Onko kukaan lesken kanssa?

Moni asia on ollut vaikeaa..

Luulin aluksi että tämähän lähtee hienosti käyntiin, kun toinen on leski, joten ei ole exää kuvioissa miehen puolelta, eikä minunkaan, kun lapseni isä ei pidä mitään yhteyttä lapseensa. ELi olisimme sitten vain me.

Mieheni lapsen äiti kuoli kun lapsi oli alle 6kk, joten ei muista mitään äidistään.

Ongelmia tuottaa lähinnä se että mieheni äiti on hoitanut lasta kuin omaansa, mutta ei niin kuin olisi pitänyt (eli lähinnä toisena vanhempana), vaan tyyliin mummuna=lastenlasta lellitään, ja erityis lellinnät koska raukan äiti on kuollut..

Meillä on nyt yhteisiä lapsiakin kaksi, ja aina tämä mieheni ensimmäinen lapsi on etusijalla, koska raukan äiti on kuollut...

Sitä minä en pysty vaan hyväksymään, että yksi neljästä lapsesta saa erityioikeuksia, erityislellimisiä ym ym. vain siksi koska äitinsä on kuollut.

Ymmärtäisin että ehkä erityishuomiota tulisi antaa jos tämä äidin kuolema olisi tapahtunut lähiaikoina ja lapsi olisi siitä ymmärtänyt jotain... mutta kun ei ole koskaan oikeastaan elänyt äitinsä kanssa... niin..

Vaikea selittää...

JA osin taitaa olla juuri myös jotain mustasukkaisuutta tätä miehen exää kohtaan... vaikkakin päätti elämänsä oman käden kautta..

Varsinkin kun mieheni on sanonut että kyllä se ensimäisen lapsen syntymä "sävähdytti" eniten... ai niinkö... hienoa sanoa puolisolleen niin... että exän kanssa tehty lapsi on tuntunut hienoimmalta...

Miehen mielestä minun pitäsi kohdella hänen lastaan kuin omaani, mutta eihän se onnistu, jos en voi sanoa mistään "negatiiviseti"...

Tulee sellainen olo että juu sinä saat huutaa mun lapselle, mut mä en sun... onko tasa-arvoista..

Monet kerrat olen yrittänyt asioista puhua, mutta ei ole auttanut yhtään asiaa.

Sanoinpa kerran suutuspäissäni niinkin, että pitääkö minunkin tappaa itseni että muut nousevat samalle pallille kuin tämä yksi...
ei ehkä kovin aikuismaista, mutta kun tarpeeksi ärsyttää.... Sillä kertaa mieskin meni hieman vakavaksi, ei edes suuttunut sanomisistani...pisti kai vähän miettimään..

Tässä on nyt sekin huono puoli, kun asiat ovat miten ovat, että minun suhtautumiseni tähän miehen lapseen alkaa muuttua negatiivisemmaksi päivä päivältä... juuri tämä eriarvoisuuden takia...
Mutta mitäpä minä itselleni voin, tiedän että lapsi on syytön, mutta väkisinkin alkaa ärsyttää, kun oppiihan lapsikin että hänellä on erityisoikeuksia...

no, mutta siinä nyt jotain...

kauankojaksaa kirjoitti:

Moni asia on ollut vaikeaa..

Luulin aluksi että tämähän lähtee hienosti käyntiin, kun toinen on leski, joten ei ole exää kuvioissa miehen puolelta, eikä minunkaan, kun lapseni isä ei pidä mitään yhteyttä lapseensa. ELi olisimme sitten vain me.

Mieheni lapsen äiti kuoli kun lapsi oli alle 6kk, joten ei muista mitään äidistään.

Ongelmia tuottaa lähinnä se että mieheni äiti on hoitanut lasta kuin omaansa, mutta ei niin kuin olisi pitänyt (eli lähinnä toisena vanhempana), vaan tyyliin mummuna=lastenlasta lellitään, ja erityis lellinnät koska raukan äiti on kuollut..

Meillä on nyt yhteisiä lapsiakin kaksi, ja aina tämä mieheni ensimmäinen lapsi on etusijalla, koska raukan äiti on kuollut...

Sitä minä en pysty vaan hyväksymään, että yksi neljästä lapsesta saa erityioikeuksia, erityislellimisiä ym ym. vain siksi koska äitinsä on kuollut.

Ymmärtäisin että ehkä erityishuomiota tulisi antaa jos tämä äidin kuolema olisi tapahtunut lähiaikoina ja lapsi olisi siitä ymmärtänyt jotain... mutta kun ei ole koskaan oikeastaan elänyt äitinsä kanssa... niin..

Vaikea selittää...

JA osin taitaa olla juuri myös jotain mustasukkaisuutta tätä miehen exää kohtaan... vaikkakin päätti elämänsä oman käden kautta..

Varsinkin kun mieheni on sanonut että kyllä se ensimäisen lapsen syntymä "sävähdytti" eniten... ai niinkö... hienoa sanoa puolisolleen niin... että exän kanssa tehty lapsi on tuntunut hienoimmalta...

Miehen mielestä minun pitäsi kohdella hänen lastaan kuin omaani, mutta eihän se onnistu, jos en voi sanoa mistään "negatiiviseti"...

Tulee sellainen olo että juu sinä saat huutaa mun lapselle, mut mä en sun... onko tasa-arvoista..

Monet kerrat olen yrittänyt asioista puhua, mutta ei ole auttanut yhtään asiaa.

Sanoinpa kerran suutuspäissäni niinkin, että pitääkö minunkin tappaa itseni että muut nousevat samalle pallille kuin tämä yksi...
ei ehkä kovin aikuismaista, mutta kun tarpeeksi ärsyttää.... Sillä kertaa mieskin meni hieman vakavaksi, ei edes suuttunut sanomisistani...pisti kai vähän miettimään..

Tässä on nyt sekin huono puoli, kun asiat ovat miten ovat, että minun suhtautumiseni tähän miehen lapseen alkaa muuttua negatiivisemmaksi päivä päivältä... juuri tämä eriarvoisuuden takia...
Mutta mitäpä minä itselleni voin, tiedän että lapsi on syytön, mutta väkisinkin alkaa ärsyttää, kun oppiihan lapsikin että hänellä on erityisoikeuksia...

no, mutta siinä nyt jotain...

meillä opettaja teki tuota ja nyt hän kärsii siitä :) Eli kun lapset tulivat kouluun kesken kauden, opettaja antoi pojalle periksi aika monessa asiassa "koska äiti on kuollut". Ja nyt poika ihmettelee miksi hän ei enää saa erityiskohtelua kuten alussa.
Hyvin monilla ihmisillä on se tapa, että kun äiti on kuollut niin lasta täytyy erityiskohdella, toisinaan tuntuu että he pitävät kiinni siitä ettei lapsi pääsisi surun ylitse. Kysyin kerran meidän lapsilta mitä mieltä he itse ovat, kuka heistä (tarkoitin heitä itseään ja mummoa) on selvinnyt äidin kuolemasta parhaiten. Lapset vastasivat että he itse, sillä heillä on muutakin tekemistä, esim. leikkiminen, kuin vain olla ja surra.

Jos haluat enemmän keskustella aiheesta, laita viestiä [email protected] Tunteesi kuvastavat hyvin omia tunnelmiani välillä.

Hei 10 9!
jos kaipaat juttuseuraa, laittele viestiä [email protected]