Suomen tulevaisuus on porvaririntamassa.
Suomen tulevaisuus ei ole totalitäärisessä ideologiassa, kuten sosialismissä.
Suomen tulevaisuus on aina ollut maailman mahdollisuuksissa.
Suomesta on aina viety muihin maihin Suomalaisia tuotteita ja osaamista.
Suomi on demaripresidenttien valtakaudella joutunut identiteetti kriisiin, jossa sinivalkoisuus onkin verenpunaista valhetta.
Sosialistiset presidentit ovat aiheuttaneet Suomen valuuttakriisin, Suomalaisten pienyrittäjien velkaorjuuden ja elävältä nylkemisen, maatalouden alasajon, Suomen liittämisyrityksetn Irakin sotivaksi osapuoleksi, Itävallan boikotin, Suomalaisen omistuksen vähentymisen, Suomalaisten yritysten karkoituksen Suomesta.
Eihän maata sillä tavalla hallita, että tuhotaan maa.
Suomella on edessä vielä yksi kausi sosialistisen presidentin valtakautta. Tarja Halosen kauden loppuessa Suomen suhde lähinaapureihin on muuttunut.
Viro on luultavasti silloin jo ohittanut Suomalaiset kansantuotteessa per asukas.
Venäjä on lähes saavuttanut Suomen.
Ruotsalaiset ovat selvästi edellä Suomalaisia.
Kuubassa pysähtyneisyys on johtunut SOSIALISTISEN MATALAPAINEEN jäämisestä Kuuban ylle lähes vuosikymmeniksi.
Suomi on vaarassa taantua Kuuban kaltaiseksi SOSIALISMIN mallimaaksi.
Suomessa sosialismi pyrkii kaikin keinoin estämään välttämättömät uudistukset, kunnes padon taakse on kertynyt niin paljon tekemättömiä uudistuksia, että pato murtuu. Toisinsanoen Suomalainen yhteiskunta tulee kokemaan saavutettujen etujen aiheuttaman yritystalouden alasajon.
Yritysten alasajo on jo alkanut, mutta Tarja Halosen kaudella suurin osa Suomalaisista suuryrityksistä ajaa alas liiketoiminnan Suomessa.
Se viimeinen niitti tulee siinä vaiheessa, kun pääosin ulkomaisessa yrityksessä olevat yritykset siirtävät pääkonttorinsa pois Suomesta.
Eikä siihen mene enää monta vuotta. Suomalaisia on tasapäistetty DDR:n koulumallilla vuosikymmeniä. Kun nämä tasapäistetyn koulujärjetelmän läpikäyneet kansalaiset ovat selkeä enemmistö yhteiskunnassa, niin kukaan ei uskalla ottaa vastuuta. Suomalainen yrittäjyys on yksi esimerkki tämän DDR:mäisen koulujärjestelmän alistamismekanismistä.
Suomalaisten tulevaisuus ei ole hyssyttelyssä, eikä tasapäistämisessä. Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ei ole sosialismissä.
Suomalaisten tulevaisuus on keskustan ja oikeiston aloittamassa kansalaisten herättämisessä Prinsessa Ruususen punapainajaisunesta.
Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus on keskustan ja oikeiston tekemässä yhteiskunnallisessa muutoksessa, jossa kansalaisille työntekeminen on aina kannattava vaihtoehto ja jossa yritteliäisyys ja itsestään ja perheestään huolen pitäminen on kansalaisten kunniatehtävä.
Yhteiskunta on kansalaisten muodostama yhteisö, joka hoitaa kansalaisten pyrkimyksiä kohti parempaa huomista.
Yhteiskunta ei saa estää tai rajoittaa kansalaisten toimeliasuutta. Yhteiskunnan tehtävä ei ole ajatella kansalaisten puolesta tai määrätä, miten kansalaisten on elämänsä elettävä.
Yhteiskunta ei saa ylhäältä päin pakottaa kansalaisia tai yhteiskuntaa hyväksymään ulkomaisia totalitäärisiä ideologioita tai suomalaisille vieraita aatteita.
Yhteiskunta saa rajoittaa sellaisia toimia, jotka ovat SELKEÄSTI ja TODISTETUSTI vahingollisia.
Mutta yhteiskunnan tehtävä ei ole määritellä malleja kansalaisille tai rajoittaa kansalaisten oikeuksia ilman lainmukaista perustetta.
Suomen perustuslaki on muuten siitä ihmeellinen.
Onko perustuslaki säädetty jotenkin monimutkaiseksi, kun sitä ei pysty noudattamaan edes yhteiskunnan valitsemat johtajat itse.
'''''''''''''
Perustuslaki
1 luku Valtiojärjestyksen perusteet
1 § Valtiosääntö
"Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi."
'''''''''
Irakin sotavalmisteluiden yhteydessä tätä pykälää rikkoi sekä Paavo Lipponen ja Tarja Halonen
Entäs sitten tämä..
'''''''''''''
2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
''''''''''''''
Irakin sotavalmisteluiden yhteydessä rikottiin silloin voimassaollutta rauhanturvalakia melko lailla törkeästi.
''''''''''''
3 § Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
''''''''''''
Presidentti Koivisto piti aikanaan tuomio-istuimille kokouksen, jossa presidentti Koivisto vaati tuomio-istuimia tuomitsemaan pankkien hyväksi velallisten saatavat ns "pankki-kriisin aikaan".
Nämä "Koiviston konklaavin" paperit on presidentti Tarja Halonen julistanut salaiseksi.
Euroopan tuomio-istuimesta asti joudutaan hakemaan näiden julkisen vallankäytön papereiden julkaisua, kun Suomalainen yhteiskunta ei tähän pysty.
Sama on ollut Stasi-listan kanssa..
Rusia jahdattiin näiden listojen perusteella, mutta muuten listat jätettiin julkaisematta.
Eikä suomalainen yhteiskunta pysty noudattamaan itse säätämäänsä perustuslakia ja muita lakeja ?
Mitä pitemmälle luen perustuslakia, sitä enemmän mieleen tulee tapauksia, joissa yhteiskunta ei ole pystynyt toimimaan lain mukaisesti.
Suomi todellakin tarvitsee rajua ravistusta.
Maailmassa ei pärjätä taantumalla taaksepäin noudattaen orjallisesti jonkin keksityn teoreettisen totalitäärisen ideologian oppeja.
Suomen yhteiskunnan on kehittyttävä tai kuoltava.
Nämä ovat kaksi vaihtoehtoa.
Yhteiskunnan kuolema voi tapahtua romahtamalla tai hitaamminen kitumalla taantuen.
Suomalainen yhteiskunta on tällä hetkellä pysähtyneisyyden kurimuksessa, jossa niin presidentti Halonen kuin hänen edustamansa puolue elävät katsomalla peruutuspeiliin..
Ei sillä tavalla voida edetä mutkaista tietä kilpailevilta yhteiskunnilta näkymättömiin..
Suomen tulevaisuus on porvareissa, jotka ymmärtävät, että jokainen vuosi on erilainen, mutta tietyt pitkänaikavälin totuudet pätevät muuttuvissakin oloissa.
Presidentti Halonen, kuten myös SDP:n Heinäluoma tietävät, miten pyrkiä tehokkaasti jonnekin.
He tietävät, miten parhaiten tukea pyrkimyksiää yhteiskunnan kustannuksella.
He ovat tehneet sitä koko elämänsä, joten siitä heillä on kyllä kokemuksta.
Mutta kun Presidentti Halonen on nyt toista kautta presidenttinä, ei punavärisuoran presidenteistä yksikään ole uskaltanut tehdä Suomalaisen yhteiskunnan puolesta merkittäviä tekoja.
Ahtisaari on ainoa, jota vuodesta toiseen on ehdotettu rauhan Nobelin saajaksi, mutta ei hänkään ole mitään tehnyt Suomen yhteiskunnan hyväksi, enintään oman uransa edistämiseksi.
No, jos lukuun ei oteta UPM:n joukkoirtisanomisia, niin eipä Ahtisaaren vaikutusta muuten Suomessa huomaisi.
Demarit ovat presidentiksi päästyään olleet nakkisuojassa ja vältelleet kaikenlaista Suomalaisen yhteiskunnan edistämistä.
Kaikenkaikkiaan demaripresidenttien saldo on pahasti punaisella.
Sama pätee demarien aikaansaannoksiin puolueena.
Sen sijaan, että demarit olisivat keskittyneet aikaansaamaan Suomessa yhteiskunnallisia uudistuksia, suomalaisten kilpailukyvyn parantamista tai Suomalaisten yrityksien menestymisen mahdollisuuksien parantamista kansainvälisillä markkinoilla, on demarit pyrkineet johdonmukaisesti purkamaan koko ajan suomalaista omistusta ja estämään kyvykkäitä henkilöitä toteuttamasta unelmiaan.
Demareilla on jokin sisäänrakennettu viha sitä vastaan, että toinen suomalainen rikastuu tai menestyy.
Demarit eivät edistä suomalaisen yhteiskunnan selviytymistä, mutta muistavat jokakäänteessä mainostaa miten suomalainen yhteiskunta on rakennettu duunarien hiellä..
Niin, duunareille on maksettu aina palkka tehdystä työstä, mutta moni yrittäjä on menettänyt omaisuutensa ottaessaan riskejä.
Demarit ovat pahimman luokan riistäjiä suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä he riistävät suomalaiselta yhteiskunnalta tulevaisuuden mahdollisuudet. Tämä rikos Suomalaista yhteiskuntaa vastaan paljastuu ajan myötä.
Demarit ovat aina vetäytyneet poliittisesta vastuusta vaikeassa paikassa.
Demari Liikanen vetäytyi valtiovarainministerin paikalta 1990 huomattuaan Suomen valtiontalous olevan syöksykierteessä.
Lipponen vetäytyi hallitusvastuusta 1991 naureskellen ja jättäen porvarien vastuulle Suomalaisen yhteiskunnan selviytymisen.
Porvarien pelastettua Suomen Lipponen palasi saaliinjaolle aiheuttamaan mm Itävalta boikotin, Irak gaten yms. Irakin skandaalin aiheutettuaan Lipponen taas vetäytyi, mutta tällä kertaa Lipponen ei pystynyt enää pettämään kansaa edes Heinäluoman taktikoinnilla.
Tällä hetkellä Heinäluoman johtamat demarit katsovat hämmentyineinä sivusta, kun presidentti Halonen harkitsee YK:n pääsihteerin tehtäviä.
Halosen uralle ja sosialismille YK:n pääsihteerin tehtävä oli voitto.
YK:lle ja maailmalle Halonen olisi tappio.
Lenin päästettiin aikanaan Suomesta aiheuttamaan tuhoa maailmalle, vaikka parasta olisi ollut pistää sekä Lenin että Stalin vankilaan maanpetoksellisestä toiminnasta Hakaniemessä ja estää Venäjän suurta Neuvosto-onnettumuutta näiltä osin.
Suomen tulevaisuus ei ole sosialismissä.
Ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan.
Suomen tulevaisuus on yritteliäissä suomalaisissa.
Näin on ollut jääkauden jälkeen ja näin tulee olemaan seuraavaan jääkauteen asti.
Yritteliäät suomalaiset pitävät kansakuntaa pystyssä. Ei suomalaista yhteiskuntaa johdeta mustan auton takapenkiltä tai linnasta käsin.
Suomalaisen yhteiskunnan todelliset johtajat ovat yrityksissä ja yritteliäissä kansalaisissa.
Jos yritteliäät kansalaiset eivät saa toteuttaa unelmaansa Suomessa, he toteuttavat sen jossakin muualla.
Hyväksyn vain sellaisten yritteliäiden kansalaisten rajoittamisen, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialistista unelmaansa esimerkiksi Thaimaassa usean sadan paikallisen alaikäisen kanssa. Valitettasti tälläiset tapaukset ovat varoittavia esimerkkejä siitä, minkälaisia piirteitä totalitäärinen ideologia tuo pintaan asennevamman uhrissa.
Mutta lain ja tapojen rajoissa toimivien yritteliäiden kansalaisten osalta pitää sallia heidän toteuttaa omaa unelmaansa Suomessa.
Silloin suomalaiset saavat työtä ja suomalainen yhteiskunta on kilpailukykyinen suhteessa muihin yhteiskuntiin maailman markkinoilla.
Ellei keskusta-oikeisto ota vastuuta Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta, voidaan aloittaa suomalaisen yhteiskunnan alasajo.
Sosialismi ei ole koskaan pystynyt mihinkään muuhun kuin alistamaan, ryöstämään, kansallistamaan, varastamaan ja valloittamaan.
Kun Suomessa ei ole paljon mitään kansallistettavaa, varastettavaa eikä täällä ole ryöstettäviä kohteitakaan, jää jäljelle valloittaminen ja alistaminen.
Koska Suomen lähi-alueilla ei ole valloitettavia kohteita tai maita, ei jäljelle jää kuin alistaminen.
Kun Suomalainen yhteiskunta sosialistidemokraattien johdolla alkaa alistaa kansalaisia, voidaan todellakin alkaa puhumaan hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta.
Sosialismi on mielensairaus !

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.