Kunnallisverotus

Matti Vanhanen tyrmää Heinäluoman esityksen kunnan verotusoikeuden lisäämisestä ja valtion verotusoikeuden vastaavasta laajentamisesta. Vanhanen vetoaa ensisijaisesti siihen, että valtiolla pitää säilyttää finanssipohjaisia kansantalouden ohjauskeinoja.

Kepulaiset ovat tälläkin palstalla syytelleet demareita keskusjohtoisuudesta, siitä että valtiovalta päättää asiat syrjäkylienkin puolesta. Katsokaapa nyt vähän tarkemmin mitä oman puolueenne pääministeri tässäkin tekee ja katselkaa samalla mikä taho on esittämässä keskusjohtoisuuden vähentämistä.

Ei silti, kyllähän Vanhasen politiikka tarjoaa mahtavan tunnustuksen sinipunahallituksen harjoittamalle tuloverojen alennuspolitiikalle ja kolmikantasopimiselle. Tätä samaa keppulit vaan aina julkisesti moittivat. Siis sitä kuinka Helsingin herrat unohtavat heinähatut oman onnensa nojaan. Muistakaapa nyt tämä. Matti Vanhanen kannattaa myös sitä samaa, siis keskusjohtoisuutta. Se ei ole sama kuin Keskustajohtoisuus.
7235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Heinäluomahan on keskittämässä kaikkea työssäkäyntialueille, joita ei oikeasti ole kuin Tilastolaitoksen tilastotuotteena.

Keskusta ei sellaiseen suostu, että isossa kunnassa päästettäisiin demarit lehmänkaupoille.

Heinäluoma väitti, että suuryritys päättää sijoittumisestaan Suomeen sen mukaan, millainen on kunta. Voiko äijä olla enempää pihalla!

Äänestä

Todellä säälittävä yritys pelastaa demarien kasvot Heinäluoman törttöily avauksilta. Keskusta haluaa turvata talouskasvun tulevaisuudessakin, mikä ei luonnollisestikkaan demareita kiinnosta pätkän vertaa.

Äänestä

Valtio verottaisi ja jakaisi sitten tasaisesti kunnille.

Äänestä

Noinhan asia on. Mielenkiintoista nähdä, miten yrittävät keskustalaiset täällä selittää asian parhain päin.

Vai yrittävätkö? Ehkäpä he kokevat sellaisen yrityksen toivottomaksi. Mikä tietysti merkitsee sitä, että he siten tunnustavat demareiden olleen kepua paremmin "heinähattujenkin" asialla.

Äänestä

Valtio maksakoon menot niistä palveluista, jotka se on määrännyt toteutettaviksi. Kunnat maksakoon menot niistä palveluista, jotka ne järjestävät vapaaehtoisesti.

Siltä varalta, ettet ymmärtänyt pointtia, väännetään rautalangasta: kun valtio määrää jonkun palvelun tuottamisen pakolliseksi, se on jo käyttänyt keskusjohtoista valtaansa. Se, että kunnat "saavat" käyttää valtion määräämän velvoitteen toteuttamiseen omia verotulojaan, ei ole lähidemokratiaa.

Äänestä

No niin meni jälleen tältä (Alatalon biisin)
"ruikkivalta rakilta" keppulit soppulit ihanaksi sekamelskaksi.

Äänestä

Verotuksen dynamiikkaa ei voi käyttää hajautetusti talouskasvun aikaansaamiseen - tai ainoastaan rajallisessa määrin.

Vanhasen hallituksen veropolitiikka on alentanut kansalaisten verotusta mutta lisännyt valtion tulioja. Ja niin riittää myös hyvinvointipalvelujen järjestämiseen.

Sinua hermostuttaa, kun keskustan kannatus ei vain millään laske.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Matti Vanhanen tyrmää Heinäluoman esityksen kunnan verotusoikeuden lisäämisestä ja valtion verotusoikeuden vastaavasta laajentamisesta. Vanhanen vetoaa ensisijaisesti siihen, että valtiolla pitää säilyttää finanssipohjaisia kansantalouden ohjauskeinoja.

Kepulaiset ovat tälläkin palstalla syytelleet demareita keskusjohtoisuudesta, siitä että valtiovalta päättää asiat syrjäkylienkin puolesta. Katsokaapa nyt vähän tarkemmin mitä oman puolueenne pääministeri tässäkin tekee ja katselkaa samalla mikä taho on esittämässä keskusjohtoisuuden vähentämistä.

Ei silti, kyllähän Vanhasen politiikka tarjoaa mahtavan tunnustuksen sinipunahallituksen harjoittamalle tuloverojen alennuspolitiikalle ja kolmikantasopimiselle. Tätä samaa keppulit vaan aina julkisesti moittivat. Siis sitä kuinka Helsingin herrat unohtavat heinähatut oman onnensa nojaan. Muistakaapa nyt tämä. Matti Vanhanen kannattaa myös sitä samaa, siis keskusjohtoisuutta. Se ei ole sama kuin Keskustajohtoisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu