Juolahtipa tuossa mieleen nämä kirjoittajat, jotka keksivät aina uusia adjektiiveja lihavista, että en usko niiden olevan edes tosissaan. Siitä saa varmaan vain jonkunlaisen tyydytyksen, kun 1. näkee oman hengentuotteensa netissä ja 2. saa meidät lihavat vihaisiksi ja puolustuskannalle.
Joten mitäpä välittämään näistä, jotka kertovat meille, että olemme tyhmiä, kieroja, itsekurittomia ja mitä niitä kaikkia olikaan. Kirjoitelkoot niin paljon kuinkeksivät, mutta en viitsi enää ottaa vakavasti näitä juttuja. Eivät ne kirjoittajatkaan ota. Uskoisin, että heilläkin on lähipiirissään lihavia esim. vanhemmat, sisarukset, itse, kaverit, eivätkä varmaan aukoisi heille päätään samalla lailla kuin täällä.
Joten jatkakaa keksimistä, on niitä hauska lukea :)
Joten mitäpä välittämään näistä, jotka kertovat meille, että olemme tyhmiä, kieroja, itsekurittomia ja mitä niitä kaikkia olikaan. Kirjoitelkoot niin paljon kuinkeksivät, mutta en viitsi enää ottaa vakavasti näitä juttuja. Eivät ne kirjoittajatkaan ota. Uskoisin, että heilläkin on lähipiirissään lihavia esim. vanhemmat, sisarukset, itse, kaverit, eivätkä varmaan aukoisi heille päätään samalla lailla kuin täällä.
Joten jatkakaa keksimistä, on niitä hauska lukea :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
On mulla kuitenkin omatunto..jossain:)
Kiva niitä on minustakin lukea.
Kiva on ollu katsoo kuinka niihin kirjoituksiin on reagoitu.
Nauranut olen monesti mutta en oikeastaan ihmisille vaan mielikuville joita sanat luovat.
Kuten esimerkiksi..Elefantit täyteenahdetussa lentokoneessa.
Mutta kyllä nyt täytyy keksiä muuta sisältöä elämään.
Kerään taas agressioita (itseäni kohtaan)
Ja tulen sitten riivaamaan teitä ripakintut.
:)
Onhan niissä asioissa joskus järjen häivähdyskin mukana.
Ei ehkä olisi pitänyt niin rönsyilevästi innostua nuhtelemaan.
Mä olen itsekkin "samassa veneessä"
teidän muiden kanssa.
Kun haluaa purkaa itseään niin agressiivisiin fiiliksiin saa aina heti vastauksen mutta jos kysyt tai sanot jotain normaalimpaa niin voit joutua odotteleen päiväkausia.
Mullakun ei ole niitä puhekavereita.
Emmä mikään hullu ole hieman erilainen.
En itsekään aina usko olevani aikuinen ja äiti.
...pelleriina sitäkin, että missä muka lihava ihminen voisi olla laihaa parempi? Että kun nämä laiheliinit ovat epäonnistuneet muussa elämässään, voivat he hyvinkin ajatella, että ainakin lihavat he päihittävät ohi mennen, oli asia mikä tahansa.
Lihava kun on hidas, ruma, säälittävä, itsekurin puutteinen, masentunut ja ei tee mitään yhteiskunnan eteen, elää suorastaan loisena! Kuka nyt ei TUOMMOISELLE pärjäisi?
Että en yhtään ihmettele jos tänne ilmestyy aina välillä laihoja "älykkö-atleetteja" kehuskelemaan tiedoillaan ja taidoillaan. Tämä kun on heille raukoille näemmä se ainut mahdollisuus päteä!
Valitettavaa vaan on se tosi asia, että meillä lihavilla todellakin on elämää! Minäkin olin kovassa punttistreenissä tänään ja kävin mahtavass a hieronnassa! Kuinka moni uskoisi 110 kiloisen vetävän hiki päässä salitreeniä? Niinpä niin. turhaan täällä yleistetään lihavat laiskoiksi jne.
Yksi juttu vielä; Toivoisin, että tämä palsta ei täyttyisi laihdutus-kirjoituksista. Suomi 24.ssä on laihduttajille muistaakseni viisikin eri palstaa, joten nämä itsekuria ja mielenmetodeja tarjoavat voisivat hyvinkin siirtyä sinne missä heitä tarvittaisiin! Lihavien palsta on arjen kuulumisille ja lihvuuden ongelmille. Kiitos.
Toinen puhuu puusta ja toinen puunkuoresta.
No mitäpä tuosta.
Voisit avata asiaa vähän enemmän? Miten niin kirjoitukseni ei sopinut pelleriinalle, kun nimenomaan HÄNELLE kirjoitin ja käskin miettimään asiaa toiselta kantilta? Höh. Mitäs sen väliä, mutta täällä on vapaus puhua mistä lystää. Milloin ollaan kuumissa rautapalloissa ja saippuan hinnoissa ja nyt mennään puun kuoriin! En yhtään tajua mitä te/sinä ajat takaa. Miksi ette voi suoraan sanoa asiaanne vaan jollain typerällä fraasilla, kun muka kuulostaa ja näyttää fiksummalle...hoh hoijaa. Eipä kiinnosta sinun analysoinnit meikäläisestä.
tärkeämpää hahmottaa näissä asioissa. Eihän puuta voi tuntea kokonaan ilman kuorta ja ydintä.
Miten tämä sinun oma viestisi nyt eroaa pilkkaviesteistä? Ei kaikki laiheliinit (kuten heitä kauniisti kutsut) ole epäonnistuneita kaikilla muilla elämänosa-alueilla kuin syöminen.
tekstiäni pelleriinan kirjoitukseen "nämä" laiheliinit, joka viittaa niihin jotka pelleriina viestissään ryhmitteli. Ymmärsitkö kulta pieni? ;)
enkä voi sille mitään, että näen heti punaista valoa, kun laiha tulee tänne lihavien palstalle, jossa tarkoitus on ihan muuta kuin tuputtaa laihtumista ja itsekuria.
Miten lihavuus sinua koskettaa? Miten olet tekemisissä lihavuuden kanssa? Mistä olet hankkinut kokemuksen lihavien elämästä, että voit kertoa täällä lihavuuden ongelmista ja arjesta?
Olen pahoillani, mutta varmasti sitten, kun täällä ihmiset kertoisivat enemmän mm. edellä mainittujen kysymysten kautta elämästään, niin asenteetkin muuttuisivat.
En tarkoita pahalla, mutta yhtä lailla pahalta tuntuu se, että lihavuutta aliarvioidaan elämäntapaongelmana. Ei kyse ole aina itsekurin puutteesta (ei ainakaan pelkästään siitä) vaan taustalla on moniselitteisiä ongelmia. Minä olen lihava ja kerron tuon lihavan omasta kokemuksesta ja lihavien tuttavieni kokemuksesta. Mistä sinä kerrot?
Ja anteeksi loukkaukseni, mutta odotan vastausta.
Missäänhän ei sanota, että lihavuus-palstalla kirjoittaa saavat vain lihavat?
Lihavuus koskettaa minua siten, että olen ollut lihava pitkiä aikoja elämästäni. Lapsuudessa ja nyt aikuisuudessa. Olen hankkinut kokemuksen lihavien elämästä elämällä sitä elämää. Voin kertoa niistä ongelmista, joita minulla oli -ja niitä todella oli verrattuna esim nykyiseen tilanteeseen. Kärsin omasta lihavuudestani kovasti...Vaikka en sitä aina itselleni tunnustanut, en ehkä edes tiedostanut, ennen kuin tein asialle jotain.
Vaikka lihavuus oli minulle 1) psyykkinen häiriö, eli BED ja 2) Fyysinen sairaus, eli kilpirauhasen vajaatoiminta, niin se oli myös elämäntapaongelma. Kun lopulta lakkasin käyttämästä noita kahta syytä muurina itseni ja maailman välillä, ymmärsin, ettei kukaan ihan oikeasti nosta kissan häntää ellei kissa itse. Tuskallisesti ymmärsin, etteivät ko sairaudet estä minua tarttumasta paino-ongelmaani. Ainut mitä minun piti tehdä, oli siirtää parantumiseni konkretiaan ja käytäntöön.
Joten sinun ei tosiaan tarvitse minulle kertoa, että lihavuuden takana on monisyisiä ongelmia. Tiedän sen oikein varsin hyvin. Ongelmista on vain ihan mahdollista päästä yli, jos oikeasti haluaa lopettaa elämänsä uhrina olemisten ja ruikuttamisen.
kiitän kokemuksestasi. Minä ja varmasti moni muukaan ei ole tuolla tasolla kohtaamassa ongelmiaan tai saati sitten edes tiedostanut niitä (en tiedä itsekään olenko).
Mutta miten teit sen ja muutit elämäntapasi, menitkö terapiaan? Kirjoititko päiväkirjaa? Analysoitko mennyttä elämääsi? Tapahtuiko se muutos sitten kerralla ja kaikki on mennyt hyvin?
Siis olen laiha, en ole hoikka vaan liian laiha.
Olin kymmenen vuotta todella lihava ja kerran sitten monen mutkan jälkeen joku järjenvalo vain ohjasi minut painonvartijoihin.
Olen lihava sielu laihassa vartalossa, en ole edes sinut nykyisen olemukseni kanssa vielä.
Laihtuminen kun lähti kunnolla käyntiin ei loppua oe vieläkään näkyvissä, Painonvartijoissa jo toppuuttavat kun käyn punnituksessa kuukauden välein.
Niin puen vieläkin usein ylisuuria telttoja päälleni.
Sitä jotenkin kasvoi ajattelemaan olevansa ikuisesti lihava.
paino ennen 129 pituutta 160.
Tiistaina painoin 52.2kg
Aikaa meni reilu 2 vuotta.
Älä näe punaista.
Kyllä kaikille pitää olla tilaa täällä ja kun mä nyt sitten oon laihakin ;)
Vai onko se niin, että lihavana sain osakseni syrjintää ja nyt kovan fyysisen ja henkisen kamppailun jälkeen mut taas ajetaan pois.Syynä , että olen liian laiha. ja Onnistunut.
Tsemppiä sinulle ja muillekin.
En ole aikaisemmin kirjoitellut tänne, lähinnä lueskellut.
Kovimpa olette katkeran oloisia.
En mennyt terapiaan. Mikä välillä ihmetyttää itseänikin. En tiedä oikeasti miten onnistuin parantumaan ilman ammattiapua. Vähän aikaa sitten sain luotua ensimmäisen luottamuksellisen lääkärisuhteen työpaikkalääkäriini, jolle kerroin koko riippuvuushistoriani ja ongelmat; pitkän keskustelun jälkeen hänkin tuli siihen johtopäätökseen, että olen niin terve kuin voin olla, eikä terapiasta enää tässä vaiheessa olisi hyötyä. Oikeastaan koko nimim. BMI20 kertoo minusta vähiten, ei kovin hyvin valittu, vaikka totta onkin.
Mutta siis miten. Ensin tuli ymmärrys siitä, että kaikki ei ole ok. Sitten kiinnostuin riippuvuuksista yleisellä tasolla ja aloin itsekseni ottaa asiasta selvää ja perehdyin lukemalla. Luin vähän kaikkea ihmiseen liittyvää ja erilaisia riippuvuustarinoita. Tulin liian väsyneeksi, jolloin ymmärsin, että tämä kaikki koskettaa itseäni liikaa. Tein pitkin matkaa ajatustyötä itseni ja lapsuuteni suhteen. Myönsin isäni alkoholismin, äitini masennuksen. Oman oikean kärsimykseni siinä välissä. Pikkuhiljaa aloin olla rehellinen itselleni siinä, miten pieni tyttö minussa haki, kaipasi ja rukoili läheisyyttä ja hyväksyntää hinnalla millä hyvänsä. Lopulta annoin anteeksi ja ymmärsin, että yhdessä (rakkaassa) ihmisessä voi olla sekä hyvää että pahaa. Ja että ihminen voi heikkoudessaan tehdä rakkaimmilleenkin kamalia asioita, vaikka ei tarkoita.
Sisäistin sen, etten ikinä voi hyväksyntää löytää itseni ulkopuolelta. Minun pitää ensin oppia itse rakastamaan itseäni. Huh, se olikin vaikeaa. Varsinkin kun piti "tulla ulos kuoresta" ja lakata miellyttämästä muita. Se ei ole ideaali tilanne niille, jotka ovat oppineet käyttämään sinua hyväkseen. Kun löysin rauhaa sisältäni, alkoi tarve tyhjyyden täyttämiseksi ruualla vähentyä. Silti BED jatkui, koska olin jo niin tottunut ahmimiseen ja kaipasin yksinäisiä syöpöttelyhetkiäni...Vaikka en saanut niistä enää sellaista nautintoa, tuntui luopuminen vaikealta. Lopulta opin tunnistamaan ahmimisen tarpeen ja sen tullessa aloin tehdä jotain muuta, kuten lähdin ulos. Tarve meni ohitse noin 15 minuutissa. Lopulta uskalsin kertoa veljelleni (joka on minulle erittäin läheinen), parhaalle ystävälleni ja aiemmin mainitsemalleni lääkärille. Se vei viimeisenkin pohjan sairauden otteelta minuun.
Muutos kesti kauan. Olen melkein koko aikuiselämäni eläyt muutoksen tilassa, joskin tulos on nähtävissä vasta viimeisen kahden vuoden ajalta. Selkeitä ahaa-kokemuksia mahtuu joukkoon muutamia. Josta on seurannut se, että olen päässyt seuraavalle asteelle prosessissa. Kaikki ei nyt automaattisesti ole hyvin; kyllä BED vaanii ajatuksissa valmiina hyökkäämään, jos jokin alkaa mennä vikaan. Mutta toisaalta minulla on nyt myös vaihtoehtoisia keinoja reagoida ja tunnistan ko tarpeet, joten osaan toimia niitä vastaan. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän tulee tarvetta palata vanhoihin toimintamalleihin. Olen ikäänkuin oppinut niistä pois.
Juttu on sis pitkä, tässä toivottavasti tiivistin tarpeeksi...