En tiedä, mitä muut ajattelee tuosta otsikosta, mutta itse koen elämäni näin. Kun -vuosien varrella - olen tavalla tai toisella menettänyt minulle tärkeitä ja läheisiä ihmisiä ympäriltäni, ja lisäksi olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta vuosien ajan, tuntuu ettei yksin vaan jaksa. Miessuhteita on ollut, paljon. Nykyään en uskalla alkaa edes yhden yön juttuihin, koska olen tavannut miehiä, jotka takertuvat kiinni ja hyvin nopeasti jo haluaisivat saman katon alle " ja elämään yhdessä. Avioliitto oli ( tietty ) lyhytkestoinen. Tosin ex-mieheni on ainoa, joka minut tuntee parhaiten ja joudun useasta syystä olemaan tekemisissä hänen kanssaan, lapseni vuoksi.Mutten enää pysty keskustelemaan exän kanssakaan. Olen kasannut itselleni sellaisen ongelmavyyhdin, etten tietäisi mistä probleemasta juttelun voisi aloittaa. Minulla voisi olla kaikki ok, vaan ei ole. Lapsi asuu isänsä luona ja olemme päivittäin yhteydessä. Ei päällisin puolin siis pitäisi olla valitettavaa.
Mutta jatkuva yksinäisyys tekee elämästä helvetin; ei voi puhua kenellekään ( ainakaan aidosti asioista niiden oikeilla nimillä ), ei ole kaveria jos sattuu lähtemään ulos, ei ole harrastuksia ( yksin ei saa lähdettyä oikein minnekään ),ja tuntuu vain että tulevaisuutta ei ole - on vain ahdistus ja masennus- ja älytön tunne siitä että en jaksa yksin muuttaa elämääni parempaan suuntaan. Mitä sellainen elämä on, että ainoat henkilöt joiden kanssa keskustelen, ovat lääkäreitä ja jonkinasteen viranomaisia ja terapeutteja? Miten kiskaista itsensä eroon tästä kuviosta? Tiedän, etten ole ainoa jonka elämä on tämänkaltaista. Muttei se tieto paljoa lohduta. Haluan elämänhaluni takaisin, yksin se ei onnistu.
Mutta jatkuva yksinäisyys tekee elämästä helvetin; ei voi puhua kenellekään ( ainakaan aidosti asioista niiden oikeilla nimillä ), ei ole kaveria jos sattuu lähtemään ulos, ei ole harrastuksia ( yksin ei saa lähdettyä oikein minnekään ),ja tuntuu vain että tulevaisuutta ei ole - on vain ahdistus ja masennus- ja älytön tunne siitä että en jaksa yksin muuttaa elämääni parempaan suuntaan. Mitä sellainen elämä on, että ainoat henkilöt joiden kanssa keskustelen, ovat lääkäreitä ja jonkinasteen viranomaisia ja terapeutteja? Miten kiskaista itsensä eroon tästä kuviosta? Tiedän, etten ole ainoa jonka elämä on tämänkaltaista. Muttei se tieto paljoa lohduta. Haluan elämänhaluni takaisin, yksin se ei onnistu.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samassa tilanteessa olevat vois kirjottaa... Ehkä saisit ainakin yhden ystävän? Se olisi alku.
samoin minäkin. Eronnut muutama vuosi sitten ja nyt vielä töitä vailla, sillä työt päättyivät jonkin aika sitten. Yksin asun ja ystävät asuvat kaukana. Yksin ei todellakaan tule lähdettyä mihinkään, sitten sitä on vain kotona ja ihmettelee, että jotain pitäis tehdä, mutta mitä.
Oletko minkä ikäinen?
Minä olen vm. -62.
Myönnän että mulla on hyvin pitkälti samankaltaista tilannetta kuin sinulla mutta olen pikkuhiljaa pääsemässä pois noidankehästä. Tämä on niin tätä kun oma mieli myllertää ja mistään ei saa otetta, kaikki tuntuu kaatuvan, masennus ja itseensä käpertyminen vain lisääntyy.
Voisimme aina silloin tällöin koittaa kirjoittaa tai mailata. Jos se edes hieman auttaisi. Kertoa mitä kuuluu ja kuinka masennusta sais parhaiten pois!
Uskon kuitenkin että kevään, aurinkon ja lämmön myötä jo olokin tuntuu paremmalta. Tämä pimeys, loska tms. ovat kans omiaan huonoon mielialaan!
Terv. Sirpa
Tässä olisi ainakin yksi persoona joka koittaa ymmärtää. Jotkut asiat kuulostavat varsin tutuilta vaikka ikää minulla on vasta 22-wee. Paljon on minunkin lyhyeen elämään mahtunut ja kiva niistä olisi jonkun kanssa kirjoitella ja puhua. Et taatusti ole yksin ongelmiesi kanssa
Tosissaan, nyt pyhien jälkeen olo on vielä kaoottisempi..Niin, tuhat x KIITOS vastauksista tuohon aloitusviestiin:). Tässä sähköpostiosoite, jos joku haluaisi meilailla:
[email protected]