joutua nuolemaan Itävallan edustajien kengistä matkanpaskat...

      HEHheheeee... Lipponen Itävaltaa boikotoimassa Ahtisaaren presidentti kaudella..

      Onko PUNIKKI-PAAVO paniikissa vai tekeekö nuolentahrajoituksia jo Itävallan boikotin vuoksi..

      Nuole, Paavo, Nuole boikotin edestä !!

      HEHHEEEE.....punikki perseennuolija boikotti-Paavo.. >>>

      >>M-pankki katselee
      Kirjoittanut: maailmaa.. 4.4.2006 klo 07.06


      horuksen persesilmällä! >>>


      Siinä kait sitä on kuvattuna kepulaisen järjenjuoksua puhtaimmillaan. Ei ihme että valitsevat johtajikseenkin Väyrysiä, Jäätteenmäkiä tai Vanhasia. Ei ihme että puolue on krisiissä, sisäisessä kriisissä. Tuollaisen örisevän lauman johtaminen on mahdoton tehtävä.

      Jatketaan kuitenkin asiallista kritiikkiä.

      • tarvitse..

        laulua tehdä, (itkuvirttä) jos joku vastaa noille kekkuleille hyvästi!


    • niin näkisit

      Eero Heinäluoman tulisi nyt ryhdistäytyä useastakin syystä ja lopettää riidanhaluinen, saivartelu ja poliittisten irtopisteiden metsästäminen. Näin hän ehkä pystyisi nousemaan siitä allikosta, jossa hän Suomenkuvalehden suorittaman tutkimuksen mukaan on. Hänhän sai kaikista puoluejohtajista heikoimmat arvosanat ja sitä en kyllä Heinäluoman edesottamuksia seuranneena kyllä yhtään ihmettele. Hän on menneisyydensä vanki ja elää 70-luvun poliittisissa kuvioissa. Ottaisi oppia pääministeri Vanhasesta, joka kyseisen tutkimuksen perusteella nostettiin valtiomies tasolle. Hän osoittautui ominaisuuksiltaan ylivoimaiseksi kaikissa kysymyksissä.
      "Halituksella on edessään sekä haastavia kotimaisia asioita että ehkä vielä haastavammiksi käyviä ulkopoliittisia asioita." Näin on.

    • Dulla

      Jos Vanhanen tästä vielä ryhdistyy, se vain korostaa entisestään hänen ylivoimaansa kansan silmissä. Toivottavasti hän noudattaa toivomustasi.
      *********************************

      Suurta yleisöä tiedotusvälineiden Vanhaseen kohdistama jahti ei näytä hetkauttavan. Näin voi päätellä Suomen Kuvalehden (31.3) tuoreesta kyselystä, jossa luodattiin kansalaisten käsityksiä puoluejohtajista.

      Kyselyssä Vanhanen nousee omaan valtiomiessarjaansa, kauas tavallisten päivänpoliitikkojen yläpuolelle, kuten lehti kirjoittaa. Kansalaisten antamat arviot ovat pääministerin kannalta suorastaan mairittelevia.

      Vanhanen on suurten puolueiden johtajista turvallisin, pätevin puolustusasioissa ja talouspolitiikassa sekä kyvykkäin ulkopolitiikassa. Hän ajaa koko yhteiskunnan etua. Vanhanen on myös asiantuntevin, kokoavin, yhteistyökykyisin ja luotettavin.

      Hieman heikompia arvosanoja hän saa muun muassa huumorintajussa, edustavuudessa, avoimuudessa ja päättäväisyydessä. Kansa on myös sitä mieltä, ettei pääministeri edistä oman puolueensa kannatusta.

      SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma on kansalaisten mielestä lähes Vanhasen vastakohta: puoluepukari, joka ajaa lähinnä omaa ja puolueensa etua.

      Heinäluomaa pidetään tulevaisuuden kannalta epävarmana vaihtoehtona. Häntä ei pidetä pätevänä puolustusasioissa, talouspolitiikassa ja ulkopolitiikassa. Heinäluoma on kansan mielestä pikemmin kansakuntaa hajottava kuin yhdistävä, salaileva ja tosikko. Hänen yhteiskyvyssään ja luotettavuudessaan on toivomisen varaa.

      Suomen Kuvalehden kyselyn mukaan 46 prosenttia vastanneista pitää Vanhasta puoluejohtajista parhaimpana ehdokkaana myös seuraavaksi pääministeriksi. Jopa SDP:n ja kokoomuksen kannattajat haluavat Vanhasen pääministeriksi mieluummin kuin oman puolueensa puheenjohtajan.

      Ei Vanhasen peli vielä ihan menetetty ole.

      http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=10

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      327
      659
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe