Rajattomat työmarkkinat ovat rantautuneet Suomeen ja nyt on Ingmannin vuoro "parantaa kilpailukykyään". Ensin oma varastohenkilökunta vähennetään minimiin ja ulkoistettu varasto- ja keräilypalvelua painostetaan maksimoimaan varastokeräily. Kiitoksena tästä työstä on Ingman päättänyt vaihtaa kelkkansa suuntaa ja sanonut kyseisen firman sopimuksen irti kesäkuun lopusta alkaen. Ja mitä tilalle? Ei, työpaikat eivät katoa Suomesta, mutta tilalle on päätetty palkata virolainen firma ja virolaiset työntekijät hoitamaan homma halvemmalla sopimuksella. Loistavaa kilpailutusta, mutta ennen kaikkea silmään pissimistä. Suomalaiset hoitivat "kalliilla" varaston kuntoon, laskivat optimaalisen varaston tuotteiden sijainnin kannalta ja keräilyn kannalta. Seuraavaksi halpaa työvoimaa ja suomalaiset pihalle. Allekirjoittanut kiittää ja jättää tästä eteen päin Ingmannin tuotteet hyllyyn!
Sipoon ylpeys Ingman yllättää!
Ingmariini
3
693
Vastaukset
- porvoolainen
Otan osaa, onneksi en hakenut tuonne aikoinaan töihin vaikka oman alani paikka olikin auki...
- ingman
liittyy porvooseen?
Enpä ole ennenkään paljoa Ingmanin jugurtteja tai jäätelöitä mussuttanut, joten ei paljon paina.
Ainahan voit mennä ja vallata Ingmanin? Käytä järkeäsi, hyvä ihminen.
Tai syö niin paljon jäätelöä että lihot 100kiloa ja nosta sitten syyte Inkkua vastaan kun eivät varoittaneet että mansikkatuutit saattavat aiheuttaa ahtautta kahdenistuttavalla sohvallasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1234619Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293357- 203265
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502876Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222809Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 92079