Kun paino ei nouse (vaikka pitäisi)

Olen nyt 15-vuotias tyttö ja aloitin laihduttamisen noin 13 vuotiaana. Aluksi oli anoreksiaa, mutta viimeinen vuosi vakavahkoa bulimiaa.

Eräänä päivänä sitten vain päätin, että lopetan. Ihan itse. Ja niin teinkin. Nyt olen ollut kaksi kuukautta "kuivilla" ja päätös oli varmasti elämäni vaikein (toteuttaminen vielä vaikeampaa). Nyt syön siis suht. normaalisti, jopa normaalia enemmän, varmaankin bulimian tekosia. Nyt ihmetyttääkin, miksi paino ei nouse. Kun aloitin laihdutuksen, painoin 57 kg (jolloin en painoindeksin mukaan edes ollut ylipainoinen). Laihimmillani painoin 41 kg. Nyt painan 44 kg, eikä paino enää nouse. Olen edelleen alipainoinen ja nyt todellakin ihmettelen, miksi se ei nouse.

Olisin kiitollinen, jos jollakin olisi tietoa tai kokemuksia vastaavanlaisesta. En tosiaan keksi mitään syytä tähän, sillä kuten mainitsin, syön normaalisti, enkä enää oksentele.
62765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kauan sulla kesti laihtua 41 kiloseks? en kyllä tiiä miksei sun paino nouse.. jos sun pitää syödä vielä enemmän, joku 2000-3000 kalorii päiväs?

Äänestä
  • jos syöt 5-6 kertaa päivässä normaalia ruokaa niin kyllä sen painon pitäisi aluksi nousta ehkä äkkiäkin,koska tuon painoisena keho kyllä tarttuu kaikkeen mitä vaan saa, koska pelkää taas joutuvansa säästöliekillä... onko mahdollista ettet ole nyt huijannut itseäsi, etkä syökkään vielä niin normaalisti...?

    Äänestä

  • kummastuttaa kirjoitti:

    jos syöt 5-6 kertaa päivässä normaalia ruokaa niin kyllä sen painon pitäisi aluksi nousta ehkä äkkiäkin,koska tuon painoisena keho kyllä tarttuu kaikkeen mitä vaan saa, koska pelkää taas joutuvansa säästöliekillä... onko mahdollista ettet ole nyt huijannut itseäsi, etkä syökkään vielä niin normaalisti...?

    Syön 5 kertaa päivässä sellaista normaalia kotiruokaa. Edelleenkin saatan kyllä tuntea syyllisyyttä syödessäni, mutta syön silti, koska olen päättänyt parantua. Laskujeni mukaan syön 2000-2400 kaloria/päivä. Olen VARMA, että tämä painon jumittuminen ei voi johtua siitä ettenkö muka söisi tarpeeksi.

    Äänestä

  • sinna kirjoitti:

    Voi olla, että vaan kulutat sen minkä syöt, painon nousuun taas tarvitsisi enemmän energiaa, kuin mitä kuluttaa. Eli syö vielä vähän enemmän. Jos syöt normaalia, terveellistä ruokaa, voisit ehkä lisätä syömisiisi vaikka pieniä energia pitoisia herkkuja, vaikka jälkiruoaksi/välipaloiksi. Vaikka jätskiä. Tai jotain mistä tykkäät.
    Toiseksi, tuli mieleen, kun arvioit energian saantiasi, että voi olla, että lasket sen alakanttiin. Syömishäiriöinen kun usein laskee varmuuden vuoksi vähän isompina saamansa energiamäärät,saatat edelleen laskea siihen tapaan. Hedelmistä ja vihanneksista saatuja energiamääriä ei ainakaan pitäisi ottaa laskuihin;niistä saa vähän energiaa, ja jos ne laskee suurpiirteisesti syömishäiriöisen tapaan, päivän energiamäärä näyttää helposti reilusti todellista isommalta

    Äänestä

Olet fiksu tyttö, kun ymmärrät pitää itse huolta terveydestäsi. Voi olla että pituuskasvusi häiriintyi, kun aloit laihduttaa 13-vuotiaana. Onko menkat normaalit?

Kaksi kuukautta normaalia syömistä ei ole vielä kovin pitkä aika. Kun en tiedä pituuttasi ja sitä, mikä on perusaineenvaihduntasi ja miten paljon liikut, on vaikea sanoa mitään täsmällistä. Perusaineenvaihdunta saattaa olla yllättävänkin korkea, eli voi olla että saamasi kalorit menevät nykyisen tilan ylläpitämiseen.

Toinen mahdollisuus on, että sinulla on jokin aineenvaihduntahäiriö. Tämän poissulkemiseksi kannattaisi käydä lääkärin vastaanotolla, että hän otattaa tarvittavat kokeet. Jos menkat eivät ole normaalit, siinä toinen hyvä syy käydä lääkärissä.

Normaalit syömisajat ja ateriat ovat aamiainen, lounas, iltapäivävälipala, päivällinen ja iltapala. Jos ei paino nouse syömällä kaikilla näillä aterioilla, on lisättävä joko syödyn ruuan määrää tai syömiskertoja.

Hampaiden kannalta ei ole hyvä syödä pitkin päivää, joten ehdotan että normaalin aamiaisen päälle söisit kourallisen maapähkinöitä (tuoreita, ei suolapähkinöitä) ja banaanin, lounaan kanssa laitat salaatin/muun ruuan sekaan pari ruokalusikallista auringonkukansiemeniä, välipalaviiliin tai jukurttiin lisäät ruokalusikallisen vehnänalkioita, päivällisen kanssa ruuan sekaan ruokalusikallinen kylmäpuristettua rypsiöljyä/camelinaöljyä/oliiviöljyä/sesamöljyä sen mukaan, mikä ruoka on kysymyksessä (koska eri öljyt sopivat eri ruokien kanssa). Iltapalaksi iso mukillinen tummaa maitoon valmistettua kaakaota muun iltapalan oheen.

...äläkä unohda kalaöljyä, joka on erinomaisen terveellistä. Kalanmaksaöljyä tai muuta kalaöljyä ohjeen mukaan jonkun aterian yhteydessä.

Äänestä
  • jos vain kuitua ym vähäenergistä ruokaa syö vaikka kuinka paljon paino ei nouse normaaliksi, rasvaahan lisää pitää saada energiaa.ravintoneuvojat ovat oikeita henkilöitä jokaisen syömisen kondikseen laittamiseen minne lääkärin kautta pääsee jos ei muuten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinna kirjoitti:

Olen nyt 15-vuotias tyttö ja aloitin laihduttamisen noin 13 vuotiaana. Aluksi oli anoreksiaa, mutta viimeinen vuosi vakavahkoa bulimiaa.

Eräänä päivänä sitten vain päätin, että lopetan. Ihan itse. Ja niin teinkin. Nyt olen ollut kaksi kuukautta "kuivilla" ja päätös oli varmasti elämäni vaikein (toteuttaminen vielä vaikeampaa). Nyt syön siis suht. normaalisti, jopa normaalia enemmän, varmaankin bulimian tekosia. Nyt ihmetyttääkin, miksi paino ei nouse. Kun aloitin laihdutuksen, painoin 57 kg (jolloin en painoindeksin mukaan edes ollut ylipainoinen). Laihimmillani painoin 41 kg. Nyt painan 44 kg, eikä paino enää nouse. Olen edelleen alipainoinen ja nyt todellakin ihmettelen, miksi se ei nouse.

Olisin kiitollinen, jos jollakin olisi tietoa tai kokemuksia vastaavanlaisesta. En tosiaan keksi mitään syytä tähän, sillä kuten mainitsin, syön normaalisti, enkä enää oksentele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu